WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

MAAPALLOLLA OLEVAN ELÄMÄN KESTO

Jatkuu Lemurian kulttuuri ...

Kun katsotaan planeettanne sukulinjaa, meillä on informaatiota. Vasta vuonna 1900 tällä
planeetalla alkoi varsinainen uusi valaistumisprosessi. Sitä ei tosiaankaan ollut paljon
tuota ennen. Sitten kesti vielä 87 vuotta tuoda tämän planeetan värähtely päätöskohtaan -
päätökseen tulevaisuuden värähtelystä. Siinä missä kaikki profeetat olivat sanoneet, että
kohtaisitte loppunne noin vuosituhannen vaihteen tienoilla, te sen sijaan muutitte tämän
planeetan värähtelyä niin paljon, ettei sitä tapahtunut.

Älkää erehtykö, Jumalalla ei ollut mitään suunnitelmaa tämän planeetan tuhoamiseksi. Se
oli sen kokeen värähtelyä, jonka olitte luoneet aionien aikana. Ihmiset luovat oman
tulevaisuutensa. Luotte oman profetianne. Planeetan tietoisuus tekee sen. Niinpä loitte
erilaisen tulevaisuuden kuin profeetoiden näkemät, ja nyt melkein kaikki ennen vuotta
1987 esitetyt profetiat ovat kiistanalaisia. Olette täysin eri raiteilla.

Minäpä kerron teille jotain, mitä mielellään kuulette. Vuosien 1987 ja 2007 välillä
tapahtui jotain upeaa. Uuden energian vuoksi ne kristallit heräsivät Luomisenluolassa,
joissa on lemurialaisten nimet. Ne kuiskasivat: "On aika palata!" Heitä on 350 miljoonaa.
Kuunnelkaa tätä - kaikki lemurialaiset, joita koskaan on elänyt tällä planeetalla, elävät
taas ihmiskehossa tällä hetkellä - he ovat palanneet! Heitä on kaikkialla maapallolla.

Kuunnelkaa, minulla on heitä huoneellinen täällä. Katselen heitä. Ja siksi olet täällä,
rakas ystävä. Siksi luet tätä. Ja sinä ihmettelit, miksi resonoit näihin asioihin?
Ihmettelit, miksi värähtelet korkeammalla? Ihmettelit, miksi solurakenteesi ja Kryonin
välillä on liitto? Se johtuu siitä, että olet lemurialainen, vanha sielu uudessa
energiassa.

"Kryon, merkitseekö tämä sitä, ettei sieluni ole ollut täällä ennen vuotta 1900?" Tämä
vastaus on monimutkainen. Osia oli täällä, muttei koko lemurialainen ydinenergia.
Ajattelette itseänne yhtenä yksikkönä, yhtenä sieluna, yhtenä nimenä ja yksinä kasvoina.
Mutta te ette ole sitä. Olette monien energioiden yhdistelmä. Sitä on vaikeaa selittää,
ellei mahdotonta.

Joka kerta saapuessanne olette kuin keitto, joka tulee tälle planeetalle. On korkeampi
itse, joka on samaa ydinenergiaa koko ajan, mutta sitä ympäröi suuri henkinen valikoima.
Mutta nyt jotkut teistä ovat palanneet lemurialaisen ydinenergian ympäröimänä - sitä ei
ole tapahtunut 50.000 vuoteen. Nuo DNA-osat on taas aktiovoitu.

Kuunnelkaa, mitä olen kertonut teille vuosia: Alle puolen prosentin tämän planeetan
väestöstä on herättävä, jotta muutetaan kaikkien värähtelyä. Siirrytte vuoteen 2012 uuden
värähtelyn kera. Alle puolen prosentin seitsemästä miljardista ihmisestä on herättävä. Ei
se ole kovinkaan monta. Itse asiassa se on vain 10% niistä 350 miljoonasta
lemurialaisesta, jotka elävät tänä päivänä - hyvin kohtuullinen prosenttiosuus.

Missä kohtaa olette tässä palapelissä? Miten kauan sivilisaation on tarkoitus kestää?
Minäpä kerron. Vastaus on teidän tulevaisuutenne, ja te päätätte sen. Olette täysin sen
hallinnassa, joten se voi jatkua niin pitkään, kuin haluatte. Mutta minäpä kerron, miten
kauan kokeen suunniteltiin kestävän. Jotkut teistä alkavat nauraa.

Kulttuurin ympärillä leijuu monenlaisia suosittuja lukuja, joista on tullut
oppijärjestelmä ja mytologia. Mutta hyvin usein niiden ydintotuudella on merkitystä. Yksi
niistä, joka ilmestyy monta kertaa monissa asioissa, on 144.000. Se on intuitiivinen ja
te kaikki tiedätte sen. Se edustaa kokeen pituutta vuosissa - 144.000 vuotta.

Olette nyt 100.000 vuoden kohdassa (plejadilaisten tulemisesta laskettuna). Näettekö,
että on runsaasti aikaa jäljellä, jos ette tuhoa itseänne. Ja lemurialaiset voivat
muuttaa tilanteen. He ovat jo muuttaneet. Teille on tulossa aika, jonka sanomme olevan
yhteismitallista tai yhteistyötä koko tämän kasvun kanssa. Mayat ennustivat sen. Itse
Gaian energia alkaa muuttua vuonna 2012. Alkaa sykli, joka tulee kestämään pidempään kuin
1.000 vuotta, sellainen joka on suotuisampi henkiselle kasvullenne kuin energia, johon
synnyitte.

On esitetty kysymys: "No, milloin tapaamme veljemme? Milloin plejadilaiset palaavat tälle
planeetalle?" Voi, en usko sen olevan mikään mysteeri kenellekään teistä. He käyvät
täällä säännöllisesti. Jotkut näkevät heidät, jotkut eivät. Ei ole mitään pahaa
suunnitelmaa, rakkaat ystävät. Kun he katselevat teitä, he katselevat rakastaen
nähdäkseen, miten puutarha kasvaa. Jos kestäisitte koko 144.000 vuotta - kokeen loppuun
saakka - olisitte heidän kaltaisiaan - valaistunut planeetta, olla on Suuren
keskusauringon ominaisuudet. [Kryon hymyilee]

Kerron teille jotain, mitä monet teistä eivät halua kuulla. Jos olet lemurialainen tässä
huoneessa, olet paikalla! Niin monta elämää sinulla on jäljellä. Näin paljon rakastat
maapalloa. Olemme kertoneet teille monta kertaa aiemminkin, että ihmissinä katsoo peiliin
ja sanotte henkisesti: "Olen väsynyt. En tule takaisin. Olen tehnyt työni. Tässä on
paljon työtä. En halua käydä tätä taas läpi." Sitten teette ihmisenä päätöksen ja käytte
yksisuuntaisen keskustelun Jumalan kanssa takaisintulemisesta… ja se on hauskaa.

Tulette kaikki takaisin! Sen te teette. Tuskin maltatte odottaa. "Väsynyt" on ihmisen
puhetta. Verhon toisella puolella ei ole mitään väsymystä, on vain myötätuntoa. Kokeessa,
jossa olette mukana, on kyse myötätunnosta. Vuosi 1987 toi harmonisen yhdentymisen. Vuosi
2002 viimeisteli magneettiverkon ja aloitti kristallikokemuksen. Vuonna 2004 oli tsunami
ja Venus-transiitti. Vuonna 2012 on toinen Venus-transiitti. Nämä ovat tapahtumia,
jolloin feminiinistä myötätuntoenergiaa toimitetaan tähän maailmaan omaksuttavaksi ja
hitaasti käytettäväksi, jotta voitte siirtyä seuraavaan energiaan vilpittömästi. Se antaa
myötätuntoisen tasapainon planeetalle, joka ei ole ollut tasapainossa aioneihin.

"Kryon, antaisitko meille jonkin mittarin siitä, missä nyt olemme, miten pärjäämme?" Ette
olisi täällä nyt kuuntelemassa tätä kanavointia, ellei kaikki olisi niin, kuin kuuluu.
Tulee aika, jolloin katsotte historiassa taaksepäin ja kutsutte tätä aikaa valaistumisen
pimeäksi ajaksi. Ja jotkut teistä tietävät sen. Tämä on aikaa, jolloin ovea avataan
hitaasti henkisen ymmärryksen valolle.

Tässä on käsite, joka ei ehkä käänny oikein kaikille kielille, mutta aika, jossa olette
nyt, tullaan tuntemaan ristiriitaisen yksijumalaisuuden aikana. Kaikki ovat yhtä mieltä
siitä, että on yksi Jumala. Mutta kukaan ei ole samaa mieltä siitä, kuka se on. Se teidän
on ymmärrettävä seuraavaksi ja aivan samalla tavalla, kuin katsotte jotain historianne
osaa ja näette ongelman ratkenneen, tämäkin ratkeaa.

Lopetan nyt. Mikä tämän päivän energia on? Minä kerron sen teille. Myötätunto ja
synkronismi. Miten paljon valoa voit lähettää ympärilläsi oleville? Voitko lähettää valoa
jollekin ihmiselle tässä aluksessa, joka tarvitsee sitä, ilman että hän välttämättä
osallistuu tähän tilaisuuteen tai edes tietää tästä energiasta tai hänellä on mitään
ajatusta Jumalasta? Voitko lievittää jonkun surua? Onko sinulla kyky pitää häntä kädestä
valon avulla? Minäpä kerron sinulle jotain. Järjestelmä toi sinut tänne, jotta voisit
tehdä juuri sen. Hyväksytkö sen? Tee se sitten, lemurialainen. Tee se.

Toivota tervetulleeksi uusi aika.

Ja niin se on.

Kryon

Aikajana:

100.000 vuotta sitten
- Plejadilainen energia antaa kaksi DNA-kerrosta ihmiskunnalle. Tästä alkavat Akaasiset
tiedostot ja ihmisolennon henkisen "ytimen" prosessi. Ihmiskehityksen kaikki variaatiot
loppuivat ja vain yksi kehittyi… mikä on luonnonvastaista evoluution tavalle luoda
variaatioita. Tänä päivänä vain yhdenlaisia ihmisiä elää maan päällä, sellaisia jotka
reinkarnoituvat henkisen sielun kera.

50.000 vuotta sitten
- Lemurialainen yhteiskunta alkaa ilmestyä primitiivisessä muodossa.

35.000 vuotta sitten
- Lemuria on täysin kehittynyt ja edustaa ensimmäistä ihmissivilisaatiota. Heillä on
"kvanttitietoisuus".

15.000 vuota sitten
- Jää alkaa sulaa, mikä saa aikaa lemurialaisten paon mailtaan.

4.000 vuotta sitten
- Tallennettu sivilisaatio alkaa.

Tämä päivä
- Vuosi 2011



Kryonia kanavoinut Lee Carroll (www.kryon.com)
Elo/syyskuu 2007 Läntinen Välimeri
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Ei kommentteja: