WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

MIKSI UUDET ENERGIAT TUOVAT PAHIMMAT PUOLET ESIIN MINUSSA?



Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
Uutiskirjeestä 1.5.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine


Kysymys:

Kirjoituksesi antavat minulle selkeän ymmärryksen siitä, mitä minulle tapahtuu tänä aikana, mutta tunnen matkani olevan erittäin vaikea tällä hetkellä. Olen hyvin vihainen, ärsyyntynyt ja turhautunut kaikille ja kaikkeen ja pahimmat puoleni tuodaan esiin joka tilanteessa. Tältäkö uudet energiat tuntuvat vai kellunko vanhassa kamassa enemmän ja enemmän?
 
Jenniferin vastaus:

Omituinen asia uusissa ja laajentuneissa värähtelyissä (en pidä niiden sanomisesta "korkeammiksi") on, että ne laajentavat kaikkea tasapuolisesti - parhaimpia ja huonoimpia puoliamme. Ne myös näyttävät meille, missä emme ole aito, mitä piilotamme itseltämme ja toisilta ja missä kohtaa emme ole tinkimättömiä niiden taajuuden ja värähtelyn kanssa. Esimerkiksi, jos yksi näiden energioiden piirre, jonka haluat tuoda elämääsi, on totuus, niin kaikki mikä ei ole harmoniassa totuuden kanssa - siinä mielessä, että aina puhut, ajattelet ja toimit ehdottoman selkeästi ja tinkimättömästi elämänaikomuksesi osalta - alkaa tulla hyvin selkeäksi sinulle. Tässä kohtaa uudet energiat törmäävät yhteen "vanhan kamasi" kanssa.
 
Ärsyynnyt ja suutut ihmisille ja tilanteille, koska et ole tinkimätön ja harmoniassa sen kanssa, mitä haluat elämääsi. Ja olet tehnyt sitä pitkään. Et ole vain ollut tietoinen siitä, ennen kuin toit sisään näitä uusia taajuuksia.
 
* Miten usein sanot "kyllä" ihmisille, kun tarkoitat "ei", ja toivot, että he tietävät sinun tarkoittavan "ei" ilman, että sinun on kerrottava se heille?
 
* Oletko tyytymätön elämääsi etkä voi tehdä muutoksia, koska tunnet ihmisten ja tilanteiden rajoittavan ja tarvitset heidän suostumuksensa tai hyväksyntänsä muutoksen tekemiseen (et tarvitse, mutta voit ajatella tarvitsevasi).
 
* Tunnetko rajoittuneisuutta joissain elämäsi puolissa ja olet turhautunut itseesi?
 
* Oletko ottanut itsellesi velvollisuuksia tai vastuita, joista et osaa päästää irti, ja kenties pelkäät, että ihmiset eivät pidä sinusta, jos et ole aina paikalla heitä varten?
 
Tie ulos näistä tunteista on tunnistaa niiden lähde - sinä - ja alkaa harmonisoitua sen kanssa, mitä haluat. Ensin se voi olla vaikeaa, erityisesti jos sinulla on hyväksyttyjä tapoja toisten kanssa - kuten olet aina se, jonka puoleen he kääntyvät tarvitessaan jotain. Tai sinulla on tapana laittaa itsesi viimeiseksi, mikä saa sinut suuttumaan, kun tarpeesi eivät tyydyty. Sinun on otettava myös tavaksi olla itsekäs, mikä merkitsee itsesi laittamista etusijalle esittämällä itsellesi muutamia tärkeitä kysymyksiä:
 
* Haluanko tehdä tämän nyt tämän ihmisen hyväksi tai tässä tilanteessa?
* Sanonko "kyllä", koska haluan sitä, vain sanoisinko mieluummin "ei"?
* Olenko ottanut vastuun tai velvollisuuden, mitä en enää halua, ja haluanko jatkaa sitä vai päästää siitä irti nyt?
 
Selkeydy siinä, mitä haluat, ja opi hyväksymään vain ne velvollisuudet, jotka ovat sinulle oikeasti mukavia ja joita haluat tehdä. Anna itsesi pysähtyä hetkeksi, ennen kuin sanot "kyllä" pyyntöihin ajastasi, energiastasi ja huomiostasi. Tämä voisi merkitä, että otat tavaksi sanoa, että tarvitset aikaa ajatella sitä, mitä sinua pyydetään tekemään tai mihin sitoutumaan. Tämä sallii sinun aloittaa harmonisoitumisen sen kanssa, mitä haluat elämääsi, ja se ilmentyy nopeammin sinulle. Sitten huomaat, että tunnet vähemmän levottomuutta, kireyttä ja ärsytystä, koska olet harmonisoituneempi oman energiasi kanssa etkä pirsto sitä eri suuntiin. Vanhaa kamaasi tulee esiin - mutta vain siksi, että sinun on aika päättää, haluatko pysyä vanhassa vai syleillä uutta.

MIKSI UUDET ENERGIAT TUOVAT PAHIMMAT PUOLET ESIIN MINUSSA?
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Ei kommentteja: