WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

perjantai 5. lokakuuta 2012

Palautumisen Laki



VIESTI VALONMESTAREILTA LOKAKUUSSA 2012

Kanavoinut Ruth Ryden
Uutiskirjeestä 30.9.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine


Mestarit:

"Rakkaat lukijat, on aika avata ymmärryksen portit maaplaneetan jälleenrakentamiseen liittyen. Universumin perusvoimat toimivat tässä auttaakseen maailmaanne tekemään tämän uudelleenjärjestelyn hyvin pienien ongelmien kera ihmiskunnalle. Tämä tuleva lokakuu on vähintäänkin mielenkiintoinen, kun mantereita ja valtameriä horjuttavien mannerlaattojen muuttuminen, nouseminen ja vajoaminen jatkuu monissa paikoissa.

USA:ssa, Kanadassa ja arktisella alueella koetaan maaperämuutoksia, erityisesti vuoristoalueilla, mutta ei järistyksiä jotka aiheuttavat laaja-alaista tuhoa. Ottakaa se vain itsestäänselvyytenä, kun sitä tapahtuu. Etelä-Amerikassa ja kaikilla mannerta ympäröivillä saarilla on monia järistyksiä, kun siirretään sitä valtavaa muinaista kiviperustaa, millä se lepää. Antarktiksella nähdään edelleen jään sulamista ytimen lisääntyneen kuumuuden vuoksi. Eurooppa pysyy enimmäkseen hyvin vakaana. Korkeampi merenpinta on pääongelma rannikoilla.

Lähi-itä on valokeilassa, kun lukuisat järistykset järkyttävät väestöä vielä lisää, kun se pyrkii löytämään oikean paikkansa maailmassa. Levottomuus näissä pienissä maissa kaiuttaa levottomuutta niiden alla, mitä ei ymmärretä. Itämaissa ja koko Aasiassa, mukaan luettuna Venäjä, havaitaan muutoksia ilmakehässä. Taajuudet joita nousee kuoren alta, vaikuttavat ilmamassoihin ja aiheuttavat yleistä levottomuudentunnetta. Tämän pitäisi helpottaa kuukauden loppua kohti. Australia ja Antarktis pysyvät melko vakaina, vaikka ahtojäät pohjoisessa sulavat epätavallista vauhtia.

Kuivuus USA:ssa ja ympäri maailmaa loppuu pääasiassa ja monissa osissa USA:ta ja Eurooppaa saadaan massiivisia sademääriä. Odottakaa epätavallisia ja äkillisiä myrskyjä tulevan tyhjästä, erityisesti Pohjois-Amerikan keskivaiheilla ja Euroopassa korkeammilla paikoilla. Tulviminen on tänä syksynä enemmän ongelmana kuin valtavat lumimäärät. Toisaalta kuivuutta nähdään Etelä-Amerikassa ja suurimmassa osassa planeetan eteläpuolta. Tämän pitäisi kestää vain muutamia viikkoja, sitten pitäisi olla normaalimpi tilanne.

Taas kerran, valmistautukaa kaikkeen. Pitäkää mahdollisimman paljon käsillä tarpeellisia tavaroita, kuunnelkaa sääennusteita ja auttakaa naapureitanne tai niitä, jotka ovat valmistautumattomia tai kyvyttömiä ryhtymään näihin varotoimiin. Haiti, Afrikka ja monet muut maailman osat jotka ovat suuressa puutteessa, ovat tämän kaiken todellisia uhreja, ja tarvitsevat niin paljon apua, kuin voitte antaa. Tämä on muutosaikaa ja ihmiskunnan parantumista vaikeiden aikojen kautta. Olette, jokainen teistä, hyvin erityisiä ihmisiä annettuanne sielullenne tilaisuuden olla maaplaneetalla tänä aikana. Ottakaa siitä paras irti. Kiitos kaikille teille rakkaudestanne ja monista viesteistänne."

***********

Lukijat, seuraava on voimallinen opetus sarjasta "Elämisen lait", millä on valtava vaikutus tähän päivään ja maailman nykytilaan. Ottakaa aikaa työstääksenne näitä sisäisiä käsityksiä, kun maailman uutiset tuovat meille kaikille huolta, kun muslimimaailma on suuressa sekasorrossa. Lahjani teille tänään.

PALAUTUMISENLAKI

"Jokainen elävä mies, nainen ja lapsi luo joka hetki ajatuksia, haluja, liikkeitä ja liikettä ympäri maailmaa. Pienimmänkin, ihmisen tuottaman energiahiukkasen liike ampuu planeettanne ilmakehän ohi eetteriin, aikaan ja avaruuteen. Ensimmäisenä on muistettava, ettei mikään energialiike koskaan huku, että henkisten ja inkarnoituneiden olentojen luomat ajatukset jatkavat matkaansa ajan poikki. Tämä on osa sitä käsitettä, mitä olette ajatelleet akaasisina tiedostoina. Toisena on muistettava, että silloin kun nämä liikkeet saavuttavat ylemmät ulottuvuudet, aika lakkaa olemasta. Energialiikkeet kaikista lähteistä - menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta - tallennetaan myös tällä tavalla.

On ymmärretty rotunne alkulähteestä tavalla tai toisella, että syy aiheuttaa seurauksen. Äänistä ja sanoista joita ilmaistaan, tulee voimakkaita energioita, mitkä aiheuttavat reaktioita niiltä, jotka kuulevat ne. Sama pätee jokaiseen ajatukseen, joita yhdistyy mielessänne - niistä tulee luovia energiamuotoja, jotka ovat varsinaisten tapahtumien tai päätösten edeltäjiä. Ihmiset ajattelevat joskus, että koska kukaan ei tiedä heidän ajatuksiaan, he pääsevät kuin koira veräjästä pahansuovista tai vihaisista ajatuksistaan koskien itseä tai toisia, kun he samalla ottavat naamion, mikä on ristiriidassa heidän ajatustensa kanssa. Väärin. Vihaiset ajatukset luovat vihaisia olosuhteita, vaikka jonkin aikaa kuluukin, ennen kuin tämä oivalletaan. Ajatukset ovat luovaa energiaa riippumatta siitä, miten ne muotoillaan.

No niin, luovana energiana ajatukset myös vetävät puoleensa reaktioita toiselta energialta. Kun jatketaan negatiivisten kuvien luomista esim. päiväunissa, kuvat alkavat ottaa muodon todellisessa elämässä. Jos ihminen pitää vihaa sydämessään toista kohtaan ja kuvia kamalien asioiden sattumisesta jollekin toiselle, varokaa! Tuo ihminen vetää itselleen juuri sitä surua, mitä hän on toivonut toiselle! Muistakaa, että nuo ajatukset luovat kiireisenä. Ne jotka harjoittavat ns. mustaa magiaa, laittavat luovan ajattelunsa voimat loitsuksi, joka lähettää negatiivisia vaikutuksia toisille. Kyllä, näin voidaan tehdä, mutta palautumisenlaki ei salli sellaista tapahtua ilman samojen negatiivisten vaikutusten palautumista niiden lähteeseen!

Elämänpyörä mikä tunnetaan idässä, on tämän palautumisenlain symboli. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Se vahingollisuus mitä lähetätte itsellenne tai toisille, palaa takaisin ja puraisee teitä! Toisaalta, jos ajatuksenne luovat ja lähettävät toisille ehdotonta rakkautta, myötätuntoa ja voimaa, se mitä lopulta palaa takaisin, on joskus yllättävän upeaa ja kaunista. Tämä laki tunnetaan myös karmanlakina, mikä on myös itämaiden käsite. Joskus kuitenkin tämä käsite heijastuu hyvin tiukkana energioiden palautuksena.

Laajennetaanpa tätä ajatusta auttamaan teitä sen käsittämisessä, että aivan kuten tulevaisuus sellaisena kuin ajattelette sitä, on ollut, on ja tulee aina olemaan hyvin muuttuva polku niiden monien tapahtumien vuoksi, jotka edeltävät odottamaanne tapahtumaa, niin on myös palautumisenlain polku.

Esimerkiksi, nuori mies tekee ryöstön ja satuttaa jotakuta sen aikana. Hän pääsee siitä kuin koira veräjästä ja luulee, ettei kukaan koskaan tiedä. Tietämättään hän kuitenkin laittaa liikkeeseen palautumisenlain, mikä luo toisen tapahtuman, mikä opettaa hänellä kovan oppitunnin, kenties. Sillä välin hänen elämäänsä tulee joku, joka pystyy osoittamaan hänen virheensä ja opettaa hänelle, mitä rehellisyys on ja miten arvokasta se on hänelle elämässään. Nuoren miehen ajattelutapa on täysin muuttunut. No niin, mitä tapahtuu tuolle negatiiviselle tapahtumalle, minkä hän on jo laittanut liikkeeseen? Sekin muuttuu ja tulee joksikin, mikä muistuttaa häntä teoistaan ja tukee häntä sovittamaan ne parhaalla kykenemällään tavalla.

Palautumisenlaki on Jumalan laki kaikissa universumeissa, kaikessa ajassa ja paikassa. Se ei ole ankara "silmä silmästä" -laki, vaan rakastava muistutus ja opittu oppitunti, silloin kun kymmentä käskyä rikotaan tarkoituksella. Kyllä, teillä on käytössä monia muita lakeja, jotka ovat syvälle juurtuneena sisäiseen tietoisuuteenne. Tiedätte, milloin rikotte niitä - tiedätte, että vihaaminen on väärin, kiukku mitätöi itseä ja mustasukkaisuus ruokkii egoa. Silloin kun niihin sortuvat ihmiset, jotka kieltäytyvät ottamasta vastuuta omista teoistaan ja ajatuksistaan, palautumisenlaki on opettamassa heille oppitunnin.

Joskus epäonni näyttää vaivaavan teitä jatkuvasti - miksi juuri teidät valitaan, kun toisilla tuntemillanne menee aivan hyvin? Jumala yrittää opettaa teille jotain - kuunnelkaa! Menette väärää tietä ja teette jotain sopimatonta oman elämänne kannalta, ajattelunne on sotkeutunut itsesääliin tai vielä pahempaa, katkeruuteen ja loukkaantumisen tunteeseen. Pysähtykää ja katsokaa syvälle elämänne ja ajatustenne joka osaan. Huomaatte, että Jumala yrittää saada huomionne ja opastaa teidät erilaiselle ja suotuisammalle polulle.

On niitä ihmisiä, jotka yrittävät elää totuuden valossa - käyvät kirkossa, auttavat toisiaan ja kasvattavat lapsiaan niin, kuin Jumalan sana on opettanut, mutta heillä näyttää silti olevan kaikenlaisia esteitä tiellään. Miksi? Myös hyvää tarkoittavimmat ihmiset eksyvät joskus käsityksessään siitä, mikä on oikein tai väärin. Käsitättekö, miten paljon nämä ajatukset eroavat ympäri maailmaa? Yhdessä yhteiskunnassa perheen mies tarjoaa vaimonsa yöksi miesvieraalle kohteliaisuudesta, toisessa yhteiskunnassa tätä ei voisi ajatellakaan. Ajatelkaa kaikkia erilaisia tapoja maailmassa, jotka eroavat omistanne.

Mitä pidätte "oikeana" itsellenne tai rakkaillenne? Se ei ehkä tule omien erityistarpeidenne ja -elämänpolkujenne näkökulmasta. On aikoja, jolloin yhteiskunta asettaa sellaisia rajoja tietyssä kulttuurissa toimivien ajattelulle ja toiminnalle, että tulee hämmentäväksi tietää, mikä on oikein ja mikä ei. Jos elämässänne näyttää pulpahtelevan esiin esteitä, joiden tunnette oleva sopimattomia, miettikää tarkkaan, käsitelläänkö vaihtoehtojanne realistisesti. Kenties olette menossa suuntaan, mikä johtaa umpikujaan tai äkilliseen alamäkeen. Jos näin on, rakastava henkiopastuksenne yrittää kertoa teille jotain!

Palautumisenlakia voidaan näin ajatella monin tavoin, mutta aina omaksi eduksenne - se on rakastavan Luojanne tapa.

Siirrytäänpä tämän lain toiseen puoleen. Omatunto on korkeamman henki-itsenne osa, mikä kertoo teille, että olette tehneet jotain väärin tai valmistaudutte tekemään tai ajattelemaan jotain väärin. Se varoittaa uhkaavasta vaarasta tai tuo aisteihinne upean valon ja rakkauden tunteen, silloin kun olette antaneet sisäisen äänenne tulla osaksi koko olemustanne ja jaatte ja annatte rakkautta toisille. Tiedätte, miten raskaalta rinnassanne tuntuu, kun loukkaatte jotakuta tarkoittamattanne, ja miten vatsassanne myllertää, kun pelkäätte joutumista kiinni jonkin vääräksi tuntemanne asian tekemisestä. Tämä on välitöntä palautumisenlakia. Ette voi paeta sitä, ette voi muuttaa sitä, ennen kuin oikaisette sen jollain tavalla tai myönnätte tapahtuneen. Tässä maailmassa on monia ihmisiä, jotka viettävät koko elämänsä tämän kamalan sisäisen syyllisyyspilven alla, jotka eivät koskaan myönnä rikoksiaan ja viettävät kallisarvoisia vuosia elämästään tässä ulottuvuudessa piiloutuen ja paeten palautumisenlakia. Tämä on meille aivan yhtä surullista kuin teille.

Omatunto toimii myös ehdottomana opastusjärjestelmänä elämässänne. Silloin kun on tehtävä päätös tai löydettävä suunta, pyytäkää tuolta viisaalta, sisäiseltä "neuvonantajalta" parasta vastausta. Vastaukset tulevat tuntemuksina, sekä mieleen että fyysisinä. "Kyllä" on todellinen tarve seurata tiettyä suuntaa, ilman mitään negatiivista lisäystä "jos", "ja" tai "mutta". "Ei" on kammon tai pelon tunnetta, mikä kehottaa teitä karttamaan ajatuksia sellaisesta toiminnasta. Selvänäkijöiden puhelinlinjat saavat tänä päivänä miljoonia dollareita ihmisiltä, jotka eivät ole halukkaita luottamaan omaan sisäiseen viisauteensa ja pelkäävät ottaa askelta mihinkään suuntaan kysymättä ensin joltakulta muulta. Tämä on valitettavaa - ja kallista. On aikoja, jolloin pitkä juttelu hyvän ystävän kanssa tekee vaikeista tilanteista selkeämpiä, mutta taas kerran, kuunnelkaa tuota sisäistä viisautta ja varmistakaa, että päätökset ovat oikeita teille eikä vain ystävällenne. Joskus siinä on suuri ero erilaisen taustan ja elämänkokemusten vuoksi. Sisäinen viisaus ei koskaan petä teitä.

Tuokaa elämäänne tuo tunne ajattelemisesta ja toimimisesta tietoisen vastuullisesti. Silloin kun egonne yrittää laittaa teidät tilanteeseen, missä haluatte olla parempi kuin joku muu - kenties väheksymällä häntä tai tekemällä hänen elämästään vaikeaa - työntäkää nuo ajatukset pois. Jos ette työnnä, kuljette oman kaatumisenne tietä. "Mutta entä ne diktaattorit ja maailmanjohtajat, jotka elävät sillä tavalla, eikä heitä näytetä koskaan "kurittavan" sen vuoksi?", sanotte ehkä. Muistakaa, että elätte hyvin vähän aikaa tässä maailmassa. Ikuisessa ajassa palautumisenlaki rakentaa oppitunteja tuollaisille ihmisille. Tulevat aikajanat eivät ole niin itseä palvelevia. Myös heidän tekonsa - niin itsekkäitä ja pahoja kuin ne ehkä ovatkin - ovat osa palautumisenlakia jollekin toiselle.

Viettäkää vähän aikaa pohdiskellen, miten kaiken ykseydenlaki tuo kaikki ajatukset ja teot yhteen auttamaan Jumalan lapsia löytämään tiensä takaisin korkeimpiin taajuuksiin Jumalan mielessä."

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Ei kommentteja: