WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

JUMALAISESTA TÄYDELLISYYDESTÄNNE EI OLE KOSKAAN TINGITTY


 
Jeesusta kanavoinut John Smallman (johnsmallman2.wordpress.com)
15.7.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine


Herääminen on itsenne tuntemista sellaisina, kuin todellisuudessa olette - jumalaisia olentoja, jotka ovat sanoinkuvaamattoman ihmeellisiä ja arvokkaita, äärimmäisen täydellisiä, yhtä toisenne ja Jumalan kanssa. Silloin kun rentoudutte, rukoilette tai meditoitte, sallitte itsenne päästä tähän ikuisesti toteen tietoon avaamalla sydämenne ehdottoman rakkauden jumalaiselle kentälle, mikä on aina ympärillänne ja odottaa teidän kutsuvan sitä syleilemään. Näin huolenne ja ahdistuksenne putoavat pois, kun koette sen lämpimän hehkun, mihin se kietoo teidät. Ja tiedätte ilman vähäisintäkään epäilyksen varjoa, että kaikesta on huolehdittu jumalaisesti ja että heräämisenne on vääjäämätön, koska se on jumalainen tahto, Isänne tahto.

Heräämisenne on prosessi, mikä sisältää tietoisuutenne, tajuntanne avaamisen sille sisäiselle tietämykselle, mikä on aina ollut sisällänne, vaikka se on ollut kätkettynä harhan häiriötekijöillä - pelko, viha, katkeruus, tuomitseminen, syyttely - mitkä usein valtaavat tavalliset ajattelurutiininne. Päästätte parhaillaan irti noista häiriötekijöistä, noista rakkaudettomista asenteista ja käyttäytymistavoista, jotta voitte toivottaa Jumalan rakkauden tervetulleeksi sydämeenne.

Mutta nuo rakkaudettomat asenteet estävät teitä avautumasta rakkaudelle, kun ylläpidätte niitä tuntien melko oikeutetuksi niiden kunnioittamisen ja tunnustamisen. Teidän on siis pakko päästää niistä irti ja kun teette sen, se vastaa pihakirppiksen pitämistä, missä hävitetään hyödyttömiä tavaroita ja vapautetaan tilaa sille, mitä oikeasti tarvitsette ja haluatte.

Mutta tietysti paljon siitä, mistä olette haluton päästämään irti, on ollut kanssanne hyvin pitkään ja teillä on uskollisuuden tunne sitä kohtaan, koska ajattelette sen palvelleen teitä hyvin suojelemalla niiden epäoikeutetuilta hyökkäyksiltä, joilta puuttuu sitä lahjomattomuutta ja rehellisyyttä, mitä uskotte itse tuovanne joka tilanteeseen … no, käytännössä joka tilanteeseen. Toisinaan olette ehkä olleet vähän harkitsematon, mutta aina tietysti täysin oikeutetusti!

Asenteiden muuttaminen voi olla hyvin vaikeaa, koska menette pitkälle itsenne vakuuttamiseksi siitä, että ajattelette ja käyttäydytte reilusti ja järkevästi. Silti tiedätte kaikki, että on ollut aikoja, jolloin sallitte standardienne lipsua, ja te sivuuttaisitte mieluummin nuo tilanteet hetkellisinä poikkeuksina - aikoina jolloin teitä ehkä johdettiin harhaan ja tuomitsitte liian nopeasti. Se että haluatte sivuuttaa tai kieltää nuo hetket, sitovat teidät niihin. Ette voi päästää niistä irti, ennen kuin tunnustatte ne.

Todellisuudessa ne eivät ole hyväksymättömiä esimerkkejä siitä, mitä pidätte puutteellisuuksina, mutta silti ette ehkä halua tarkastella niitä, koska sen tekeminen loukkaa itsetuntoanne. Ihmiset tekevät virheitä - kaikki ihmiset tekevät virheitä - koska harhassa teidän on melkein mahdotonta hahmottaa tai ajatella selkeästi. Ihmisenä oleminen rajoittaa kovasti teitä, koska se oli aikomuksenne, silloin kun rakensitte harhan ja astuitte siihen. Sen ainoa totuus on, että se on kuvitteellista.

Jumalaisesta täydellisyydestänne ei ole koskaan tingitty, koska mikään ei voi vahingoittaa ja uhata Jumalan jumalaista todellisuutta tai puuttua siihen - ja jokainen teistä on sen oleellinen osa. Mutta koska uskonne harhaan ja kaikkeen siihen, mitä se näyttää sisältävän, on hyvin voimakas, niin joidenkin törkeämpien virheidenne myöntäminen on erittäin tuskallista teille, ja niinpä lukitsette ne tietoisen tajuntatasonne alle, missä ne "märkivät" ja edistävät häpeän tunnetta.

Päästäkää irti tuosta tarpeettomasta häpeän tunteesta ja katsokaa tilanteita tai tapahtumia, jotka johtivat siihen. Sallikaa itsenne muistaa, ettei mitään todellista ole koskaan tapahtunut harhassa ja että siksi se miltä piiloudutte, on epätodellista. Jumala ei ole koskaan tuominnut teitä eikä koskaan tuomitse - koska olette ikuisesti rauhassa hänen kanssaan ja hänessä. Antakaa itsellenne anteeksi kuvitteelliset sääntörikkomuksenne - antakaa todella anteeksi - ja sitten annatte helposti anteeksi kaikille niille, jotka ovat loukanneet tai satuttaneet teitä, ja ikään kuin suuri paino tuntuu nousseen hartioiltanne.

Kun sallitte sen tapahtua - ja se milloin päätätte tehdä sen, riippuu täysin teistä - myötätunto kaikkea kohtaan tulvii tietoisuuteenne ja ymmärrätte, että rakkaus on ainoa tarve, mitä teillä ja ihmiskunnalla on, ja ymmärrätte, että teillä on jo se, teillä on aina ollut se eikä mikään voi muuttaa tuota jumalaista totuutta. Ja siirrytte lähemmäs heräämisenne hetkeä.

Rakastava veljenne Jeesus


Jatkoa ...

Tarvitsette lisää vahvoja muistutuksia antaaksenne vain mennä!

Olette polullanne, teitä rakastetaan jumalaisesti ja kovasti ja kuitenkin monilla teistä on vaikeuksia päästää irti vanhoista ja rakkaudettomista asenteista, haluista ja käyttäytymismalleista - ja niin tarvitsette lisää vahvoja muistutuksia antaaksenne vain mennä!

Kun suuren heräämisenne hetki lähestyy hyvin nopeasti, ihmisten on tarpeellista - itse asiassa elintärkeää - ymmärtää, että heidän on päästettävä irti rakkaudettomuudesta kaikissa muodoissa, koska kiinnipitäminen mistä tahansa rakkaudettomasta lukitsee sen vain harhaan. Todellisuus olisi kestämätön kokemus kenelle tahansa, joka pitää kiinni rakkaudettomista ajatusmuodoista, haluista tai asenteista. Niistä kiinnipitäminen on valinta olla heräämättä - ja siksi niille herääminen on mahdotonta, jotka pitävät kiinni.

Tämä merkitsee, että he haluavat kovasti antaa takaisin heille tehdyt vääryydet ja nähdä väärintekijät tuomittavan ja rangaistavan. Mutta todellisuudessa tämä indikoi oman syyllisyyden ja arvottomuuden tunteen heijastamista toisiin, joissa he näkevät sen, mitä he vihaavat ja inhoavat itsessään. Se on puhtaasti rakkauden kutsumista eikä mitään muuta.

Harhassa on hyvin normaalia kokea rakkaudettomia ajatuksia - niitä vain ponnahtaa tietoisuuteen - eikä se ole mikään ongelma, jos annatte niiden mennä ohi. Ongelmia syntyy, silloin kun sitoudutte noihin ajatusmuotoihin, teette niistä osan uskomusjärjestelmäänne ja omaksutte itsellenne aikomuksen, halun ja vastuun tuoda toiset "oikeuteen" ja kutsua heidät tilittämään teille omaa käyttäytymistään.

Polku Rakkauteen löytyy anteeksiannosta. Ensin anteeksiannosta itselle, sitten toisille. Jos ette anna anteeksi itsellenne, ette pysty antamaan anteeksi toisille. Se on epäoleellista, antavatko toiset anteeksi teille vai eivät. Sitten kun alatte ymmärtää, että olette jumalaisia olentoja, joita Jumala rakastaa äärettömästi, annatte anteeksi ja hyväksytte itsenne juuri sellaisena, kuin olette, ja sitten käsitätte, ettei teissä tai muissa ole mitään, mikä tarvitsee antaa anteeksi. Näette toisten hyökkäykset itseänne kohtaan epätoivoisina rakkauden kutsuina. Tarpeenne antaa heille anteeksi häviää - puhumattakaan tarpeestanne tuomita heidät - ja huomaatte haluavanne antaa heille vain rakkautta, myötätuntoa ja hyväksyntää.

Jos keskitytte teille tehtyihin vääryyksiin tai kokemaanne kärsimykseen, sulkeudutte tehokkaasti sen jumalaisen rakkauskentän ulkopuolelle, mikä ympäröi teitä aina. Silloin kun sulkeudutte tuon rakkauskentän ulkopuolelle, parantuminen on mahdotonta, koska ainoa todella parantava asia on rakkaus. Ja näin tuskanne ja vaikeutenne vain kasvavat ja märkivät, mikä aiheuttaa lisäkärsimystä.

Monet teistä tuntevat epätoivoista tarvetta tulla jonkun toisen rakastamaksi ja arvostamaksi - todistaa, että olette rakastettava. Sitä ei koskaan tapahdu, koska kukaan toinen ei voi koskaan tyydyttää tuota tarvetta, ja jos haluatte välttämättä jahdata "ihannerakkautta", petytte toistuvasti. Jumalainen Isä loi teidät kaikki täydelliseksi, joten istukaa hiljaa ja pyytäkää häntä auttamaan tämän näkemisessä - ollen mahdollisimman hyvin piittaamatta kaikista muista ajatuksista, joita tulee mieleenne. Kuitenkin yrittäessänne tehdä tämän, mieleenne tulee usein teitä loukanneiden ihmisten ajatuksia ja lankeatte uhrirooliin - "Rakas Jumala, miksi ihmiset kohtelevat minua niin huonosti, epäreilusti, ilkeästi, ajattelemattomasti, salakähmäisesti?" - ja sen sijaan että avaisitte sydämenne sen rakkauden puhtaaseen hyväksyntään, mitä on aina tarjolla, etsitte jonkun - Jumalan - kuuntelemaan valituslitaniaanne!

Silloin kun voitte avautua täysin hyväksymään Isän rakkauden joka hetki, huomaatte, että toisten mielipiteillä, sanoilla ja teoilla jotka olisivat aiemmin järkyttäneet teitä, ei ole enää samaa vaikutusta, ja alatte nähdä, että heilläkin on tuskaa ja he etsivät vain rakkautta. Käyttäytymisenne muuttuu, energiakentästänne tulee rauhallisempi ja tervetulleeksi toivottavampi ja teitä vastaan hyökätään paljon harvemmin. Rakkaus on todella ratkaisu joka ongelmaan. Ei romanttinen rakkaus, ei hullaantuminen unelmaan täydellisestä sielukumppanista, vaan itsenne hyväksyminen jumalaisena rakkausolentona, Jumalan ikuisesti ja äärettömästi rakastamana. Tämä on totuus siitä, kuka olette, ja oivallus tästä tulee vain sisältä - ei mistään muualta.

Useimmat maakulttuurinne opettavat teitä etsimään toisten hyväksyntää saadaksenne vahvistusta itsellenne. Mutta kukaan ei koskaan vaikuta täydelliseltä kenestäkään muusta - egonne varmistaa sen! Jos omaksutte tuon uskomuksen - ja useimmat omaksuvat - se tekee elämästä epäterveen vaikeaa teille, kun kilpailette toisenne kanssa hyväksynnästä, kunniasta ja palkkioista. Ja kaikki häviävät! Myös menestyneimmiltä näyttävät pelaajat pyrkivät aina enempään ja elävät siinä pelossa, että heidät lyödään tai syrjäytetään.

Rauha ja onnellisuus tulevat itsensä hyväksymisen ja itsensä arvostamisen tunteesta, mikä tulee siitä oivalluksestanne, että olette täydellinen, että polku jolla olette, on itse valitsemanne ja että kaikki on juuri niin, kuin pitäisikin olla. Ja näin todella on. Älkää tulko nuijituksi hyväksymään ne uskomukset, joita toiset tyrkyttävät teille - he tekevät sen vain vakuuttaakseen itsensä noiden uskomusten pätevyydestä. Jos teidän on vakuutettava toiset vakuuttaaksenne itsenne, niin johdatte itseänne harhaan ja menette kohti lisäpettymyksiä. Jos tämä on kokemuksenne, muistuttakaa vain itsellenne: "Rauha ja onnellisuus tulevat sisältä."

Rakastava Veljenne Jeesus
 
JUMALAISESTA TÄYDELLISYYDESTÄNNE EI OLE KOSKAAN TINGITTY
 

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Ei kommentteja: