WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Onko pimeä puoli vahvistumassa?


Onko pimeä puoli vahvistumassa?
01.06.2003


Viimeisten kuuden kuukauden aikana me olemme nähneet monia muutoksia. Yksi kaikkein syvällisimmistä muutoksista on kaksiosainen. 

(1) Henkilökohtaisten vaikeuksien lisääntyminen, mikä näyttää siltä, kuin pimeä puoli olisi keräämässä voimia taistelua varten, ja 

(2) 

Monet ihmiset, jotka aiemmin olivat samaa mieltä Uuden Aikakauden ajatusten kanssa, mutta ovat sittemmin lähestulkoon tuhonneet itsensä, ovat hyvinkin ilmiselvänä valintana riisumassa omaa valoaan. 

Katsotaanpa lyhyesti näitä kahta aluetta, ja sitä, kuinka ne liittyvät siihen, mitä tänä päivänä on tapahtumassa. 

(1) 

Saatat olla toista mieltä, mutta yksi Kryonin opetusten tukipilareita on se, että "pimeää puolta ei ole". 

Annahan kun selitän: 

Kryon kertoo meille, ettei ole mitään olentoryhmää tai yhtä isoa olentoa (sarvilla tai ilman), joka yrittäisi saada Sinut valtaansa ja vetää Sinut alas. 

Tämä kaikki kuulostaa hienolta, mutta monien mielestä se ei varmastikaan näytä siltä. Kaiken lisäksi se on vastoin ikivanhaa henkistä historiaa, ja minä voin henkilökohtaisesti todistaa, että täällä tapahtuu paljon synkkiä asioita! 

Mitä siis on todella tapahtumassa? 

Jos mitään todellista pimeää puolta ei ole, niin mistä nämä haasteet sitten tulevat, ja miksi näyttää siltä, että me olemme hyökkäyksen kohteena? 

Hyvä on… seuraava vaihe. 

Määritelläänpä se, mitä me oikeastaan tunnemme. 

Jos kyseessä ei ole pimeä puoli, niin mikä se sitten on? Se tuntuu pimeältä ja rumalta, ja sillä tuntuu olevan kovasti jotain meitä vastaan. 

Se saa aikaan pelkoa. Jotkut ihmiset kutsuvat sitä mieluummin negatiivisuudeksi, jotta emme sotkisi sitä siihen heppuun, jolla on sarvet, sekä hänen demoniseurueeseensa. 

Mutta joillekin, erityisesti niille, jotka kuulevat ääniä ja tuntevat olevansa negatiivisten tunteiden hyökkäyksen kohteena, minä en voi sanoa mitään, mikä saisi heidät luopumaan siitä ajatuksesta, että kyseessä on pahojen voimien armeija. 

Ensinnäkin, muistatko, mitä Kryon kertoi meille näistä ajoista? 

Jo 12 vuotta sitten meille kerrottiin, että tämä tulisi olemaan aika, jolloin uusi verkko alkaisi asettua paikoilleen, ja että näkisimme ja tuntisimme monia muutoksia. Sää tulisi muuttumaan ja ahdistus lisääntymään. Sairaudet ja sodat vaatisivat miljoonia uhreja (Kryon-kirja 1). 

Muutos heittäisi kyydistä paljon sellaista, jota on pidetty tässä maailmassa pysyvänä, ja monet kyseenalaistaisivat oman tervejärkisyytensä. Meillä ei kuitenkaan tulisi olemaan mitään maailmanloppua. Sen sijaan me kokisimme Apokalypsin, Ilmestyksen (Apokalypsi on johdettu kreikan sanasta, joka tarkoittaa "verhon nostamista"). 

Minä olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että olemme täsmälleen aikataulussa. 

Kun kerron Teille, mitä tämä pimeä energia on, niin jotkut tulevat huutamaan, "mahdotonta!". 

Kryon on kertonut meille jo yli vuosikymmenen ajan, että me olemme mahtavia.  

Meillä on kyky muuttaa meitä ympäröivää ainetta, ja jopa meidän "levossa olevalla aurallamme" on vaikutusta. 

Muuten, ensimmäistä kertaa minun työni historiassa minä pystyn nyt osoittamaan tieteellisiä todisteita siitä, että tämä näennäisen ällistyttävä oletus on todellakin paikkansapitävä. 

Koko tämän vuoden ajan (2002) me olemme esitelleet seminaareissamme Masaru Emoton, japanilaisen tieteilijän, työtä ja hänen kokeitaan vedellä. 

Se osoitti ehdottomasti ja kokemusperäisesti sen, että Ihmistietoisuus ei ole pelkästään mitattavissa, vaan se muuttaa myös ainetta… me saimme siitä kuvia! 

Meille siis osoitetaan, että meillä on paljon enemmän valtaa aineeseen ja todellisuuteen kuin ikinä ajattelimme. 

John Wheeler, 90-vuotias fyysikko, ja Albert Einsteinin työtoveri, antaa meille kaikkein uskomattomimman oletuksen: 

Tämä tutkija kysyy, "Onko ainetta olemassa, jos Ihminen ei ole katsomassa?" Hän on yksi ensimmäisistä, joka uskoo, että Ihmistietoisuudella saattaisi olla suunnaton energiarooli fysiikassa (ja olikin jo aika). 

Tämä kaikki merkitsee sitä, että Sinä ja minä olemme paljon enemmän kuin sattuman kautta käveleviä biologisia möykkyjä.  

Meillä saattaisi itse asiassa olla moniulotteista voimaa, joka vaikuttaa siihen, mitä meidän todellisuudeksi sanomassamme tilassa tapahtuu… 

Maassa, aurinkokunnassa, ja meidän omilla, henkilökohtaisilla poluillamme. Ja silloin tämä kaikki alkaa keskittyä sanan "tahto" ympärille. 

Mitä tällä sitten on tekemistä negatiivisen voiman kanssa? 

Meille on myös kerrottu, että meillä on kaksinaisuus. 

Kaksinaisuus on valon ja pimeyden välinen tasapaino meidän omassa tietoisuudessamme, joka saa meidät etsimään Henkeä, tai sitten ei, riippuen meidän omasta vapaasta tahdostamme. 

Voisiko olla niin, että meidän "pimeät osamme" ovat aivan yhtä mahtavia kuin meidän valoisat osamme? 

Kryon sanoo kyllä, mutta valo on aktiivinen ja pimeys passiivinen, joten vaikka valo aina hävittää pimeyden, niin jos ihminen haluaa sammuttaa valonsa, pimeys voittaa, todellista ja pelottavaa. 

Kuka tahansa Ihminen voi halutessaan myös kasvattaa tätä pimeää energiaa omassa elämässään… ja jopa heijastaa sitä. 

Kun ihmiskunta siirtää pimeyden ja valon tasapainoa Maassa, se itse asiassa muuttaa sitä "keskipistettä", missä kaiken keskimääräinen tasapaino on. 

Tämä ei muuta pelkästään meitä (sinua ja minua), vaan myös Maata, ja jopa meidän henkistä historiaamme. 

Kryon kertoi meille, että kaikki ne vanhat ennustukset ja menneisyyden kanavoinnit, jotka kuvastivat mahdollisuuksia siihen, keitä me olemme ja mitä tulisi tapahtumaan, kuuluvat nyt toiselle ihmiskunnalle, ei meille. Me vaihdoimme raidetta. 

Voiko menneisyys muuttua, kun me ryhdymme toimeen nykyhetkessä? 

Kyllä. Hei, eikös tämä ole yksi niistä omituisista metafyysisistä käsitteistä? 

Kyllä se oli, mutta ei ole enää. Kysypä vaikka John Wheeleriltä. Hänen koko fysiikan teoriansa perustuu siihen, että todellisuus muuttuu ja Ihminen kykenee muuttamaan menneisyyttä muuttamalla nykyisyyttä! (Discover Magazine, kesäkuu 2002). 

Kryon kertoo meille tämän: 

Kun muutat pimeyden ja valon tasapainoa planeetalla siten, että tahdot ylösnousemusta ja moniulotteista tietoisuutta, sinä jätät vanhan osan "sinua" taaksesi. 

Muutoksen suunnasta johtuen eräs todellinen osa "pimeää" sinua (kaksinaisuudessa) ollaan leikkaamassa lopullisesti irti. 

Tämä osa "pimeää sinua" taistelee säilyäkseen elossa! 

Siinä SINÄ taistelee SINUA vastaan, mutta henkilökohtaisesti se saattaa näyttää siltä, kuin helvetin demonit olisivat lyöttäytyneet yhteen. 

Mitä todisteita tästä sitten on? 

Minäpä kysyn Sinulta tätä: Kuka tuntee Sinut paremmin kuin Sinä itse? 

Nuo hyökkäykset näyttävät hyvin henkilökohtaisilta, eikö vain? 

"Äänet" tietävät tarkalleen, mitä sinä pelkäät, vai mitä? 

Ja tämä osa, joka on ollut osa sinua, elämästä toiseen, yrittää kaikin keinoin hangoitella vastaan ja taistella selviytymisensä puolesta. 

Muistatko viidennen Kryon-kirjan, "Matkalla kotiin"? [ilmestyy suomeksi myöhemmin, suom.huom.] 

Vuosia sitten Kryon kanavoi tämän taistelun, jonka kirjan päähenkilö, Michael Thomas, kävi "SEN" kanssa. 

Monet kysyivät, "Mikä "SE" oli tuossa kirjassa?" 

Nyt me tiedämme: 

SE on pimeä osa, joka meillä jokaisella on, tarkoituksenmukaisesti, joka saa meidät jatkuvasti arvailemaan, ja tekee valaistumiskokeesta entistä haasteellisempaa, ja rehellisesti sanottuna myös kaiken vaivan arvoisen. 

Vielä senkin jälkeen, kun "lyöt kuoliaaksi" tämän pimeän osan, jäljelle jää edelleen kaksinaisuuden tasapaino, jonka kanssa kamppailla. Tämä kaksoistasapaino pysyy meissä ja kysyy meiltä joka päivä, olemmeko tekemässä oikeita asioita vai emme. 

Mutta se osa, joka taistelee mukanasi pysymisen puolesta, on se, joka tuntee sinut niin hyvin, että se voi tekeytyä miksi tahansa. Se on sänkysi alla oleva mörkö, paholainen, Maahan sinut nappaamaan tulleet olennot … ja (tietenkin) ilkeät avaruusolennot ja niiden avustajat. 

Siinä on kaikki salaliitot yhteen kiedottuna, ja sinä olet sen kohteena. Mutta näin EI asian laita ole. Se on hämäystä. 

Sen sijaan kyse on Sinun osastasi, jota ollaan lähettämässä tuntemattomaan - osa, joka ei anna periksi, ennen kuin sanot, että "nyt riittää". 

Haluatko todisteita? 

Hyvä on. Jos kyse on laajasta, miljoonien pimeän puolen olentojen salaliitosta, niin miksi ne sitten perääntyvät hyvin nopeasti, kun käsket niiden tehdä sen? 

Miksi noin mahtava vihollinen pelkäisi niin paljon pikkuruista Sinua? 

Nyt on aika alkaa "yhdistellä pisteitä", niin kuin me nyt sanomme. 

Ajattele! 

Joskus äly on hyvin arvokas tällaisena hetkenä, täydessä yhteistoiminnassa tunteittesi kanssa. 

Mitä tehdä? 

Naura päin naamaa tälle energialle. Pidä sille sitten seremonia. Kunnioita sitä, että se oli osa Sinun elämääsi niin pitkään, ja lähetä se sitten Rakkaudella pois. 

Hyväksy se tosiasia, että se olet sinä, ja lähetä se sitten tiehensä. 

Mitä vaiheita siihen kuuluu? 

Sellaisia, jotka Sinä itse luot! 

Pidä oma seremoniasi, oikein voimallinen seremonia. Tarvitsetko todella jonkun gurun antamaan sinulle toimintaohjeet? Tee siitä hieno seremonia. Polta jotain vanhaa… käytä symboliikkaa, jos haluat, ja jatka sitten matkaasi eteenpäin! 

(2) 

Kryon kertoi meille yhä uudestaan ja uudestaan, että "aidalla istuskelu tulisi loppumaan". Ehkä ajattelit, että tämä tarkoittaisi sitä, että tuhannet ihmiset kaikkialla maailmassa "näkisivät valon" ja osallistuisivat pyrkimykseen muuttaa Maan tasapainoa, ja tuoda sille lisää valoa? 

Mietipä asiaa uudelleen. Se oli toteamus, joka tarkoitti sitä, että näinä päivinä sinä todellakin tietäisit, mitä mieltä ihmiset ovat. Tulisi kamppailu, ei maallinen sota, vaan kamppailu. Katsopa maailmaa juuri nyt. 

Kyse on sivilisaation tietoisuuden valitsemisesta, eikö niin? Tietoisuutta testataan, Jumalan nimeen (niin kuin aina). 

Valoa vai pimeyttä? Ihmiset valitsevat puolensa. 

Kyse ei ole myöskään pelkästään vieraista kulttuureista. Monet meidän omassa leirissämme ovat päättäneet, että sinä ja minä olemme "sokaisemassa ihmiskunnan valolla". He ovat palanneet takaisin vanhoihin kirjoihin, joissa kerrotaan sivilisaation olevan jakautumassa kahteen leiriin, avaruusolennot ja salaliittolaiset ihmiskuntaa vastaan. He pelottelevat sinua kysymällä, onko vieressäsi oleva henkilö edes Ihminen. (Kokeilepa tätä hetken aikaa niin huomaat, kuinka epätasapainoiseksi, pelokkaaksi ja vainoharhaiseksi sinä tulet. Mahtaako tässä olla joku taka-ajatus?) He ovat päättäneet hyväksyä sen pimeän paikan, joka on heidän kannaltaan niin mukava, ennen kuin kaikki tämä valo saapui tänne vuonna 1987. Minä olen menettänyt ystäviä, jotka näkevät nyt Kryonin "suurena valehtelijana". He haluavat sinun ajattelevan, että tämä on suuri salaliitto, jolla sinut tuuditetaan rakkaudella alistumaan, jotta pahat olennot voisivat viedä sinut mennessään. Heillä on myös omat kirjansa ja kanavointinsa, jotka "todistavat sen" heidän omissa ympyröissään. 

Heissä jokaisessa oleva pimeys on voittanut. Tämä ei ole mikään tuomio, ainoastaan tosiasia. He seuraavat omaa totuuttaan aivan kuten sinäkin, joten älä tuomitse heitä tai edes tunne sääliä. Se on kaikki osa vapaan valinnan tasapainoa. Minä en selvästikään ole samaa mieltä, mutta minä itse asiassa kunnioitan niitä, jotka ovat tuoneet mielipiteensä julki. Minusta on tarkoituksenmukaista, että me kaikki teemme näin, ja meidän on vielä pakko tehdä niin, jotta voisimme muuttaa tätä planeettaa. 

Mitä sinun pitäisi uskoa? 
Mikä on oikein? 
Miksi et tutkisi kumpaakin puolta? 

Kuuntele kaikkia. Tunne kummankin leirin energia ja päättele sitten itse, kumpi on Sinua varten. Mene siihen itsessäsi olevaan henkiseen tilaan, johon luotat, ja sano, 

"Jumala, näytäthän minulle, mitä minun pitäisi tietää." 

Katso sitten ympärillesi ja tee päätös. 

Minä uskon, että ihmiskunta on heittänyt pois vanhat ennustukset, ja vanhat salaliittoja käsittelevät tekstit. Minä uskon, että historioitsijat tulevat osoittamaan aikanaan tätä aikaa, kutsuen sitä jonkinlaiseksi renessanssiksi. 

Minä luulen, että ne, jotka haluavat jatkaa pimeyden syleilyä, tullaan hitaasti imemään paikkaan, jossa he lopulta rypevät pettymyksessä ja pelossa, koska ovat erottaneet itsensä vapaaehtoisesti Jumalan Rakkaudesta. 

Mitä minuun itseeni tulee, minua nautin Hengen Rakkaudesta ja tietoisuudesta siitä, että me kaikki saavuimme tänne aikana, jota Kryon kutsuu "uudeksi maailmanjärjestykseksi". 

Se sallii meidän päättää omasta henkisestä kohtalostamme, ja antaa meille arvostelukyvyn välineet, jos me haluamme ne löytää. Minä ylistän tätä aikaa! 

Kirjoittanut LEE CARROLL 

Mitä tehdä, kun sinua vainoaa hirviö jonka olet itse luonut, jolle olet itse rakentanut elämän ja persoonallisuuden? Kun haluat lopultakin päästä hänestä eroon, mutta hän ei suostukaan kuolemaan?

Ei kommentteja: