WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

perjantai 4. toukokuuta 2012

ELÄMÄÄ VALAISTEN



Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
Uutiskirjeestä 30.4.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Maaliskuusta 2004 saakka olen kirjoittanut viikoittain uutiskirjettä ja jakanut viestejä toivosta, uudistumisesta, transformaatiosta ja valaistumisesta kasvavalle lukijakunnalle, mikä alkoi kolmesta ja on nyt miljoonia. Olen kasvanut tänä aikana paljon ja paljon siitä, mitä olen jakanut kanssanne, on ollut osa omaa parantumis-, oppimis-, kasvu- ja transformaatiopolkuani.

Hyvin monet teistä ovat kirjoittaneet, että uutiskirjeen viestit heijastavat juuri sitä, mitä teillä tapahtuu tuolloin, ja minulle on ollut etuoikeus ja kunnia olla valona polullanne nämä monet vuodet. Vaikken halunnutkaan ensin tehdä tätä työtä, kun sitä pyydettiin, tiedän tämän omaksi polukseni enkä kadu, että jätin yritysmaailman seuratakseni sitä.

Olemme nyt yhdeksännessä uutiskirjevuodessamme ja on muutoksen aika. Tammikuusta saakka Uriel ja oppaani ovat yrittäneet osoittaa minulle uusia suuntia ja olen epäröinyt (ja vastustanut). Rakastan uutiskirjeen kirjoittamista, radio-ohjelman ja näiden viestin jakamista kanssanne, mutta tehtyäni yhdeksän vuotta asioita samalla tavalla on muutoksen aika ja vaikka jaan edelleen informaatiota, se tapahtuu eri tavoin.

Tästä viikosta alkaen uutiskirjeen sisällössä ja jakelussa tapahtuu muutos. Joka uutiskirjeessä on yksi artikkeli ja on kaksi postitusta viikossa - maanantaina ja keskiviikkona. Radio-ohjelma jatkuu ja alan esitellä vieraita, että voin oppia myös toisilta opettajilta. "Elämää valaisten" -radio-ohjelma on korkeimmalle rankattu ohjelma Blog Talk Radiossa ja minun kiitettävä teitä siitä. Tarjoan myös mainostus- ja rahoitusmahdollisuuksia bisnestenne ja palvelujenne edistämiseen. Jokaisella ohjelmalla on keskimäärin 5000 latausta ja monia tuhansia kuuntelijoita.

En enää kirjoita kuukausiviestiä ja siihen liittyviä päivitysartikkeleja - ne tulevat osaksi uuttaa internetin oppimissarjaa, minkä esittelen toukokuussa. Joidenkin teidän viimeaikainen palaute on osoittanut, että vaikka tämä informaatio on hyödyllistä, tarvitaan yksityiskohtaisempaa ja keskittyneempää oppia, jotta sen kanssa voidaan harmonisoitua täysin, ja siihen tulee tilaisuuksia … Vanhat artikkelit, viestit ja kanavoinnit ovat saatavissa jäsenyysosiossa, mihin pääsee matalalla kuukausimaksulla.

Tietoja tulevista toimintatavoista …

On ollut upea matka tähän saakka ja odotan innolla sen laajentamista tänä vuonna ja tulevina vuosina. Suurin toiveeni on, että jokainen teistä kokee mestaruussuunnitelmansa, jotta pystytte tuntemaan sitä iloa, rauhaa, rakkautta ja yltäkylläisyyttä, mikä on syntymäoikeutenne, ja luomaan taivaanne maan päälle, kun siirrymme näihin ylösnousemuksen viime vaiheisiin ja uudelle maapallollemme.

Kiitos tuestanne, kannustuksestanne, uskollisuudestanne ja rakkaudestanne. Minua koskettivat ne tuhannet sähköpostit, joita sain teiltä leikkaukseni jälkeen viime marraskuussa ja syntymäpäivänäni aiemmin tässä kuussa. Minut tekee todella nöyräksi se rakkausvirta, mitä saan monilta teistä. Ja olen hyvin innostunut uusista askelistamme, koska olemme paikassa, missä emme ole koskaan ennen olleet - alkamassa matkaa, minkä olemme aina halunneet aloittaa - ja olemme hyvin valmiita luomaan perustan uudelle maapallollemme ja tulemaan niiksi mestareiksi, joita olemme aina olleet.

Monin siunauksin,
Jennifer Hoffman

Toukokuun energiat
Jos se mitä tapahtuu toukokuussa, tapahtuisi minään muuna aikana kehittyvän ylösnousemusprosessimme aikana, sanoisin: "Kiinnittäkää turvavyönne, koska menosta tulee töyssyistä." Sen sijaan sanon, että toukokuussa saamme vihdoin tuloksia siitä työstä, mitä olemme tehneet tammikuusta saakka, ja ymmärrämme niitä palapelin paloja, joita olemme työstäneet viimeiset 10 vuotta tai kauemmin. Huhtikuu oli loppumisten ja irtipäästämisen kuukausi. Kun katson toukokuuta, kuulen jatkuvasti sanan "alku", joten se on kuukausi alkuun pääsemistä varten. Emme ehkä tiedä, mitä aloitamme - meidän täytyy vain olla valmis aloittamaan. 

Kaiken tässä kuussa tapahtuvan myötä esitä itsellesi nämä kysymykset:

1. Mitä opin tästä tilanteesta?
2. Missä kohtaa on parantumiseni?
3. Mitä uusia alkuja luodaan nyt?

Venus alkaa perääntyä tässä kuussa ja kokemukseni mukaan tämä synnyttää arvotarkastelua. Se mitä haluamme ja pyydämme, on heijastusta arvoistamme, ja jos olet kieltänyt itseltäsi jotain teeskennellen, että sinä ja elämäsi ovat ok, vaikket ajattelekaan niin, tai et ole selkeä siinä, mitä haluat elämässäsi, tämä tuo valoa tuohon tilanteeseen. Ratkaisu lepää rehellisyydessä itsellesi - työstäen arvojärjestelmääsi, tunnistaen itsesi ja ollen rohkea tietämään, että ansaitset parhaan, kirkkaimman ja upeimman lopputuloksen joka tilanteessa.

Meillä on myös auringonpimennys tässä kuussa, mikä on vuoden 2012 ensimmäinen pimennys ja sen aste ja merkki tekevät siitä karmaa koskevan. Odota siis näkeväsi karmakiertojen loppumista, tulevasi tietoisemmaksi karmakumppaneistasi ja myös saavasi tilanteita, missä tiedät jonkin suhteen loppuvan, koska karma on ohi. Vaikka ehkä ajattelemme karman loppumisen olevan hyvä asia (ja se on), lopputulos ei ole aina helppo, koska on voimakas valintatilanne: siirtyä yhdessä uuteen, karmattomaan värähtelyyn tai erota ikuisiksi ajoiksi. Saatat kokea eroamisia tässä kuussa, joten kiitä tuota ihmistä siitä, että hän on osallistunut oppimiseesi ja parantumiseesi, ja hyväksy hänen valintansa, mikä on osa omaa oppimistasi.

Odota myös enemmän ja suurempia energialatauksia, luultavasti laajaa auringonpurkausaktiivisuutta kuun keskivaiheilla, ja paljon tunnevuoristorataa, mikä aina seuraa puhdistumista ja parantumista, sekä joitain voimakkaita oivalluksia, että on aika päästää irti menneisyyden aiheuttamista rajoista. Nämä eivät ole helppoja kokemuksia, mutta olemme evoluutiossamme kohdassa, missä meillä ei ole enää sitä ylellisyyttä, että roikumme asioissa, jotka eivät palvele meitä. Jos teemme sen, emme astu omaan voimaamme ja siitä on seuraamuksensa. Meidän on aika olla valmis elämään mestaruudessamme ja tekemään tarvittava karistaaksemme pienesti ajattelemisen, huonon omakuvan, arvottomuuden tunteet ja toiveen, että maailma ja ihmiset muuttuvat puolestamme. Me olemme se muutos, mitä maailma on odottanut, ja toukokuun energioiden myötä silmämme alkavat avautua totuuteen voimastamme ja siitä, miten hauska elämänmatkamme voi olla.

Upeaa kuukautta!

ELÄMÄÄ VALAISTEN
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Ei kommentteja: