WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Kysymyksiä Kryo ´ille

(19b) KYSYMYS: 

En edelleenkään oikein ymmärrä selitystäsi siitä, että Ihmiset ovat osa Jumalaa, mutta on olemassa muita asioita/olentoja Maailmankaikkeudessa, jotka eivät sitä ole. Minusta Jumala luo kaiken; niinpä kaikki on osa Jumalaa.

VASTAUS: 

Ensinnäkin, kertaapa se syy, miksi me olemme täällä ja mitä se merkitsee Maailmankaikkeudelle. Sillä tähän on vastattu jo monta kertaa eikä siihen palata tässä. Sinä elät intuitiivisesti ja olet osa Luojaasi. Kun lopulta päästät irti ajatuksesta, että Jumala on jossain muualla taivaalla, ja alat sen sijaan ymmärtää, että olet täällä elinvoimaisena Jumalan osana tekemässä oman osasi, niin silloin sinun ei tarvitse enää kysyä miksi, kuten tähän asti.
Tosiaankin, sinulla ei ole ongelmaa Maassa siitä tosiasiasta, että on olemassa biologiaa, jolla ei ole henkistä tarkoitusta. Sinä olet biologinen olento, ja sinulla on jumaluutta DNA:ssasi. Sinun tukenasi on muuta biologiaa, joka vain tukee sinua ja on osa Gaian tasapainoa. Rasittaako sinua se, ettei mehiläisillä ja jyrsijöillä ole samoja ominaisuuksia kuin sinulla? Ne ovat täällä osana "planeetan järjestelmää", ja ne ovat "Jumalasta". Ne ovat elämää, ja ne ovat tärkeitä järjestelmässä. Mutta ne eivät ole taivaallisia Jumalan osia, jotka inkarnoituvat tarkoituksenaan auttaa Maailmankaikkeutta. Ne ovat vain sinun tukijärjestelmäsi. Maailmankaikkeus itsessään ei ole yhtään erilainen. On olemassa planeettoja, joilla on älyllisiä olentoja, jotka ovat olemassa osana Maailmankaikkeuden järjestelmän tasapainoa, mutta jotka eivät ole osa jumalaista kokemusta, kuten te olette. Niillä ei ole jumalaista suunnitelmaa eivätkä ne reinkarnoidu. Ne ovat kuitenkin elämää, ja niitä kunnioitetaan… mutta ne eivät ole teidänlaisianne. Maa on ainoa planeetta, jossa on teidänlaisianne olentoja. Tämä on ainoa paikka, joka voi valita oman värähtelynsä planeettana, ja voi muuttaa omaa aikakehystään niin halutessaan. Te olette ainoita olentoja, jotka voivat saavuttaa halutessaan henkisen mestariuden. Te olette ainoita olentoja, joilla on kyky ajatella ajatuksia, jotka voivat muuttaa ainetta, tai eliminoida sairauksia soluissanne omien sisäisten DNA-prosessienne avulla. Te edustatte ainoata vapaan valinnan planeettaa, silti tekemänne valinnat tulevat vaikuttamaan muihin planeettoihin! Te olette ainoa planeetta, jossa on ihmiskunta, joka syntyy uskoen kuolemanjälkeiseen elämään, ja jonka geeneissä on koodi, joka etsii Jumalaa. Kuvittele, että kaikki planeetat yhdessä edustavat kulkuneuvoa, ja te istutte ohjauspyörän takana. Harmittaako sinua, etteivät kaikki muutkin ole tuon ohjauspyörän takana? Ei. Jokaisella osalla on oma tehtävänsä järjestelmän puitteissa.
Muut ovat niin kaukana teistä, että useimmat niistä eivät koskaan saa tietää teistä. Teidät on piilotettu hyvin, koska teillä on vain yksi aurinko (useimmilla on kaksi aurinkoa, koska se edesauttaa varhaista elämän kehitystä järjestelmässä). Teidän toinen aurinkonne menetettiin kauan sitten. Ne, jotka kykenevät vierailemaan luonanne, tekevät sen suurella riskillä, koska ne tuntevat teidän ajatuksenne, ja pelko voi käristää heidät! Vitsi piilee siinä, että te pelkäätte heitä ettekä tunne omaa voimaanne. He vievät joitain ihmisiä mennessään ja yrittävät löytää syyn sille, mikä tekee teistä erikoisia, mutta yli 100 vuoden jälkeen he ovat nyt antamassa periksi. Te olette niin erilaisia moniulotteisesti, silti he eivät pysty näkemään tuota osaa. He ovat kuitenkin vaikuttuneita teidän voimastanne… siitä voimasta, josta me teille jatkuvasti puhumme, mutta jonka te kiellätte jopa omien kysymystenne puitteissa.
Jumala sanoi Moosekselle, "Sillä katso, tämä on minun työni ja minun kunniani, joka saa aikaan kuolemattomuuden ja ikuisen elämän ihmiselle." Kuka on Jumala? Se olet sinä. Siksi sinun tehtäväsi on löytää mestarius itsestäsi siinä määrin, että sulaudut yhteen oman jumaluutesi kanssa. Siksi me kutsumme sitä ylösnousemukseksi.
Missä on koti? Se ei ole sitä mitä luulet. Luulet, että tämä on työtä ja että jonain päivänä saat armahduksen. Sinä et ymmärrä. Sinä seisot jonossa päästäksesi tänne! Kun et ole täällä, et ole ollenkaan missään "paikassa", vaan "olotilassa". Tämä on moniulotteista ja vaikeata selittää kenellekään, joka lukee tätä. Minne rakkaus menee, kun sitä ei käytetä? "Rakkauskomeroon"? Ei ole mitään kartanoa taivaissa, tai 72 neitsyttä, tai rauhan "paikkaa". Sinä olet rauha! Sinä olet rakkaus! Sinä olet Jumalan osa, joka kävelee Maa-planeetalla oppitunnilla, ja joka toivoi olevansa täällä ja joka työskentelee Maailmankaikkeuden suurimpien haasteiden parissa.
Värit ovat "kokemusmerkkejä", joita kannat. Moniulotteisessa tilassa kaikki olennot voivat nähdä kaiken mitä olet; missä olet ollut; Maailmankaikkeudet, jotka olet laittanut liikkeelle; ryhmän, jota edustat… se kaikki on kuin kirja ja heti "luettavissa". Sitä me tarkoitamme sillä, että kaikki tuntevat sinut väriesi perusteella. Ja kun et ole työskentelemässä Maa-planeetalla, sinulla on kiire ohjatessasi niitä, jotka ovat siellä. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun olet tehnyt tämän, sillä tämä on erikoistunut ryhmä, joka tekee tätä yhä uudestaan ja uudestaan aiempien ja vielä luomista odottavien Maailmankaikkeuksien hyväksi (lineaarinen viittaus).
Ole rauhassa ja tiedä, että sinä olet Jumala. Silloin kaikki nämä kysymykset kutistuvat olemattomiin, ja mieleesi ilmaantuu uusia:
(1) Mitä voin tehdä löytääkseni oman sisäisen jumaluuteni?
(2) Miten voin luoda rauhan maailmaan käyttäen jumalaisia piirteitäni?
(3) Miten voin elää pidempään, jotta voin pysyä nykyisessä tilassani ja tehdä enemmän planeetan hyväksi tänä kriittisenä aikana?
(4) Mitä sellaista minun pitäisi tietää, joka kehittäisi jumaluuttani ja levittäisi valoa pimeisiin paikkoihin, jotka sitä niin kovasti kaipaavat?
(5) Miten voin saada rauhan älylliseen mieleeni siitä, että olen lineaarinen, mutta voin saada epälineaarisia vastauksia kysymyksiini? 
*Kryon*

2 kommenttia:

pike kirjoitti...

Kiitos vastauksestasi tuossa ed.postauksessa. Ehkä nyt kuitenkin mielenkiinnolla luen vielä tekstejäsi, ja jos ne ei ole sinun omasta päästä, niin voinen rohkeasti kirjoittaa mielipiteeni, ja siitä mitä Raamattu sanoo jumaluudesta, Rakkaudesta ja ihmisenä olemisesta.palaan tähän vielä tänä päivänä.

pike kirjoitti...

Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, tämä kaunis kuva ihmisessä särkyi syntiinlankeemuksessa paratiisissa, siitä lähtien ihminen on paennut Jumalaa, ihminen järjestää itselleen kaiken ajan työtä ja työn jälkeen harrastukset, meteliä täytyy olla ympärillä ja toimintaa, ettei vain kuulisi Jumalan ääntä, joka kutsuu ihmistä Rakkaudessaan, tämä täydellinen Rakkaus on Jeesus, joka golgatalla vuodatti verensä meidän jokaisen syntisen tähden, meissä ihmisissä ei ole yhtään mitään, me olemme peruslunteeltamme pahoja, petoja toiselle ihmiselle, kielemme on täynnä kyykäärmeen myrkkyä, ajatuksemme on aina pahuuteen päin, meissä ei asu mitään hyvää, olemme synnin turmelemia. Jumala kuitenkin rakasti meitä niin paljon että hän lähetti poikansa tänne maan päälle ristin kuolemaan, että meillä hänen kauttaan olisi Iankaikkinen elämä, ja pääsy kerran Jumalan ja Jeesuksen luo taivaaseen. No onhan ihmisessä sähköä ja energiaa kun hän syö, niin energiaa saa siitä, mutta jos ihminen pystyy esim. jotain tietämään toisesta ihmisestä, niin hän saa sen tiedon jostain, eli se tieto tulee hänelle sielunviholliselta joka kuljettaa ihmistä minne tahtoo, jos ihminen on sen kuljetettavana.
Jostain ihmisen pitää saada itselleen, mutta ihmisessä itsessä ei ole mitään, vain syntinen turmeltunut liha ja mieli.Ajattelein tämän kirjoittaa, jos joku sattuu lukemaan, ja voin jatkaakkin jos on kiinnostusta.