WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

torstai 10. maaliskuuta 2011

Mitä Pyhyys tarkoittaa?


Pyhyyden tarkoitus on antaa Elämälleni sellainen Siunaus, jollaista en voi muuten saada kuin PYHYYDEN KAUTTA. Ei PYHYYS Elämästäni puutu eikä milloinkaan tule puuttumaan, mikäli sen vain otan mukaani omalle Elämäni matkalle. 

Sillä PYHYYDESSÄ olen syntynyt ja PYHYYDESSÄ minä kasvan ja PYHYYDEN kautta minä kehityn.

Pyhyyden kautta eläessäni minulla ei ole hätää olemassa. PYHYYS on asia, joka minusta huolta kantaa ja Elämääni rakentaa hyvällä tavalla jokainen hetki. Jumalani Pyhyyden Kautta olen Elämäni saanut ja sitä kehitän niin, että itse siitä päätän. Jolloin PYHYYDEN kautta saatuani asiani loksahtavat paikalleen silloin, kun opin ja oivallaukseni kautta niitä katselen.

PYHYYDEN VOIMA, joka Jumalani Sydämestä lähtee. 
Kun ajattelen sanaa PYHYYS, tulee mieleeni autuaallinen olotila ja kiitollisuuden olotila. Kun PYHYYDEN OLOTILAN VOIMAAN yhdistyvät Autuuden ja Kiitollisuuden Olotilojen Voimat, on tämä YHDISTELMÄ niin SUURI ja VOIMAKAS, etten sitä saata YMMÄRTÄÄ.

PYHYYDEN VOIMAN AVULLA KAIKKI ON MAHDOLLISTA.
Mahdollisuudet, jotka PYHYYDEN VOIMA SYNNYTTÄÄ, ovat RAJATTOMAT. Otan PYHYYDEN VOIMAN VASTAAN niin kuin se olisi minun Elämäni LÄHDE. Sillä silloin annan itselleni MAHDOLLISUUDEN ilman rajoja kehittää omaa sekä toisten elämää yhdessä ja erikseen.

RAKKAUS antaa meille jokaiselle mahdollisuuden Elämään. Kaiken kattavan Rakkauden kautta saan Elämän ja kaikenkattavan Rakkauden synnyttävän Voiman kautta saan JATKUVAN ELÄMÄN.

ARMO ja LAUPEUS, jotka aina kulkevat käsikädessä. 
ARMO: Tunnetila, joka tästä sanasta muodostuu, kertoo minulle enemmän kuin pelkät sanani. ArmonVoima, tulee Jumalani Elämän kautta. Se tarkittaa ARMOA itseäni kohtaanja toinen toisiamme kohtaan.

Jumalani PYHÄ OLEMUS on jo niin SUURI, ja LAAJA KÄSITE; etten sitä saata edes YMMÄRTÄÄ vaikka sitä haluaisinkin.

Jumalani PYHÄSTÄ OLEMUKSESTA saa alkunsa ELÄMÄNI VOIMAN KIPINÄ. Sellaisen VOIMAN KIPINÄ, joka kantaa Elämääni eteenpäin, asioistani atai kokemuksistani huolimatta. Sillä JOKAISEN ASIAN ON JUMALANI KOKENUT OMALLA TAVALLAAN ennen minua. Ja siksi HÄNEN PYHÄ OLEMUKSENSA on kuin TIENVIITTANI tai OPPAANI eteenpäin. 

Minun on syytä pysähtyä miettimään oikein todella mitä  Jumalani PYHÄ OLEMUS minulle antaa?

Oman todellisen olotilani kautta HILJENTYMÄLLÄ voin saada tietooni kaiken tarvaitsevan.

Jumalani PYHYYDEN kautta tulen huomaamaan asioita, joita aikaisemmin en ole huomannut. Sillä jokaisen asiani kohdalla olen voinut tuntea ja tunnistaa HYVÄN LÄSNÄOLON VOIMAN.
Eli mitä tahansa olen Elämässäni tehnytkin, olen samalla ollut PYHYYDEN VOIMAN Suojeluksessa silloin, kun olen oman omantuntoni kautta toiminut. OMA OMANTUNTONI ei milloinkaan johdata minua harhaan. 

Voin uskoa ja luottaa oman omantuntoni sanomaan niin kuin olen oppinut uskomaan ja luottamaan omaan Sieluuni ja Sydämeeni.

Sillä oman tuntojeni olotilojen kautta saan aina ja jatkuvasti viestejä Jumalaltani, joka minua OHJAA ja RAKKAUTEEN opettaa.

tämä on pohdintaani 
Soile Raunio´n kirjojen siivittämänä
jatkuu ... Jumalani Uusi Sana...

Ei kommentteja: