WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

maanantai 10. lokakuuta 2011

Uusi maa nousee - Seikkailuja uudessa Tietoisuudessa



Kirjoittanut Celia Fenn (starchildglobal.com)
Lokakuu 2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Jälleenyhdistyminen ja sen muistaminen, kuka olemme ? Maya-kalenteri ? "Vallataan Wall Street"

Kanavoinneissa joita olen tehnyt arkkienkeli Mikaelin kanssa viime vuosina, on viitattu jatkuvasti uuteen talousjärjestelmään osana niitä muutoksia, jotka ovat todiste uuden Maan syntymisestä. Arkkienkeli Mikael on myös osoittanut kahta tärkeää päivämäärää tai porttia tässä transformaatioprosessissa: 11-11-11 (marraskuussa 2011) ja 21-12-12 (joulukuussa 2012). Toinen näistä tärkeistä hetkistä tapahtuu myös muutaman päivän sisällä lokakuun 28. päivästä 2011, mikä on alettu vaikutusvaltaisen ajattelukoulukunnan mukaan hyväksyä päivämääränä, joka päättää Maya-kalenterin.


Siitä ei ole epäilystäkään, että kuljemme kohta ratkaisevan tärkeää aikaporttia planeettamme henkisen ja yhteiskunnallisen kehityksen kannalta. Mutta toisin kuin useimmat tuhon ja hävityksen ennustajista, en odota mitään suurta katastrofia - taloudellista tai kirjaimellista. Oman uskomukseni mukaan voimme kulkea näiden aika- tai tähtiporttien läpi vähimmän mahdollisen trauman kera käyttäen korkeammalla värähtelevän energian tulevia aaltoja ilmentämään viidennen valoulottuvuuden uuden maatodellisuuden.


Maya-kalenterin loppua ei koskaan tarkoitettu maailmanlopun hetkeksi, se on vain yhden syklin loppu ja toisen alku. On totta, että kun elämme tätä viimeistä ja nopeutunutta jaksoa ja lähestymme loppupistettä, energiat ovat todella intensiivisiä. On myös totta, että emme oikeasti tiedä, mitä tapahtuu kosmisen luovan energian aalloille, sitten kun syklit tulevat loppuun. Niille jotka ovat ajanpitäjiä ja jotka ratsastavat näillä aalloilla, tämä on tietysti ongelma ja sellainen jonka ratkaisevat vain ne, jotka ovat oppineet hallitsemaan aikavirtauksia ja jotka tietävät, miten tuntea energioita ja sitä, minne ne ovat menossa. Aika on varmasti hyvin erilaista, kun planeetta kulkee 11-11-11-aikaportin läpi ja sitten myöhemmin 21-12-12-portin läpi. On vain odotettavissa, että viidennen ulottuvuuden uusi maapallo kokee ajan hyvin eri tavalla kuin kolmannen ulottuvuuden vanha maapallo.


Kun olemme kulkeneet tähän korkeampaan tietoisuuteen ja uuden Maan aikajanalle ylösnousemisen valmistautumisjakson läpi, olemme tehneet kovasti työtä yhdistyäksemme taas ja muistaaksemme sen, kuka olemme. Olemme muistaneet, että olemme jumalaista valoa, ja olemme yhdistyneet moniulotteiseen itseemme ja ihmisenkeliluonteeseemme. Indigo- ja kristallilapset ovat auttaneet meitä astumaan tähän uuteen todellisuuteen. Olemme oppineet, että olemme astumassa sydämeen ja rakkauteen olemisemme ja todellisuutemme keskuksena, ja opettelemme, miten yhdistyä taas kerran rakkauden korkeampaan puoleen, myötätuntoon.


Aion ehdottaa, että se mitä tapahtuu nyt "Vallataan Wall Street" -liikkeen ja Euroopan taloudellisen levottomuuden myötä, on osa sen muistamista, kuka olemme, ja tärkeä osa siirtymää uuteen taloustodellisuuteen. Valtausliike keskittyy vihaan suurten pankkien ja yritysten ahneutta ja riistämistä ja sitä tapaa vastaan, millä tavallisia ihmisiä työnnetään köyhyyteen, samalla kun pieni eliitti rikastuu ja rikastuu. Nälkä ja vastoinkäymiset lisääntyvät hintasäännöstelyn ja inflaation vuoksi, samalla kun planeetalla on koko ajan riittävästi kaikkien täällä elävien elättämiseen. Mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun tämä tunnistetaan laajasti.


Ja ensimmäistä kertaa ahneus ja sen tuhoava riistämispolku tunnustetaan julkisesti. Ja tämän myötä tulee suurempi ymmärrys siitä, ettei näin tarvitse olla. Että on parempi tie - rauha ja rakkaus. Ensimmäistä kertaa me kollektiivina alamme muistaa, että olemme rakkauden ja rauhan olentoja, ja vaatia vapautta valita elämä rakkaudessa ja rauhassa, vapauden ja yltäkylläisyyden kera.


Tietysti me jotka olemme tehneet henkistä työtä, olemme sanoneet sitä jo jonkin aikaan - se on ollut monien kanavointien jatkuva viesti viime vuosina. Mutta nyt se on siirtymässä valtavirtaan. Tietysti siitä ei raportoida mediassa missään määrin, mutta ne jotka osaavat "laskea yhteen", voivat nähdä, että tämä energia leviää. Se on heräävän kollektiivin ensimmäisiä haluja heittää pois kaikki orjuuttamis- ja rajoittamismuodot, mutta erityisesti se talousvankila, jossa hyvin monet istuvat.


Monet ihmiset jotka lähtevät mukaan tähän liikkeeseen, keskittävät vihansa vain talousjärjestelmään, mutta luulen, että meidän täytyy myös tarkastella kollektiiviuskomuksiamme rahaan, henkisyyteen ja myötätuntoenergiaan liittyen. "Vallataan Wall Street" -liike on syntynyt New Yorkissa, planeetan varakkaimman maan sydämessä. USA onnistui pääsemään tähän pisteeseen monin keinoin, joista yksi oli puritaaninen tai protestanttinen työetiikka. On muistettava, että USA:n perustajaisät olivat puritaaneja, jotka pakenivat Euroopan uskonnollista vainoja, ja näin he toivat mukanaan ajatuksensa ja uskomuksensa. Yksi niistä yksinkertaistettuna oli, että hyvä kristitty tekee kovasti töitä ja Jumala palkitsee hänet tästä kovasta työstä aineellisina siunauksina. Puritaaneilla tämä liittyi yksinkertaiseen elämään, mutta kun aikaa kului, se yhdistyi "Amerikkalaiseen unelmaan" - jokainen voi tehdä kovasti työtä ja saada rahaa. Ja jonkin aikaa se toimi, mutta viime aikoina siitä on tullut vain vääristymä, mikä antaa pankkien, suuryritysten ja suurliiketoiminnan riistää ihmisiä suurempia ja suurempia voittoja tavoitellen 1%:n rikastamiseksi 99%:n kustannuksella.


Todellisuudessa ihmiselämän alkuperäinen suunnitelma oli, että kaikki saisivat "paratiisin" maan päällä eikä työ ollut välttämätöntä selviytymiseen. Kun yhdistymme taas kuudennen ulottuvuuden yltäkylläisyysvirtoihin ja opimme, miten "unitanssimme" elämämme yltäkylläisyyden ilmentymäksi, työ näyttää yksinkertaisesti tarpeettomalta. Työ korvataan sielutarkoituksemme merkityksellisellä ilmaisemisella ilossa ja hauskuudessa ja siunausvirran kera.


Mitä tahansa tunteesi ovatkin tästä ongelmasta, ei voi olla epäilystä siitä, että kun tämä talousfilosofia juurtui länsimaiseen kulttuuriin, se myös irrotti ihmiset ihmisyydestään ja myötätunnostaan. Henkilökohtaisesta selviytymisestä ja rahan tekemisestä tuli elämän tärkein piirre maan päällä. Minut kasvatettiin uskomaan, että elämän tarkoitus oli tehdä työtä rahan ansaitsemiseksi - se oli sekä tarkoitus että välttämättömyys. Se tuntui minusta aina väärältä. Minulta vei kaunan oppia pois tuo ehdollistuminen ja todella yhdistyä elämän todelliseen tarkoitukseen, millä ei tietenkään ole mitään tekemistä rahan kanssa. Elämän tarkoitus liittyy rakkauteen, myötätuntoon ja kokemiseen, siinä on kyse kasvamisesta kyvyssämme ilmaista sieluamme, valoamme ja olla kaikkea, mitä olemme - rakastavia ja myötätuntoisia olentoja. Raha on vain hyödyllinen keino tehdä vaihtoa siinä yltäkylläisyysvirrassa, mikä on luontainen kaikille ihmisille, silloin kun he ovat harmoniassa sielunsa kanssa ja ilmaisevat sitä, kuka ovat.


Niinpä valtausliike ilmaisee kasvavaa käsitystä, että olemme olleet umpikujassa talousjärjestelmässämme kanssa ja meidän on alettava luoda jotain uutta. Se on oire planeettakollektiivin siirtymisestä kohti oivallusta uudesta ja kestävästä tulevaisuudesta - ja oikeaan aikaan! Muutama tuleva vuosi keskittyy intensiivisesti kehittyviin yhteiskunta- ja talousjärjestelmiin, jotka ovat demokraattisia ja kestäviä ja jotka palvelevat kaikkien olentojen intressejä maan päällä. Ensimmäisiä askelia otetaan ?


Minusta on merkittävää, että New York on tämän liikkeen syntysija. 911-tapahtumat Wall Streetin alueella 2001 aloittivat yhden lähihistorian kiihkeimmän yhteiskunnallisen, poliittisen ja henkisen transformaatiojakson. Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, planeetta on valmis astumaan uuteen transformaatiojaksoon. Mutta tällä kertaa se ei ole traumaattinen ja väkivaltainen, sillä 11-11-11-energioissa on kyse rauhasta, rakkaudesta ja uudistumisesta.


Arkkienkeli Mikael on myös pyytänyt minua olemaan läsnä New Yorkissa 11.11.11 valokoodiaktivointeja varten ja vastaanottamaan uudistumiskoodeja tuon tähtiportin aikaan. Ja niinpä työskentelen viikonlopun 11.-13.11. New Yorkissa valotyöntekijöiden kanssa. Pidämme meditaatioita, seremonioita ja seminaareja ja kutsumme kaikkia, jotka tuntevat kutsun, liittymään seuraamme tähän valotyöhön arkkienkeli Mikaelin kanssa. Nyt on se aika ? tämä on meidän hetkemme!

UUSI MAA NOUSEE - SEIKKAILUJA UUDESSA TIETOISUUDESSA

Ei kommentteja: