WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Ulottuvuudet ja Ylösnousemus


Kolmas ulottuvuus ja siitä irtautuminen

Olemme ihmiskuntana irtautumassa Kolmannen Ulottuvuuden Energioista. Kolmannen Ulottuvuuden ajatteluun kuuluu materiasta ja maailmasta eläminen. 
Silloin ajattelu voi olla myös toista tai itseä syyttävää ja syyllistävää. Se kannattaa ensin hyväksyä voidakseen irtautua siitä. Irtautuminen on tärkeää ja onnistuu, kun asia on käsitelty.
Mitä neljänteen ulottuvuuteen siirtyminen tarkoittaa?

Kun Avarrat Tietoisuuttasi Neljännen Ulottuvuuden Tasolle, Sydänchakrasi avautuu. Avoimin Sydämin et voi satuttaa muita Elämänmuotoja, koska tiedät vahingoittavasi itseäsi, jos teet niin. 

Etsit Rauhaa, sillä näkökulmasi on silloin Maailmoja Syleilevä ja Kosminen. On ennakoitu, että rauhanliikkeet saavat kannatusta tuossa ajassa. 

Se sisältää ajan ja myös avaruudelliseen ulottuvuuden sekä entiset elämät, paikkojen historian ja energiajäljet. 
Monen Sairauden syynä on alitajuisia regressiivisiä tiloja, jolloin syy onkin hyvin kaukana, mutta hoidettavissa. 
Kehon viisaus ja siinä oleva vesi aistivat ja tuntevat hyvin kaukaisia asioita. 
Neljännen ulottuvuuden viisaus osaa kysyä:  
Miksi vedän tätä puoleeni, sekä tehdä muutoksen itse sisällään. Myös tämä ulottuvuus on välitila.
Mitä viidennessä ulottuvuudessa eläminen merkitsee?

Siihen kuuluu sen Oivaltaminen, että Olet Osa Ykseyttä, ja silloin kohtelet muita niin kuin toivoisit heidän kohtelevan Sinua. 


Sisältää yhteyden Jumalaan kaikilla Energiatasoilla ja Johdatuksen Ymmärtämisen omassa elämässä (valaistuminen). 

Ihmiskunta tulee siirtymään tähän Energiaan, Rauhan ja Rakkauden Energiaan. 

Kuudes ulottuvuus

Kun Viidennen Ulottuvuuden Mestareita on yhdessä riittävän voimallisina, alkaa Kuudennen Ulottuvuuden Ankkuroitumisen mahdollisuus sekä heille että uusille kasvaville Mestareille. 

Kuudennen Ulottuvuuden Tietoisuuden Taso toimii jatkuvana Sielutietoisuutena ja Yhteytenä Seitsemänteen eli Taivastietoisuuteen. 

Kuudennen Ulottuvuuden Teemana on Minä Olen-Tietoisuuden hallinta ja käyttö, Armorakastaminen käytännössä sekä oppien ja oivallusten jakaminen ja Rakkausläksyjen Opettaminen Oivaltajille.

Mitä Ylösnouseminen tarkoittaa?

Kun siirryt Korkeampaan Värähtelytaajuuteen, tuot enemmän Sielusi Valoa Elämääsi. Saatat kantaa niin paljon jumalallista Energiaa mukanasi, ettei Sinulla ole enää fyysistä kehoa, joten silloin voit valita, että siirryt tuonpuoleiseen.


Kahdestoista Ulottuvuus

Kahdestoista ulottuvuus on maaulottuvuuden korkeinta värähtelyä ja sen voidaan sanoa olevan ensimmäinen Kristalliulottuvuus. 

Se on Korkeimman kosmisen säteen eli platinasäteen ulottuvuus. 

Platinasäde toimii kristallimodaliteetissa ja sisältää kaikki 12 kosmista sädettä.(7 sädettä ja myös 5 korkeampaa sädettä, joissa on rakennusaineita kaikista 7 säteestä myös täydennettynä valkovalolla).

Platinasäde on oleellinen tulevan Ylösnousemuksen tasapainolle.

Se sisältää sen, mitä kutsutte Universaalin Lain, kosmisen perusoletuksen koodiksi. Sen taajuus sisältää universaalin totuuden, moniulotteisen totuuden, joka laajenee ja vaeltaa kosmoksen jokaiseen osaan. Siinä on feminiinitaajuuden hoivaava tuntu, kuitenkin todellisuudessa se on sekä feminiinisen että maskuliinisen värähtelyn optimaalinen tasapaino. Platinasäde on yhtenäisyyden ja tasapainon säde, joka itse asiassa heikentää eroa vasemman ja oikean aivopuoliskon välillä. Se yhdistää tietoisuuksia ja auttaa luomaan mielen suurta synkronismia kaksinaisuudessa.

Ylösnousemuksen monet puolet

Ei kommentteja: