WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

tiistai 13. syyskuuta 2011

Sielusiirtymän Fiilisraportti



Kirjoittanut Nancy Leilah Ward (soultransitions.com)
7.9.2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Elokuun lopussa kun kirjoitin alla olevaa artikkelia, maanjäristys ravisti Pohjois-Amerikan itärannikkoa. Erittäin epätavallista tällä alueella, mikä vahvisti sitä epätodellisuuden tunnetta, mitä olen tuntenut viikkoja. Päivä maanjäristyksen jälkeen äitini Floridassa sai aivoverenvuodon ja joutui sairaalaan. (Hän on taas kotona ja toipuu hyvin.) Ja sitten kolme päivää myöhemmin Irene-hurrikaani tuli alueelle, missä asun. Kovat tuulet joita odotettiin, eivät olleet niin voimakkaita kuin sade, mitä aiheutti vakavaa tulvimista. Tieni häipyi pois ja monia pikkukaupunkeja on tuhottu - jotkut kirjaimellisesti pyyhkäisty pois. Veden suuri voima on järjestänyt maisemaa uudestaan - sisäistä ja ulkoista. Kun tunnen itseni olevan virtaavissa muutosvesissä, minua muistutetaan lisäämään kiitollisuuden ja arvostamisen harjoittamista.

Olen pannut merkille itsessäni ja kuullut raportteja muilta ihmisiltä, että monet kokevat ikävystymistä, ovat motivoitumattomia, ikään kuin pyörisivät energiapyörteessä menemättä minnekään. Saamieni viestien mukaan tästä pois siirtymiseksi pitää tehdä sitä, mikä on hauskaa ja mikä saa olon tuntumaan hyvältä.

Tänä aamuna meditoidessa leijuin ympäriinsä ja yritin tuoda valoa olemukseeni eikä mitään tapahtunut. Sitten keskityin vain hengitykseeni ja yhtäkkiä löysin valon sisältäni. 
 
Ahaa, kyllä, muistin viestit, jotka olivat tulleet läpi maanantain kanavavointipuhelussani: valo on sisällämme, sinne meidän täytyy mennä löytääksemme itsemme. Niinpä keskittyessäni tähän valoon, se alkoi kasvaa sisälläni ja levitä fyysisen energiakehoni kautta ja säteillä ulospäin. Aa, siellä minä olen, ajattelin itsekseni, kun löysin keskukseni. Yhdistyminen keskukseemme, sisäiseen hiljaiseen pisteeseemme ja sen säilyttäminen saattaa vaatia vähän ylimääräistä valppautta, kun ratsastamme hurjilla luonnon energioilla. Myös yhdistyminen toisiimme ryhmäkokoontumisissa auttaa meitä tasapainottumaan, kun meitä kuljetetaan kaoottisilla muutosenergioilla.

Kaikkialla maailmassa tapahtuu valtavaa kiihtymistä, kun kansannousut ja luonnonmullistukset jatkuvat. Tänä vuonna monet ihmiset ovat kokeneet transformaation elämässään hurjien tuulien, hurjien vesien ja hurjien palojen vuoksi ja lisäksi massiivista maan muuttumista maanjäristysten ja tulivuorenpurkausten myötä. Näin muutama päivä hurrikaanin jälkeen erään ystävän ja hän sanoi: "Pysy ihmetyksessä", kun erosimme. Hänen sanoistaan tuli mantrani. Ihmetys hurjasta ja voimakkaasta luonnosta, mikä sisältää ihmistietoisuuden, sillä olemme kaikki yhteydessä. Näemme tätä enemmän ja enemmän, kun erillisyyden energeettiset ja fyysiset rakenteet romahtavat ympärillämme.

Luonto on peilimme

Maapallon luonto heijastuu ihmisten luontoon. Se muuttuu, minkä täytyy muuttua. Olen todistanut suuria muutoksia suhteissa, kun jotkut ihmiset puhaltavat puolisonsa pois elämästään. Ei ole aina lempeitä loppuja, vaan tunneräjähdyksiä, ikään kuin he ilmentäisivät hurrikaanien, maanjäristysten ja maastopalojen energiaa. Niinpä käsitelleessämme henkilökohtaisia tsunamejamme meidän täytyy tehdä parhaamme pysyäksemme edelleen rakkaussäteellä, mikä loistaa niiden monien ulottuvuuksien läpi, joissa olemme. Muutaman viime kuukauden olemme heittelehtineet pelastusveneissämme ylös ja alas nopeasti kulkevassa energiavirrassa, mikä on puristanut meitä synnytyskanavaa muistuttavan kanavan läpi. Ja nyt tuntuu siltä, että odottelemme seuraavan supistuksen työntävän meitä eteenpäin.

Tämä selittää tunteen, että on jumissa pyörteessä ja vain pyörii kehää. Ikävystymisen tunne voi olla lepopaikka, aika harjoitella hetkessä olemista ja sisäisen hiljaisuuden ylläpitämistä. Se on myös aikaa hoivata itseämme ja kuunnella sydäntämme, tehden vain sitä, mitä oikeasti haluamme tehdä. Energiat rakentuvat, keräävät voimaa - emme tiedä mihin, mutta monet ihmiset ovat sanoneet tuntevansa, että kohta tapahtuu jotain. Itsemme rakastaminen ja kiitollisuuden ja arvostuksen värähtelyssä oleminen auttaa meitä kestämään sen, mitä seuraava energia-aalto tuo.

Meidän on myös antauduttava nyt. On joitain asioita, joille emme voi mitään, ja kokemukselle antautuminen pitää meidät virrassa, luottaen vallitseviin rakkaustuuliin.

Seuraavassa viestejä, joita olen saanut kuluneen kuukauden aikana.

Tauko … hengitys …
Kerääntyvät energiat pyörivät horisontissa kuin häilyvä kangastus

Viime aikoina oppaani ovat kommunikoineet kauttani sisäisin kuvin. Näissä kuvissa on informaatiotaajuuksia, jotka laajentuvat ajatuksiksi ja tunteiksi tietämisen hetkessä. Yksi kuva näytti minulle Linnunratagalaksin ja valon, joka säteili keskeltä. Kuva laajeni sitten näyttämään minulle laajemman näkökulman ja valo säteili universumin jokaisen galaksin keskuksen läpi. Tiede kertoo meille, että jokaisen galaksin keskus on musta aukko. Oppaani kertovat minulle, että jokaisen galaksin keskus sisältää portaalin toisiin universumeihin. Valoa universumimme ulkopuolelta säteilee ja säteily leviää ja laajentaa kaikkea, mitä se koskettaa. Universumimme kalvossa on ikään kuin reikiä, joita avaa älykäs tietoisuus, mikä on Kristus-tietoisuuden totuuden valon säteilyä.

Tämä on valaissut elämäämme monta vuotta ja kutsunut meitä laajentamaan kuvaamme maailmasta, selvittämään pois sen, mikä ei ole henkilökohtainen totuutemme, ja tekemään tarvittavia muutoksia elämäämme voidaksemme ruumiillistaa sieluolemuksemme, mikä on totuutemme. Hyvin monet ihmiset järjestelevät elämäänsä uudelleen tänä aikana. Ne jotka valitsevat tietoisesti elämänsä järjestelemisen uudestaan, vaikuttavat niihin, jotka haluavat säilyttää valitsevan tilanteen, sillä kun yksi tekee muutoksia, aaltovaikutus lähtee koskettamaan kaikkia. Ja maapallon luonto järjestää myös elämäämme uudestaan.

Tähtivalo

Tähdet imevät tätä universumiimme säteilevää valoa ja sykkivät korkeampia taajuuksia, mitkä kulkevat valoaalloilla. Koko universumissamme on suuri rytminen tahti. Aivan kuin me elämme maaplaneetalla muuttuvien vuodeaikojen vuorokausirytmissä ja aivan kuin linnut tietävät, milloin lentää pohjoiseen tai etelään ja eläimet tietävät, milloin paritella tai talvehtia, on galaktinen ja universaali rytmi ja me ihmiset olemme osa sitä.

Tämä on suurta heräämisaikaa ja meitä kaikkia kutsutaan elämään omaa totuuttamme. Tuhansien vuosien jälkeen mielenhallintaa ja niitä valheita, joita on syötetty meille ja esi-isillemme, totuus nousee sisältämme. Heräämiskoodit sytyttävät meidät syvällä geenimatriisissamme. Se miten koemme heräämisen, riippuu meistä. "Elä elämää sykkien", sanoi äskettäin eräs ystävä, joka käy läpi monia haasteita. Osallistumme totuusrytmin laajentamiseen elämällä sen itse.

Sielumme elämän ilmaisumuodot kulminoituvat tässä elämässä

Ajan väärinymmärtämisen vuoksi viittaamme menneinä eläminä elämiin, joita sielumme on ilmaissut. Itse asiassa sielumme säteilee tietoisuutta useisiin eri aikajanoihin samanaikaisesti. Nämä muut elämät kulminoituvat sisällämme tässä aikajanassa, missä olemme nyt. Kun virtaamme synnytyskanavaan, sielumme kaikki elämät puristetaan tietoisuuteemme nykyaikajanalla. Tämä on osa sitä suurta muutosta, johon osallistumme. Siksi meillä on "menneen elämän" regressiossa tilaisuus parantaa ja integroida trauma elämästä tai elämistä, jotka tulevat tietoisuuteemme. Puhdistamalla voimme vapautua siitä negatiivisesta tai tiheästä energiasta, mitä pidetään sielutasolla ja mikä vaikuttaa tuhoaviin malleihin elämässämme. Tämä sallii meidän ruumiillistaa sieluolemuksemme täysin, kun integroimme kaikki muut elämät, joita sielumme on kokenut.

Sankarimaiset ihmiset

Tuhoavat mallit jotka ovat kerääntyneet sielumme energiakenttään, eivät ole luontainen olotilamme. Ne ovat energiakoodeja, jotka on istutettu energiakenttäämme niiden harhakuvien kautta, joita pidetään kollektiivitietoisuudessa, mikä on johtanut valheellisiin uskomuksiin pelosta ja rajallisuudesta. Olemme voimakkaita luojaolentoja, jotka päättivät tietoisesti ryhmänä mennä läpi siitä harhakokemuksesta, että olemme kadottaneet yhteyden Jumalaan, ja sitten tehdä matkan takaisin Kotiin, totuuteen olemuksestamme. Kun jatkamme näiden koodien kytkemistä irti tietoisella aikomuksella, tiedostamisella ja luontaisella vedolla kohti rakkautta, tietoisuutemme kohoaa moniulotteisuuteen ja ilmennämme sieluolemuksemme täydemmin.

Kun ihmiskunta herää ja jokainen ihminen ilmentää totuuttaan, meistä tulee voimaantuneempia ja voimaantuneempia elämään täysivaltaisina olentoina, vapaina ja sankarillisina, ilmentäen luovaa nero-olemustamme maan päällä.

Helios … kaunis tähtemme …

Korkea energiataajuus jota tulee Linnunradan galaktisesta keskuksesta, säteilee syvälle Heliokseen, mikä johtaa aktivointeihin, jotka johtavat auringonpurkauksiin ja muihin auringon päästöihin. Tämä energia sykitään sitten aurinkokuntaamme ja se vaikuttaa jokaiseen planeettaan. Täällä maapallolla säteily menee maan ytimeen ja kuumentaa sen energiaa. Kun kohdistan huomioni maapalloon, tunnen ja näen paljon kuumuutta ja vellovaa energiaa. Tämä energiaolemus nousee pintaan ja saa maan liikkumaan ja aiheuttaa äärimmäisiä sääpoikkeavuuksia. Olemme yhteydessä tietoisuuden ja energian kautta kaikkeen olevaan. Tämä energia kulkee elämämme läpi, niinpä käytännössä se energia tai valo mitä tulee galaktisen keskuksen läpi, sytyttää auringon ja aurinko sytyttää maan, mikä sytyttää meidät. Ja niinpä näemme monia muutoksia ja järjestelyjä elämässämme, kun tämä säteily kutsuu meitä omaan totuuteemme.

Chakrat

On seitsemän päächakraa - itse asiassa haluaisin laskea yhdeksän päächakraa sisältäen maatähtichakramme ja kosmisen tähtichakramme. Näen nämä kaksi chakraa valotähtenä, toinen jalkojemme alla maassa ja toinen päämme yläpuolella eetterissä. Näissä energiapyörteissä elämänvoimaenergiamme, henkiolemuksemme, yhdistyy fyysisyyteen. Niinpä jatkaessamme energiakenttämme puhdistamista epätotuuksista (valheellisten uskomusten edustamina), teemme tilaa sieluolemuksemme asumiselle täydemmin fyysisessä kehossamme. Sieluolemuksemme yhdistyy energeettisesti chakrajärjestelmämme pyörteisiin. Ei vain päächakroissa, vaan kaikissa pienemmissä energiapyörteissä, joita on eetterienergiassa fyysisen kehomme ympärillä.

Ja niin sytymme sisältäpäin. Jumalainen elämänvoimanenergia on ollut aina sisällämme. Se on himmentynyt vuosisatojen saatossa niiden valheiden vuoksi, joista tuli se, mitä pidämme historianamme. Valmistautukaa mielenne räjähtämiseen, kun enemmän ja enemmän informaatiota tulee pintaan ja valaisee valheet ja manipuloinnin, joita olemme pitäneet totuutena - kuten ihmiskunnan todellinen alkuperä, maan ulkopuoliset vaikutukset joita on ollut tällä planeetalla ja jotka ovat antaneet osansa DNA:hamme, uskontojen vaikutukset jotka ovat estäneet meitä tuntemasta itsemme jumalaisen lähteen ilmaisumuotona.

Totuus ulos

Kaikki valheille muodostetut rakenteet romahtavat. Aivan kuten näemme uudelleenjärjestelyä omassa ja ympärillämme olevien elämässä, jotta voimme elää aidosti, näemme myös "totuus ulos" -ilmiön tapahtuvan hallituksissa, poliittisella areenalla, taloudessa, uskonnossa, tieteessä ja lääketieteen perustassa. Olemme kaaosajassa, missä kaikki nämä asiat vellovat.

Rakkausolemus

Rakkaustaajuudesta on tulossa perimmäinen totuutemme. Puhun vapaudesta, ilosta, autuudesta ja hurmiosta ilman ehtoja, rajoituksia tai kiinnitettyjä säikeitä. Rakkausolemus. Näen tämän energian, tämän valon, mikä säteilee kaikkien galaksien keskuksesta, rakkaustaajuutena.

Kaikki mikä on matalampaa värähtelyä, ei voi selviytyä tässä korkeassa taajuudessa

Kun epätotuus putoaa pois, paniikin tunteet voivat ravistaa meitä sisältä. Jos voitte nähdä tämän kokemuksen korkeavärähteisenä valona, joka tulee olemukseenne ja aktivoi chakrajärjestelmänne, pystytte antautumaan kokemukseen. Hengittäkää paniikkiin, keskittykää sydämeenne ja nähkää itsenne hurjassa kyydissä tietoisuuskoskessa - kun matkaatte valkoisten vesien läpi pelastusveneessänne.

Vajoamia ja miinakenttiä

Matkamme vie meitä vajoamien ja miinakenttien läpi, jotka opettavat meitä ylläpitämään ja kasvattamaan rakkautta sisällämme, mikä on jumalainen lähdeolemuksemme. Nämä vajoamat voidaan nähdä avoimina haavoina mentaali- ja tunne-energiakentissämme. Ne resonoivat elämämme "vammojen" energiaan ja myös esi-isiemme haavoihin. Jos värähtelyssämme on vielä jotain, mikä täytyy parantaa, meidät vedetään vajoaman energioihin.

On kaunis kokemus, kun tunnet itseäsi vedettävän kohti vanhojen tiheiden tunteiden vajoamaa ja pysyt tietoisena totuudessasi, löytäen hiljaisen pisteesi ja vapautuen rakkauden ja hyvinvoinnin värähtelyyn. Kun teet tämän, tunnet hävittäväsi sähkömagneettisen yhteyden vajoaman energiaan ja sinut nostetaan pois sen vaikutuspiiristä. Näet sen nopeasti etääntyvän, kun kuljet suuren tietoisuusjoen virtauksessa. Ja luota, että rakkaus jonka kanssa resonoit, puhdistaa ja parantaa vajoaman. Ja sitten kun tämä tapahtuu, se on kuin 100. apinan vaikutus, mikä puhdistaa ja parantaa kaikki vajoamat, jotka sisältävät tuon nimenomaisen haavoittumisen energiaa, joista rakastit itsesi ulos.

Riippumatta siitä, missä kohtaa olemme matkallamme, niin silloin kun rakastamme itseämme ja antaudumme hetkeen, käsitämme, kuka oikeasti olemme. Itsekritiikki, hyväksynnän puute ja loputon mielen puhe siitä, mikä meissä on vialla, puhkoo reikiä pelastusveneeseemme. Kun päästämme siitä irti, mikä ei ole omaa totuuttamme, vahvistamme pelastusvenettämme - luottaen itseemme ja hyväksyen itsemme.

Säteily - suurempi kuva

Heräämisvalo mitä sykkii Linnunradan galaktisesta keskuksesta, auttaa meitä integroimaan ja ruumiillistamaan Kristus-tietoisuusolemuksen. Minulle näytetään, että jossain kohtaa saamme valoryöpyn, mikä laajentaa meidät täydelliseen ykseyteen. Meidän täytyy olla valmiita siihen. Luulen, että siltä ylösnousemus tuntuu ja näyttää. Täydellinen antautuminen valoon, missä koemme olevamme yhtä kaikkien elämän monien ulottuvuuksien ja monien universumien kanssa. Se voisi olla vain välähdys ja laajentumiskokemus ja sitten olemme taas fyysisyydessä, mutta laajemmassa ulottuvuudessa, missä rakkautta ja autuutta on sisällämme ja ympärillämme ja tunnemme yhteytemme toisiin ja kaikkeen olevaan, mikä hävittää kaikki erillisyystunteet.

Vaatii avointa ja kevyttä sydäntä, että kykenee säilyttämään tämän tilan. Haasteena on, että valo paljastaa sen, mitä pelkäämme sisällämme. Pelon näkeminen ja hyväksyminen aina, kun se ilmestyy esiin, on tapa siirtyä jatkuvasti antautumiseen, anteeksiantoon, hyväksyntään ja rakkauteen, mikä pitää meidät valossa. Valo on kaikenkattavaa - se nostaa meidät ylös hurmiosyleilyssä.

Kurkottakaa toisianne kohti ja muodostakaa Sydänyhteyksiä. Kerääntykää yhteen, vahvistakaa tuota energiaa ja muistakaa pysyä ihmetyksessä!
Nancy Leilah Ward ja Laaja olemus
SIELUSIIRTYMÄN FIILISRAPORTTI

Ei kommentteja: