WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Tunteiden eheyttäminen - sinun tiesi tasapainoiseen elämään

Kahu Fred Sterlingin kanavoimana

(Copyright 2006 Fred Sterling)

Mestariopas Kirael puhuu

Hyvää iltaa. Tunnet monesti ihmisenä olevasi vähän yksin, niin kuin olisit erossa Luojastasi. Luojasta ei kuitenkaan voi koskaan olla erillään. Ainoastaan egojärjestelmät, verhot, saavat sinut tuntemaan erillisyyttä. Useimmat nuoret yhteiskunnat, kuten maapallo, käyvät varhaisissa vaiheissaan lävitse pitkän jakson, jonka aikana yritetään ymmärtää ihmisen olemisen tunnetietoisuutta. Kehittämällä tunnetietoisuuttasi opit ymmärtämään ihmisenä olemisen syvyyksiä ja kohokohtia. Kun puhutaan tunnelatauksesta jonkin asian suhteen, kyse voi olla kaikenlaisiin äärimmäisyyksiin menemisestä, masennuksesta suureen riemuun. Monet maapallolla ilmenevät häiriöt johtuvat tunnekehon epätasapainotilasta. Esimerkiksi bipolaarisessa mielialahäiriössä (aiemmin maanis-depressiivisyys) ja skitsofreniassa, kuten monessa muussakin sairaudessa on kirjaimellisesti suuri aukko tai suuri tietoisuus tunteiden maailmassa. 
Tunteiden eheytymisessä on kyse siitä, että käyttää omaa ihmisenä olemistaan oman matkansa oppaana. Tunnetietoisuuden avulla voi saavuttaa suurimman mahdollisimman kasvun, sillä tunnekeho - toisin kuin fyysinen, mentaalinen ja henkinen keho - liikkuu äärilaidasta toiseen. Muilla kehoillasi on taipumus olla suhteellisen tasapainoisia energiakeskittymiä, mutta tunteesi heilahtelevat laidasta toiseen. Kun tulet tietoiseksi siitä, että pystyt itse hallitsemaan tunnetilojasi, ymmärrät voivasi hallita omaa maailmaasi, sillä yleensä juuri tunteet luovat kaaoksen elämässäsi. 

Kun ihmisistä tulee joko sotaisia tai rauhaa rakastavia, he kokevat usein tunneaaltoja, jotka koskettavat jotakin sellaista kohtaa heidän sisällään, joka synnyttää epävarmuutta. Onpa kyse sitten aallonharjasta tai -pohjasta, heissä syntyy tunnelataus, joka suistaa heidät pois tasapainosta. Eräs tunnistettava luonteenpiirre toisista maailmoista tulevissa veljissänne - avaruusveljissänne, oppaissanne ja jopa enkeleissä - on lähes täysi tunteettomuus. Kuka teistä, esimerkiksi, on nähnyt minun energioitteni kärjistyvän suuttumukseksi asti? Kyse ei kuitenkaan ole siitä, etteikö meillä olisi tunteita. Käytämme tosiaankin hyväksemme tunteiden maailmaa, mutta kyse on hyvin tasapainoisista tunteista, sillä me ymmärrämme, että jos jokin osa meistä menee äärimmäisyyksiin, siitä seuraa yleensä vain kaaos. Aina kun joutuu kaoottiseen tilaan, joutuu myös spiraalimaiseen liikkeeseen. Spiraaliliikkeessä kadottaa suunnantajun ja kiertää vain ympyrää edestakaisin saman kohteen ympärillä. 

Kun tulet tänne maapallon tasolle ihmisenä, tunnet olevasi erossa Luojastasi, koska sinulla on fyysinen olemus. Kuitenkin juuri tämä fyysinen olotila on se tietoisuudentila, jonka avulla voit oppia pitämään tunteesi tasapainoisina. Tämä saattaa kuulostaa sinusta tylsistyttävältä, mutta vakuutan sinulle, ystäväni, ettei oma tasapainoisiin tunteisiin perustuva elämäni ole vähäisessäkään määrin tylsää. Kun et käytä ääretöntä määrää elinvoimaa hallitsemattomiin tunnespiraaleihin, huomaat että maapallon tason toimenpiteesi - siis koko matkasi ihmisenä - muuttuu hyvinkin tyydyttäväksi, sillä kykenet jatkuvasti kehittymään haluamaasi suuntaan. 

Minun mielestäni tunteiden eheytyminen on jotakin, joka koko maapallon tason tulisi kokea. Valotyöntekijän tulee kuitenkin olla se, joka pitelee kädessään niin kutsuttua valomiekkaa. Valomiekan ei ole koskaan tarkoitus vahingoittaa ketään. Sen on tarkoitus ainoastaan pysyä palamassa ja keskittyä omaan voimaansa, ja miekan käyttäjän, valotyöntekijän, tulee tietää täsmällisesti, mihin tuota miekkaa käytetään. Jos valomiekkaa käytetään vääriin tarkoituksiin, se voi tuntua yhtä kamalalta kuin metallinen miekka. Valotyöntekijän on siis pideltävä miekkaa täsmälleen tasapainossa ja toimittava tuosta keskipisteestä käsin. 

Yksikään maapallon asukkaista ei todennäköisesti löydä tasapainoista keskipistettään aivan täysin, sillä teidän energiakenttänne on jatkuvassa liikkeessä, mikä merkitsee sitä, että jonakin päivänä energiatasonne on korkea ja toisena matalampi. Kun kuitenkin pyrit pääsemään keskipisteeseen, huomaat elämäsi ihmisenä tasoittuvan.
Joka kerran, kun puhumme teille Kymmenestä tietoisen luomisen periaatteesta, autamme teitä pääsemään takaisin keskittyneeseen voimatilaan, ja juuri tämän keskittyneen voiman avulla olette sopusoinnussa päämäärienne kanssa. Jokainen teistä on täällä maapallon tasolla täyttääkseen tehtävänsä ihmisenä tai paremminkin sanottuna profetiansa. Kuten olen jo aiemmin selvittänyt, profetioilla ei ole mitään määrättyä lopputulosta. Monet teistä, eritoten valotyöntekijät vaivaavat loputtomasti päätään sillä, mikä osa heidän profetiastaan toteutuu. Matkaattepa kuitenkin minne tahansa, ette tunne päämäärää vaan ainoastaan matkalla olemisen. Tämän takia me sanomme teille, älkää kiirehtikö matkaanne. Kokekaa sen sijaan kaikki mahdollinen, mikä matkallanne on koettavissa. 

Sallikaa minun ottaa tähän väliin pieni vertauskuva. Kutsuttakoon sitä Omenan vertaukseksi. Lähde hetkeksi matkalle kanssani. Näe sielusi silmin, miten joku antaa sinulle kauniin, ison ja punaisen omenan, jonka vertaista et ole kuunaan nähnyt ja jonka säihke on aivan omaa luokkaansa. Pidellessäsi tätä omenaa kädessäsi näet erään kaikkein arvokkaimmista Luojan lahjoista, sillä omena on elämänpuun hedelmä. Tarkastele kaikessa rauhassa hetken aikaa sen eri värisävyjä. Olet juuri saanut valtavan sysäyksen lähteä liikkeelle eteenpäin, sillä nyt tiedät, miten omenaa tulee tarkastella. 

Totuus kuitenkin on, ystäväni, että tällainen haukkaamaton omena jättää mielikuvitukselle paljon tilaa, sillä kun puraiset tuota omenaa ja kun sen mehu purskahtaa suuhusi ja sen makeus tavoittaa makunystyräsi ja kun sen energia virtaa sisääsi, huomaat omenassa olevan paljon muutakin. Kun otat omenan pois huuliltasi ja tarkastelet sen sisusta, näet keskuksen, josta käsin se on kasvanut. Kun pureudut syvemmälle omenan kotaan, huomaat sen sisällä olevat siemenet, ja tajuat, että koska tutkit omenaa niin tarkoin, olet ollut kaikkien kokemustesi keskellä. 

Älä koskaan ulota omenan kauneutta niin kauas kuin haluat kulkea. Ymmärrä aina, että sen kauneuden takana on kokemus ja että juuri tuo kokemus on pyrkimystesi täyttymys. Kyse voi olla visuaalisesta kokemuksesta omenan suhteen, mausta tai tuoksusta, sillä ei ole merkitystä; kaikki aistit ovat osa kokemusta. Huomaa myös, että kun olet syönyt omenan ja se on kokonaan kadonnut, muisto siitä säilyy sinussa ikuisesti. Joten valitsitpa minkä tahansa seuraavaksi seikkailuksesi, tiedät aina, että sinun on tarkasteltava sitä koko olemuksellasi. Tämä voi synnyttää tunnelatauksen, joka ylittää kaikki odotuksesi. 

Miten sitten määrittelisin tunteiden eheytymisen? Tunteiden eheytyminen merkitsee halua kokea kaikki täysin menemättä kuitenkaan äärimmäisyyksiin, kokemista joka tapahtuu rakkauden keskuksesta käsin. Kun näin tapahtuu, kaikki neljä kehoa järjestäytyvät sopusointuisesti kuin taikaiskusta, ja ihminen saavuttaa selkeyden ja ymmärtää ihmisenä olemisen olevan eräs suurimmista lahjoista, jonka Luoja on antanut Valon täyttämälle itselleen. Ystäväni, tiesittepä sitä tai ette, te olette tuo Valon täyttämä itse. 

Kysymys: Onko paikallaan sanoa, että tunteidemme eheytyessä eheydymme takaisin Luojan valoon?
Kirael: Se ei ole ihan tarkka ilmaisu. Jos sanotaan, että jonkun täytyy eheytyä takaisin Luojan valoon, se pitää sisällään ajatuksen siitä, että hän on ollut ilman Luojan valoa. Kun käytin itse näitä sanoja aiemmin - että sinun tulee eheytyä takaisin Luojan valoon - tarkoitin, että sinä olet valotyöntekijänä nyt valmis kohottamaan värähtelytasosi eheyttämällä tunteesi niin, että tajuat, ettet koskaan ole ollut poissa Luojan valosta. 

K: Onko rakkaus tunne vai olotila?
Kirael: Rakkaus on enemmän kuin olotila. Kun sanot: "Minä rakastan sinua", se on vain kolme sanaa. Yrität sanoa, että tunteesi suorastaan pulppuavat tuota toista henkilöä kohtaan, mutta sanoja "minä rakastan sinua" ei ehkä tulisi lainkaan sanoa. Lausu sen sijaan julki oma totuutesi: "Teit minut hyvin onnelliseksi tänään", tai: "Minä todella nautin sinun seurastasi." "Minä rakastan sinua" on vain oikotie. Se on kuin: "En minä vain tiedä" tai: "Ihan kiva." Jos sanot toiselle: "Minä rakastan sinua", et tunne kovinkaan paljon.
"Minä rakastan sinua" on vain kolme sanaa. Ne ovat näppärä ja oivallinen oikotie ja niitä tulee käyttää silloin tällöin, mutta en usko, että niitä tulee käyttää niin usein kuin teillä [amerikkalaisilla] on tapana. Näyttäkää rakkautenne todellisuus koko olemuksellanne. 

K: Ensimmäisessä kirjassasi, Kirael: The Great Shift, sanoit, että ihmisten maailmassa tunteet jäävät usein jumiin ja että me ihmiset luomme esteitä, jotka estävät tunteita virtaamasta vapaasti ulos. Miten noita esteitä tehdään ja miten niistä voisi parhaiten selvitä? 

Kirael: Useimmat ihmiset haluaisivat virrata elämänvoiman mukana. Elämänvoiman mukana virtaaminen tarkoittaa sitä, ettei voi olla esteitä. Esteet tukkivat elämänvoiman virtauksen. Ihmiset kuitenkin usein asettavat tällaisia esteitä elämänvoimalle suojellakseen itseään ja kätkeäkseen jonkin tunteen. Kun te esimerkiksi luotte ihmissuhteita, te päätätte usein - koska olette epävarmoja - ettette anna tunteidenne heilahdella liian suuresti. Sen sijaan, että kohtaisitte suorakulmaisesti erilaiset tunnelataukset, te luokittelette ne. Kun luokittelette jonkin tunteen, te suljette sen johonkin tiettyyn perustunteeseen. Tätä perustunnetta te sitten käytätte ikään kuin puskurina pitääksenne tuon tunteen paikoillaan. Kun tajuatte, että teillä on lukuisa määrä tällaisia tunnekeskittymiä tai esteitä koko tunnetietoisuudessanne, voitte kokea ne keskipisteestänne käsin sen sijaan, että antaisitte tunteittenne mennä äärimmäisyyksiin. Tällöin tiedätte myös, että olette luoneet tunnekeskittymät, jotta kykenisitte paremmin tekemään matkaanne ihmisinä. 

Oletetaan, että sinulle on jokin ihmissuhde, jonka ajattelit olevan täydellinen. Yhtäkkiä kumppanisi vain jättää sinut. Sinulle saattaa hyvinkin käydä niin, että asetat jonkin esteen tunnejärjestelmääsi, jotta et seuraavassa ihmissuhteessasi mene liian syvälle. Päättyneessä suhteessa kokemasi kipu oli sinulle liikaa, joten sinun täytyy suojata se jollakin tunteella. Tällaisessa tapauksessa tunne voi laueta suuttumuksen muodossa. Joten kun asiat menevät liian hyvin tai ylittävät sen rajan, jossa koet olosi turvalliseksi, saatat kiihtyä ja suuttua. Tämä suuttumuksesi pitää tuota tunnekeskittymääsi paikoillaan. Suuttumus on äärimmäinen tunne. 

Kun olet poissa tunteittesi keskuksesta, mitään ei tapahdu. Kokemasi tunne on lähes jämähtänyt paikoilleen ja vain kasvaa kasvamistaan. Et edes muista, miksi alunperin laitoit tuon tunne-esteen paikoilleen. Ajattelet vain, että sinulle on tehty väärin, mutta onko sinulle todellisuudessa tehty väärin vai sallitko vain itse itsellesi tehtävän väärin? Mitä todennäköisimmin annat vain muiden kohdella sinua väärin, mikä merkitsee, ettei väärää tai oikeaa todellisuudessa ole olemassa; on vain havaintosi väärästä ja oikeasta. 

Kun tunnistat jonkin tällaisen tunteen laajentuman, olipa kyse suuttumuksesta tai ajattelemattomuudesta tai mistä tahansa muusta kokemuksesta, pysähdy aloillesi ja tutki mitä tuon tunteen takana on. Näin voit vähitellen oppia ymmärtämään, miten voit poistaa tuon tietyn tunne-esteen kehostasi. 

K: Sanoit, ettei tunteita tule luokitella. Minulle tunteiden luokitteleminen merkitsee sitä, että kykenen ymmärtämään, mitä tunnen. Minulla oli aiemmin tapana kieltää tunteeni, joten minulle tunteiden luokittelu merkitsee niiden tunnistamista. Mitä siis tarkoitat, kun sanot, että lakatkaa luokittelemasta ja antakaa virran viedä? 

Kirael: Jos sanot: "Ymmärrän, että olen nyt surullinen", et luokittele mitenkään tunteitasi. Kun luokittelet jotakin, panet sen tiettyyn paikkaan ja yrität pitää sen siellä. Tunnistamisen ja luokittelun välillä on selvä ero. Se, että tunnistat olevasi surullinen, osoittaa että ehkä luokittelit tunteen suruksi. Kun olet tunnistanut tuon tunteen suruksi, vapaudut siitä melkeinpä itsestään, koska sillä ei enää ole otetta sinuun: se ei ole enää luokiteltu tunne. Tunnistamalla surun itsessäsi tarkoituksenasi on vapautua siitä, sillä muutoin et olisi edes yrittänyt tunnistaa sitä. 

Kun sanot: "Olen surullinen", se on vain toinen tapa ilmaista: "Valitsen nyt surullisuuden." Valitset äärimmäisen tunteen. Voit joko vapauttaa sen tai eheyttää sen, mutta et voi pitää sitä itselläsi. 

K: Eikö tunteettomuutta voida pitää äärimmäisyytenä, ja miten ne, jotka ovat valinneet tämän äärimmäisyyden, voivat päästä takaisin tasapainoon? 

Kirael: Jos joku huomaa olevansa tunteeton, silloin tulee tutkia sitä, miten monta tukahdutettua energiakeskittymää on tunteiden peitossa. Tällöin kokee itsensä tunteettomaksi, koska on pakottanut tunteensa pysymään kurissa. Kun ei tunne paljoakaan, se johtuu siitä, että pyrkii tukahduttamaan monia tuskallisia ja selvittämättömiä asioita elämässään. Kun jokin asia on selvittämätön, se vetää sinua lakkaamatta puoleensa eikä sinulla ole aavistustakaan, miten selviäisit siitä. Kun tapaat jonkun, jota pidät mielestäsi tunteettomana, voit auttaa häntä tarkastelemalla, mitä pinnan alla on. Hän saattaa suuttua ja huutaa ja hänen on vaikea pysyä tunteittensa keskipisteessä. Kuitenkaan hänen tunteensa eivät niinkään aiheuta suuttumusta vaan ne energiakeskittymät, jotka ovat ratketa liitoksistaan hänen tunnereaktioidensa taustalla, ja se että totuus tulee näkyviin, sillä totuus on ihmisen matkan taianomaisin tekijä. Kun totuus on kohdattu, tasapaino ja keskipiste on saavutettavissa

K: Joten pelko tai haluttomuus tuntea tunteita saa taustavoimaa vähän kuin painekeittimeltä, ja kun ihminen alkaa avautua, hän pelkää hukkuvansa omiin tunteisiinsa?
Kirael: Juuri niin. Kun ajattelette sanaa "totuus", erästä tärkeimmistä Kymmenen tietoisen luomisen periaatteista, ymmärrätte totuudella olevan monia tasoja, monia muunnoksia omassa valossaan. Voit sanoa totuuden sanomatta sanaakaan. Ystäväsi saattaa, esimerkiksi, kysyä sinulta, mitä pidät hänen uudesta mekosta tai paidastaan. Vastaat ehkä: "Joo, oikein sievä", vaikka sillä, pidätkö siitä vai et, ei ole todellisuudessa mitään merkitystä. Pinnallisten totuuksien alla on toinen totuus - se ettei mielipiteelläsi ole oikeasti väliä - ja tämän totuuden takana on se tosiseikka, ettei ystäväsi olisi tullut koskaan kysyä mielipidettäsi, koska sillä ei ole merkitystä. Kun luovut totuuden täydellisyydestä, olet menossa kohti uutta seikkailua. Joka kerran, kun ilmaiset äänettömän totuuden, totuuden joka ei ole kokonainen, sinulle aukeaa uusi polku kuljettavaksi. Ihmiset kulkevatkin usein pikemminkin oletettua kuin todellista totuuden polkua. 

Sama tapahtuu siinä tunteiden maailmassa, joka on totuuden maailmassa. Kun olet ymmärtänyt päässeesi tunteittesi keskipisteeseen, ellet ole totuudellinen tätä tilannetta kohtaan ja jos epäröit, alat taas kulkea erilaisia polkuja pitkin, jotka muodostuvat ja haarautuvat kulkiessasi eteenpäin.
Ymmärrät, että profetioiden maailmassa lopullinen päämääräsi on saavuttaa profetian loppu, mutta profetialla ei olekaan loppua. Profetia on sekä loppu että alku seuraavalle matkalle. Aivan kuten on olemassa vain yksi totuus, tunteillakin on olemassa vain yksi taso - keskipiste. 

K: Onko se keskipiste, jossa voimme löytää todellisen itsemme?
Kirael: Todellinen itse on aina tunteiden keskipisteessä.
K: Mikä viekin meidät jälleen kuudenteen aistiin ja 90 prosentin aivoihin?
Kirael: Juuri niin.
K: Minä olen ajatellut, että tunne-esteet luovat erilaisia vaivoja kehoon. Voitko valaista sitä, miten äärimmäiset tunteet luovat sairauksia ja vaivoja fyysiseen muotoon?
Kirael: Kun olet äärimmäisen tunteen vallassa, kun tunteesi ovat hyvin kielteisiä, fyysisen kehon on kompensoitava tämä jollakin tavoin. Sen on korostettava itseään kyetäkseen vastaamaan kokemaasi paineeseen. Kun olet tunteeton, olet niin ikään samanlaisessa tilassa. Tunteettomuus on seurausta suuresta tunteiden tukahduttamisesta, joka on myös haitallista keholle. Kun et hallitse tunteitasi keskipisteestäsi käsin, silloin kaikki muut kehosi - fyysinen, mentaalinen ja henkinen - siirtyvät äärimmäiseen valoon. Niin pitkään kuin tunteet eivät mene täysin äärimmäisyyksiin, niissä ei ole mitään vikaa. On siis opittava tuntemaan niiden tasapainotila. 

Fyysinen keho on ihmisenä olemisen matka. Tunnekeho on ymmärrys. Mentaalikeho on tilanteen kartoittamista ja henkinen keho sen tajuamista, ettei olekaan ihminen. Kun tarkastelette energiajärjestelmäänne tästä näkökulmasta, tunne on eräs lataus, joka voi viedä teidät johonkin määrättyyn suuntaan. Kaikki muu seuraa perässä, ja siksi teidän tuleekin pyrkiä pysymään tarkoin keskipisteessänne. 

K: Sanoit suuttumuksen olevan äärimmäinen tunne. Nyt sanot mielestäni, ettei mikään tunne ole äärimmäinen; pikemminkin tunnekokemuksen syvyys tekee jostakin tunteesta äärimmäisen. Eikö suuttumus sitten ole pikemminkin vain tunne tunteiden joukossa kuin äärimmäinen tunne ja vasta äärimmäinen suuttumus äärimmäinen tunne? 

Kirael: Jos kiihdyt siitä, ettet opi jotakin oppiläksyä tai ettet selviydy ihmisyydestäsi, se on tunne. Jos suutut niin, että alat kirota itseäsi ja muita, silloin olet äärimmäisen suuttunut. Tunteissa on todellakin aste-eroja. Tunteissa ei siis ole mitään vikaa, kunhan ne eivät mene äärimmäisyyksiin.
K: Kuinka paljon fotonienergia vaikuttaa tunteisiin?
Kirael: Maapallolla tällä hetkellä olevalla fotonienergialla on tietty vaikutus ihmisen tunteisiin. "Tietyllä" tarkoitan sitä, että fotonienergia vaikuttaa kehittyvän olennon tunnetasoon. Fotonienergian määrällä ja tunteilla ei kuitenkaan ole keskinäistä ennustettavuussuhdetta. Korkea fotonienergian taso ei toisin sanoen merkitse, että ihmisten tunteet olisivat voimakkaita. Päinvastoin, ne jotka ovat muutenkin vähätunteisia saattavat kokea itsensä vieläkin tunteettomammiksi, kun fotonitaso on korkea. Jokainen luvun 5 - keskitason - ylittävä tai alittava fotonitason arvo antaa ihmiselle mahdollisuuden kokea oppiläksynsä jollakin toisella tasolla. Kun fotonitaso on 7, ihminen voi kokea mitä vain 5 ja 7 välillä varsin kivuttomasti, mutta jos yrittää tunteissaan mennä tasolle 3, sysää itsensä pois keskipisteestä eikä fotonienergia enää ole kokemusten kanssa sopusoinnussa. Fotonienergian taso voi toimia ohjenuorana kokemuksissasi, sillä sen arvon perusteella tiedät, millainen liikkumatila sinulla tietyllä aikavälillä on.
Jos fotonitaso on korkea ja toimit täydellisen tasapainoisesti tasolla 5, ei vaadi suuriakaan ponnisteluja päästä aina tasolle 9 saakka. Kiipeäminen on helpompaa. Fotonitaso ei kuitenkaan vedä sinua sinne itsestään, se vain avaa sinulle tilan päästä ylöspäin. 

K: Olen kuullut sinun sanoneen, että oppaiden maailmassa ollaan mielissään siitä, että me ihmiset olemme hyvin, hyvin vihaisia tai hyvin, hyvin iloisia, koska oppaat rakastavat meidän kokemiamme äärimmäisiä tunteita. Tuntuu lähes siltä, että he haluaisivat meidän kokevan tällaisia äärimmäisiä tunteita. 

Kirael: Luulen, että monet oppaat, lähinnä enkelit, saattavat olla todella iloisia, kun teillä on äärimmäisiä tunteita, sillä he haluavat teidän tietävän, että kyse on nimenomaan äärimmäisyyksistä, ja sitten he rukoilevat ja toivovat, että te löytäisitte tienne takaisin, kuten monet teistä tekevätkin. Toivon mukaan ette halua tuntea äärimmäisiä tunteita kovinkaan usein. Tavoite on, että koette äärimmäisiä tunteita yhä harvemmin, kunnes lopulta löydätte keskipisteenne ja tiedätte, miksi olette sinne päätyneet. Äärimmäisyyksiin menemisen nurja puoli on se, että silloin ette useinkaan tarkastele itseänne, ja kun ette tee niin, ette löydä keskipistettänne. Kun te olette äärimmäisten tunteiden vallassa, me olemme ainoita, jotka tarkastelemme teitä. Meitä hermostuttaa suuresti, kun te menette äärimmäisyyksiin. Meitä huolestuttaa eniten se, ettette te löydä tietänne takaisin keskelle. 

K: Kirjassa Keskusteluja Jumalan kanssa on kohta, jossa Jumala julistaa "tunteiden olevan sielun kieli". Tämä on hyvin kaunis tapa ilmaista se, että meidän ydinolemuksemme - jumalallinen itsemme - puhuu meille tunteittemme kautta. Kun puhumme tunteiden eheytymisestä, eikö olisikin hieno tapa päästä tähän, jos todella keskittäisimme huomiomme erilaisiin tunteisiin elämässämme? 

Kirael: Olet itse jo vastannut kysymykseesi. Sanoit, että korkeampi minäsi puhuu sinulle tunteittesi kautta. Tämä on totuuden valo, mutta teidän ihmisten on hyvin vaikea ymmärtää sitä. Kun korkeampi minänne puhuu teille tunteittenne kautta, päätätte mielessänne, mikä on oikein mikä ei. Sen sijaan, kun tunteenne ovat keskittyneitä, korkeamman minänne on tultava teitä lähemmäs ja oltava teihin voimakkaammin yhteydessä. Tällöin voitte siirtyä suoraan sanalliseen yhteyteen korkeamman minänne kanssa sen sijaan, että se puhuisi teille tunteittenne kautta. Valotyöntekijöinä teidän tulee käyttää mietiskelyä pitääksenne vakaasti yllä värähtelytasoanne ja vetääksenne sitten korkeamman minänne lähemmäs omia värähtelyjänne, sen sijaan että vain leikittelisitte korkeamman minänne kanssa eetterikudoksessa. Kykenette kommunikoimaan värähtelyjen avulla. Kun saavutatte todellisen selkeyden, ystäväni, tiedätte Jumalan kanssa keskustelemisen olevan itsenne kanssa keskustelemista. Se on sangen taianomainen hetki! 

K: Kysyisin kriittisestä massasta. Vaikuttaako henkilökohtainen tunnetason eheytyminen koko maailmankaikkeuteen? 

Kirael: Kun tunteesi ovat tasapainossa, niin ettet mene äärimmäisyyksiin, voit luoda kriittisen massan. Jotta saisi aikaan koko maailmankaikkeuden kattavan kriittisen massan, tai kattaisi edes sen osan maailmankaikkeutta, jossa maapallo on, tarvitaan ainakin 100 000 asuttua planeettaa, jotka yhdistyvät rakkaudessa. 

Luoja luo herkeämättä planeettoja ja näille erilaisia energiamuotoja. Näin kriittisen massan perusajatus jollakin tavoin vähän kuin katoaa tähän energiamuotojen moninaisuuteen. Mahdollisuus kriittisen massan saavuttamiseen riippuu suoraan Luojan viisauden voimasta, joten mikään yksittäinen energiamuoto ei kykene yhdistymään sopivaan muotoon kriittisen massan synnyttämiseksi planetaarisella tasolla sillä tavoin kuin tarkoitat. 

Minun teoriani on se, että syvä halu on tärkeämpää kuin lopputulos. Syvään haluun kätkeytyy mahdollisuus, jolloin syvästi haluava tekee kaikkensa tehdäkseen toiveestaan todellisuutta. Tässä matkassa kaikki, aina mahdollisen ajattelemisesta todellisuuden ymmärtämiseen, yhtyy samaan toimintatapaan. 

K: Mestari Jeesus julisti olevansa yhtä Isän kanssa. Jos me ihmisinä julistamme vakain aikein samalla tavoin, löydämmekö rakkauden keskipisteen? 

Kirael: Aivan varmasti. Juuri tätähän olen tullut teille kertomaan. Isä eli Luoja on rakkaus. Sinä olet rakkauden keskipiste. Rakkaus on väkevin yksittäinen sana kaikissa kielissä, koska sillä ei ole vastakohtaa. Rakkaus oli luomisessa se ymmärrys, joka sai kaiken ilmenemään. Näin kaikki palaa rakkauteen, sillä täydellisyydessä kaikki on rakkautta. 

Tämä on maailmankaikkeus ja maailmankaikkeudessa on lakeja. Eräs tärkeimmistä laeista on puoleensavetämisen laki. Näin voisi ajatella, että jos rakkaus kiertää spiraalia, muut spiraalit yhtyvät siihen. Tosi rakkaus ei kuitenkaan voi olla spiraali. Hyvät tunteet voivat kiertää spiraalia, mutta rakkausspiraalia ei voi olla olemassa, koska rakkaus ei sijoitu mihinkään kuten kaikki muu teidän yin-yang-kahtiajakoisuudessanne. Rakkaus on yksin. Kun toimit todella rakastavasti, rakkauden energia liikkuu yhdestä toiseen ja siitä seuraavaan ja seuraavaan, mutta sillä ei voi olla alku- tai loppupistettä. Se voi vain jatkua. 

K: Miten yksittäisen ihmisen tunteiden eheytyminen vaikuttaa muihin? 

Kirael: Joka kerran, kun tapahtuu eheytymistä ja paranemista, on kyse sitten fyysisestä, mentaalisesta, emotionaalisesta tai henkisestä paranemisesta, valon lähde muistaa oman puhtautensa ja alkaa levittää ympärilleen yhä enemmän energiaansa. Tätä valon lähdettä voidaan kutsua rakkaudeksi ja se on pysäyttämätön eikä sillä ole Luojan tavoin alkua eikä loppua. Se seuraa kitkattominta reittiä.
Kun olet kokenut tunteiden eheytymisen, tämä eheytyminen koskettaa jokaista lähelläsi, kunnes se häviää pois olemuksestasi. Kun koet tunteiden eheytymisen, kaikki muutkin lähelläsi kokevat sen johtuen siitä energiasta, joka sinusta säteilee. Olet herättänyt tunteittesi keskipisteen tasapainon. 

K: Voitko sanoa jotakin tunteista ja energioista ja siitä, miten ne liittyvät toisiinsa?
Kirael: Tunne, emootio, e-motion eli energia liikkessä, on se, mitä sinä olet. Se on tärkein voimavarasi, jonka avulla voit saada elämäsi järjestykseen. Mielen maailma on hyvin yin- ja yang-järjestäytynyt. Teet ajatusmaailmassasi paljon valintoja. Henkinen puoli sinussa vastaa rakkaudestasi koko luomakuntaa kohtaan, ja fyysinen maailma on se väline, jolla matkaat elämäsi halki. Energia liikkeessä -osa sinua poikkeaa näistä muista olemuspuolistasi siinä, että sen sisällä voit oppia tunnistamaan sen keskipisteen, jota olet etsimässä. 

Sinulla ei voi olla tunnepitoista älyllistä ajatusta. Sinulla voi kylläkin olla älyllisiä ajatuksia, joihin liittyy tunteita. Mentaalinen maailma on mentaali maailmasi. Fyysinen maailma on fyysinen maailmasi. Emotionaalinen maailma on emotionaalinen maailmasi ja henkinen henkinen. Yhdessä ne muodostavat kokonaisuuden. Sinulla ei voi olla emotionaalista henkistä kokemusta, mutta voit kokea jotakin hyvin ylevää henkisesti ja muistaa sen tunteittesi kautta. 

K: Voiko tämän tasapainon, josta puhut, saavuttaa globaalisesti ottaen huomioon kaikki keskenään sotivat ihmiset esimerkiksi Lähi-Idässä? 

Kirael: Se, mitä Lähi-Idässä tällä hetkellä tapahtuu, ilmentää äärimmäisiä tunteita. Tällaisia tunteita syntyy johtuen siitä, mitä kaikkea te ihmiset kykenette toisillenne tekemään. Keskittykäämme kuitenkin pikemmin niihin tunteisiin, joita synnytetään kaikkialla maailmassa kuin vain niihin, joita luodaan Lähi-Idässä. 

Jos valotyöntekijät olisivat kokoontuneet yhteen jo nyt sillä tavoin kuin he joskus tulevat tekemään, he kykenisivät yhdessä pitämään yllä keskivälin tunteita. He käyttäisivät hyväkseen rakkautta yksinkertaisesti pitämällä yllä tällaisia keskivälillä liikkuvia tunteita, jotka todella vaikuttaisivat planeettanne eetterikudokseen. Kun kaikki valotyöntekijät pysyvät tunteiden keskuksessa, niiden jotka joutuvat tunteissaan äärimmäisyyksiin on helpompi palata magneettiseen tunnekeskukseen ja yhä vaikeampi kokea äärimmäisiä tunteita. 

En tarkoita, että kollektiivinen keskivälin tunteissa pysytteleminen saisi aikaan täydellisen tilanteen paranemisen, mutta se loisi kyllä tilan, jossa ihmiset voisivat löytää ratkaisuja ongelmiinsa. Kun näin tapahtuu, sen sijaan että ihmiset olisivat omien tunteittensa uhreja, he löytäisivät oman olemuksensa keskipisteen tarkastelemalla niitä energiakeskittymiä, jotka heidän tunteensa peittävät. Lähi-Idässä ei enää olisi sotia, jos jokainen ihminen löytäisi keskipisteensä. Tässä keskuksessaan jokainen voisi uskoa juuri niin kuin itse haluaa eikä hänen tarvitsisi yrittää käännyttää muita puolelleen. Sodat syntyvät usein siitä, että yksittäinen ihminen käy toista vastaan; kahdesta tulee kohta neljä, neljästä kahdeksan, kahdeksasta kuusitoista ja niin edelleen. 

Yritämme saada kriittisen massan painopisteen siirtymään äärimmäisesti ajattelevista pois. Niin kauan kuin äärimmäisyyksiin menevät ihmiset ovat kriittisen massan kannattajina, kaikki valotyöntekijät putoavat tuohon kriittiseen massaan. Kun valotyöntekijät löytävät omien tunteidensa keskipisteen, he paljastavat ne energiakeskittymät, jotka pitävät äärimmäisiä tunteita paikoillaan. He huomaavat, että äärimmäisyyksiin menevät ihmiset voidaan vetää takaisin kohti keskipistettä. Kun elää keskipisteessä, ei ole mitään syytä eikä halua kokea äärimmäisyyksiä ja niin matka sujuu mukavammin. 

K: Olen ymmärtänyt, että kehomme ovat kuin kartta omaan eheytymiseemme ja että kannamme fyysisessä kehossamme avaimia tunteidemme eheytymiseen. Voitko vähän valaista tätä asiaa ja myös sitä roskapuhetta, että laihdutusohjeilla olisi jotain tehoa, kun kaikessa on kuitenkin pohjimmiltaan kysymys eheytymisestä? 

Kirael: Mainiosti. Ei ole olemassa mitään laihdutusohjeita. Oletko huomannut kuinka monet ihmiset alkavat ikääntyessään lihota? Toisin sanoen, kun joku on saavuttanut tietyn vaihdevuosien jälkeisen iän, hän alkaa tuntea, ettei lihomisessa ole mitään vikaa. Jos joku lihoo tässä iässä, se merkitsee vain, ettei hän enää samaistu siihen, mitä hän kaikkein eniten haluaisi elämässään. Hän on hyväksynyt sen, että kaikki muutkin ovat lihoneet, joten miksen minäkin. 

Maailma on muuttumassa. Monet naiset ja jopa miehet alkavat noudattaa tarkempaa ruokavaliota lihoessaan, mutta usein kyse on vain lyhytnäköisestä laihduttamisesta. He antavat keskittymättömien tunteittensa ohjata ruokailutottumuksiaan, mikä merkitsee, että he vain haluavat rasvakudoksen pois elämästään. He keskittyvät toisin sanoen vain fyysiseen kehoonsa. Jos he sen sijaan saavuttaisivat tasapainon, heidän dieettinsä koskisi kaikkia neljää kehoa. 

Laihduttaminen ei välttämättä merkitse nälkään nääntymistä. Teillä on nimittäin se väärinkäsitys, että laihduttaminen merkitsee sitä, ettei saa syödä tai ettei tiettyjä ruokia saa syödä. Minä en ole samaa mieltä. Uskon, että te voitte syödä kaikkein rasvaisimpia ja kaloripitoisimpia ruokia ja silti laihtua, jos vain löydätte tasapainon. Tasapainon löytäminen tietenkin merkitsee luonnostaan sitä, ettei syö kaikkein rasvaisimpia ja kaloripitoisimpia ruokia. Kaikkein rasvaisimmat ruoat eivät ainoastaan lihota teitä, ne tappavat teidät. Jos teette matkaanne ihmisenä tasapainoisesti, haluatte myös, että matkanne jatkuu niin pitkään kuin mahdollista. Pidentämällä matka-aikaanne, pidennätte myös elämänsuunnitelmaanne ja oppisuunnitelmaanne, mikä puolestaan vähentää läksyjen oppimiseen tarvittavien elämien määrää. 

Kun haluatte noudattaa tiukempaa ruokavaliota, varmistukaa ennen kaikkea siitä, että koette kaiken Kymmenen tietoisen luomisen periaatteen kautta. Ellette noudata kaikkia Kymmentä tietoisen luomisen periaatetta, saatatte kyllä hyvinkin onnistua pudottamaan painoanne mutta hoikkana pysyminen onkin jo sitten eri juttu. Kun laihdutatte käyttämällä totuutta, luottamusta ja intohimoa, loppuun saattamista, viestintää, selkeyttä sekä neljää pylvästä - mietiskelyä, unitilan ohjelmointia, rukoilemista ja periajattelua - ette ainoastaan laihdu vaan painonne jää pysyvästi alemmaksi. Jos laihdutatte kaikilla neljällä tasolla eli pääsette täydelliseen tasapainoon, kokonne ei muutu koko elinaikananne ja voitte syödä ihan mitä haluatte. Saatatte ehkä haluta eri asioita eri aikoina, mutta voitte syödä mitä haluatte. 

Jos käytätte tunteidenne keskipistettä ruokaillessanne, syötte vähemmän. Jos otatte lautasellenne hienon vihreän pavun, leikkaatte sen neljään osaan ja syötte jokaisen osan erikseen, nautitte pavusta enemmän. Jos nielaisette pavun kokonaisena, kehonne ei voi käyttää sitä hyväkseen. Kehonne torjuu sen, koska sitä ei ole rikottu. Minkä takia luulette, että teillä on sylkirauhaset? 

Jos käytätte tunteidenne keskipistettä aterioidessanne, ensimmäiseksi otatte pavun ja tarkastelette sitä lähemmin. Ihailette sen värejä ja pinnan muotoja. Kun syötte pihvin, leikatkaa se suuhun sopiviksi paloiksi. Kun suhtaudutte todellisuuteen tunteiden keskipisteestä käsin, on kyse sitten ruoasta, kävelytavasta tai television katselusta, käytätte kaikkia aistejanne ja koette asiat niin, että teillä on mahdollisuus saavuttaa tasapaino. 

Jos haluatte vain pienentää tai suurentaa kehonne kokoa, teidän tulee alkaa tunteistanne. Ensin teidän tulee rakastaa itseänne niin paljon, että haluatte käyttää Kymmentä tietoisen luomisen periaatetta päästäksenne päämääräänne.
K: Mikä on totuus vaihdevuosista, mikä on niiden tarkoitus? Onko se hetki, jolloin naisen tulee eheytyä tunteissaan?
Kirael: vaihdevuodet merkitsevät, että nainen on tullut sellaiseen energiakenttään elämässään, jossa tasapaino ei enää ole vaihtoehto, se on itsestään selvyys. Vaihdevuosien aikana naisen on löydettävä tasapaino. Se on kaikkein tasapainoisinta aikaa naisen elämässä. Vaihdevuosien aikaan naiset eivät enää joudu taistelemaan miehisten ja naisellisten ominaisuuksiensa tasapainon löytämiseksi. Sen sijaan he ymmärtävät olevansa Luomisen valon ilmentymiä ihmisinä. Vaihdevuodet ovat kaikkein hienoin aika naiselle astua tasapainon maailmaan. 

Kaikki vaivat, joista vaihdevuosia syytetään eivät ole mitään muuta kuin uskomuksia. Vaihdevuosia voi pitää kuin kaikkein vakavimpana kokeminaan kuukautisina. Jos ymmärrettäisiin, että vaihdevuodet saavutettuaan nainen on kaikkein viisaimmillaan, miehet kuuntelisivat vähän enemmän naisia. Kun Amerikan alkuväestöön kuuluvalla naisella oli kuukautiset, hänet vietiin telttaan, jotta hän ei häiritsisi muita, ja miehet kiertelivät teltan ympärillä kuuntelemassa kaikkea, mitä nainen sanoi. Tämä oli hetki, jolloin nainen kohotti energiansa täytteen mittaansa. Nykyään naiset sanovat kuukautistensa aikaan: "Minulla on huono päivä", tai: "Saatan tänään olla kiukkuisella tuulella." 

Vaihdevuodet ovat aikaa, jolloin nainen saavuttaa kaikkein suurimman selkeyden koko maanpäällisen tutkimusretkensä aikana. Ellei nainen elä tunteidensa keskipisteessä, huippujen ja laaksojen kokemisesta tulee tapa. Tapa muodostuu siksi, että nainen kokee olonsa usein turvallisemmaksi kaaoksessa kuin selkeydessä, sillä ehkä hänen koko elämänsä ennen vaihdevuosia on ollut kaoottista. Jos elät tällaista äärimmäisyyksiin menevää elämää, odota vaihdevuosia kuin suurinta lahjaa, jonka Luoja on sinua varten varannut. Se on todellakin odottamisen arvoista aikaa. 

K: Jos naiset olisivat paremmin tietoisia tästä tarvittavasta tasapainon löytymisestä, eikö fyysinen keho itsestään siirtyisi terveellisempään toimintatapaan? 

Kirael: Ensinnäkin sinun tulee ymmärtää, että fyysinen keho hyvin harvoin tekee mitään itsestään. Useimmiten keho tekee juuri sitä, mitä ajattelet että sen täytyy tehdä. Jos siis ajattelet, että kehosi tulee alkaa reistailla, se mitä todennäköisimmin myös alkaa reistailla. 

Jos siirryt vaihdevuosiin ymmärtäen, että kehosi on kulkemassa kohti uutta ja suurempivärähteistä mahdollisuutta, kehosi antaa sinulle enemmän työkaluja tasapainon löytämiseksi. Jos olet ollut enemmän maskuliininen feminiinisen elämäsi aikana, kehosi alkaa antaa sinulle enemmän feminiinisyyttä ja päin vastoin. Kehosi ei reagoi vaan tekee yhteistyötä sinun kanssasi. Se käyttää hyväkseen sitä ympäröivää valoa, joka on ajatustesi synnyttämää. Kun olet saanut ajatuksesi selkiytettyä, vaihdevuosien läpi kulkeva matkasi siirtyy uudelle tietoisuuden tasolle. Älä mene siihen suuntaan, missä kaikki alkaa reistailla; mene sinne, missä kaikki alkaa rakentua. 

K: Naisten vaihdevuosia voi siis verrata Äiti maan Suureen muutokseen?
Kirael: Kyllä näin voi sanoa, enkä edes vain vertaisi näitä asioita toisiinsa. Nainen on harjoitellut kerran kuukaudessa aivan kuten Äiti maakin; Äiti maan suhteen puhutaan uudesta kuusta.

Päätossanat

Kirael: Tarkastelittepa maailmaa millä tavoin tahansa, tarkastelittepa sitten Lähi-Idän kriisiä, katolisen kirkon kriisiä tai henkisten ihmisten kriisiä, teidän tulee ymmärtää, että jokainen tehty asia luo seuraavan asian todennäköisyyden. Kun olette saaneet haluamanne lopputuloksen määriteltyä, teette todennäköisesti vain sellaisia asioita, jotka vievät teitä siihen suuntaan. Maapallo on tällä hetkellä kulkemassa kohti Muutoksen syvimpiä hetkiä, ja tulette näkemään maailman, joka todella haluaa löytää Luojansa valon. 

Kaikki riippuu kuitenkin pohjimmiltaan ihmisen, maapallon valo-olennon, keskittyneisyydestä, olennon jonka on määrä herätä tuntemaan itsensä täysin, jotta se saisi muutoksen aikaan. Muutos on väistämätön, ystäväni. Se, haluatteko olla osa sitä, on jokaisen ihmisen itsensä päätettävissä, mutta maapallon kohtaloa ei pidätellä. Kohtalo vie teidät heränneeseen valoon. Se, miten te sinne pääsette ja millaisessa kehossa, on täysin teidän itsenne valittavissa. 

Voitte kulkea Luoja-Jumalan valossa. Teidän ei tarvitse kuolla tunteaksenne Luojan rakkauden. Voitte tuntea sen vielä fyysisessä kehossa ollessanne keskittämällä tunteidenne maailman ja sallimalla itsenne kokea kaiken mahdollisimman täydesti. Te, ystäväni, olette ihmisyyden valoja, Luojan valoja matkalla ihmisyydessä, ja teidän matkanne voi nousta korkeimpiin värähtelyihin ainoastaan soveltamalla elämään kaikkein tasapainoisimpia periaatteita. Rukoilen, että jokainen teistä löytäisi sisältään Luojan palavan halun rakastaa ja että tässä rakkaudessa te ette tuntisi mitään, mikä on sen vastakohta. Hyvää iltaa. 

Ei kommentteja: