WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

lauantai 19. tammikuuta 2013

2013 - SIELU KOHTAA KEHON



Kirjoittanut Lauren C. Gorgo (thinkwithyourheart.com)
17.1.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 

Onnellista uutta vuotta! Siis emme ainoastaan selviytyneet vuoteen 2013 - hyvin pyhään, voimalliseen, hurjan luovaan, alkemialliseen ja transformoivaan (13) vuoteen - vaan myös uuden kultaisen maailman aikakauteen. Vaikka minun onkin vaikea ymmärtää aivan vielä, mitä se merkitsee minulle, sinulle ja meille, onnittelut ovat ehdottomasti paikallaan. Juhlat eivät ole täydellä teholla vielä alkaneet - meillä on edelleen vähän tiheämmän kehon integrointia jäljellä - mutta jos kiinnität tarkkaan huomioita, voit tuntea juhlien alkavan jo sydämessäsi.

On todella paljon, mistä voisin kirjoittaa edellisen raporttini jälkeen, mikä oli teknisesti kuukausi sitten, kuitenkin se tuntuu olleen kokonainen elämä sitten - ja monille juuri tämä on täsmälleen totta. Olemme eläneet täysin uutta elämää sielusulautumisesta lähtien, mikä tapahtui 12.12.12 - 21.12.12, tuo pyhä jälleenyhdistyminen sisällämme, mihin olen viitannut aiemmin "henkisenä sweet-spottina", jumalaisten maskuliini- ja feminiinivoimien avioliittona ja missä henki kohtaa aineen, pää kohtaa sydämen, sielu kohtaa kehon ja ylösnousemus tapahtuu.

Mitä nyt?

Plejadilaiset sanovat, että vaikka olemme nyt keskeytyksettä tässä korkeassa olemistilassa, meidän on tietysti odotettava, että tiheämmät kehomme (tunne ja fyysinen) saavat kiinni - ei mikään yllätys. Ja tätä teemme nyt tämän transformaatiojakson aikana, mikä ilmeisesti jatkuu maaliskuun päiväntasaukseen saakka. Tällä matkalla pitkään olleet ovat epäilemättä jo hyvin perehtyneitä integroitumisprosessiin. Ensin tulee uusi värähtely ja se autuus, mikä liittyy valtavaan henki- ja mentaalikehon laajentumiseen. Sitten tulee tunnepuhdistus (lue: romahdus) ja fyysinen muuntuminen (lue: kipu), mitä vaaditaan vapautumiseksi kaikista pelkopohjaisista ohjelmista/muistoista, jotka sijaitsevat alemmissa kehoissamme ja soluissamme.

Jatkuvaa tunnepuhdistusta ja fyysistä muuntumista on tapahtunut monilla meistä monta vuotta, voimistuen kovasti 1999 ja minulle kerrotaan, että se saadaan valmiiksi 2013 suurella prosenttiosuudella tätä lukevista. Joillakin (erityisesti indigoilla, sinisillä säteillä ja tähtisiemenvaihdokkailla) tämän transformaatioprosessin kunnioittaminen johti pitkään yksinäisyysjaksoon ja joissain tapauksissa eristäytymiseen ja fyysiseen lamaantumiseen, niin että solumuutos jumalaiseen malliin voisi tapahtua. Eikä tämä ollut mikään vitsi - ulkoisen maailman kohonnut ärsytys oli niin pakahduttavaa näille herkille sieluille, että usein ainoa vaihtoehto oli pysyä itseen keskittyvässä turvallisessa kotitilassa … vuosia ja vuosia.

Tämä prosessi on ollut p i i n a a v a niille, joita pidettiin sen vankina, eikä kukaan muu kuin tätä intensiivistä metamorfoosia tai fyysistä muuntumista läpikäyvä voi ymmärtää tai ymmärrä tähän johtanutta matkaa. Toisaalta Plejadilainen neuvosto vakuuttaa meille, että olemme jo alkaneet muuttaa HYVIN sisäistä matkaamme ulospäin, että olemme tosiaan "saapuneet perille", vaikka tilapäisesti ehkä tuntuukin muulta.

Tämä ei ole sellaista "perille saapumista" kuin entisinä aikoina, jolloin etenimme puhdistumisaallon läpi ja sitten laskeuduimme uudelle ulottuvuusmaaperälle. Se on enemmänkin värähtelykotiinpaluu, täydentyminen ja täysi soluankkuroituminen siihen, mikä on todellista. Ennen tätä integroimme hitaasti kunkin aallon, kun se huuhtoutui ylitsemme joskus rampauttavasti, mutta minua muistutetaan päästämään irti noista "tavoista" nyt - ettei tämä ole enää todellisuutta ja asiat liikkuvat täällä paljon nopeammin.

Talvipäivänseisauksesta alkaen jokainen meistä on alkanut "toimia" täysin uudella ja ainutkertaisella tavalla. Tämä "perillesaapumiskohta" ei ole taatusti sama kaikille, mutta on eräs samankaltaisuus, mihin pystymme kaikki samaistumaan - yhteys siihen, mikä on totta, vilpitön ykseydentunne ja tinkimättömän rakkauden oivaltaminen ja toteuttaminen.

Näkymättömät mainitsevat myös, että te monet tätä lukevista etsitte tosissanne seuraavaa askeltanne tai tarkoitustanne ja tunnette kiirettä siirtyä eteenpäin ja tehdä muutoksia, mutta teillä EI OLE AAVISTUSTAKAAN, mitä se merkitsee tai miten. He tekevät minulle hyvin selväksi, ettei tämä ole aika sen tekemiseen, että ympärillämme nyt oleva epävarmuus on kaikki se selkeys, mitä tarvitsemme kunnioittaaksemme todella hiljaisuutta.

Sumu hälvenee ja pilvet selkenevät, kun pääsemme lähemmäs päiväntasausta, mutta sitä odotellessa tämä pyhä siirtymä hyödynnetään parhaiten tuntemalla tietämme ja sallimalla itsemme ja elämämme asettua uusiin uomiinsa. Tämä siirtymäjakso on hyvin oleellinen ja se pitäisi toivottaa tervetulleeksi avosylin, sillä pian meillä ei ole aikaa eikä kiinnostusta sellaiseen itsetutkiskeluun. Meitä pyydetään vaalimaan näitä toimimattomuuden viime hetkiä, hoivamaan vastasyntyneen itsemme viattomuutta ja käyttämään tämä aika tehokkaasti lihamme ravitsemiseen ja jokaisen uuden hetken syleilemiseen nyt, kun löydämme uusia osia itsestämme, juuri tässä tilassa ja täysin uudesta perspektiivistä.

Meillä on niin paljon omaksuttavaa siinä, että Näkymättömät anovat hartaasti meitä kuluttamaan aikamme ja energiamme syleillen tätä uutta saavutustasoa sekä hitaasti ja tarkoituksellisesti avautumaan niihin korkeuksiin, mihin tämä rakkausmatka johtaa meidät. (Kannattanee myös mainita, että jos sinulla on vaikeuksia päästä Lähdeyhteyteesi tämän uudelleenkalibroinnin aikana, niin kuulen, että tämä yhteydettömyysjakso menee ohi nopeasti ja huolesi vähenee.)

[Tämä osa on suojattu. Koko artikkelin ostamiseksi katso ohjeet nettisivuilta.]

Mitä seuraavaksi?

Heti 21.12.12 jälkeen meille annettiin vilaus uudesta maailmasta, mikä odottaa meitä - eikä se jäänyt yhtään puuttumaan taianomaisesta.

Olemme astuneet ykseyteen ja ladanneet kosmisen rakkauden ensimmäiset aallot. Tuon rakkauden alkuräjähdyksen jälkeen paljon ihmisyyden raskautta on potkaistu esiin kaikkialla ympärillämme - erona on nyt se, että meillä on ehdottomasti vaihtoehto ja kyky ohjata siitä kaikesta selville vesille.

Näitä aaltoja tulee peräjälkeen ja ne huuhtelevat ylitsemme paljastaen uusia heräämis- ja avautumiskerroksia - jokainen aalto erityisen resonanssin ja virityksen kera. Tällä hetkellä vedet ovat hyvin sameita, mutta ne kirkastuvat pian ja Neuvosto vakuuttaa meille, että kun astumme tähän ihmis-jumaluuden korkeaan tilaan, paljastuksista tulee uusi normaalimme.

Olemme selvästi edelleen odottelutilassa ja olemme sitä vielä jonkin aikaa, kun teemme fyysistä siirtymäämme. Koska menemme rajan yli fyysisen kehomme KANSSA, prosessi vaatii aikaa … mutta kun vaihtoehtona on olla täysin läsnä hetkessä, menneisyyden ja tulevaisuuden puuttuessa jopa tämä odotteluaika on jotenkin siedettävämpää.

Mutta Plejadilaiset haluavat eniten meidän tänä aikana tunnistavan/tunnustavan, että me olemme kaikki rakkauden lähettiläitä, "pappeuden/papiston sotureita" ja tämän planeetan ja monien tähtikansojen jumalais-galaktisia kansalaisia.

Olemme valmistuneet kaksinaisuudesta ja kävelleet kulkueessa tovereidemme kanssa, liittyäksemme toisiimme jumalaisessa syleilyssä, samalla kun vastaanotimme diplomimme.  Nyt valtuuskirja kädessä meidän täytyy ottaa aikaa ja päättää huolellisesti, mitä teemme kovalla työllä ansaituilla arvosanoillamme. Maailma odottaa meitä ja kun sanomme näkemiin kaikille elämän opettajille ja opetuksille ja siunaamme jokaista sietämätöntä vastoinkäymistä kiitollisuudella, alamme tuntea olevamme valmis siihen!

[Tämä osa on suojattu. Koko artikkelin ostamiseksi katso ohjeet nettisivuilta.]

-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Ei kommentteja: