WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

ALKU - LOPPUVIHKIMYS


Kirjoittanut Lauren C. Gorgo 
(thinkwithyourheart.net)
6.10.2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
"Haluaisimme onnitella kaikkia niitä, jotka ovat uuden ihmiskunnan eturintamassa - teidän vuoksenne vuorovesi on kääntynyt ja uusi tietoisuus huuhtoutunut maihin. Jaamme ilahtuneena niitä monia uusia käsityksiä, jotka edistävät kehittymistänne ihmisevoluutiossa, ja meitä kiehtoo erityisesti ajatus liittymisestä seuraanne galaktisina valvojia. Olemme osa laajaa perhettänne kotoa ja tervehdimme teitä vastaavasti." 

-Plejadien seitsemän sisarta
 
Yhteensulautuminen
 
Olemme lopultakin hitaasti astumassa galaktis-geneettisen kehityksemme seuraavalle tasolle. Tämä liittyy eniten ja erityisesti muuttuvaan biologiaamme (lue: TUSKAA) ja valokeholaajentumiseemme (lue: vielä lisää TUSKAA). 
 
Tämä liittyy kaikin tavoin siihen hengen ja aineen yhteensulautumiseen, mihin Seitsemän sisarta viittasi toukokuun päivityksessä, kun ruumiillistamisvaihe alkoi. 

Mistä puheen ollen - tuntuu mainitsemisen arvoiselta, että aloin kommunikoida Seitsemän sisaren kanssa huhtikuussa 2011, samoihin aikoihin kun minulle kerrottiin, 
 
että "uuden ihmiskunnan johtajat aloittaisivat fyysisen ruumiillistamisensa". Tuolloin en ollut varma, mitä se oikeasti merkitsi, mutta nyt tajuan, että nämä svengaavat tytöt ovat siirtymäoppaitamme toiselle puolelle, samalla tavalla kuin jotkut teistä tulevat olemaan fyysisiä siirtymäoppaita toisille.
 
"Tämä askel ylösnousemusprosessissanne on se, mitä olette kauan odottaneet. Se on ihmiskokemuksen huipennus, henkis-aineellisen luomisen vahvistuminen."  
 
-Seitsemän sisarta
 
Se millä on oikeasti merkitystä ja mikä erottaa meidät muista, on, että olemme tulleet tälle mestaruustasolle omin neuvoin, että ainoa jokaista meitä eteenpäin opastava asia on ollut oma sisäinen kompassimme, sisäinen kutsu, joka jatkuvasti viittoilee ja vahvistaa syvää tietämystämme siitä, että on jotain muuta, jotain suurempaa ja merkittävämpää odottamassa meitä raadantamme lopussa.
 
"Ja nyt kerromme tämän teille, että olette tulleet kotiin ja teitä syleillään pian Luojan käsivarsilla. Kaikkeuden lähde on todellinen värähtelykotinne ja alatte nyt muistaa tämän paikan, kun se avautuu sydämessänne, olemuksenne joka solussa ja kun harmonisoidutte koko suurenmoisuutenne kanssa. Laskeuduitte auliisti tiedostamattomuuden uumeniin ja nyt ylösnousette rakkauden, valomallinne ja täydellisen jumalaisen suunnitelmanne koko säteilyyn." 
 
  -Seitsemän sisarta
 
Teille jotka ehkä tarvitsette ihmistulkkausta tähän, niin tässä on paras yritykseni: AUTS.
 
Kokemukseni viimeisen vuosikymmenen ajalta on ollut, että mitä nätimpi viesti on, sitä todennäköisemmin se tuntuu olevan syvältä, joten älä lannistu, jos huomaat kokemuksesi poikkeavan jyrkästi noista sanoista, koska huolimatta siitä, mitä kukaan yrittää myydä, niin valo sattuu.  
 
Tämän intensiivisen ruumiillistamisvaiheen aikana fyysisissä soluissamme tapahtuu hyvin monia muutoksia, erityisesti vasemman ja oikean aivopuoliskon yhteensulautuminen, mikä todella verottaa käpy- ja aivolisäkettä ja aiheuttaa myriadeja epämiellyttäviä oireita. 
 
Ja kyllä, meitä on varoitettu epämukavuudesta, mitä tuntisimme, mutta mikään valmistelumäärä ei voi oikeasti valmistella meitä siihen viikkojen ja viikkojen energiasairauteen, kipuun ja särkyyn, yhteydettömyyteen ja tyhjyyteen, mikä on mahdollista.
 
Ja vaikka nämä muutokset tarvitsevat aina aikaa täydellistä integroimista ja ymmärtämistä varten, Näkymättömät haluavat kertoa, että on niitä jotka saavat jumalaisella määräyksellä kohta loppuvihkimyksen pyhään ruumiillistumaan (tuntemukseni on, että tämä on 11-11-tähtiportin aktivointi). Tämä vihkimys mitä he kutsuvat jumalaiseksi erivapaudeksi, on 12. ulottuvuuden DNA:mme (12. ulottuvuuden koko suunnitelmakehomme) lopullinen aktivoituminen. 
 
He sanovat, että tämä sieluryhmä astuu "ruumiillistuneeseen Kristus-tietoisuuteen", mikä on vaadittava tiedostamistaso, jotta pääsee täysin näihin korkeamman ulottuvuuden valotaajuuksiin ja voi maadoittaa ne.
 

Ymmärrykseni mukaan tämä ryhmä yhdistyy Maan 12. ulottuvuuden taajuusportaaliin. Se aktivoi suojavoimakentän, mikä vaaditaan itsemme vakauttamiseen ja energioiden tasapainottamiseen ultraherkässä kehossamme, niin että voimme ylläpitää kontrastin oman todellisuutemme tai aikajanamme ja hajoavan maailman todellisuuden välillä.
 
Kuvittelen, että tästä syystä he viittaavat tähän nimenomaiseen aktivointiin "erivapautena", koska ne jotka ovat kestäneet raskaan muuntumisen ja solu-geneettisen polun puhdistamisen, tietävät omakohtaisesti, että meneminen maailmaan ilman tämän tason suojaa olisi haitallista, erityisesti niille tähtisiemenille, jotka ovat hyvin empaattisia.
 
"Kun aurinko säteilee näille sieluille, heidät nostetaan uuteen tilaan, uudelle ihmisenä olemisen tasolle ja tästä hetkestä eteenpäin tämä ryhmä tunnetaan heränneinä sieluina, kun he laskeutuvat syvemmälle fyysiseen aineeseen oivaltaen samanaikaisesti Jumalitsen, valokehon laajentumisen kautta."  
-Seitsemän sisarta
 
(HUOM.: Niille jotka lähettävät minulle sähköpostia kysyen, miten tiedät, oletko osa tätä sieluryhmää, niin paras vastaukseni on, että tämän seuraavan askeleen matkallasi pitäisi tuntua erittäin luonnolliselta … kuin "loogiselta" (paremman sanan puutteessa) seuraavalta askeleelta evoluutiopolullasi, mitä odotat - niin luonnolliselta, että se on sinulle tunteellisesti neutraali. Jos se näyttää liian kaukaa haetulta tai epätodennäköiseltä sinulle, on mahdollista, että se on sitä … tällä erää.)
 
Valokeholaajentuminen
 
Sisaret viittaavat jatkuvasti laajentumiseen, mikä on tapahtumassa tai tapahtuu kohta valokehossamme, ja että tämän tapahtumiseksi päästämme ensin irti vanhasta ihmismallistamme ja sitten uusi ihmismalli ottaa sen paikan ja valokeholaajentuminen tapahtuu. He kutsuvat tätä tapahtumaa "aluksi".
 
Minulla on yhtä paljon ymmärrystä "miten" kuin teillä, mutta kuulen, että tämä laajentumisprosessi on  
 
"suuri oivallus, valon/älykkyyden valelu, mikä korvaa kaiken rajallisen ihmisymmärryksen ja tapahtuu alun hetkellä" … 

minkä he sanovat olevan silloin, kun fyysinen keho toimii yhdessä jumalaisen kehon tai KA:n kanssa. Olen melko varma, että he ovat viitanneet aiemmin tähän vapautumiseen "totuuden hetkenä" tai "nopeutumisena" - se yhteensulautumisvaihe, jolloin aineellinen keho kohtaa henkikehon, jolloin hengen laskeutuminen fyysiseen kehoon ilmentyy ja jolloin jokainen solu valaistaan Kristus-älykkyydellä.
 
Tätä prosessia ilmeisesti kutsutaan nopeutumiseksi, koska sitten kun vanhasta mallista on vapauduttu, solut harmonisoituvat nopeasti valokehon kanssa tavalla, mikä valaa biologiaamme jumalaista elinvoimaa, ja Sisaret sanovat, että tämä näyttää ehkä ulkopuolisesta taianomaiselta. Kuitenkin tällä polulla olevat tietävät paremmin … että oikeasti kulissien takana on vaatinut useita vuosia ja useita pikkusiirtymiä päästä tähän "ihmeeseen".
 
He jatkavat sanoen, että tämä nopeutumisjakso itse asiassa edeltää hengen ilmentymistä aineeseen, koska se valmistelee kehoa ja soluja siihen, mitä jotkut sanoisivat hurmioksi. (Paniikin arvoinen sana … hengittäkää sen läpi.) Hurmio on tähtiolentojen mukaan yksinkertaisesti hengen fyysinen ilmentyminen ihmiskehoon … se on ns. armon saaminen, mikä seuraa uuden ihmisjärjestelmän käynnistymistä. Sitä ei pidä sekoittaa uskonnolliseen tai new agen exoduspropagandaan - "hurmio" on vain sana kuvaamaan armon tunnetta kehossa, henkisen itsen keskittymistä fyysiseen muotoon.
 
"Emme sano tätä huolestuttaaksemme teitä, vain valaisemaan teitä muutoksista, jotta teillä on perusta ja ymmärrystä siitä, mitä sisällänne itse asiassa tapahtuu. Tämä ei ole mitään pelättävää - päinvastoin, kykenette kokemaan suuren ilon aaltoja."  
 
-Seitsemän sisarta
 
Hyvin paljon informaatiosta mitä saamme korkeammista ulottuvuuksista, on symbolista ja vertauskuvallista. Kuitenkin minusta tuntuu, että uudestisynnytämme kohta itsemme fyysisesti ja että tämä laajentumisprosessi tapahtuu supistuksina tai aaltoina - laajentuminen ja vetäytyminen, laajentuminen ja vetäytyminen - mutta voin olla väärässäkin. Miten tahansa se ilmentyykin, Sisaret sanovat, että huomattavasti kohonnut selkeys ja valaistuminen (moniulotteinen näkemys) on merkki siitä, että valokeholaajentuminen on alkanut ja tuloksena on "nopea harmonisoituminen Kristus- tai uuden mallimme kanssa".
 
Näkymättömät haluavat meidän myös muistavan, että tämän laajentumisprosessin jälkeen informaatio mitä tulee tai mihin meillä on pääsy, on jumalaisesti määrättyä … "sellaista informaatiota, mitä annetaan vain aineellisen maailman mestareille". 

Kuvittelen heidän viittaavan kykyymme tulkita valoälykkyyttä, mutta he sanovat vitsaillen, että tämä pyhä informaatio jota tulee tietoisuuteemme, on ulkoinen ilmentymä sisäisestä aktivoitumisestamme - "ostotodistus" niille, joilla on ja jotka sytyttävät inspiroituneen luomisen ulospäin liikkuvan tulen.
 
Luulisin, että jos olet syntynyt ja kasvanut Kentuckyssä ja pystyt yhtäkkiä ymmärtämään kantoninkiinaa, niin tämä on ehkä merkki siitä, että pääset moniulotteiseen tietoisuuteesi. No, tämä ja jos alat kulkea seinien läpi ;)
 
Magneettikenttä muuttuu
 
"Haluaisimme kommentoida tulevia muutoksia kosmoksessa ja miten ne vaikuttavat yleisosallistumiseenne uudessa maailmassa." 
 
-Seitsemän sisarta
 
Sisaret kertovat minulle myös, että olemme kokeneet vaihtelua ja muutoksia magneettikentässä, mitä nopeuttaa uuden taivaallisen kehomme tuleminen solu/sielujärjestelmäämme - tapahtumat, joita he kutsuvat "tervetuliaislahjaksi uskollisille"
 
(Tunnet ehkä fyysisesti näitä muutoksia surrealistisina havaintoaistimuksina, kummallisena irrallisuutena elämästä tai kehosta, yhteydettömyytenä, huimauksena, epäsäännöllisinä sydämenlyöntinä ja/tai yleisenä "poissa päältä" -tunteena.)
 
On erityisesti yksi tapahtuma, uuden taivaankappaleen (12. planeetan?) saapuminen, josta heidän mukaansa on merkkinä Elenin-komeetta - ei tuloksena siitä, vaan alkusoittona tai enteenä tulevasta:
 
"Tarkoitamme tätä … Komeetta mitä kutsutte nimellä Elenin, on suuremman kosmisen tapahtuman edeltäjä, sellaisen joka paljastaa syvempiä totuuksia aurinkokunnastanne."  
 
-Seitsemän sisarta
 
Kuten he ovat kertoneet meille aiemmin, tämä uusi taivaankappale, miksi sitä kutsutaankin - vaikka tunteeni on, että se liittyy KOVASTI uuteen timantti("kristalli")planeettaan, minkä astronomit löysivät - kantaa värähtelyresonanssia, mikä vaaditaan 12. ulottuvuuden tietoisuutemme ulkoiseen heijastukseen, ja se on ensimmäinen useammista tulevista merkeistä.
 
Plejadilaisten näkökulmasta voimme käsittää itsemme muodossa vain, silloin kun on jokin (sähkö)magneettivaikutteinen ulkoinen kappale, joka heijastaa tietoisuutemme takaisin meille - samanlainen kuin satelliitti. Itse asiassa he sanovat, että on erittäin vähän eroa satelliitilla, joka välittää kommunikointia lähteen kanssa, ja planeettavaikutuksella ihmisen energiakenttään. Tällä tavalla olemme vain värähtelyantenneja, jotka välittävät - lähettävät ja vastaanottavat - informaatiota näiltä taivaankappaleilta avaruudessa ja takaisin.
 
He jakavat tämän informaation muistuttamaan meille tämän uuden taivaankappaleen merkityksestä, että olemme läheisesti yhteydessä sen läsnäoloon samalla tavalla, kuin olemme suoraan yhteydessä kaikkiin eläinradan merkkeihin, astrologisiin huoneisiin ja planeettoihin:
 
"… universumissamme on 12 perushenkienergiaa, jotka etsivät fyysistä ilmaisumuotoa. Tämä ilmaisumuoto (missä planeettaenergia toimii tai vapautuu elämäämme) saadaan (tällä hetkellä) aikaan 12 eläinradan merkin, 12 astrologisen huoneen ja 12 planeetan kautta. Ja aivan kuten jokaisella 12 astrologisella huoneella on oma hallitseva planeettansa, merkityksensä ja vastaava eläinradan merkki, jokaisella chakrallamme on oma hallitseva planeettansa, merkityksensä ja vastaava eläinradan merkki. Nämä 12 kosmista/taivaallista energiaa - olemassaolon elintärkeät voimat - ilmaistaan ihmiskehossa 12 chakran kautta, jotka yhdistyvät aktivoidun DNA:n 12 säikeeseen uudessa ihmismallissa tai alkuperäisessä jumalaisen ihmisen suunnitelmassa, ja jokainen DNA:mme 12 säikeestä korreloi moniulotteisen tietoisuuden tai tietoisuuden havaintokentän yhteen 12 aspektista."
 
Minkä vuoksi he ovat myös sanoneet aiemmin, että tämä uusi taivaankappale on  

"suurelta osin vastuussa uuden tietoisuuskurssin asettamisesta ihmiskunnalle ja mahdollistaa 12. ulottuvuuden havaintotodellisuuskentän heijastumisen muotoon. Kaikkien planeettojen tapaan tämä "uusi planeetta" on makrokosminen ilmaisumuoto mikrokosmisesta kokemuksestamme maan päällä - se 12. ulottuvuuden kosminen vuorovaikutus mikä vaaditaan hengen täydelliseen integroitumiseen fyysiseen muotoon."
 
Näkymättömien mukaan ja omin sanoin ilmaistuna, "maakeskeinen" (avainsana tässä) inkarnaatiomme on suoraan suhteessa kokemuksiimme, joihin vaikuttavat täysin taivaankappaleet avaruudessa. Kommunikoimme näiden taivaankappaleiden kanssa tavalla, mikä ylläpitää sitä hologrammia, minkä olemme kokonaisuutena luoneet. Niinpä kun osallistumme kosmokseen, osallistumme kaikkeen luomiseen siinä mielessä, ettei ole mitään erillisyyttä. Tämä merkitsee myös, että luomista avustetaan tai paremminkin se on koko ihmiskunnan ja kosmoksen yhteinen hologrammitapahtuma.
 
Vielä mielenkiintoisempaa (ja paljon puhuvaa) on se, mitä Britt Martin joka kirjoittaa sivuille TheCosmicPath.com, äskettäin kertoi minulle uudesta astrologiajärjestelmästä, minkä uranuurtaja on Stephanie Azaria ja mitä kutsutaan 
 
"Kosmiseksi astrologiaksi":
 
"Näemme niin Kosmisessa astrologiassa, että ihminen on kartan keskus ja jokainen eläinradan merkki on tietoisuuden osa omassa energiakentässämme - eläinrata on heijastettuna meihin kuin hologrammi. Olemme 13. tekijä. Ajattele kehoa seisomassa syntymäkartan tai kosmisen kellon keskellä (Kosmisessa astrologiassa) ja huoneiden kärjet ovat kuin pyöränpinnoja, jotka yhdistävät meidät merkkeihin."
 
(Stephanie julkaisi äskettäin uuden lehden, joka esittelee "Kosminen astrologia" -järjestelmää, ja se on saatavilla hänen sivuiltaan, jos tämä informaatio kiinnostaa sinua.)
 

Sisaret sanovat, että lisää informaatiota tästä tulee pintaan ajan kuluessa, mutta tämän ymmärryksen seuraamukset ovat laajat, sillä ne jotka ovat harmoniassa näiden korkeamman ulottuvuuden käsitysten kanssa, kukoistavat uudella maapallolla. Toisin sanoen, ne joilla on se ymmärrys, että todellisuus on luonteeltaan hologrammi ja luomakunta on synkronoitu järjestelmä yksittäisiä osia, jotka muodostavat kokonaisuuden, eivät ole ainoastaan uuden ihmiskunnan etulinjassa, vaan kamppailevat sielut myös etsivät heitä nähdäkseen nämä samat totuudet.
 
Viimeinen päivä
 
Lokakuun 11. päivä - mikä on myös täysikuu Oinaassa (uudestisyntymä) - astumme seitsemänteen ja viimeiseen päivään Maya-kalenterin yhdeksännessä aallossa. 
 
Tätä pidetään elämänpuun hedelmänkantamisvaiheena ja tulkintani on, että tämä on aikaa, jolloin kypsät hedelmät (heränneet sielut) putoavat maahan (laskeutuvat täysin fyysiseen kehoonsa) ja levittävät siemeniä (valoälykkyyttä) kasvamaan uudeksi (ylösnousseeksi) ykseystietoisuuden ja rakkauden yhteiskunnaksi.
 
Eikä vain tämä, vaan Carl Callemanin mukaan KAIKKI yhdeksän aaltoa - jotka alkoivat 16.4 miljardia vuotta sitten - loppuvat 28.10.2011. 
 
Tiedän jatkuvasti toistavani tätä, mutta se johtuu siitä, että tämä räjäyttää mieleni. Ja jos se ei räjäytä sinun mieltäsi, niin et joko kiinnitä riittävää huomiota tai aivosi ei pysty käsittelemään sitä. Joka tapauksessa tuntemamme ajan loppuminen sekä kaikki muut "merkit" siitä, että astumme täyteen galaktis-kosmiseen alkuperäämme, on melko iso juttu. Jopa elämää muuttava.
 
Kun kalenteri loppuu, ne jotka ovat aktiivisesti suuntautuneet tähän uuteen aikajanaan, yhdistyvät kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti REAALIAIKAAN - varsinaisena aikana ja läsnäolevan hetken aikana. Meistä on tulossa yhtä universaalin aikamatriisin kanssa, mikä minulle ei ole enempää tai vähempää kuin harmonisoituminen kosmiseen sykkeeseen, Luomakunnan/Luomisen sydämenlyöntiin - isolla L:llä. Toisin sanoen, harmonisoidumme täysin tuon vauhdin (ajoituksen) kanssa ja näin universumin tuen kanssa - luomisen syklisen evoluution kautta vastakohtana ihmisen tekemälle keinotekoiselle ajalle. Voitko sanoa v.i.p.u.v.o.i.m.a?
 
Näkymättömät sanovat, että menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden kolme ulottuvuutta hajoavat yhdeksi ja aika muuttuu niin radikaalisti ja tulee niin muokattavaksi, että pystymme navigoimaan kosmosta kuten esi-isämme ja ettei meidän enää vaadita toimivan vain kolmen ulottuvuuden sääntöjen ja lakien mukaan. Tämä merkitsee, että olemme vapaita tutkimaan universumia tahdonalaisesti, vain kyvyllämme pohtia, ajatella tai esittää kysymyksiä.
 
Myös minun on vaikeaa saada mieleni kiedottua tämän ympärille.
 
Kuten aina, ainoa tehtävämme on sallia kaiken tulla esiin edessämme sekä syleillä kaikkia armon lahjoja ja anteja avoimella sydämellä ja mielellä, kun valmistaudumme ottamaan aivan ensiaskeleitamme täysin uudella ja kuitenkin oudon tutulla kotinurmellamme.
 
Onnellista lokakuuta!
 
Lauren
ALKU - LOPPUVIHKIMYS
************************************
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Ei kommentteja: