WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Valamo kunnostaa Uspenskin katedraalista varastetun ikonin


Keskisuomalainen 13.2.2011 Heinävesi Heli Pottonen

Valamon konservointilaitoksen johtaja konservaattori Riikka Köngäs nostaa Suomen ortodoksisen kirkon hengellisiin aarteisiin kuuluvan Kozeltshanin Jumalansynnyttäjän ihmeitä tekevän ikonin varovasti esille. Ikoni on silminnähden kokenut kovia.

Sen pinta on multainen ja sitä peittänyt helmikirjailtu kangas on revitty. Köngäs on nyppinyt pinseteillä kankaan alta esille useita pieniä valkoisia matoja. Hän uskoo, että puupohjassa on pieneliöitä lisää.

Ikonia voi pitää huoneenlämmössä vain vähän aikaa kerrallaan.

- Se on kylmettynyt ja litimärkä. Pyrimme estämään suuret lämpötilanvaihtelut. Tärkeintä on saada ikoni kuivumaan, Könkäs kertoo.
Kuulostaa pahalta. Ikoni on kuitenkin olosuhteisiin nähden ihmeen hyvässä kunnossa.

- Odotin pahempaa, kun kuulin, että ikoni on löytynyt maasta. Kun kuulin, että se on kuvapuoli maata vasten, sydän hyppäsi kurkkuun. Minusta jo se on ihme, että ikoni on näinkin hyvässä kunnossa, Könkäs sanoo.

Uspenskin IKONI

Vaiheikas historia

Uspenskin katedraalin ikoni on alkuperäisen Kozeltshanin luostarin ikonin jäljennös.

Uspenskin ikonin juuret ovat 1800 - luvun lopun VIIPURISSA, jossa erään perheen tytär sairasti vaikeaa tautia.

Perheen äiti pyysi isä Johannesta, Kronstadtin rovastia, täymään  Viipurissa tyttärensä luona. Isä Johanneksella ei ollut tilaisuutta saapua, mutta hän lähetti siunauksenaan Kozeltshanin Jumalanäidin ikonin jäljennöksen, jonka edessä pidettiin rukouspalvelus. Tyttö parani pian.

Ikoni tuotiin Helsinkiin toisen maailmansodan aikana. Useat rukoilijat ovat kokeneet saaneensa vastauksen ikonin edessä esittämiinsä rukouksiinsa. Esimerkiksi lasta toivovat pariskunnat saapuivat Uspenskiin ikonin ääreen ulkomailta asti.

Ei kommentteja: