WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

OLETKO VALMIS?

ArkkiEnkeli Mikaelin viesti Ronna Hermannin välittämänä 
(www.ronnastar.com)
Toukokuu 2008
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

 

Rakkaat mestarit, siitä on aikaa, kun viimeksi keskustelimme valokaupungeista korkeammissa ulottuvuuksissa ja siitä upeasta lahjasta, mikä on annettu ihmiskunnan käyttöön. 
 
Olemme havainneet, että monet Teistä ovat osana maallista tehtäväänne aktiivisesti osallistuneet ankkuroimaan Luojavaloa (timantinkovia hiukkasia) itseenne, maan kristalliverkkoon ja sitten säteilemään loppuosaa maailmaan laajemmin.
 
Tyytymättömyydestä, pelosta ja vihasta huolimatta ihmisten enemmistö ei kuitenkaan ole vielä valmis hyväksymään sitä tosiasiaa, että suuria muutoksia maapallon elämän joka alueella on tapahtumassa ja että aika on merkittävää. Massat vastustavat ja kieltävät edelleen muutoksen ja useimmat ovat kyvyttömiä omaksumaan sitä, minkä he tuntevat kaukaa haetuiksi ja radikaaliksi opetukseksi valaistumisen tulevasta ajasta.
 
Olemme kertoneet Teille uudestaan ja uudestaan, että Te olette muuntimia ja säilytysastioita, ihmisastioita, joiden kautta tulevaisuuden jalostuneiden taajuuksien on virrattava, jotta ne ankkuroituvat maahan ja ovat käytettävissä kaikissa maallisissa luomuksissa. 
 
Tämän vuoksi Teidän on hyvin tärkeää tasapainottaa ja harmonisoida henkilökohtaiset taajuusmallinne ja "palata keskukseenne", jotta voitte sisältää suurimman määrän elämän/rakkauden kristallitulta.
 
Jos muistatte, jokin aikaa sitten selitimme, miten maata muodostettaessa ja valmisteltaessa ihmisasutukselle oli jättimäisiä elävän valon torneja, jotka asetettiin syvälle maahan ja jotka ulottuivat myös taivaisiin maan yläpuolella. 
 
Nämä aistivat tornit, jotka ympäröivät maailmaa, vastaanottivat pyhiä geometrisiä valokoodeja Suuresta keskusauringosta. Ne myös lähettivät maan energeettisiä koodeja tai taajuuksia  takaisin korkeampiin ulottuvuuksiin, niin että mahtavat valo-olennot saattoivat valvoa maan ja ihmiskunnan edistymistä. Näitä mahtavia valopilareja käytettiin myös muokkaamaan ja jalostamaan Jumalan suunnitelmaa ja valotaajuuksia, joita lähettiin maan päälle ja verkkojärjestelmään.
 
Silloin kun maapallo vajosi kolmannen/neljännen ulottuvuuden tiheyteen, mullistavat tapahtumat lisääntyivät dramaattisesti, jolloin suurin osa näistä suurista torneista rikkoutui, sirpaloitui ja hautautui syvälle maahan. Vain muutamia näistä upeista vartiosotilaista säästyi. Ne ovat kuitenkin naamioituneena kasvillisuus-, maaperä- tai kivikerroksen peittoon.
 
Useimmat upeat Kristalliystävät, jotka palaavat luoksenne näinä taianomaisina muodonmuutosaikoina, ovat noiden suurten tornien sirpaleita. 
 
Onko mikään ihme, että niistä on tullut hyvin kalliita Teille, koska ne auttavat Teitä palauttamaan upeita muistoja muinaisesta menneisyydestänne ja luomaan visioita kodistanne tähtien joukossa?
 
Monet Teistä ovat ahkerasti ankkuroineet kiviä, kuten olemme ohjeistaneet Teitä tekemään yhdessä sen informaation kanssa, miten vieraillaan Teitä lähimpänä olevassa valokaupungissa ja miten yhdistytään viidennen ja kuudennen ulottuvuuden värähtelytaajuuksiin, jotta voitte käynnistää timantinkovien hiukkasten virtaamisen eteeriseen astiaanne viidennen ulottuvuuden pyramidissanne ja alas maalliseen, fyysiseen astiaanne.
 
Olemme selittäneet, miten voitte antaa osan näistä valohiukkasista maailman pyramidiin korkeammissa ulottuvuuksissa kaikkien suurimmaksi hyväksi ja myös omistaa jonkun osuuden mihin tahansa pyramideihin, jotka olette luoneet tai joita olette auttaneet luomaan. Täydellinen selitys ja menettelytapa tämän tekemisestä on annettu aiemmin.
 
On aika antaa teille yksityiskohtaisempi selitys ylösnousemuksen ankkurointikivistä ja siitä, miksi ne ovat hyvin tärkeitä. 
 
Kaksi kirkasta kristallikiveä edustavat Luojavalon kristallista tulta tai timantinkovia hiukkasia, kuten olemme nimittäneet niitä tätä tulevaa aikakautta varten. Koska ei ole mahdollista korvata suuria aistivia kristallitorneja ympäri maapalloa, nämä kivet suorittavat saman tehtävän vastaanottajina ja lähettäjinä yhdessä kaikkien teidän kanssanne jalostuneina ja tietoisina valon säilytysastioina.
 
Kaksi pientä ametistikiveä vetää muodonmuutoksen violetin liekin seitsemännestä säteestä ja säteilee sitä monille maan tasoille. 
 
Näin ne aktivoivat suuret ametistiryhmät ja ne eteerisesti kiteytyneet violetin liekin kammiot, jotka asetettiin strategisesti ympäri maapalloa odottamaan sopivaa aikaa puhjetakseen eloon ja aloittaakseen kohoamisen, muodonmuutosprosessin maan rakenteen sisältä. Tämä myös nopeuttaa sen kristalliverkkojärjestelmän aktivointiprosessia, joka ympäröi maata ja joka vuorostaan nopeuttaa maan ja sen ihmiskunnan ylösnousemusprosessia.
 
Kuvitelkaa keskittyneen valonsäteen loistavan alueenne valokaupungista henkilökohtaiseen ylösnousemuskiveenne, timantinmuotoiseen muodostelmaan ja sitten alas maan ytimeen. Tämä nopeuttaa myös kristalliverkon ankkuroitumista henkilökohtaiseen ympäristöönne ja lopulta se luo pyhän, kauniin ja harmonisen tilan, missä rauha ja tyyneys vallitsevat.
 
Tulee aika - kun olette aktivoineet oman ylösnousemusvalopilarinne henkilökohtaisen pyramidinne kautta viidennessä ulottuvuudessa - jolloin magneettisen värähtelynne voima vetää ja ankkuroi ylösnousemusvalopilarin kristalliverkkojärjestelmään, haudatun ylösnousemuskivenne timanttimuodon kautta. Näin aloitatte prosessin, jossa säteilette aina vain enemmän tätä muuntavaa valoa maahan ja teitä ympäröivälle alueelle.
 
Muistianne virkistämään ja muistuttamaan teitä sen äärimmäisestä merkityksestä, että teistä tulee Luojavalon kantaja, toistamme lyhyen kohdan aiemmasta viestistä:
 
Portaalit ovat nyt auki, mutta Teidän on noustava ja astuttava sisään, sillä tämä säteilevän valon suuri lahja on vain niiden käytössä, jotka ovat tiukasti ylösnousemuksen polulla ja jotka voidaan kastaa uuden luomakunnan elävässä valossa. 
 
Avain kuhunkin korkeamman värähtelyn sisäiseen pyhättöön on värähtely - jokainen on jalostuneempi ja hienostuneempi kuin edellinen.
 
Jos olet lukenut viestejämme kuluneiden vuosien aikana ja olet ponnistellut yhdistyäksesi edes pieneen osaan opetuksistamme, olet valmis osaksi tätä suurta tehtävää ja astumaan valokaupunkiin.
 
Jos sinulla on edelleen epäilyksiä, mene valopyramidiisi makaamaan kristallipöydälle. Pyydä enkeliystäviäsi auttamaan sinua taajuusmalliesi harmonisoimisessa sekä sisä- että ulkopuolella, ja sitten ollessasi meditatiivisessa tilassa kuvittele - puhtaan tahtosi ilmaisten - valon kaksoiskierre. Näe itsesi kohoavan oikealla olevaa spiraalia pitkin ylöspäin ja salli Korkeamman Itsesi järjestää Sinulle matka Valokaupunkiin. 
 
Älä aseta mitään ehtoja matkallesi tai odota tiettyä lopputulosta. Salli Hengen olla oppaasi eikä sinua johdateta harhateille. Sinut täytetään sopivalla määrällä Luojavaloa, niin suurella määrällä kuin mihin pystyt yhdistymään, minkä käsittelemään ja mitä heijastamaan maailmaan. Ei enempää, ei vähempää.
 
Vähitellen sinä, uuden luomakunnan ylösnouseva tähtisiemen, siirryt pidemmälle ja pidemmälle valon sisäiseen pyhättöön, kun tuot aina vain enemmän Luojavalon jalostunutta tulta ja tulevaisuuden jumalaisia kaavoja mukanasi maahan.
 
Muistakaa Rakkaat, että kylvätte monin tavoin ylösnousemuksen siemeniä ihmiskunnan ja maapallon puolesta. 
 
Kuten on sanottu monta kertaa: "Kun te kohoatte, niin kohoavat maa ja sen asukkaatkin."
 
Rakkaat Ystävät, olemme tietoisia siitä, että nämä ovat suuren paineen ja merkittävän muutoksen aikoja. On tärkeämpää kuin koskaan ennen, että te ette anna itseänne vedettävän alaspäin siinä pelon ja negatiivisuuden spiraalissa, joka muodostuu ihmiskunnan kollektiivitietoisuudessa. Teidän on oltava uutteria päättäväisyydessänne pysyä keskuksessanne ja keskittyä henkilökohtaiseen visioonne tulevaisuudesta.
 
Älkää antako toisten saada teitä luopumaan polustanne väärästä velvollisuuden ja vanhojen siteiden tunteesta, jotka sitovat teidät kolmannen/neljännen ulottuvuuden harhaan. Luvatkaa itsellenne, että tästä hetkestä eteenpäin teette vain sitä, mikä innostaa teitä ja tuo teille tyydytyksen tunteen, sillä se on tehtävänne ja niin voitte palvella parhaiten.
 
Kun tuotte lisää iloa elämäänne, toiset huomaavat ja alkavat seurata esimerkkiänne. Kun aktivoitte tätä sisäistä voimalähdettä enemmän ja enemmän, se laukaisee toisissa sen, mitä tarvitaan heidän sydänkeskuksensa avaamisessa ja heräämisprosessin aloittamisessa. Voitte olla katalyytti, joka auttaa vaikutuspiirissänne olevia siirtymään nopeammin tunnehaavojen parantumisprosessin läpi, ja viisauden sanoillanne voitte innostaa heitä kääntymään sisäänpäin ja aloittamaan Hengen tönäisyjen kuuntelemisen.
 
Olkaa varuillanne siinä, että elämäänne saattaa tulla ihmisiä, jotka yrittävät lannistaa teitä pois polultanne, kun siirrytte eteenpäin ylösnousemusspiraalissa. Ja saattaa olla joitain, jotka jätätte taaksenne, kun uppoudutte syvemmälle valaistumisen monitahoisuuteen. 
 
Samalla kun opitte teille esitetyt oppitunnit ja olette valmiina kehittymään kohti valoa, monet ympärillänne jäävät kiinni epäharmonisten, matalampien ulottuvuuksien harhaan. Älkää tuomitko. Siunatkaa heitä ja sallikaa heidän olla omalla polullaan, mutta älkää antako heidän myöskään saada teitä pois omalta polultanne.
 
Kaltaisenne ovat eturintamassa, niitä jotka ovat riittävän rohkeita astumaan pois kolmannen/neljännen ulottuvuuden suosituista uskomuksista ja rajoittuneesta massatietoisuudesta. Sallikaa niiden visioiden jotka joskus täyttävät tietoisuutenne, tulla esiin, ja sallikaa itsenne puhua niitä viisauden sanoja, jotka kulkevat mielessänne. Olette avaamassa pyhää mieltänne. Se on kosminen kirjastonne, minne on tallennettu suuri määrä informaatiota, tietoa ja muinaisia muistoja.
 
Teidän on muistettava, että monina menneinä aikakausina melkein jokainen fyysiselle tasolle syntynyt sielu on jäänyt kiinni kolmannen/neljännen ulottuvuuden massatietoisuuden uskomusjärjestelmään, jolloin ydinongelmat menneisyydestä ja puutteellisuudet esi-isien DNA:ssa ovat saaneet monet oireet ilmentymään aina, kun itsensä on annettu tuntea olevan ei-rakastettu ja arvoton tai kun on tunnettu syyllisyyttä, häpeää tai katkeruutta jossain muodossa.
 
Näinä merkittävinä muodonmuutosaikoina ikuisen elämän valoa ei voi kieltää. Se penkoo negatiivisuuden syvimmätkin taskut monikerroksisessa "kehoastiassanne", ja kun epäpäteviä ajatusmuotoja nousee pintaan, ne voivat saada aikaan monin tavoin suurta epämukavuutta, sillä ne ovat olleet osa fyysistä rakennettanne hyvin pitkään. 
 
Ne eivät ehkä irrota otetaan helposti, rakkaat, mutta teidän on kestettävä. Kun valon ja varjon vastakkaisvoimat kohtaavat, valo on aina lopullinen voittaja.
 
Älkää siis lannistuko, sillä kun siirrytte syvemmälle ja syvemmälle sisäiseen ytimeenne, teille annetaan tilaisuus kerta kaikkiaan vapauttaa valolle kaikki luonteeltaan epäsointuiset taajuudet, jotka eivät enää palvele korkeinta hyväänne. Muodonmuutosprosessi kiihtyy eksponentiaalisesti. Siitä tulee kuitenkin paljon helpompaa niille, jotka ovat aktiivisesti ottaneet osaa omaan ylösnousemusprosessiinsa. Muistakaa aina pyytää helppoutta ja sujuvuutta.
 
Uskolliset soturini, oletteko valmiita astumaan esiin ja ottamaan vastaan maallisen tehtävänne viime vaiheen? 
 
Sillä näinä kriittisinä aikoina teitä tarvitaan tämän jalostuneen energian muuntimina ja välittäjinä auttamaan ihmiskunnan ja maapallon siirtämisessä tämän tärkeän siirtymäajan läpi. Tämän vuoksi olen taas kerran kutsunut joukkoni kokoon ja teen läsnäoloni tunnetuksi niille teistä, jotka ovat suostuneet esittämään tärkeää roolia maan päällä nyt kehittyvässä suuressa draamassa.
 
Kun täytytte ylitsevuotavasti Luojan Rakkauden/Valon eliksiirillä, vaikutuspiirinne laajenee. Ensiksi te muututte, sitten välittömässä läheisyydessänne olevat ja sitten säteilette edemmäs ja edemmäs maailmaan. 
 
Kun sallitte Korkeamman Itsenne opastaa Teitä ja tulette täydellisemmin yhdistyneeksi sisällänne, Teille tulee aina vain enemmän innoittuneita ajatuksia. On monia tapoja antaa Hengen ilmentyä kauttanne. Vain sallikaa sen tapahtua luonnostaan, Rakkaat Ystävät.
 
Isä/Äiti Jumalamme ja korkeampien ulottuvuuksien koko komppania on täällä tukemassa, kannustamassa ja Rakastamassa Teitä ehdottomasti.
 
Olen ArkkiEnkeli Mikael
 

OLETKO VALMIS?


Ei kommentteja: