WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

torstai 15. maaliskuuta 2012

KAKSOISLIEKIT JA SIELUNKUMPPANIT


 
Kirjoittanut Sandy Stevenson (lightascension.com)
Vuodelta 1997
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Kaksoisliekki on puolikkaasi. Kehityksen tietyssä kohdassa jokainen sielu jakautuu feminiini- ja maskuliinienergiaan ja alkaa oppia kahta eri polkua pitkin. 

Voisit olettaa, että kaksoisliekkisi on hyvin samanlainen kuin sinä, mutta näin ei ole. Nämä kaksi oppivat hyvin eri suunnissa, joten lopullisen jälleentapaamisen tapahtuessa kumpikin saa kaiken opitun. Ne täydentävät toisiaan.
 

Kun jakautuminen tapahtuu, kaksoset yhdistyvät vain hyvin satunnaisesti, joskus fyysisessä muodossa. Tämän jälleenyhdistymisen päätarkoitus on heijastaa toisilleen, että ne ovat saavuttaneet tietyn pisteen evoluutiossaan. Tämä oppiminen jatkuu, kunnes kumpikin on saanut kaiken opin, mitä voidaan saada tässä erillismuodossa. Tässä kohtaa ne tuntisivat integroituneensa ja itsensä kokonaiseksi eivätkä enää tuntisi suurta tarvetta olla kaksosensa tai kenenkään muun kanssa.
 
Kehittyneemmällä sielulla on normaalia, että vain toinen kaksosista on fyysisesti inkarnoituneena samalla aikajaksolla.  

Toinen pysyy tavallisesti inkarnoitumattomana auttaakseen kaksosensa energian tasapainottamisessa. 

Tämä tekee olemisen helpommaksi sille, joka on inkarnoituneena. Vain 4%:lla sieluista on kumpikin kaksonen inkarnoituneena ja nämä ovat usein eri paikoissa maan päällä. Prosenttiosuus on vähän suurempi sieluilla, jotka eivät ole vielä saaneet loppuun oppimista erillään kaksosestaan. Vaaditaan melkoista muutosta energiatasapanossa kaksosten tavatessa, joten ne eivät ole usein yhdessä fyysisessä muodossa.
 
Sinusta on ehkä surullista ajatella, ettei kaksosesi ole ehkä inkarnoituneena tänä aikana, koska haluat jakaa elämäsi hänen kanssaan. Tämä voi heijastaa epätäydellisyyttä, mikä on Sinussa vielä läsnä. 

Itse asiassa jaat elämäsi hänen kanssaan, vaikket fyysisessä muodossa. 

Tulet havaitsemaan, että näkemyksesi tarpeesta, menettämisestä, ajasta ja paikasta ovat luonteeltaan kolmatta ulottuvuutta. Se ajatus, että olet jonkun kanssa vain silloin, jos hän on kehossa, jonka voit nähdä, ei ole Hengen näkökulma. Kaikki kaksoset ovat energiakontaktissa - tämän määrä riippuu siitä, oletko herännyt ja värähtelet riittävällä taajuudella. Monet ovat telepaattisessa yhteydessä toistensa kanssa. Ei ole mitään jumalaista lakia, joka estää ketään kommunikoimasta täysin kaksosensa kanssa. Voit pyytää "minä olen" -olemustasi tai ylösnousseita mestareita auttamaan sinua tässä.
 
Kaksoisliekkien välistä Rakkautta ei voi kuvata maan kielellä. Se on absoluuttinen Ehdottoman Rakkauden tila ja inkarnoituneena ei ole kapasiteettia kuvitella tätä uskomatonta Rakkaustasoa täysin. 

Inkarnoiduttuaan tänne pitkäksi ajaksi on joskus vaikeaa ajatella niin Suurta Rakkautta. 

Siinä on läsnä absoluuttinen/täydellinen rakkaus. Tämän lisäksi kuvittele tilanne, missä tunnet toisen ja ymmärrät toista niin täysin, ettei ole mitään, mitä hän voi koskaan sanoa tai tehdä, mikä järkyttäisi sinua. Tämä johtuu siitä, että näet selkeästi äärettömän polun, mikä on johtanut teidät kummankin tähän pisteeseen.
 
Sielunkumppani ei ole kaksoisliekkisi. Sinulla on niitä useita, usein 6-12, ja näiden ydinsieluperheesi rakkaiden kanssa usein inkarnoidut hyvin läheisiin suhteisiin monissa elämissä. 

Ne ovat usein äitejä, puolisoita, veljiä ja läheisiä ystäviä, jotka auttavat meitä suuresti oppimis- ja kasvuprosessissa. 

Sielukumppanien välillä on suurta Rakkautta ja tämän vuoksi ne voidaan helposti sekoittaa kaksoisliekkiin. Siinä missä monia kaksoisliekkejä ei ole inkarnoituneena samaan aikaan, jokaisella valotyöntekijällä on useita sielunkumppaneita inkarnoituneena ja monien on tarkoitus olla yhdessä.
 
Tässä viimeisessä fyysisessä inkarnaatiossa monet sielunkumppanit auttavat toisiaan tuomaan esiin syvempiä tunnetasoja, joista tarvitsee päästää irti. 

Vaaditaan usein jotakuta niin läheistä kuin sielunkumppani - sen suuren rakkauden kera, mikä on näiden kahden välillä - kyetäkseen pääsemään tarpeeksi syvälle nostamaan nämä haudatut alueet näkyville. Jos lempeämmät taktiikat eivät toimi näiden alueiden vapauttamisessa, joskus sielunkumppanin on jätettävä toinen.
 
Tämä voi olla hyvin musertavaa ja vaikuttaa tavallisesti uskomattomalta kaikille osallisille, kun usein näiden kahden ihmisen välinen suuri Rakkaus on ilmeistä kaikille. Tämän teon tuomitsevat usein ankarasti sekä jätetty kumppani että monet ystävät ja perhe. 

Se on kuitenkin Suuri Rakkauden Teko, johon usein ovat valmiita vain Sielunkumppanit. Jos ajattelet suurempaa kuvaa, pystyt näkemään ehdottoman tarpeen sellaisen liikkeen taustalla. Suurempaan kuvaan sisältyy kaksoisliekki, elämän loppuunsaattaminen maan päällä ja ylösnouseminen.
 
Kun kukin valotyöntekijä saa valmiiksi tehtävät ja kaikki sopimukset, hän liittyy yhteen kaksoisliekkinsä tai jumalaisen vastakappaleensa kanssa ja nuo kaksi tekevät ylösnousemuksensa yhdessä.  

Ne kulkevat prosessin läpi, mikä tunnetaan ylösnousemusliekkeinä ja mikä on transformaation valoenergia. Ylösnoussut mestari Serapis Bey on tämän ylösnousemusseremonian valvoja, joka käyttää viidennen säteen puhtauden valkoista transformaatioenergiaa.
 
He menevät kotiin. Koti voi olla eri paikka eri ihmisille, koska jokaisen olennon evoluutio on erilainen. Mikä tahansa se on - jokin ulottuvuus, planeetta, galaksi, toinen universumi tai paluu Jumalan valtaistuimelle - sydämen syvä paikka antaa uskomattoman oikeuden ja lämmön tunteen sisällä. 

Sinulla on ehkä ollut elämässäsi hetkiä, jolloin laukaistiin muisto tästä paikasta ja tunsit syvää kaipausta, surua tai voimakasta halua olla jossain, mitä et pystynyt tietoisesti tajuamaan tai määrittelemään.
 
Voi olla, että Sinä ja Kaksoisliekkisi päätätte pitää uskomattoman pitkän loman (kuten ikuisuus tai pari!) työtehtävänne jälkeen täällä. 

Koska kaikki luominen on välitöntä viidennessä ulottuvuudessa ja sen yläpuolella, voitte kirjaimellisesti luoda mitä vaan. Jos kumpikin Teistä haluaisi jakaa muutaman sata vuotta (tai viisi minuuttia) upealla, trooppisella paratiisisaarella, jossa näkyy henkeäsalpaava auringonlasku upean meren yli, niissä hienostuneissa väreissä joita näkee korkeammissa ulottuvuuksissa, se on vain ajatuksen päässä. Jos haluatte mennä kotiin tai rynnätä tutkimaan uusia palveluroolimahdollisuuksia, niin sitten on.
 
Jos pystytte uneksimaan sen, voitte saada sen.
KAKSOISLIEKIT JA SIELUNKUMPPANIT
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tätä artikkelia lukiessani, täytyy myöntää, että joko olen tyhmä tai yksinkertainen tai sitten asia/aihe kirjoitettu niin monimutkaisesti, etten ymmärtänyt siitä mitään.