WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

maanantai 16. tammikuuta 2012

SALAISUUKSIEN PITÄMINEN



Maaäitiä kanavoinut Gaian Totuudentytär ( gaiadaughteroftruth.blogspot.com)
13.1.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Malttakaahan vähän, maan asukkaat. Kuunnelkaa meitä, ennen kuin innostutte liikaa.

Halusimme saada vain huomionne. Nimittäin näyttää siltä, että valitsimme väärän ajankohdan jakaaksemme viestin, mitä arvostamme suuresti. Meidän olisi pitänyt tietää paremmin kuin lähettää se juuri ennen vuosittaista (talvi)lomaanne.

Hyvin suuri osa henkisistä harjoituksistanne on yksinäistä. Itsetutkiskelu (kääntyminen sisäänpäin), meditointi, maadoittuminen jne. Erittäin paljon tapahtuu, kun teette näitä hiljaiselta näyttäviä toimia. Se voi ulkopuolelta näyttää paikallaan olemiselta, mutta sisällä tapahtuu merkittävää pölyjen pyyhkimistä, puhdistamista, rikkoutumista, imurointia, löytämistä …

Myös yhteistilaisuuksissa jokaisen kokemus on erilainen. Eri tekijät jaetusta viisaudesta resonoivat kanssanne. Lause joka tuo kyyneleet sinun silmiisi, voi laukaista haukotuksen vieressäsi istuvassa ihmisessä.

Jos seuraat jotain opettajaa, parantajaa tai muuta, on hyvin normaalia jakaa kokemuksia hänen kanssaan työskentelemisessä. Aivan alussa tämäntyyppinen kommunikointi on ehdottomasti välttämätöntä.

Tulee kuitenkin aika, jolloin jakaminen vähenee. Se ei lopu kokonaan, muttei tunnu miltään verrattuna aiempaan. Se on kuin kasvamista henkisesti. Alussa oppilaana olet kuin lapsi, joka kertoo jokaisen pikkuasian vapaasti. Kun aika etenee ja saavutat henkisen kasvusi murrosiän, sinusta tulee haluton kertoja. Sitten kun astut henkiseen aikuisuuteen, annat informaatiota "tarpeellista tietää" -pohjalta.

On hyvä muistaa tämä. Sekä oppilaana että opettajana. Olet nimittäin ehkä ollut oppilas eilen, mutta voit olla opettaja huomenna. Ja on paljon helpompaa olla suhteen lapsi (oppilas). Sillä käsitettyäsi, että sinulla on siivet, haluat vain lentää.

Silloin kun olet vanhemman (opettaja) paikalla, useimmiten tunnet ylpeyttä, iloa ja tyytyväisyyttä sen itsenäisyydestä ja saavutuksista, joka sinua on seurannut. Kuitenkin surun, mielipahan tai masennuksen tunne on myös yleistä.

Koska et odota tuntevasi sellaisia tunteita työsi kautta, tunteet yllättävät sinut. Niin kiireistä tai aktiivista kuin elämäsi ehkä onkin, sinusta useimpien ihmisten tapaan tuntuu hyvältä se tai ole ylpeä siitä, että sinua tarvitaan. Tiedä, että jos sinun ehdottomasti täytyy tuntea tuo tyhjiö, niin salli itsesi tarvita … sinua. Ota vähän aikaa ja ole tovi oma opettajasi. Ulkoisia oppilaita voi tulla luoksesi, mutta tarvitset aina itseäsi opettajana.

Vaikka kosketimme yhtä henkistä suhdetta, se pätee kaikkiin. Ajattele, miten suhde sisaruksiisi, ikätovereihisi (koulu, yliopisto/college, työ) ja kumppaniisi on kehittynyt kasvaessasi.

Jos oikeasti haluat tätä uutta maailmaa, sinulle täytyy olla ok, että sinua tarvitaan vähemmän ja vähemmän opettajana, neuvonantajana, parantajana, koska ympärilläsi olevat kasvat henkiolentoina. Muista, että lajina teitä usein opetetaan kasvamaan aikuiseksi vain kehollisena olentona.

Tässä epäitsekkäässä työssä ei ole kyse sinusta, vaikka oletkin kanava. Tällainen kommunikointimuoto häviää lopulta. Viestintuoja ja me tiedämme, että tulee aika, jolloin et enää tarvitse meidän opastustamme, ja tulee aika jolloin myös Viestintuojan työn on muututtava. Kumpikin merkkejä henkilökohtaisesta evoluutiosta. Kumpikin erinomainen asia. Uskomme koko sydämestämme niin.

Jos näiden sanojen lukeminen saa sinut pelkäämään tai suuttumaan, istu tuon tunteen kanssa, kunnes se näyttää, miksi tunsit niin. Tuon tiedon myötä tiheät tunteesi häviävät.

Pidä myös mielessä, että merkkinä kasvusta on myös kehitys suhteissa. Jos vaadit tänä päivänä samanlaista huomioita, hoivaa, opastusta ja huolehtimista opettajaltasi (tai parantajalta tai muilta) kuin esimerkiksi kaksi vuotta sitten, niin mitä kieltäydyt oppimasta tai mitä pelkäät tai et halua oppia (tai parantaa)? Kenties nautit vain vähän liikaa henkisenä lapsena olemisesta? Vaikka olemme samaa mieltä, että on helpompaa, kun kaikista tarpeista huolehditaan, sen tekeminen itse (itsenäisyys, mestaruus) antaa verrattomia palkkioita.

Ymmärtäkäähän meitä. Henkinen aikuisuus ei merkitse kaikkien näiden suhteiden katkaisemista, aivan päinvastoin. Se on transformoitumista tasavertaiseen voimaan ja keskinäiseen kunnioitukseen. Nuo siteet ovat hyvin vahvoja. Ja sinun on ehkä soitettava opettajallasi saadaksesi apua tai opastusta tulevaisuudessa, mutta dynamiikka on erilainen. Kypsä. Arvostus kulkee hyvin syvällä.

Aikuiset pitävät asioita salassa vanhemmiltaan. He tekevät niin myös puolisonsa, ystäviensä ja lastensa kanssa.

Henkisissä puitteissa näemme nämä salaisuudet henkilökohtaisina aarteina.

Niin kuin nuo lapsuuden aarteet, joita pidettiin pikkuruisessa tinarasiassa: pikkukivi, naru, kolikko. Jokaisella tavaralla oli suuri merkitys ja arvo lapselle, joka pitää rasiaa rintaansa vasten. Ja lapsen näyttäessä sitä jollekin muulle, tämän suuren aarteen taika haihtuu melkein välittömästi. Sillä toinen - lapsi tai aikuinen - voi pilkata, käyttää väärin tai tuhota sen, koska hän ei ymmärrä. Miten hän voisikaan? Hän ei tiedä, mitä lapsi koki kerätessään nämä aarteet.

Joskus viisaushivenen kerääminen tai pienimmän haavan parantaminen voi vaatia paljon teiltä. Useimmiten vain te olette tietoinen siitä. Pitäkää se mielessä.

Esimerkkiä jatkaaksemme. Jos teidän on pakko tietää, niin tuon kiiltävän, pyöreän pikkukiven antoi lapselle isoisä kauniina päivänä, kun he menivät kävelylle yhdessä- ja pian sen jälkeen isoisä kuoli. Isoisä piti sitä korkealla, laittoi sen sitten lapsen kämmenelle ja sanoi: "Niin olemme aina yhdessä." Naru on lapsen kissan lempilelu. Lapsen äiti heitti aiemman lempinarun pois, joten tämä on turvassa laatikossa. Kolikon lapsi löysi matkalla kulmakauppaan, kun hänen annettiin ensimmäistä kertaa mennä sinne yksin. Jokaisessa tavarassa on tarina jostain suhteesta ja näkymättömästä lahjasta tai oppitunnista, minkä lapsi oppi sen kautta.

Kyllä, teillä on nyt parempi ymmärrys lapsen aarteesta. Kuitenkin erittäin paljon hukattiin selityksessä - kuitenkin erittäin paljon puuttuu, vaikka tiedättekin. Ja antamalla yksityiskohdat teille, suurin osa taiasta lähti rasiasta ja hävisi ilmaan. Koska vaikka ymmärtäisittekin tarinan, sen voima on kuin savua, joka luiskahtaa sormistanne. Niinpä vaikka kaikki tavarat ovat edelleen rasiassa, niiden energiajälki tai elämänvoima tai taika on poissa.

Jos mietitte, niin keksimme tämän esimerkin, sillä Viestintuoja halusi pitää omien lapsuusaarteidensa sisällön itsellään.

Istu hetki tämän viestin tai oppitunnin kanssa.

Joskus haluatte jakaa kokemuksia ja viisautta, koska ne ovat kauniita, kyllä. Mutta hyvin monta kertaa teette sen tullaksenne toisten hyväksymäksi, sopiaksenne mukaan, saadaksenne vahvistusta, todistaaksenne jonkin asian tai että olette arvokas tai kehittynyt ja joskus myös rehennelläksenne.

Jotkut asiat menettävät arvonsa tai voimansa ollessaan näkyvillä. Niitä täytyy suojella. Vartioida.

Kerro meille. Miltä sinusta tuntuu, silloin kun olet jakamassa jotain erittäin kaunista, mistä tiedät syvällä sisälläsi, että se pitäisi pitää vain itselläsi? Ja miltä tuo oppitunti tai viisaus tuntuu, kun sanat sen olemassaolosta ovat tulleet suustasi? Jos tuntisit riemua vain ollessasi tuon "salaisuuden" kanssa, niin kun ajattelet oman henkilökohtaisen aarrearkkusi avaamista, niin jännittyisikö kehosi tai tulisi levottomaksi? Tuntisitko sitten jälkeenpäin, että olit menettänyt jotain uskomattoman arvokasta, mitä et ehkä koskaan saa takaisin?

Jos näin on, sinä/kehosi jatkuvana opettajanasi tekee parhaansa kertoakseen sinulle jotain. Ala kuunnella tuota sisäistä opettajaa vähän enemmän. Se on viisas. Se tuntee sinut paremmin kuin kukaan muu koskaan.

Kuten kirjoitimme aiemmassa viestissä, pelkkä sinun tietämisesi riittää. Usein jokin erityisviisaus on vain sinua varten.

Tulee ehkä aika, jolloin jotkut näistä aarteistasi pyytävät tulla jaetuksi maailman kanssa kaikkien suuremmaksi hyväksi.

Kuitenkaan enimmäkseen ei ole kyse salaisuuksien pitämisestä, vaan oman kasvusi aarteiden vartioimisesta.

Tässä on kaikki.

Paljon Valoa ja Rakkautta kaikille.
SALAISUUKSIEN PITÄMINEN
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Ei kommentteja: