WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

SELVIYTYMISKÄSIKIRJA, OSA 296



Jatkuvia seuralaisia kanavoinut Aisha North (aishanorth.wordpress.com )
6.4.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine


Kuten olette jo vahvistaneet todeksi, viime päivät ovat olleet ennen kaikkea intensiivisiä ja vaikka ne ovat monin tavoin saaneet lihanne tuntumaan heikommalta, tunnette myös, että henkenne on kohonnut useammalla tavalla. Teidät on tehty vankasta aineesta, mutta toistaiseksi fyysisen kehonne on vaikea päästä samaan johtopäätökseen. Ja oikeutetusti niin, sillä muutokset tapahtuvat sisällä ja näin voi tuntua toisinaan siltä, että lihanne ja luunne revitään hajalle. Mutta ei revitä - eikä teitäkään, kun se mitä tapahtuu, on niin monumentaalinen uudelleenjohdotus ja uudelleenjärjestely, että se saa lopussa olonne tuntumaan uupuneelta ja raadellulta. Mutta olettamuksen vastaisesti teitä ei revitä hajalle, vaan teitä vahvistetaan kaikin tavoin ja näin ollen oireet naamioivat taas kerran todellisen tarkoituksen kaikkein näiden tapahtumien taustalla.

Olette tulleet tänne voittamaan, rakkaat ystävät, mutta ennen kaikkea teidän on voitettava omat epäilyksenne siitä, mikä kyky teillä on astua esiin ja julistaa itsenne maailman uusiksi hallitsijoiksi. Sillä sitä te täsmälleen ottaen olette, mutta koska sana "hallitsija" merkitsee edelleen jotain pahaenteistä hyvin monille, lisätäänpä muutamia ajatuksia siitä, mitä tarkoitamme sillä. Teidän silmissänne hallitsija on monin tavoin yhtä kuin despootti ja maailmassanne on ollut melkoinen määrä niitä. Ja tänäkin päivänä on edelleen monia yksilöjä, joille voidaan antaa sama nimike - ei vain omassa maailmassaan, vaan myös laajemmin. Mutta emme puhu sellaisista vähäpätöisemmistä ihmisistä, jotka laittavat itsensä toisten yläpuolelle lietsomalla pelkoa ja epävarmuutta toisissa. Ei, puhumme yksilöistä, joita pitää ylhäällä se valo, mitä he kantavat sisällä. Ja tämä valo on nyt löytämässä kodin vähän riutuneesta ja loppuun kuluneesta fyysisestä kehostanne ja tämä valo tekee teistä uusia hallitsijoita.

Tämä valo löytää tiensä sisältänne ulos ja kun näin tapahtuu, mikään ei voi estää sitä - ette edes te. Ja näin toimianne opastaa tämä valo ja näin tekemällä se varmistaa, että käyttäydytte tavalla, mikä opastaa muita ympärillänne. Ja tämä on tapa hallita - toimimalla, ei määräämällä. Siis kyllä, kaikissa suhteissa olette tämän maailman hallitsijoita, sillä valo puhuu kaikille muille ympärillänne teidän elintavallanne ja niin se annetaan toisille, jotta he voivat seurata jalanjäljissänne.

Ja niin te hallitsette maata taas kerran - eivät nuo kaappaajat jotka katsovat sitä kuin annettuna oikeutenaan komentaa kaikkia muita tottelemaan jokaista oikkuaan. Sillä nämä vanhat hallitsijat alkavat kaatua hyvin yleväksi katsomastaan valta-asemasta riippumatta siitä, onko heidän valtakuntansa "läänitys", mitä kiertää korkeat turvamuurit, vai onko se "pesässä", mikä on kätkettynä johonkin korkeaan rakennukseen. Kuten te opastatte toisia kantamallanne valolla, ihmiset eivät voi olla näkemättä sitä poissaolevan valon onttoutta ja hämäryyttä, mitä tihkuu kaikista näistä itse julistautuneista tyranneista. Ja sitten tehdään valinta - joko seurataan teidän jalanjäljissänne tai pystytään näiden aiempien hallitsijoiden varjossa.

Sitä he todella ovat - heistä on tulossa entisaikaisia juuri nytkin. Mutta te, rakkaat ystävät, teistä tulee kirkkaampia ja kevyempiä joka päivä. Ja vaikka fyysisellä kehollanne onkin vielä vaikeuksia oppia hyväksymään tämä, sekin alkaa pian ymmärtää, että se on itse keveys. Sillä tämä uusi taakka mitä se kantaa, ei ole raskas, vaan kevyt/valoa - sanan joka merkityksessä. Ja sitten kun pöly ns. laskeutuu, sekin alkaa päästää irti siitä ajatuksesta, että tämä sisäinen vallankumous on melkein liikaa kestettäväksi. Ja sitten tunnette askeleidenne kevenevän ja päivienne näyttävän kirkkaammilta ja te ja kehonne alatte viimeinkin sopia yhteen täydellisesti, todella taivaassa päätettynä liittona.
SELVIYTYMISKÄSIKIRJA, OSA 296
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Ei kommentteja: