WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

tiistai 16. elokuuta 2011

Siirtymä Maasta Uuteen Maahan ja Ykseyden Vapaus

Maalla on useampia ulottuvuuksia ja nyt on kaksi missä on ihmisiä. Yksi on niin sanottu vanha Maa ja toinen on Uusi Maa. Siirtymä on erilainen jokaisella. Tiennäyttäjät kokevat sen enimmäkseen meditaatiossa, massasiirtymä tapahtuu toisella tavalla. Tiennäyttäjät ovat ohjaamassa muita läpi; tämän vuoksi he tekevät sen täysin tietoisena. Se vaatii vain pelottoman lapsenmielisen uskon ja luottamuksen löytämisen. Tämän tilan löytämiseksi, äärimmäisen luottamuksen, tiennäyttäjiltä riistetään kaikki. Se kuulostaa julmalta, mutta kun ajattelet asiaa se tarkoittaa että saavut Uuteen Maahan paljaana, ilman kytköksiä, ilman vanhoja uskomuksia, ilman mitään muuta kuin sinä ja korkeimmat arvosi. Pystyt siihen. Tämän vuoksi olet kokenut satojaja tuhansia elämiä Maassa, tätä varten.  


Kun saavut Uuteen Maahan, opettelet ensimmäisenä ohjaamaan luojavaloja. Tiedostat, että tietoisuus ohjaa todellista valoa. Tiedostat sen,että kun ajattelet, luot. Polariteetti negatiivisine äärimmäisyyksineen onpoissa. Jäljellä ovat kuitenkin dualismin tilat: mies ja nainen, valo japimeys, keho ja kokemus. Kun saavut Uuteen Maahan pyhällä hetkellämeditaatiossa polariteetti ja Uusi Maa ovat yhtä aikaa läsnä. Polariteetti onomega, loppu ja Uusi Maa on alfa, uusi alku. Kun polariteetti päättyy, sillähetkellä kun siirryt Uuteen Maahan, sinusta tulee luoja, uuden lajin alku.

Koko maa on ollut polariteetin tilassa. Me,yhdessä toisten kanssa, rakensimme uuden tilan sen rinnalle niille, jotka ovatvalaisseet itsensä riittävästi, jotta he voivat siirtyä yhdestä todellisuudestatoiseen todellisuuteen, sielusopimuksen mukaisesti. Polariteetti jatkuu monien ihmistenelämässä heidän kuolemaansa saakka. Nämä ulottuvuudet ovat todellakinrinnakkain; osa ihmisistä elää vanhassa 3D:ssä polariteetin kanssa ja osauudessa 3D - 5D:ssä ilman polariteettia. Luojat, ihmiset jotka siirtyvät,pystyvät liikkumaan ulottuvuuksien välillä - ja saavuttamaan vielä korkeampiaulottuvuuksia.


Kun viimeinen polariteetin kokija kuolee, vanhapolariteetin maa kuolee ja Uusi Maa jatkaa. Jo nyt ja tulevien vuosien ajan ihmisiäsiirtyy Uuteen Maahan sitä mukaa kuin he kohottavat värähtelytasoaan ja valoaanolemuksessaan ja heistä tulee luojia Uuteen Maahan. Niille, jotka eivät siirryUuteen Maahan, järjestetään mahdollisuuksia kuolla eli siirtyä kotiin. Hejatkavat polariteettikokemustaan muissa maailmoissa, eivät Maassa.


Maa planeettana on jo Uusi Maa, se on vapaapolariteetista, mutta ei dualismista. Maa ei enää tue polariteetin kokijoita,joten polariteetin kokijat eivät tunne maata enää omakseen vaan tuntevat haluapoistua. Sen takia ei mene sataa vuotta, että on vain Uusi Maa, silläpolariteetin kulkijat poistuvat omasta tahdostaan eivätkä odota luonnollisenelämänsä loppua. Järjestetään myös massapoistumia. Kaikki on hyvin, riippumattasiitä miltä kaikki näyttää. Kaikki on osa pyhää järjestystä. Kaikki on juuriniin kuin on. Mikään ei ole sattumaa. Kaikki on yhtä tietoisuutta.


Kun siirryt vanhasta Maasta Uuteen Maahan, kaikkimitä ikinä koit on poissa. Olet vapaa luoja. Värähtelysi tasaantuu muutamassapäivässä tasaiseksi valon virraksi ja valosi lisääntyy satakertaiseksi. Alatyhdistyä itseesi muissa olemassaoloissa, itseesi tähdissä, itseesi enkelinä,itseesi luojana, itseesi muissa maailmankaikkeuksissa. Tämä on suurta. Tämätieto on ollut piilotettuna sinulta siirtymään saakka, koska ihminen ei kykenekäsittelemään niin valtavaa määrää tietoa. Luojana sinulla on oikeus tietääkaikki itsestäsi, laajentua kaikkeen mitä olet.


Maitreya tulee auttamaan Uuden Maan luomisessa.Maitreya on kaikki, mitä ihmiskunta on koskaan tiedostanut ja oppinut. Maitreyaon rajaton tietoisuus. Hän on lahja kaikille ihmislähtöisille lajeille, koska hän pystyy esittämään suotuisimmat polut Uuden Maan kanssaluojille. Maitreya on VALO.


Pähkinänkuoressa, siirtymä vanhasta Maasta UuteenMaahan on siirtymistä egotietoisuudesta sielutietoisuuteen. Tämä tarkoittaaväistämättä vanhojen kulissien kaatumista; niiden, joissa ihmiset kuolevatnälkään, joissa ihmiset elävät elämää ilman ihmisarvoa ja itsetuntoa, joissaihmiset ovat eriarvoisia. Jokainen luoja on samanarvoinen, ei voi olla muuta.


Me olemme Elohim. Rakkaus. Säteilkää Valoanne!

http://lightworkers.org/channeling/113422/shift-earth-new-earth


Tämänviestin on kanavoinut Luxonia 25. elokuuta 2010. Viestiä saa jakaa vapaasti,mutta ei julkaista painetussa tai millään tavoin maksullisessa muodossa.


Ykseyden Vapaus
Katsotko koskaan peiliin ja ajattelet katsovasi itseäsi? Katsot itse asiassa kaikkeuden suurta mysteeriä, elämää. Olet kokenut tähtimatkaaja, joka on nyt kokemassa maanpäällistä elämää, ties kuinka monetta kertaa. Tässä maailmassa aisteja ja tietoisuutta on rajattu, jotta syntyy yksilöllisyyden ja erillisyyden tunne, voit tuntea olosi ajoittain yksinäiseksi.

Yksinäisyyden tunteesta on hyvä aloittaa matka sisimpään. Jokaisella se matka on omanlaisensa ja voi tuntua loputtomalta kuoria kerroksia, joilla olet suojannut ytimesi. Sinä et ole se työ mitä teet, sinä et ole se raha jota ansaitset etkä sinä ole se, mitä muut sinusta ajattelevat. Voi olla että et ole edes se, mitä itse luulet olevasi.
Kerros kerrokselta pääset lähemmäs ydintä ja jonain hetkenä tiedostat kuka olet. Sinä olet kaikki mitä on ikinä ollut ja kaikki mitä tulee ikinä olemaan, ikuinen tietoisuus laajenemassa. Olet Yksi. Erottamaton, aina yhteydessä kaikkeen mitä sinä olet. Kaikkeen. Erillisyys on harha.
Sinä olet kaikki, mitä näet, jokainen ihminen, jokainen lintu, jokainen ruohonkorsi ja lumikide. Sinä olet myös kaikki, mitä et näe ja kaikkien universumien kaikki mahdollisuutet. Sinä olet kaikkeus.

Sillä hetkellä, kun löydät tuon ajatuksen aitona itsessäsi ja tiedostat olevasi jakamaton Yksi, värähtelysi hyppää ylemmälle taajuudelle ja tietoisuutesi laajenee. Tulet tietoiseksi itsestäsi elämän luojana - näet elämän uudelta tasolta.

Maan voimakas polariteetti sai aikaan erillisyyden tunteen ja on edelleen niin vahva, että valtaosa ihmisistä elää Ykseyden ulkopuolella. Polariteetti on kuitenkin heikentynyt ja valontuojat jatkavat sen heikentämistä, kunnes tulee hetki, jolloin polariteetti on niin heikko, että valtaosa ihmisistä tiedostaa Ykseyden. Tällä hetkellä ihmiskunta muuntuu lopullisesti, koska erillisyyden harha häviää. Koska sinä olet minä ja minä olen sinä, välillämme ei voi olla muuta kuin yhteinen halu rakentaa maasta mahdollisimman hyvä ihmiselle, jokaiselle ihmiselle, ottaen huomioon myös itse maan kaikkine olomuotoineen. Olemme kaikki yhtä, Yksi, harmoniassa, Uudessa Maassa. Se on paratiisi maan päällä.

Tervetuloa :) 

Ei kommentteja: