WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Ota Henkinen Voimasi Käyttöön


Henkisyyden harjoittaminen kohottaa Elämäni Korkeammalle tasolle, jolla saan johdatusta ongelmieni ratkaisemiseksi. Noudatan näitä perusmenetelmiä.

1. Antautuminen
Tarvitsen apua selviytyäkseno päivästä toiseen. Ajattelen: En yksinkertaisesti tedä mitä tehdä tässä tilanteessa. Luovutan ongelmani saman voiman ratkaistavaksi, jonka haltuun uskon fyysisen kehoni joka ilta nukkumaanmennessäni.  Henkinen Elämä on siis kulkemista yhdessä Alkulähteen (Jumalan) kanssa sen sijaan että kulkusin yksin.

2. Rakkaus
Yritän nähdä suuttumisen, vihan ja epäharmonian kehotuksina antautumiseen ja Rakkauteen. Ne voivat olla portteja, joiden kautta kulkee tie vastuuseen ajatuksistani ja tunteistani. Ne ovat väylä sisäiseen maailmaani, jossa henkisyys asuu. Kun tämän ymmärrän, minulla on mahdollisuus antaa hengen astua esiin ja työskennellä puolestani.

3. Äärettömyys
Elämä voi muuttaa muotoaan, mutta sitä ei voida tuhota. 

Uskon, että henkeni on erottamaton osa äärettömyyttä. Äärettömän luonteeni tiedostaminen on erinomainen keino nähdä asiat oikeissa mittasuhteissa. Kun luotan siihen osaa omaa itseäni, joka on aina ollut ja tulee aina olemaan, stressi lievittyy kaikissa tilanteissa.

4. Tyhjä Mieli

Henkiseen tapaani lähestyä ongelmia kuuluu hiljentyminen ja omista ongelmanratkaisuajatuksistani luopuminen. 

Hiljentymisen tilassa minä kuuntelen ja sallin itseni täysin luottaa siihen, että minua ohjataan oikeaan suuntaan. Uskon, että mietiskely ravitsee Sieluani ja auttaa saattamaan yhteyden jamalalliseen auttavaan VOIMAAN. 

Luovun vihan, häpeän ja kostonhimon matalammista energioista. Luon mielialaa, joka auttaa minua ratkaisemaan ongelmani.
5. Anteliaisuus ja Kiitollisuus

Joskus minulla on tarve muistuttaa itseäni siitä, että me tulemme tähän maailmaan tyhjin käsin ja poistumme siitä samalla tavalla. Henkiseen ongelmanratkaisutapaan kuuluu se, että teen sen ainoan asian mitä voin Elämälläni tehdä: anan sen pois tuntien samalla Kiitollisuutta siitä että voin niin tehdä. 

Viljelen ajatusta: Miten voin palvella? sen sijaan että kyselisin: Mitä hyötyä siitä on minulle?
6. Yhteys

Henkisen tietoisuuden tasolla me kaikki olemme yhteydessä toisiimme. 

En näe ketään vihollisenani. Tietoisuus, että olen osa kaikkia muita, sallii Minun vapautua toisia kohtaan tuntemistani vihan ja turhautumisen tunteistani.

Näen  heidät tovereinani samoja ongelmia ratkomassa. Pyydän, että Rakkaus, joka ympäröi minua ja yhdistää minut kaikkeen tässä maailmassa, johdattaisi minua. Tällaisina hetkinä eteeni tulee henkilö tai tapaus, josta on minulle apua. Epätoivon hetkinä muistutan mieleeni ajatus: Minä voin valita tämän sijasta Rauhan. Se toimii.

7. Iloisuus

Kun minulla on yhteys henkisyyteen, en etsi tilaisuuksia loukkaantua enkä pyri arvostelemaan tai leimaamaan toisia ihmisiä. Iloisuuteni palaa kun vetäydyn sellaiseen hiljaisuuteen, mietiskelyyn, jossa voin saada jälleen yhteyden henkisyyteen. 

Henkisyys EI OLE USKONTO. 

Pidän vain mielessäni nämä seitsemän määritelmää.

Kun tunnen itseni epävarmaksi, ahdistuneeksi tai pelokkaaksi, pyydän mielessäni saada kokea kaikkialla läsnä oleva Henki, juuri sillä hetkellä. Tehdessäni näin pelkoni, ahdistukseni keskellä, niin huomaan  että tilanne alkaa tuntua paljon vähemmän vaikealta. Jos oikein korostan henkisyyttäni, pystytän muurin, tuon egoni mukaan peliin. EGO haluaa kehua minua, kun olen osoittanut suurempaa henkisyyttä kuin toiset, ja tuomitsee minut, kun toiset ovat päihittäneet henkisyydessä minut. EGO haluaa selitellä ja puolustella minun henkisyyttäni, ja valvoa miten henkisyyteni ilmenee eri aikoina eri tilanteissa. Riittää kun oivallan olevani yhteydeäs Alkulähteeseen (Jumalaan) ja pidän tämän ominaisuuteni mielessäni. Silloin energiatasoni nousee hengen tasolle.

EN YRITÄ TUNTEA ITSEÄNI SYVÄSTI HENKISEKSI, OLEN SITÄ.

Kun saavutan Henkisen Rauhan, minun mieleni ja kehoni toimivat välikappaleina, joiden kautta Alkulähteen (Jumalan) VOIMA virtaa. En enää ole kehon ja mielen rajojen vanki.
jatkuu...

ajatuksia lukemani kirjan tiimoilta
Ota Henkinen Voimasi Käyttöön Wayne W. Dyer
"Kukaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan.
Onnellinen se, joka löytää kätketyn helmen tästä hetkestä.
Hän elää täydesti, jakaa toisille ja laulaa
ylistyslaulun Luojalle, elämän antajalle.
Kiitos tästä päivästä!"
-Katarina Yliruusi/Päivien säihkyvät timantit

Ei kommentteja: