WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

perjantai 3. helmikuuta 2012

Kuka Sinä Todella Olet ?


Kuka sinä todella olet
Kryon-yleisökanavointi
Crystal Lake, Illinois - elokuu 2005
Lee Carrollin kanavoimana

Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Alla oleva tieto on vapaasti käytettävissäsi. Voit halutessasi kopioida tai tulostaa sen tai välittää sen ystävillesi. Sen Copyright kieltää kuitenkin sen myynnin kaikissa muodoissa muilta kuin Tekijänoikeuksien haltijalta.
Lee Carroll
Lukijan auttamiseksi kanavointi on kanavoitu uudelleen [Lee ja Kryon] ja siihen on tehty lisäyksiä tekstin ymmärrettävyyden parantamiseksi. Usein yleisökanavoinnissa tapahtuu eräänlaista kommunikointia, mitä kirjoitetut sivut eivät sisällä. Nauti siis tästä parannellusta viestistä, joka annettiin Crystal Lakessa, Illinois'ssa… ei kovinkaan kaukana Chicagon tuulisesta kaupungista.

Tervehdys, Rakkaat Ystävät, minä olen Kryon magneettipalvelusta. Jotkut teistä odottivat toista ääntä, eikö vain? Kenties ääntä tällä sivulla, mikä on tietenkin sinun! Kuinka moni teistä ymmärtää ja oivaltaa sen, että lukiessanne Kryonin viestejä, te luette ääneen oman Korkeamman Itsenne painotuksella? Joka ikisen Ihmisolennon Korkeampi Itse tietää sen, mitä minäkin tiedän. Me olemme pyytäneet teidän Korkeampia Itsejänne kokoontumaan yhteen ja kanavoimaan minun kanssani tänä iltana.

Kun luet Kryonin sanoja, sinä et lue mitään uutta. Mikään ei ole uutta ja kuitenkin kaikki on niiden havaittavissa, joilla ei ole täyttä tietämystä. Kun luet Kryonin sanoja, sinä luet totuutta jonkun sellaisen antamana, jolla on suhde sinun kanssasi. Tästä minä aion puhua tänä iltana. Minä kutsun sitä Kätketyksi suhteeksi. Se on niin vahva suhde, että sinun Korkeampi Itsesi voi tosiaankin kanavoida minun mukanani, koska se tietää, mitä minä aion sanoa. Kun luet kirjoja, sinä luet yhdessä Korkeamman Itsesi kanssa. Se on kuulemasi ääni. Se on jumalallinen ääni, se on kaunista ja se on sinun.

Niin, te tässä huoneessa voitte totuttautua tähän ääneen vähän aikaa… Ihmisääneen, joka edustaa Magneettimestaria Suuresta keskusauringosta. ”Kryon, mikä suuri keskusaurinko tarkasti ottaen on?” No, minäpä kerron teille. Vastaus on ”kyllä”. Tämä on kaikki, minkä minä voin teille kertoa. Suuri keskusaurinko ei ole ollenkaan paikka. Se on vertauskuva ja se on ainoa asia, jonka me voisimme kuvailla olevan Jumalan rakkauden keskusydin. Te tunnette sen erittäin hyvin. Se ei ole kotipaikka vaan pikemminkin olosuhde. Lisäksi se kuvaa suhdetta meidän välillämme. Voi, on niin paljon, mikä on kätkettynä teidän välittömästä tietoisuudestanne ollessanne täällä! Kätkettynä myös niiltä, jotka avaisivat oven Maapallon Akaasiaan paljastaakseen ne ja jotka sitten pystyisivät katsomaan DNA:hanne ja näkemään kaikki menneet elämänne. Edes sellainen henkilö ei tietäisi sitä, mitä minä aion kertoa teille tänään. Sillä se, mitä minä kerron teille tänään, ei ole tallennettuna Akaasiseen tiedostoon. Sitä ei ole maaperässä eikä Gaiassakaan. Sitä ei ole edes teidän DNA:ssanne.

Teidän DNA:nne ja tämän planeetan Akaasia, tuo energia, joka antaa kirjaimellisesti teidän siirtyä ylösnousemustilaan, menee ainoastaan niin kauas taaksepäin, mitä teille tapahtui ensimmäiseksi Gaiassa. No, sehän on paljon! Mutta tähän se loppuu. Teidän DNA:nne ja Akaasinen tiedosto voivat antaa teille tietoa ainoastaan enkeli-ihmisen menneistä ilmentymistä. Me olemme kertoneet teille niin monta kertaa, keitä te olette, ja me aiomme kertoa sen taas tänä iltana, mutta toisella tavalla… parannetulla tavalla. On näet olemassa paljon enemmän, kuin te luulette. 

Tähän paikkaan saapuva seurue tulee hämmästyttämään teidät. Se ei ole sitä, mitä te luulette sen olevan. Te ette pysty näkemään sitä. Se on ilmiselvästi Kryonin seurue, mitä se sitten teille tarkoittaakin. Se on niitä, jotka tulivat pesemään teidän jalkamme. Mutta on monia muitakin. Jotkut teistä tulevat samaistumaan tähän ja toiset teistä eivät. Rakas Ihmisolento, kaikki ne, joita sinä olet rakastanut ja jotka sinä menettänyt tällä planeetalla tässä elämässä, ovat nyt tässä huoneessa. 

Tässä huoneessa on lapsia, ja te tiedätte, keistä minä puhun, eikö vain? Veljiä, sisaria, äitejä ja isiä, serkkuja, setiä ja tätejä. Huone on täynnä sitä Ihmisperhettä, jonka te olette haudanneet ja jonka olette hyvästelleet. He ovat täällä.
Jotkut saattavat sanoa: ”No, miksi näin olisi? Miksi he ilmaantuisivat paikalle juuri tänään?” Ja minä kerron sen teille. He eivät vain ”näyttäydy” tänään. Rakas Ihmisolento, niin monet ovat olleet sinun kanssasi koko ajan, mutta sinä et halua nähdä heitä. He ovat vertikaalisia ja sinä näet horisontaalisesti [viittaus tutkimukseen havaintotavasta, mikä annettiin aikaisemmin päivällä]. He eivät ole teidän havaintokentässänne. Teidän uskomusjärjestelmänne ei tue sitä informaatiota, että nämä lähteneet rakkaat ovat edelleen teidän kanssanne ja osa opasrakennelmaanne ja että he tulevat olemaan teidän kanssanne koko elämänne ajan. Tiesittekö sitä? Se on osa järjestelmää… hyvin kätkettyä järjestelmää.

Tiesitkö, että on olemassa sopimus teidän sieluiksi kutsumienne kesken? Voi, te olette niin lineaarisia ja niin ”yksiköitä”! Sinä katsot peiliin ja siellä on yksi Ihmisolento. On yksi Korkeampi Itse. On yksi sielu ja sitä sinä näytät kanniskelevan ympäriinsä. Mikä käsite! No, se on väärä. On paljon enemmän nähtävää. Te olette samaan aikaan monissa paikoissa. Jos alan yhtään käsitellä tätä aihetta, te ette ymmärrä. Tässä kohtaa Ihmisälyä loukataan ja se huutaa: ”Kerro meille kuitenkin. Me olemme tarpeeksi älykkäitä ymmärtämään mitä vaan.” Ei ole kyse älykkyydestä, rakkaat ystävät, vaan pikemminkin teidän harjaantuneesta havaintokyvystänne rajoittuneessa ulottuvuudessa. Ei edes älykkäin Ihminen voi kommentoida sitä, mitä hän ei näe tai havaitse.

Tiesitkö, että verhon toisella puolella on sinun kerrannaisiasi? Sinun kerrannaisiasi! Ne ovat energeettisiä… mutta kerrannaisia kuitenkin. Luulitko ottaneesi kaiken voimasi mukaan, enkeli, kun tulit tänne alas? Ei. Se ei mahtuisi sinun kehoosi. Niin, mitä sinä jätit taaksesi? Kuinka sinä luulet kanssaluomisen tapahtuvan? Annapa minun kysyä sitä jälleen. Jos sinä kanssaluot jotain itsellesi ja sinä olet Ihmisolentojen yhteisössä, mitä tapahtuu muille Ihmisille? Räjäytitkö sinä vain tiesi palapelin läpi oman tahtosi avulla, suoraan heidän elämäänsä? Jos niin kävi, oliko sinulla lupaa? Jos ei, missä kanssaluomisen rehellisyys on? Ajattelitko koskaan sitä? Kun sinä pyysit siirtoa pois jostain tilanteesta tai asettamista uuteen ammattiin, mitä niille ihmisille tapahtui, joihin tämä sinun tapahtumasi vaikutti? Jyräsitkö sinä vaan heidän ylitseen? Minulla on vähän uutisia. Joka kerta kanssaluodessasi, sinä toteutat jonkun muun kanssaluomista. Joka kerta kanssaluodessasi onnistuneesti, tapahtuu suunnatonta, monimutkaista suunnittelua. Tiesitkö sinä sitä? Se on nimittäin järjestelmä.

Korkeampi Itse - sinun osasi verhon toisella puolella - tekee työtä, jota sinä et voi kuvitella. Kutsu sitä suureksi suunnitteluistunnoksi, joka tapahtuu joka kerta rukoillessasi, muuttaessasi, lähettäessäsi valoa. Mutta tuo istunto koskee monia muitakin. Se koskee niiden ihmisten Korkeampia Itsejä, joiden kanssa sinä olet vuorovaikutuksessa. Ja he työskentelevät yhdessä luodakseen sitä, mitä sinä yrität tehdä tällä planeetalla, koska se kehittää heitäkin. Se on erittäin monimutkaista. Jos ja kun sinun tahtosi, sinun luomuksesi, lopulta ilmentyy, se on teitä kaikkia hyödyttävä ratkaisu, joka on saatu aikaan luvallisesti ja tarkoituksenmukaisesti. Kuinka sinä luulet tämän toimivan? Mahdotonta selittää ja vaikeaa kuvitella, eikö olekin?

Minä juuri kerroin sinulle, että sinun kuollut rakkaasi on oppaasi, yksi monista. Entä sinä? Voisiko olla niin, kuten minun kumppanini sanoo, että sinä olet jonkun muun opas juuri nyt? Kun sinä kuolit edellisessä elämässäsi, voisiko olla niin, että osa sinusta jäi tänne olemaan muiden kanssa? Vastaus on ”kyllä”. Kenties he ovat edelleen täällä elossa. Mitä sanot tästä palapelistä! Ajattele sitä. Sinä inkarnoiduit uudelleen ja täällä sinä olet, mutta sinä saatat myös olla toisen Ihmisen kanssa hänen oppaanaan. Miltä tämä monena oleminen vaikuttaa? Tämä tarkoittaa sitä, että sinä olet kahdessa paikassa yhtä aikaa. Miltä se tuntuu? Se on nimittäin totta ja pohtiessasi sitä, se selittää paljon. 

Ihmetteletkö koskaan sitä, miksi sinulla on tälle planeetalle tullessasi psykologisia ominaisuuksia, joita ei voi selittää? Pelkoja, muistoja, asioita, joita sinä teet tai et tee, paikkoja, joihin sinä haluat mennä. Kaikki ne esittäytyvät, ikään kuin olisit elänyt ennenkin. On yhteys Gaiaan ja muihin Ihmisiin. Siinä kaikessa on todellinen suhde, joka on piilossa. Sinä olet tällä planeetalla jonkun muun oppaana! Eivät kaikki teistä, koska tämä informaatio on hyvin erityistä. Se riippuu siitä, kuinka vanha sinä olet. Mitä nuorempi sinä olet, sitä todennäköisemmin niin voisi olla ihan ilmeisten syiden vuoksi. Se on monimutkaista, mutta tapahtuu enemmän, kuin mitä te tiedätte, ja on vieläkin suurempi asia, suhde, josta te ette tiedä ja jonka minä paljastan hetken kuluttua.

Ensin minä haluan kuitenkin tehdä yhden lempiasioistani. Minä haluaisin viedä teidät takaisin syntymän tuuleen ja pyytäisin teitä ensimmäistä kertaa visualisoimaan sen minun kanssani 4D:n tavalla. Minä haluan antaa teille kuvauksen tästä niin, että te tiedätte, mistä minä puhun, ja että te voitte kuvitella tämän minun kanssani, koska minä olin siellä teidän kanssanne. Minä olen edelleen! Minä aion kertoa teille jotain sellaista Kryonista, jota te ette tienneet. Kuka minä mielestänne oikein olen? Enkeli? Kyllä. 

Niin tekin olette. Planeetan Magneettikentän toimittaja? Kyllä. Niin tekin olette. Tiedättekö, kuinka suuri se seurue oli, joka auttoi minua asettamaan tämän planeetan verkkoja? Teitä oli enemmän kuin triljoona. Jokainen henkilö, joka kulkee tällä planeetalla ja tulee syntymään tänne Maapallon koko tulevaisuuden aikana, auttoi asettamaan tämän planeetan verkkoja. Te olitte paikalla auttamassa sen alullepanossa. Osa tätä suhdetta on sitä, että te otitte itseenne tämän planeetan energian. Sitten useimmat teistä menivät jonnekin muualle, ja minä aion puhua siitäkin hetken kuluttua.

Syntymän tuuli kuvaa 4D:ssä sitä aikaa ja paikkaa, jolloin te saavutte tälle planeetalle edellisestä elämästä, oli se sitten Maapallolla tai ei. Ensikertalaisia tulee sisään ja vanhoja sieluja tulee sisään. Kuvitelkaa, jos pystytte, jokin stadionin kokoinen. No niin, minä annan teille tämän vertauskuvan, koska tämä on vain osittain 4D:ssä ja osittain moniulottuvuudessa. Te ette pysty kuulemaan valoa kuten minä, mutta te voitte nähdä osia siitä. Ajattele tätä stadionin kokoista esinettä jättikuiluna. Sinä olet toisessa ulottuvuudessa ja sinä olet melkein valmis tulemaan 4D:hen [Maatason ulottuvuuden ominaisuus] ja sinä näennäisesti putoat tuohon kuilun. Mutta tästä kuilusta virtaa ulos tuuli kuin pyörremyrsky. Se on äänetön ja puhaltaa ylöspäin. Se on monivärinen ja kaunis, se säkenöi, siinä on kaikkialle suuntautuvia valoja, mutta se virtaa alhaalta ylös. Jos sinä voisit nojata tuohon tuuleen, se tukisi sinun energeettistä painoasi, kunnes sinä kirjaimellisesti irrottaisit itsesi reunasta. Sitten sopivaan aikaan sinä pudottautuisit johonkin, mitä me kutsumme syntymäkanavaksi. Seuraava tuntemasi asia olisi lääkärin käsi ja sinä kuulisit äänesi ensimmäistä kertaa uudessa elämässä, jota kutsuttaisiin Maapalloksi.

Älä pohdi tätä liikaa, sillä eräs lineaarinen kysymys tulee väistämättä esitettäväksi: ”Kenen sielu oli sikiössä sen kasvamisen ajan? Jos minä tulen mukaan Ihmisen syntymässä, mistä Ihmisen elämä todella alkaa?” Minä olen kertonut teille aikaisemmin - ehkä käsittelemme tätä aihetta myöhemmin - että Ihmisen elämä todellisuudessa alkaa sekä vanhempien että lapsen luvasta luoda se. Se on henkinen tapahtuma, ei fyysinen. Se vain ilmentyy kahden sukupuolen biologian kautta. Se aika, jonka sielu viettää kohdussa, ei ole niin tärkeä, kuin mitä te olette siitä tehneet, sillä Ihmisolennon todellinen enkelimatka alkaa itse syntymästä. Jumala kuitenkin näkee ”elämän prosessin” kallisarvoisena alusta loppuun saakka… henkisestä luvasta kuolinvuoteelle saakka. Ihmiskunta haluaa lokeroida sen ja määritellä henkisiä piirteitä yksittäisille osille, kokonaisen henkisen prosessin asemesta. 

Minä haluan tarkastella syntymän tuulta hetken aikaa. Se on portti ja minä olen aina siellä. Minä olen siellä nytkin. Minä olen tuhansien sellaisten kanssa joka päivä, jotka tekevät päätöksiä ja alkavat Maapallolle palaamisen prosessin. He ovat Jumalan osia, jotka tutkivat, mitä he ovat tekemässä, sopivat työnjaosta kaikkien työntekijöiden - noiden itsensä monien osien - kanssa (vaikea kuvailla), ennen kuin he erottavat itsestään suurimman osasen ja tulevat Maapallolle. Minä olin siellä, kun te tulitte tänne. Minä puhun siitä hetken kuluttua. Minä olen siellä juuri nytkin. Minä puhun jokaiselle heistä, vaikkakin minä samalla välitän tätä viestiä. ”Kryon, miten sinä voit tehdä niin? Sinä olet kanavoimassa täällä.” Voi, jos sinä ajattelet sen olevan kummallista, minä annan sinulle jotain muuta ajateltavaa. Minä olen myös Kunnian salissa! Minä tervehdin kaikkia, jotka hyvästelin syntymän tuulessa! Minusta he palaavat takaisin silmänräpäyksessä! Ja me juhlimme jokaista asiaa, mikä tapahtui. Vaikea uskoa, eikö olekin? Se on nimittäin järjestelmä. Se on suurempi, kuin te luulette. Odottakaa, kunnes saatte selville, keitä te olette. Teidän kellonne on syy siihen, että teillä on vaikeaa ymmärtää, että minun olentoni on monessa paikassa samaan aikaan. Se sallii vain yhden asian kerrallaan. Minulla ei ole kelloa eikä ole teilläkään, silloin kun te olette täällä. 

Kuka sinä olet?
 
Te olette siis tällä planeetalla. Biologiset olennot ovat täysin ja totaalisesti unohtaneet sen enkeliosan, joita he olivat ennen tänne tuloaan. Jotkut teistä ovat tarpeeksi virittäytyneitä lukeakseen todellakin Akaasian osia. Ja tämä tiedosto kertoo teille, keitä te olette olleet ja joitain niistä menneistä elämistä, joita te olette kokeneet. Tämä tiedosto antaa viitteitä niistä syistä, miksi teistä tällä kerralla tuntuu siltä, kuin tuntuu. Se selittää paljon nykyistä elämäänne, kun te tiedätte, keitä te olitte ennen. Mutta keitä te todella olette? Minäpä kerron teille. Minä olen kertonut joitain näistä asioista ennenkin, mutta minä aion kertoa teille uudelleen.

Ensimmäinen asia on, että sinä olet osa Jumalaa, ja tämä tarkoittaa sitä, että sinä olet aina ollut ja sinä tulet aina olemaan - eilen, tänään ja aina. Kun sinä pääset ulos 4D:stä ja aika häviää, se on sinulle hyvin ymmärrettävää ja normaali olemisen tila. Ei ole mitään alkua eikä mitään loppua. Se on kehä. Minäpä annan teille yhden esimerkin siitä tavasta, miten minä näen asiat. Mitä sinä aiot tehdä huomenna? Sinä et tiedä sitä, koska se on sinun tulevaisuuttasi. Mitä tahansa voi tapahtua, koska se on tulevaisuudessa. Sinä et voi tietää, koska se ei ole tapahtunut. Kun huominen tulee, se on nykyisyyttä ja sinä ilmennät sen. Tietyllä tavalla sinä juuri ilmensit tulevaisuuden (koska näit sen päivää aikaisemmin). Kun huominen on ohi, niin se on menneisyyttä. Kesti vain yhden päivän, että tulevaisuus oli tuntematon, tunnettu ja mennyttä. Yhdestä asiasta tulee toinen. Missä kohtaa se muuttuu tuntemattomasta tulevaisuudesta tunnetuksi menneisyydeksi? Vastaus on ”kun sinä elät sen”. No, minun havaintokulmastani katsottuna sinä olet jo elänyt sen! Minä näen ne kaikki yhtenä. Sinulle minä sanon: ”Elä sitä päivittäin”. Siksi sinä olet aina luomassa tulevaisuutta.

Odotahan hetki, Kryon. Miten sinä voit sanoa noin? Sinä kerroit, ettet sinäkään tiedä, mitä tulee tapahtumaan, koska meillä on vapaa valinta.” Oikein. Minä en tiedä, mitä te tulette tekemään, mutta minä tiedän kaikki mahdollisuudet, mitä te voisitte tehdä, ja ne ovat minun edessäni kuin kartta. Jokainen mahdollisuus, mitä te voisitte tehdä, on siinä. Se raide, minkä te tulette ottamaan, on tuntematon, ja se ilmentää itsensä teidän vapaan valintanne myötä, mutta minä näen kaikki mahdollisuudet. Siksi minä tiedän jo yhden niistä asioita, mitä te tulette tekemään. Tämä on ”nyt-hetki” ja sitä on erittäin vaikeaa selittää, koska te olette lineaarisella aikajanalla. 

Minusta siinä ei ole järkeä”, sinä saatat sanoa. Siinä on silloin, kun te ette ole täällä, rakkaat ystävät. Me näemme tämän planeetan mahdollisuudet ja olemme aina nähneet. Miksi sinä luulet, että on niin paljon innostusta meidän näkökulmastamme katsottuna? Se johtuu siitä, että me näemme Maapallon mahdollisuudet - kaikki mahdollisuudet yhdessä - ja me näemme, mihin te olette viemässä sitä. Ja te olette viemässä sitä suoraan keskelle Uutta Jerusalemia! Te olette astumassa hyvin pimeään luolaan ja suuri muutos on teidän edessänne, kuitenkin te astutte sisään niin rohkeina! Ja te ihmettelette sitä, miksi me rakastamme teitä niin, kuin rakastamme?

Kun sinä seisoit asennossa syntymän tuulessa, me kysyimme sinulta, haluatko sinä todellakin tehdä tämän jälleen kerran, ja sinä vastasit ”kyllä”. Sitten sinä teit sen! Kuka sinä todella olet? Ikivanha? Te kaikki olette ikivanhan yläpuolella. Kellään teistä ei ole mitään alkua, mutta jotkut teistä ovat ikivanhoja tällä planeetalla. 

Te olette olleet täällä 50.000 vuotta, jotkut teistä. Teille se on pitkä aika. Se ei todellisuudessa ole. Ajatelkaa, mikä aika silloin oli, kun te asetitte verkkoja minun kanssani. 50.000 vuotta on sekunnin murto-osa maailman kellossa. 50.000 vuotta sitten jotkut teistä olivat lemurialaisia, jotkut sumerilaisia, joistain tuli myöhemmin egyptiläisiä. Te valitsitte joitain korkeimman teknologian yhteiskuntia, mitä on koskaan tunnettu tällä maapallolla, ei koneiden vaan tietoisuuden mukaan määriteltynä. Se on nimittäin teidän havaintonne. Se on itse asiassa kulttuurillinen kainalosauva! Te ajattelette: ”Mitä korkeampi teknologia on, sitä parempia koneiden täytyy olla”. Se on niin huvittavaa!

Korkea teknologia: Minäpä kuvailen, mitä korkea teknologia todella tarkoittaa. Korkea teknologia on huipputiedettä, jonka Ihmisolento tietää intuitiivisesti ja jota hän käyttää joka päivä, koska hän havaitsee ulottuvuuksia. Tästä se ei enää parane. Hän ei tarvitse mitään tietokoneita. Kuinka sekä lemurialaiset että sumerilaiset tiesivät kaiken aurinkokunnasta? 

Kuinka voidaan harjoittaa astrologiaa tietämättä planeetoista, ja kuitenkin se on maapallon vanhinta tiedettä! Kuinka voitaisiin tietää astronomiasta ilman teleskooppeja? Kuinka voitaisiin tietää planeettojen liikkeistä, kuitenkin tämä tieto oli hyvin tunnettua ennen teleskooppeja. Ajattelepa tätä. Tässä on muutakin kuin mitä ensi näkemältä näyttäisi. [Kryon huumoria].

Tätä sinä olet. Sinä olet ikivanha. Jotkut teistä ovat syntyperäisin tältä alueelta. No niin, tätä minä tarkoitan. Te olitte ensimmäisiä, jotka asettivat jalkansa Maapallolle juuri tässä. Haluatteko minun todistavan tämän? Minä en voi, mutta te voitte, omalle tietoisuudellenne. Jos sinä luulet olleesi yksi noista, jotka liittyvät tähän maahan, yksi niistä, joka todella resonoi täällä olevaan maaperään ja eläimiin, minä haastan sinut menemään museoon ja katsastamaan sitä keramiikkaa, jota te teitte! Sinä resonoit sen kanssa. Me olemme sanoneet tämän aiemminkin. Tätä sinä olet, vanha sielu.

Maapallolle tulevat uudet sielut
 
No, Kryon, jossain ei ole järkeä. Sinä sanot, että me tulemme ja kuljeskelemme ympäriinsä, mutta Maapallolla on tänä päivänä enemmän Ihmisiä, kaksi kertaa niin paljon kuin syntyessäni. Ei siinä ole mitään järkeä, että samat olennot tulevat ja menevät koko ajan. Uusiakin täytyy olla tulossa koko ajan.” Kuinka tarkkanäköistä. Niin, te haluatte tietää, mistä te tulette? Jotkut teistä eivät pidä tästä vastauksesta, mutta minäpä kerron teille. Suhtautukaa kärsivällisesti minun pitkään vastaukseeni. Kun sinä olet verhon toisella puolella, Ihmisolento… miten minä tämän sanon? On niin paljon jännitystä, jos voin käyttää tuota sanaa; on niin paljon energiaa, jos voin käyttää tuota sanaa; on niin paljon innostusta, jos voin käyttää tuota sanaa, liittyen siihen keitä te todella olette.

Valotyöntekijä, jos minä kysyn sinulta: ”Kuka sinä olet?” sinä vastaisit ”Minä olen väsynyt”. Tämän vastauksen me saamme jatkuvasti. Se ei vastaa ollenkaan kysymykseen, vaan se on sitä, mitä teidän mielessänne enimmäkseen on. Ja miten sinä tänään voit, me kysymme usein. ”Minä olen väsynyt”, on vastaus. Sinä olet väsynyt, kun sinä heräät ja sinä olet väsynyt, kun sinä menet nukkumaan ja se johtuu siitä, että niin monet teistä tekevät raskasta työtä. Sinä olet niin väsynyt, että sinä tunnet olevasi henkisesti kuivaksi väännetty.

Kuinka moni teistä on vakuuttunut siitä, että tämä on viimeinen kertasi täällä? [Monia käsiä nousee.] No, arvatkaapa mitä? Te olette väärässä! ”Kryon, minä en halua kuulla tätä. Minä olen tehnyt osuuteni ja täällä minä olen. Tämä on hyvin väsyttävää… tuleminen ja työskenteleminen Gaialla. Minä en halua tehdä tätä enää. Minä olen ansainnut vähän lepoa.” 

Mutta kun minä näen teidät Kunnian salissa, te tuskin maltatte odottaa pääsevänne takaisin syntymän tuuleen! Tämän te sanoitte viime kerrallakin, myös viime inkarnaation aikana! Tämän Ihmisolento biologiassa kokee, rakas ystävä. Sinä olet niin väsynyt, koska sinä tuotat henkistä energiaa, mikä todellakin muuttaa tätä planeettaa. Sinä pääset toiselle puolelle verhoa, Maapallolle, eikä tämä enää juolahtaisi sinun mieleesikään todellisesta suhteestasi ja minäpä kerron miksi: koska te olette asiantuntijoita tässä.
Minä en ole vastannut teidän kysymykseenne, vai olenko? Mistä te tulette? Uusia sieluja tulee sisään koko ajan. Mistä he tulevat? Tästä osasta jotkut teistä eivät pidä. Te tulette samankaltaisesta kokeesta toisissa ulottuvuuksissa, toisista paikoista ja tilanteista, joita ei kutsuta Maapalloksi, mutta ne ovat paljon samankaltaisia. Tämä koe on aina käynnissä ettekä te halunneet kuulla tätä. Sitä tapahtuu moniulotteisen maailmankaikkeuden sisällä ja kerrallaan on enemmän kuin yksi koe. Tässä Maailmankaikkeudessa on ehkä vain tämä, mutta muita tapahtuu toisissa maailmankaikkeuksissa ja tätä te teette… tulette ja menette näihin kokeisiin asiantuntijoina.
Teidän erikoisalallenne on nimi, jota minä en voi teille antaa, koska se on havaittavissa ainoastaan minun puolellani verhoa. Te tunnette sen nimen niin hyvin ja se on teissä, koska sitä te teette. Te olette siis tulleet toisesta koepaikasta, oli tuo koe sitten valmis tai ei. Saapuessanne te valitsette tulevanne tähän Maapallon kokeeseen uutena tulokkaana. Se on sinulle tuskin ensimmäinen kerta. Sinä olet tehnyt sitä jollain tavalla jo ennen alkua! No niin, tämä saattaa kertoa teille jotain, jos ette ole tulleet ajatelleeksi sitä. On menossa suurempi tapahtuma. On järjestelmä. Ajattele tätä: Jos on järjestelmä, jossa on monia kokeita ja sinä olet tehnyt tätä ikuisuuden, sen täytyisi tarkoittaa, että on käynnissä luomisen kone, teidän tällä planeetalla olemisenne vuoksi. Pohditko koskaan todellista luomista? Voisitteko te olla osa jotain paljon suurempaa? Ja jos sinä pohdit sitä, vastaus on ”kyllä”. On paljon suurempi kuva, josta te tiedätte, kun ette ole täällä. 

Minä tunnen teidät kaikki oikein hyvin… jokaisen teistä. Täällä ei ole yhtäkään olentoa, joka ei tunnistaisi sinun erikoisalasi nimeä. ”No, Kryon, tämän tiedon ajatteleminen väsyttää minua.” Ja tätä Ihmisen reaktiota me odotimmekin, rakas ystävä. Minäpä kerron, mikä meidän reaktiomme on, ajatellessamme sitä. Se on upeaa, se on huomiota herättävää. Kaikki enkelit tietävät teidän erikoisalastanne. Minne tahansa te menettekin, te kannatte värejä ja merkkejä, jotka kertovat, missä te olette olleet ja mitä te olette tehneet. Tämä muuttuu joka ikinen elämä. Ja mitä elämiin tulee, ne ovat nopeita. Te tulette ja menette hyvin nopeasti… hyvin nopeasti. Tätä te olette - universaalin luomisen asiantuntijoita. 

Tulemisten ja menemisten tyypit
 
On kiinnostavaa, miten tämä toimii teillä. Monet teistä ovat nähneet näitä asioita, mutteivät tiedä sitä. Ensikertalainen. Ensikertalainen on sellainen, joka tulee maapallolle ensimmäistä kertaa kierrossaan. Hän tulee toisista biologioista, toisista maailmankaikkeuksista, toisilta maapalloilta (jos niin haluatte sen sanoa), muttei aivan. Tämä koe, jota te kutsutte Maapalloksi, ei ole jonkin sellaisen kaksoiskappale, mitä aikaisemmin on tapahtunut tai parhaillaan on tapahtumassa. Ei ole kysymys vaihtoehtoisista tapauksista. Ei. Tämä testi on ainutlaatuinen ja kaikki testipaikat ovat ainutlaatuisia. Niissä on kaikissa kyse vapaasta valinnasta ja siitä, mitä erityisesti se luo tietyn maailmankaikkeuden rajojen sisäpuolella. Me tiedämme teidän mahdollisuutenne, mutta todellisuudessa se, mitä te itse asiassa ehkä teette, saadaan aikaan vapaalla valinnalla.
Ensikertalainen: Hänet on helppo erottaa. Hän on viaton, täysin viaton ja silti ihmiskunta yleisesti ottaen järkyttää häntä. Ensikertalainen menee välittömästi luontoon, koska hän ei voi sietää Ihmisiä. ”Tämä ei sovi minulle”, hän sanovat. Normaalissa keskustelussa hän sanoo ”A:n” ja saa vastaukseksi ”B:n”. Hänen havainnossaan keskustelu on erittäin vaikeata. Hän ei useinkaan katso sinua silmiin tai vastaa odottamallasi tavalla. Hän ei myöskään ymmärrä, miksi Ihmiset pyörittävät draamaa. ”Miksi Ihmiset niin tekisivät?” hän sanoo. ”Minä en pidä tästä paikasta”, hän sanoo. ”Minä puhun eläimille.” Tämä on ensikertalainen - hyvin hämmentynyt todellisesta Ihmisten välisestä suhteesta. Hänen on opittava sitä ja hän aina oppii.

Ensikertalainen on sellainen, joka toimii hiukan eri tavalla kuin muut. Jotkut sanovat hänen olevan vähän kummallinen ja se johtuu siitä, että hän on niin kauhistunut Maapallosta ja ihmiskunnasta. Te olette nähneet heitä. Te tiedätte, keitä he ovat ja he ovat lempeitä ja rakkaita… kallisarvoisia sieluja. Mutta he näyttävät olevan niin ulalla yhteiskunnassa, niin rehellisiä ja opettelemassa sitä, miten tämä kaikki toimii.

Sitten on vastakohta - vanhat sielut. Jotkut teistä ovat 50.000 vuotta vanhoja eikä mikään yllätä teitä. Teille kaikki on ”tuttua juttua”. Te olette näytelleet kaikkia rooleja molempina sukupuolina monta kertaa ja te olette taas näyttelemässä yhtä… ja te olette niin väsyneitä. Te olette niin väsyneitä! Mutta niille, jotka ovat vakuuttuneita siitä, että tämä on teidän viimeinen kertanne täällä ettekä te enää tule takaisin, meille on uutisia: Kyllä, te tulette! Voi, kyllä te tulette. [Kryonin hymyilyä.]

Sitten on olemassa teeskentelijä. Teeskentelijä, niin, hän on todellisuudessa uusi tulokas. Mutta hän saa henkisyyden piston nopeasti ja helposti. Lopulta, eikö se olekin teidän kaikkien ydin? Teeskentelijä menee sisään johonkin, mikä teille kaikille on yhteistä, mikä on jotain, mitä hän ymmärtää ja kätkeytyy sen sisään teeskennellen olevansa vanha sielu. Te ette tietäisikään siitä, paitsi että yksi asia paljastaa hänet. Oletteko koskaan kuulleet ilmaisua ”liian henkinen ollakseen maalliseksi hyödyksi”? Jos olette, niin hän oli todennäköisesti teeskentelijä. He ovat leijujia - todellisuusleijujia. He eivät halua olla missään tekemisissä todellisen maailman kanssa. Te löydätte heitä kommuuneista. ”On oltava parempi tapa”, he sanovat. Niinpä he ympäröivät itsensä henkisyydellä ja yrittävät muovata oman todellisuutensa. He myös toivovat ylösnousevansa ja ”pääsevänsä pois täältä”. He olisivat niin mieluusti profeetta Elian kaltaisia… tulisivat tarpeeksi henkisiksi ja katoaisivat! Tämä on heidän päämääränsä. He haluavat pois, ettei heidän enää tarvitsisi olla tekemisissä Ihmisten kanssa, tai he haluavat olla vähintään sellaisten kanssa, jotka eivät ajattele ihmisen lailla. He ovat yhtä kallisarvoisia kuin uudet tulokkaat, mutta eri tavalla, sillä he tosiaankin voivat nähdä, että jumaluus on todellista. He pyrkivät ryömimään takaisin syntymän tuuleen löytääkseen sen. Mutta he eivät koskaan näe ihmiskuntaa tai teidän edessänne olevaa koetta pyhänä. 

No, Kryon, jos asia on näin, mikä on Ihmiskunnan päämäärä yleisesti ottaen? Minä ymmärrän meidän auttavan luomista, mutta milloin me olemme valmiita?” Tosiaankin! Minä luulin, että te ette koskaan kysy sitä! [Kryonin hymyilyä] Päämäärä? En ole varma, pidättekö te tästäkään selityksestä. Päämääränä on ”tehdä sitä, kunnes te olette tehneet sen”. 

Juuri nyt te olette hyvin väsyneitä. Mutta rakas ystävä, kysypä joka päivä taistelevalta sotilaalta: ”Oletko sinä väsynyt?” Te tiedätte jo vastauksen. Voi, mutta se on niin suurta, mitä te olette tekemässä tällä hetkellä! Kunpa voisittekin nähdä tuon järjestelmän. Kunpa voisittekin nähdä suhteen! Te voisitte tehdä tätä ikuisesti. Oletko sinä vielä väsynyt?

Menneet, ei-inhimilliset ilmentymät Maapallolla
 
Voi, täällä on niin paljon rakkautta! Tämä järjestelmä antaa sitä. Tiedättekö, miksi te teette tätä? Koska te rakastatte tätä järjestelmää. Järjestelmä olette te ja se on myös Jumala (teidän näkökulmastanne) ja se on myös luonto (teidän näkökulmastanne). Te rakastatte Gaiaa! Miten kaunista energiaa se onkaan. Kuinka moni teistä oli tietoinen siitä, että teillä on ollut menneitä elämiä olematta Ihminen? Aah. Nyt meistä tulee aavemaisia. Uskallatteko ajatella sitä? Elämää olematta Ihminen - miten niin voisi olla? Miltä kuulostaisi elämä Gaian sisässä? Miltä kuulostaisi olla todellakin osa maaperää noin sata vuotta, sitten tulla takaisin? Miltä kuulostaisi olla osa kiviä, kasveja tai puita? Miltä kuulostaisi olla osa elämää ilmassa - moniulotteisessa elämässä ilmassa? Tiesittekö, että näin asia on? Jos sinä ymmärrät tämän, me kerromme sinulle jotain muuta. Sinun ei-inhimillisiä elämiäsi ei ole tallennettu Ihmisen Akaasiseen tiedostoon. On niitä henkisiä lukijoita, jotka saattaisivat sanoa: ”Minä luin sinun Akaasista tiedostoasi ja näyttää siltä, että sinä hävisit useaksi sadaksi vuodeksi tekemään jotain muuta, sitten sinä tulit takaisin. Minä en osaa sanoa, missä sinä olit tai mitä sinä teit.” Minä kerron sinulle, missä sinä olit - sinä olit maapallolla energeettisessä muodossa! Teidän ”lukijanne” voivat vain lukea sen, mitä on sinun ihmisyytesi sisällä, sillä vain se on heidän nähtävänään.

Silloin, kun sinulla ei ole energiajälkeä luettavana moniulotteisessa DNA:ssasi, kukaan lukija tai näkijä ei voi nähdä ”missä sinä olet” tai ”missä sinä olit”. Tämä oletus on siis lineaarinen: Jos sinä et tullut takaisin Maapallolle Ihmisenä, niin sinä olit varmasti lepäämässä jossain verhon toisella puolella ja valmistautumassa seuraavaan inkarnaatioon. Sitten jotkut teistä kuvittelevat sieluitsensä enkelien keinutuoliin jonnekin syömään enkeliruokaa [todennäköisesti suklaata] pidennetyllä universaalilla lomalla - pyörimässä ympäri taivasta koko päivän! [Kryon hymyilee] Voi, rakas ystävä, kuuntele tätä: Järjestelmä on paljon suurempi kuin tiedätkään. Teidän lineaarisuutenne antaa teille niin näppäriä ja yksinkertaisia vastauksia niin monimutkaisiin tapahtumiin. 

Miten sellaista voisi olla, jotkut kysyvät. Antaakseni teille idean siitä, minä kysyn teiltä: Miksi Gaian energialla on tietoisuus? Vastaus on: siksi, että se on osa sitä, kuka sinä olet! Tuntuuko se kummasti ”kodilta” sinusta? Sen pitäisi. Se on jumalallista energiaa, ja luulisin, että joidenkin mielestä me menemme nyt täysin älyttömyyksiin. [Kryon tietää, keitä yleisössä on ja siellä on muutamia, jotka eivät ole mieleltään henkisiä, mutta osallistuvat kuitenkin.] Teidän päämääränne on muuttaa, vapaan valinnan kautta, tämän planeetan värähtelyä ja tehdä siitä niin korkea, kuin te pystytte. Koska tämän kokeen lopussa (milloin te valitsettekin sen olevan ohi) energia mitataan ja sitä sovelletaan maailmankaikkeuden sisällä johonkin muuhun, mitä te ette nyt ymmärrä. Sitten maailmankaikkeus muuttuu vastaavasti, itse asiassa käyttäen teidän luomaanne mittausta.

Se on itse luomisen kone. Se saa asiat toimimaan. Se on yhtä tärkeää meille muille, kuin ruoka on teille tällä planeetalla. Se, mihin te osallistutte moniulotteisesti ja universaalisti, on syvällistä. Se on tärkeää ettekä te tiedä siitä mitään ollessanne täällä. Te ette voi, sillä missä energiakoe silloin olisi? Mutta tälle kaikelle on tarkoitus… ja te ihmettelette, miksi me rakastamme teitä niin, kuin rakastamme?

Minä olen melkein lopussa. Nyt minä haluan viedä sinut takaisin syntymän tuuleen. Minä haluan viedä sinut tällä kertaa omaan maapallolle tulemisesi kokemukseen. Minä olin nimittäin juuri siellä. Niin sinäkin olit. Aika nimittäin hämää. Vasta vanhana te alatte oivaltaa lineaarisessa ajassa piilevän vitsin, koska te voitte katsoa taaksepäin kaikkea sekunnin osassa ja te alatte oivaltaa, että te elitte sen vain hetkessä. Aika on rakenne, joka sallii järjestelmän yksinkertaistamisen samalla, kun se toteutetaan monimutkaisesti.

Kumppanini esitti teille tämän kysymyksen aikaisemmin: ”Oletko koskaan miettinyt, miksi ylipäätään halusit olla täällä nyt? Sinä olet suuren ongelman ytimessä Maapallolla. Sinä olet täällä planeetan energian uudistumisen aikana, jolloin kokeesta tulee vaikeaa.” Nyt minä kerron teille jotain hätkähdyttävää: Yksi helpoimpia asioita, mitä te olisitte voineet tehdä, oli Maailmanlopun kokeminen. Ei se ole mitenkään erikoista, te vain kuolette. Te olette tehneet sen aikaisemminkin, monia kertoja. Melkein jokainen täällä on poltettu elävältä. Miltä tämä tuntuu? Se on melkeinpä edellytys henkiselle heräämiselle, kuten teidän uskonnollinen historianne on esittänyt. Tiesittekö sitä? Teille kaikille olisi ollut helppoa tehdä se. Te olette kokeneet sen, ja se oli ohi hetkessä… vain energian muutos. Mutta te ette tehneet sitä.

 Sen sijaan te sanoitte: ”Ratkaistaanpa tuo suuri kysymys. Tehdäänpä jotain, mitä varten me olemme harjoitelleet ja harjoitelleet. Ollaanpa niitä maan hiljaisia, jotka perivät maan. Muutetaanpa Maapallon todellista värähtelyä. Käydäänpä se taisteluista suurin, joka tapahtuu oman kulttuurimme muuttamisen juoksuhaudoissa, päivä kerrallaan. Aloitetaanpa tuo raskas työ.”

Syntymän tuulessa minä pidin kiinni sinun enkelikädestäsi ja katsoin sinua energeettisellä näölläni - sinä olit puoliksi enkeli ja puoliksi Ihminen. Sinulla oli toinen jalka 4D:ssä ja toinen siinä, mitä me kutsuisimme moni-D:ksi. Se on niin erilaista, kuin sinä kuvittelit. Minä muistutin sinua, että tämä olisi askel, jota kukaan muu ei ole koskaan aikaisemmin ottanut. Minä muistutin sinua, että sinä olit menemäisilläsi takaisin vapaan valinnan planeetalle ilman mitään tietoa suuruudestasi tai tarkoituksestasi tai suhteesta. Jokainen teistä tässä huoneessa ja tätä lukemassa syntyi sellaisena aikana, jolloin Maapallon ennuste oli erilainen, kuin mitä se on tänä päivänä. 

Ja minä sanoin sinulle: ”Tarkoitatko sinä sitä? Miksi mennä taas? Miksi nyt?” Minä tiesin vastauksen, mutta minä vain halusin kuulla valon soturien, joita te olette, sanovan sen jälleen kerran. Voivatko enkelit hymyillä toisilleen? Voi kyllä! He tekevät sitä valoenergialla, sekoitettuna kauniilla tavalla mahtaviin väreihin. Ja sinä sanoit minulle, jokainen teistä: ”Minä tiedän, mitä olen tekemässä. Minä olen pitkän aikaa auttanut Maapalloa pääsemään tähän pisteeseen, ja nyt minä aion mennä sinne takaisin ja vaikuttaa asioihin.” Ja niin, tällä te istutte, koska te teitte aikomanne.

Minä en tiedä, mitä tämä sinulle merkitsee, kun nouset ylös ja lähdet kävelemään kulkuneuvollesi tänä iltana tai laitat kirjasi alas ja valmistat aterian. Minä en tiedä, merkitseekö se mitään sinulle. Minä kuitenkin kerron sinulle, mitä se minulle tarkoittaa, suurenmoinen ystävä. Te muutitte maailmankaikkeutta! Tämä on tapahtunut Maapallolla… ja te ette edes tiedä siitä. Jopa osa täällä istuvista ei edes usko sitä. He ovat kärsimättömiä lopettaessamme tämän kommunikoinnin. He ovat nälkäisiä ja toivoivat, että minä lopettaisin. Niinpä minä sanon heille, eikö olekin mielenkiintoista, ettei mikään tähän aikaan sidotuista Maailmanlopun ennustuksista toteutunut? Eikö olekin mielenkiintoista, että te ette voi löytää mitään tänä päivänä tapahtuvista asioista sen 400 vuotta vanhan papin kirjoituksista? [Nostradamus] 

Eikö olekin mielenkiintoista, että sen sijaan teillä on ja tulee olemaan tapahtumia, jotka muuttavat maailman historiaa, mutta joita menneisyyden parhaat henkiset tulkitsijat eivät kyenneet näkemään? Nämä ovat tapahtumia, joita ei koskaan ennustettu ja nyt jopa vanhojen ennustusten ”näyttelijät” ovat poissa teidän todellisuudestanne. Voisiko tämä antaa teidän ymmärtää, että jotain muuta on sen sijaan tapahtumassa? Minäpä kerron sinulle, epäilijä, mikä on suurin kysymys: Se on se, että kun minä näin sinut viimeksi, sinä olit yksi niistä, jotka kertoivat minulle, että sinä menisit Maapallolle muuttamaan energiaa… ja tänään sinä olet täällä näiden muiden kanssa, jotka uskovat sen tehneensä. Mikä sattuma! [Kryonin hymyilyä] 

Minäpä kerron sinulle muutakin, epäilijä: Jumala rakastaa sinua yhtä paljon kuin ketä tahansa Ihmistä eikä sinua tuomita epäuskosi vuoksi. Sinä itse asiassa pidät paikkaa noille, joiden vieressä sinä istut, ja sallit heidän lähettää valoa sinne, missä sitä tarvitaan. Siksi, kenties… vain kenties, sinä teet juuri sitä työtä, jota sinä tulitkin tekemään, mutta sinä vähättelet sitä kaikkea typeryytenä. Sillä tavalla asiat usein toimivat. Sinä olet minulle yhtä kallisarvoinen kuin kuka tahansa.

”Suhde”
 
Lopuksi minä kerron teille, että tämä suhde, josta te ette tiedä, on syvällinen suhde. Kun sinä lähdet tästä paikasta ja minä näen sinut Kunnian salissa, taikuutta tapahtuu. Tapahtuu moniulotteinen muutos, ja sinun olentosi koko energia palaa siihen, kuka sinä olet, ja liittyy minuun. Kuuntele ja lue nämä sanat… ”Liittyy minuun.” Koska minä olen osa sinua! Minä en tiedä, halusitko sinä kuulla tätä vai et. Meidän välillämme on suhde, mikä ylittää selvästi veljen ja sisaren tai enkelikumppanien välisen suhteen, sillä nämä ovat lineaarisia ja yksinkertaisia Maan termejä. Ei. Sen sijaan suhde on osa sitä Jumalaa, joksi sinä tulet. Oletko sinä koskaan tuntenut tätä… meidän suhdettamme?

Me olemme kertoneet teille aikaisemmin keittovertauksesta. Se on paras vertauskuva, mikä meillä on jostain, joka on teidän ymmärryksenne ulkopuolella. Sinä katsot keittokulhoon ja näet keiton. Sinä et näe molekyylejä siinä. Sinä et näe makuaineita siinä, sinä et näe suolaa ja pippuria tai muita ainesosia. Kun sinä puhut Jumalasta, sinä vain kuvittelet Jumalan… yksikköenergian, joka edustaa sinulle rakkautta tai kenties auktoriteettia? Siinä ei ole mitään loukkausta, mitä minä seuraavaksi sanon, vain totuus. Sinun havainnossasi se, mitä Jumala todella on, rinnastuu siihen, mitä sinun lemmikkisi varmaankin ajattelee sinusta! Sinun lemmikkisi näyttää pinnalliselta eikä se näe ”suurta kuvaa”. Se ei voi, koska sillä on rajoittunut älykkyys. Sinun älykkyytesi on samanlainen asia. Sinä haluat ajatella, että sinulla on suuri älykkyys. Mutta sinun älykkyytesi on tosiaankin havaintoulottuvuutesi rajoittama. Niin se on suunniteltu.

Totuus on, että jos te voisitte tutkia Jumalaa ja kykenisitte ”ajattelemaan sen laatikon ulkopuolella”, missä te olette, te löytäisitte nimenne siitä! Ja minä olen siellä teidän kanssanne… ja niin ovat ne mestaritkin, jotka kulkivat Maan päällä, teidän ystävänne ja kaikki esi-isät. Suhde on sitä, että minä olen sinä ja sinä olet minä, silloin kun et ole täällä. Me olemme yhtä keittoa ja sekoittuneena tavalla, mitä ei voi selittää kenellekään teistä. Tämän vuoksi, lukiessasi näitä sanoja tällä sivulla, sinä saatat tuntea jotain, koska itse asiassa osa ”sinua” on antamassa tätä viestiä. Jotkut sinun osasi, jotka eivät ole ”sinun kanssasi” nyt, antavat tätä viestiä! Koska ne ovat edelleen osa minua. Miltä tämä teistä tuntuu?

Olemassaoloon jumaluuden osina, joita te olette, liittyy muutakin kuin mitä luulette. Jumala siunatkoon teitä kaikkia teidän työnne vuoksi! Voi, epäuskoinen on edelleen täällä. Minä tunnen sinut. Mikään ei sanele, että osallistumalla tähän kokoontumiseen sinusta tulee outo. Ole hyvä äläkä pelkää Jumalan rakkautta. Ehkäpä sinä ajattelet, että olet tämän elämäsi ajan sivustakatsojana, ilman mitään yhteyttä kaikkeen tällaiseen henkiseen puheeseen? Okei, mikä sitten toi sinut tänne? Ajattele sitä. Se on todellakin jotenkin humoristista. 

Ja tämän vuoksi me pesemme sinun jalkasi, Ihmisolento… jokaisen täällä olevan jalat. Jollain tavalla te olette pimeässä, mutta teillä on valtava kohdevalo odottamassa kehittymistään halutessanne sitä. Ja tämä sinä olet. Olisi näet hyvä aika parantumiseen. Aah, tuliko joku sen vuoksi?


Nyt olisi hyvä aika. Lukija, ”kuunteletko” sinä? [Kryon hymyilee] Nyt olisi hyvä aika. Ota tuo yhteys omalla tavallasi. Avaa ovi ollessasi yksin. Anna puhdas tahdonilmaisusi sanoen: ”Rakas Henki, Rakas Rakkauden lähde, Rakas Jumala… kerro minulle, mitä minun tarvitsee tietää.” Haluatko ottaa seuraavan askeleen vai et? Jotkut teistä haluavat ja jotkut eivät. Ei ole mitään tuomitsemista… ainoastaan kunnioitusta matkaa kohtaan.

Sinä olet osa perhettä. Sinä olet osa Jumalaa. Lähde täältä erilaisena kuin tulit. Jotkut teistä eivät tule nukkumaan tänä yönä niin kuin haluaisivat. Tiedon ja tarkoituksen siemenet on kylvetty, mikä sallii sinun pohtia sitä, mitä ei voi pohtia. Ehkäpä sinä olet tehnyt päätöksen? Ehkäpä on kysymys sinun biologiastasi tai sinun itsearvostuksestasi? Muutoksen aika, eikö vain? Tämän vuoksi sinä olet täällä. Minä lupaan, että jos sinä teet tuon muutoksen, minä olen pitämässä sinua kädestä ja auttamassa sen läpi. En enkelinä, vaan osana sinun omaa jumaluuttasi. Minä haastan sinut: Seiso peilin edessä, avaa silmäsi, katso itseäsi ja sano: ”Minä olen, mitä minä olen”, mikä tarkoittaa, että minä olen Jumala. Lähde siitä sitten liikkeelle. Ja tämä on totuus. Me emme toisi näitä asioita esille, elleivät ne olisi niin. Suunnitelma täällä on luulemaasi suurempi. Te olette kauniimpia kuin voitte kuvitellakaan, valotyöntekijät, te kaikki. Te kaikki.
Ja niin se on.
   Kryon

Ei kommentteja: