WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Atlantiksen etsintä


Atlantiksen Salaisuudet on Kätketty Maan Päällä Kaikkialle Ympärillemme ja Sielujemme Energiaan. 

Jokaisella ihmisellä maan päällä on muistikuva ajastaan Atlantiksella tai siitä,missä he olivat tarkkaillessaan Atlantista sekä sen kehityksen alussa että tuhoutuessa.

Salaisuudet voidaan löytää monin tavoin ja kuitenkaan ihmisinä emme ole yhtään viisaampia siitä, mitä todellisuudessa
tapahtui tuolla tasolla ja tuossa sivilisaatiossa. 
Hämmentävin asia on, että useimpia meistä kiinnostaa Atlantiksen aika enemmän kuin mikään muu kausi maan päällä. 

Tämä on minusta kiehtovaa, kun Jokainen Sielu Maan päällä on kasvanut erilaisessa ympäristössä ja erilaisten näkemysten kanssa, kun kaikki olemme ainutlaatuisia ja kuitenkin meillä voi olla sama kiinnostus Atlantista kohtaan.

Se ei ole tosiasia, että useimmat ihmiset ovat kiinnostuneita  Atlantiksesta. Ainoastaan ne jotka ovat Heränneet Olemuksensa Luojan
Valaistumiselle, tavallisesti kyselevät ainakin yleisesti tästä aiheesta. 

Positiivisena seikkana minun on ilmaistava Teille, että Atlantiksen Viisaus ja Muistot ovat Kätkettyinä Kristalleihin, Eläimiin ja Ihmissieluihin Ympäri Maailmaa. 

On sääli, että vain muutamat ihmiset ymmärtävät tämän, koska ymmärtämällä meillä kaikilla olevia muistoja Atlantikselta voisimme käyttää siellä koettuja positiivisia tilanteita esimerkkinä siitä, miten parhaiten elämme omaa elämäämme, ja voisimme käyttää muistoja negatiivisista tilanteista ohjataksemme itseämme olemaan tekemättä
samanlaisia virheitä. 

Jos kaikki Löytäisimme Atlantiksen Viisauden ja Muistot, emmekö löytäisikin sen ihanteellisen Henkisen ja Rakastavan Tavan, miten Luojan Sielu Elää Fyysisessä Kehossa Maan Päällä? 

Emmekö siihen jokainen pyri, Elämään Harmonisella ja Rauhallisella planeetalla?

Elämänsä aikana Atlantis oli esimerkki siitä, miten Eletään  Henkisesti Täydellistä Elämää ja miten kaikki voi mennä pieleen.


Atlantis oli Sisäisen Tason Suurten Valvojien Kokeilu. 

He halusivat nähdä, miten Maailmankaikkeuden Sielut pystyisivät Elämään Fyysisessä Kehossa Fyysisellä Planeetalla. 

Sanottaessa sen Olleen Kokeilu viitataan siihen, että se oli idea ja että vain muutamat uskoivat sen mahdollisuuteen, mutta he kuitenkin uskoivat, että Ihminen Voisi Ylösnousta Maasta Henkisen Kasvun Vuoksi. 

He Uskoivat Jokaisen Ihmisen Sielun Valoon, aivan kuin Monet Henkiset Opettajat minun laillani Uskovat Valo-olentoihin, jotka kulkevat tällä hetkellä maan päällä

Atlantis oli esimerkki meille siitä, miten
ahneus, negatiivinen ego ja hallinnan himo voivat aiheuttaa tuhonkierteen. 

Teille maan päällä tämä Atlantiksen vaikea aika voisi olla opaskirja elämiseen ja ihmiskunnan näkökulman muuttamiseen, mutta silloin kun ei ymmärretä opaskirjaa, miten sitä voidaan noudattaa?

Jos antaisin Teille tarkan maamerkin, mistä voisitte löytää  Atlantiksen, uskoisitteko minua?

Mutta jos sanoisin, että Atlantis on Teidän Jokaisen Sisällä, luottaisitteko minuun? 
Toivon, että kallistutte jälkimmäistä kohti, koska se on totuus. 

Ette tarvitse mitään karttaa tai opaskirjaa, koska Jokaisella Teistä on palapelin pala Atlantiksen viisauteen. 

Se on Energiassanne ja siihen voidaan päästä käsiksi. Vakuutan, että se saavuttaminen olisi kuin mennä aarteenetsintään Atlantiksen maalle.

Jokaisella Teistä On Kirkkaasti Säteilevä Valo Fyysisessä  Olemuksessanne ja Jokaisella Teistä On Yhteys Luojaan, sillä Te Olette Luoja. 

Sitten kun Annatte Sielunne Kehittyä tai muistatte Sisäisen Voimanne, Valonne ja Viisautenne, jonka Oikea Itsenne Sisältää, niin Pystytte Yhdistymään Menneiden Elämienne Muistoihin Maan Päällä. 

Joillekin Teistä tämä on helppoa, kun taas toiset voivat kamppailla sen kanssa, koska heidän Sielunsa on Haluton Paljastamaan Muistojaan. 

Saattaa olla niin, ettei ihminen ole riittävän kehittynyt ymmärtääkseen muistoja tai muistot sekoittaisivat hänen elämänsä oppitunteja. Tällaisen Henkilön on Hyväksyttävä Tilanne.

Jokaisella Teistä on kyky Meditoida ja Yhdistyä Sieluunne, puhua  Valolle Olemuksessanne ja Pyytää sitä Paljastamaan Teille Viisautensa ja Muistonsa, ja se tekee sen, kun olette valmiita.

Saatatte saada kuvia, kuvauksia tai tunteita ajastanne Atlantiksella.

Löytämällä muistonne pyyhitte pölyt Atlantiksen palapelin palastanne. 

Jos jokainen tekisi tämän, me kaikki tulisimme lähemmäs Elämän Vastausten Ymmärtämistä.

Tämä saattaa vaatia kärsivällisyyttä, mutta se on Teille suuri  mysteeri paljastettavaksi ja huomaatte oppivanne monia uusia asioita nykyisestä ja menneistä elämistänne. 

Ne Teistä, joita asia kiinnostaa, pystytte saamaan selville, elittekö Atlantiksen tasolla vai olitteko katselijana toisella planeetalla, mutta minun on sanottava, että useimmat maan päällä nyt olevat ihmiset ovat kokeneet Atlantiksen vähintään kerran. 

Siksi olette tulleet takaisin maan päälle tänä aikana sen kehityksessä.

Ihmiskunnan olemassaolo maan päällä on valumassa valon käsistä.

Sen värähtely heikkenee. Maan tällä hetkellä kulkema Polku muistuttaa Atlantista. Jotkut ihmiset ovat Heräämässä Valolle ja kehittyvät, kun taas toiset keskittyvät teknologiaan ja sen
mahdollisuuksiin. 

Jos jokainen ihminen ymmärtäisi Atlantista, oivaltaisimme, että meidän on nyt aika ottaa hallintaan oma Olemuksemme, pyrkiä olemaan antamatta toisten hallita itseämme, hallita koko olemustamme ja Antaa Sielullemme mahdollisuus Puhua Totuutta meille ja meidän kauttamme. Jokainen ihminen pystyy ryhtymään toimiin muutoksen aikaansaamiseksi maailmassa, kun hän on
yhteydessä totuuteensa.

Nyt tarvitaan muutosta, tarvitaan toimia. Ihmisten on noustava niitä  vastaan, jotka yrittävät tukahduttaa meidät kemikaaleilla,
kaikenlaisilla saasteilla ja negatiivisella energialla.

Ihmiset yrittävät Himmentää Valoa ja Maan Elämänvoimaenergiaa, ja Kuitenkaan Monet Eivät Näe Sitä. 

Jos Otamme Voimamme Takaisin Niiltä, jotka Hallitsevat meitä, Löydämme Oikean Polun Itsellemme ja Maapallolle.
Monet ihmiset toimivat sellaisten vaikutusten mukaisesti, jotka  Säteilevät Ulkoisesta Maailmasta, mikä jättää Heidät Tyhjäksi
Sisältä. 

He unohtavat, että Heidän Sisällään Odottaa jumalainen Kipinä, joka Auttaisi Heitä. 

Tämä on surullista, koska monet tuntevat tyhjyyttä ja yksinäisyyttä, koska he eivät pysty Yhdistymään omaan Rakastavaan Energiaansa, koska maailman heikentävät ja hallitsevat vaikutukset harhauttavat heidät
sisäisestä totuudestaan. 

Näin tapahtui Atlantiksellakin. 

En halua jatkaa Nykyajan ja Atlantiksen kauden vertailemista, mutta uskon ihmisenä, joka ymmärtää Atlantiksen Salaisuuksia ja Maan
Tilannetta, että Minun On Varoitettava Teitä.

Haluan korostaa Teille sitä, että Atlantiksen löytämisen tarve ei  ole tarvetta löytää jotain maata ja ymmärtää atlantislaisten elämäntapaa. 

On Tarvetta Yhdistyä jumalaiseen Sieluun Omassa Olemuksessanne. 

Fyysisessä kehossanne on Oma Kultainen Atlantiksenne.

Sielunne on oma Satamanne ja Taivaanne. Se on Rauhanne ja Henkinen Elämänne. 

Sitten kun Yhdistytte Sieluunne, Alatte Elää atlantislaisen Henkistä Elämää Maan Päällä. 

Eikö Se Olekin Todellinen Halunne, Olla Yhdistyneenä Mahtavan Sielunne Totuuteen ja Rakkauteen ja Säteillä Sitä Ollessanne Kehossa? 

Se on Jokaisen Ihmisen Tietoinen tai Alitajuinen Halu. 

Monet ihmiset haluavat palata Atlantiksen aikaan, jolloin Elämän täyttivät Rauha, Harmonia ja Rakkaus. 

He uskovat, että Atlantiksen löytäminen antaa Heidän Elää Tuota elämää. 

Atlantisen Viisauden Löytäminen Saattaa Auttaa Teitä Kasvamaan Henkisesti, mutta yhdistyminen Sieluunne ja Sisäiseen Valoonne Antaa sen Kultaisen Elämän Todella Ilmentyä, jonka Haluatte Todellisuudeksenne.

Rakkaus on Jokaisessa Ihmisessä. Me kaikki vain pelkäämme näyttää  tai Säteillä Sisäistä Rakkauttamme. 

Monet pelkäävät satuttavansa itsensä, tulevansa tuomituksi ja kokevansa kipua, mutta Rakkaus on elämän ydinolemus. 

Se on Meidän Parantava Energiamme ja Valaistumisemme. Kun Säteilemme Rakkautta, se Vaikuttaa Aina Positiivisesti Ympäristöömme.

Kaikkien on Tehtävä Luottavainen Hyppy, olla Luottavainen ja Rohkea Säteilläkseen Sisäistä Rakkauttaan. 


Jos ette edes yritä, miten voitte alkaa luoda Atlantista taas maan päälle, Rauhan ja Rakkauden Taivasta? 

Atlantis ei ole enää saari vaan mielentila.

Löytäkää Valo olemuksestanne ja
löydätte unelman Atlantisesta, jota haluatte.

Sanon, että Atlantiksen Salaisuudet voidaan Ymmärtää, mutta ne on  Kätkettynä Ympäri Maailmaa. 

Viisaus on Kätkettynä Temppeleihin ja Pyramideihin, Kristalleihin, Delfiineihin ja muihin eläimiin, Enkeleihin, Ylösnousseisiin Mestareihin ja Luojaan. 

Nämä olennot ovat Säilyttäneet Salaisuutensa Elämien Ajan, mutta nyt ne Alkavat Paljastua Valotyöntekijöille Maan Päällä. 

Tämä ei tapahdu siksi, että he voivat saavuttaa kuuluisuutta ja ikuisen loiston, vaan siksi että he voivat auttaa ihmiskuntaa Ylösnousemisessa Uusille Tietoisuuden Tasoille. 

Totuutta ei löydetä, Ennen Kuin Maapallo Kohottaa Tietoisuuttaan. 

Tarvitsemmeko siihen saakka monien haluamaa Atlantiksen opaskirjaa?

Atlantis oli löytöretki monille. 

Tämä Polku jatkuu Tässä elämässä.

Tämä maan aikajakso, kun tapahtuu muutoksia ja monet odottavat kamalia ja upeita asioita tapahtuvan maan päällä, on kiehtovaa aikaa, jolloin Valo voidaan Todella Ankkuroida Maahan.

Minäpä vedän yhteen Teille sanomani sanat. Maapallolla tarvitaan  muutos. Ihmisten On herättävä Valolle ja Sisäiselle Jumalkipinälleen. 

Sieluissanne on Vastaukset Kysymyksiin, joita Lentelee Mielessänne. 

Olkaa Rauhallisia ja Yhdistykää Sisäiseen Sieluunne. Säteilkää Valoanne ja Puhukaa Sielunne kanssa. 

Vakuutan Teille, että Sielunne Vastaa Aina, jos sallitte sen. Ottakaa takaisin voimanne ja Hallitkaa Olemustanne Antamalla Itsenne Kasvaa Henkisesti.

Mitä Atlantikseen tulee, sillä ei todellisuudessa ole merkitystä, uskotteko sen olevan myytti tai muisto. 
Totuus on Sielussanne, ja Riippuu Teistä itsestänne, Haluatteko Löytää Sen.

Parhaimmat Terveiseni ja Ehdoton Rakkauteni. Namaste.
Joshua David Stone

Kulkekaa aina rakkaudessa ja Valossa,
Natalie

* Suom. huom. Stone oli amerikkalainen henkinen opettaja, joka kuoli
vuonna 2005.

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Joshua David Stonea* kanavoinut Natalie Sian Glasson
(www.wisdomofthelight.com)
17.7.2007
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
http://www.jeshua.net/fi/newage/newage4.htm
Arkkienkeli Metatron:

Henkisten lahjojesi avulla kehität itseäsi

”Henkiset lahjasi ovat aukeamassa uusiin, laajempiin  ulottuvuuksiin. Henkisten kykyjesi ja lahjojesi tarkoitus on ensisijaisesti auttaa itseäsi ymmärtämään omaa moniulotteisuuttasi henkisenä olentona. Usko ja luota omiin henkisiin kykyihisi ja lahjoihisi, kehitä niitä ja auta näiden parantajan lahjojesi avulla muita. Voit opastaa heitä tiedostamaan heissä itsessään olevan kauneuden ja voiman, erilaiset kyvyt sekä lahjat, jotka sinä, niin kuin muutkin, olette saaneet Luojaltamme.”

Varjoenergia ja Atlantiksen rooli
Olette uudessa energiasyklissä ja asioita tapahtuu hyvin nopeasti. Uuden maan energia sykkii timanttisäteilyä, kun uusia asioita kylvetään ilmentymään maan päälle.
Rakkaat valotyöntekijät, kun uuden maapallon taianomainen ja mystinen energia on perustettu, teidän on myös kohdattava pelon ja manipuloinnin tuleminen taas pintaan yhteiskunta- ja tiedotusjärjestelmissänne. Nyt ehkä kysytte, miksi näin on, kun uuden maapallon energia on niin voimakasta?

No, voimme sanoa, että kun muututte ihmisenkeli-itsenne korkeampaan "versioon", olette puhdistaneet DNA:stanne kaikki vääristymät ja olette yhdistämässä kaikkea sitä, mitä olette olleet menneissä aikajaksoissa, niin että todellinen tai ydinolemuksenne voi tulla esiin. Tässä prosessissa olette yhdistäneet sekä Lemurian että Atlantiksen ajan kokemuksia. Tämä on tehnyt teille mahdolliseksi paratiisikoodien aktivoimisen ja energisoinut planeetan pitkäaikaista uudelleenrakentamista paratiisikodiksi olennoille, jotka astuvat maan päällä. Mutta se on myös tarkoittanut sen varjoenergian kohtaamista ja käsittelemistä, mitä heijastaa yksi suurimmista traumoista, mitä maapallo ja sen ihmiset ovat kohdanneet "lähihistoriassa".

Rakkaat ystävät, tämä on Atlantiksen tuhoutuminen, jolloin ne valtavat kristallit jotka ylläpitivät kosmisten portaalien ja tähtiporttien valokoodeja, eivät enää pystyneet tekemään työtään, koska niiden vartijoiden sydämet olivat pimenneet. Kuten olemme sanoneet aiemmin, tämä oli tulosta monilla tasoilla tehdyistä valinnoista, mitkä tekivät mahdolliseksi ihmisen tiettyjä kykyjä kehittävän polun. Näihin sisältyivät ajattelun nopea kehittyminen ja egon esiintuleminen. Kumpikaan näistä ei ole sinällään "huono" asia, mutta niistä oli valitettavia sivuvaikutuksia, mm. erillisyyden ja vieraantumisen tunne, alhainen itsetunto tai sen puuttuminen ja sen seurauksena syyllisyyttä, masennusta ja ahdistusta epäonnistumisesta, mitkä rekisteröitiin DNA:han ja Akaasisiin tiedostoihin.

Kutsumme tätä energiaa negatiivisiksi Atlantis-koodeiksi ja tiedämme, että nämä perustuvat vääriin ajatuksiin ja väärään informaatioon sekä ymmärrykseen puutteeseen planeetan ihmisevoluution prosesseista. Mutta näitä käyttävät manipuloimiseen ne, jotka pyrkivät säilyttämään kontrollin maasta ja sen asukkaista pelon avulla ja kieltämällä heiltä vapauden. Rakkaat ystävät, te olette vapaita! Tietäkää, että te olette vapaita! Tietäkää, ettei teidän enää tarvitse kantaa pelkoa ja ahdistusta maailmanlopun tuhonäkymistä. Ne jotka esittävät näitä näkymiä, aktivoivat negatiiviset Atlantis-koodit ihmisen kollektiivimuistissa ja saavat aikaan pelkoa ja ahdistusta ihmisissä, koska heidän syvä alitajuntansa muistaa - syyllisyys- ja stressitunteiden kera.

Rakkaat ystävät, tietäkää, että elämä - kaikki elämä maapallolla - on älykästä voimaa. Se on heijastusta Jumalolemuksesta, se on yhtä. Evoluutionne pyrkii kohottamaan teidät korkeammille olemisen tasoille - se ei pyri tuhoamaan teitä. Lähteen, Luojan, ehdoton rakkaus etsii vain kaiken korkeinta parasta - planeetan ja sen asukkaiden - eikä ketään syytetä tai tuomita. Rakkaat ystävät, on aika tehdä yhteisponnistus negatiivisesta Atlantis-ohjelmoinnista vapautumiseksi, niin että kollektiivitietoisuutta ei vedetä pelkoon ja että pystytte näkemään selvästi ne upeat uudet mahdollisuudet, joita syntyy maailmassanne, kun transformoitte ja uudistatte itsenne.

Kuten olemme sanoneet aiemmin, valitsitte kollektiivina käyvänne läpi tietoisen evoluutioprosessin - ette massiivisen tuhoutumisen atlantistlaista polkua. Rakkaat ystävät, jos voisitte vain päästää irti negatiivisista ohjelmista kollektiivimuistissanne, näkisitte, miten voimakkaita olette ja miten täysin varustettuja olette luomaan ja ilmentämään mitä upeimman tulevaisuuden itsellenne ja planeetallenne.

Vapautuminen tunnestressistä ja -tuskasta ilon ja autuuden tilaan pääsemiseksi

Rakkaat ystävät, jos voisitte lopultakin vapauttaa tämän vanhan energian ihmisen kollektiivitietoisuudesta, se vapauttaisi teidät myös siitä tunnetrauman ja -tuskan kierteestä, mitä jotkut teistä edelleen kokevat. Sillä tosiaankin se ei ole elämää, vaan tulosta energioidenne manipuloinnista Atlantiksen kauden viimevaiheissa. Ne joilla oli pimeä sydän täynnä erillisyyden tuskaa, ottivat hallinnan ja oppivat, miten manipuloidaan väestöä käyttämällä väärin sakraali- ja juurichakran seksuaalienergioita.

Rakkaat ystävät, yksi tämän äskettäisen voimajakson teille antamista lahjoista oli kyky yhdistää tai virittää sakraali- ja sydänchakra niin, että voitte ilmaista seksuaali- ja luomisenergioita ehdottoman rakkauden ja ilon kera, ilman pelkoa ja syyllisyyttä. Tämä voimakas, uusi viritys sallii teidän ohittaa Atlantkisen negatiiviset koodit.

Atlantiksella tämän energian väärinkäytön tuloksena ihmiset tulivat riippuvaiseksi tunnedraamasta, sillä sydän oli irti tunteista ja ihmispsyyke riippuvainen pettämisen, hylkäämisen, tuskan ja kärsimyksen energioista. Nämä tunnetraumat olivat niin läpitunkevia, että ne menivät uskontoon ja Jeshuan ja Maria Magdaleenan kaunis ja sädehtivä kaksoisliekkitarina vääristyi Jeesuksen ristiinnaulitsemiseksi. Myöhemmin ihmiskuntaa kontrolloitiin negatiivisilla koodeilla, mitkä vaativat vapautumista synnistä ja syyllisyydestä ja tarvetta vapahdukseen. Valetta ja petosta - todella!

Rakkaat ystävät, graalikoodit, valokoodit, jotka vapauttavat ihmiskollektiivin Atlantiksen negatiivisista ohjelmoinneista, on aktivoitu jo teissä. Kaksoisliekkiavataarat ovat näyttäneet polkua yhtenäiseen ehdottomaan rakkauteen ja ykseyteen. He ovat opettaneet, miten yhdistytään taas Jumalolemukseenne ilon ja rakkauden tilassa, syyllisyyden, tuskan ja draaman yläpuolella. He ovat näyttäneet teille, miten kohotetaan tunne-energiaa niin, että sitä ilmaistaan sydämen kautta rakkautena ja ilona.

Rakkaat ystävät, elämässä teidän on oltava jatkuvasti hereillä ja tietoisena niistä, jotka pitäisivät teitä tunnedraamaenergiassa seksuaali- ja luomisenergioiden väärinkäytöllä. Sillä nämä energiat ovat voimanne ilmentää ja luoda, ja jos teitä vedetään luomaan kärsimyksen ja tuskan draamaa, niin jumalaista luomisenergiaanne käytetään väärin.

Rakkaat ystävät, kun astutte tälle säteilevälle uudelle maapallolle, pyydämme teitä auttamaan kollektiivia nousemaan korkeampaan tietoisuuteen, sallimatta itsenne vajota pelkoon tai tulematta niiden manipuloimaksi, jotka haluavat saada aikaan tunnedraamoja.

Pitäkää energianne aina sydämessä, kuten teille Kristus-avataarat osoittivat, ja teitä siunataan rauhalla ja ehdottomalla rakkaudella. Älkää tuomitko ketään, vaan aina tarkkailkaa omaa sydäntänne ja valitkaa vain sitä, mikä tuo iloa sydämeenne ja sieluunne.

Kun uusi maapallo nousee, on todella aika siirtyä niiden negatiivisten ohjelmien ohi, jotka ovat pidätelleet ihmiskuntaa hyvin pitkään ja juhlia elämää ja elämäniloa maaplaneetalla!

Elämä on upea rakkaus- ja armolahja. Alkuperäinen suunnitelma oli ilon ja luovuuden yltäkylläinen elämä. Olette palaamassa alkuperäiseen malliin ja kehittymässä aina korkeammiksi rakkauden ja ilon ilmaisumuodoiksi. Kun pidätte tätä tietoisuutta itsessänne, elätätte rakkausenergiaa, mikä tekee ihmiskunnalle kokonaisuutena mahdolliseksi murtautua Atlantiksen tuhokoodien läpi ja elää siinä rauhan ja rakkauden kulta-ajassa, mitä kylvetään tällä hetkellä!


UUDEN SIEMENET: MYÖTÄTUNTO, ILO JA PLANEETAN PALVELEMINEN

Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Celia Fenn 
( www.starchildascension.org)
Syyskuu 2009
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Ei kommentteja: