WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Valaistumisen kahdeksan muutosta OSA 2.


Lee:

Tässä on mielenkiintoinen kanavointi, joka annettiin ihmisille Mexico Cityssä niistä kahdeksasta muutoksesta, jotka ihminen käy läpi siirtyessään tiedostamisesta ylösnousemustilaan. Paljon tästä tiedosta on annettu pienempinä paloina viime vuosien aikana, mutta tässä ne kaikki annettiin yhteenvetona. Aiheesta kerrottiin kahtena päivänä, joten tämä osa kattaa neljä viimeistä muutosta 5-8.


Tämä viesti on kanavoitu uudelleen [Kryon ja Lee] ja siihen on tehty lisäyksiä selkeämmän ymmärrettävyyden aikaansaamiseksi. Usein kanavointitilaisuuteen sisältyy kommunikointia, mitä painetuilla sivuilla ei ole. Nauti siis tästä parannellusta viestistä, joka annettiin valaistumismuutoksista Mexico Cityssä.


***********

Tervehdys, rakkaat ystävät, olen Kryon Magneettipalvelusta.

Jotkut ovat sanoneet: "Miten tämä on mahdollista? Miten mies voisi istua tuolissa ja näennäisesti silmänräpäyksessä puhua toiselle puolelle verhoa? Onko tämä tosiaankin totta?" Niinpä taas kerran käännymme puoleenne ja kysymme, miltä se tuntuu? Tuntuuko se siltä, että mies puhuu vai tuntuuko se siltä, että Jumalan rakkautta virtaa tähän paikkaan? Mitä jos teillä olisi sisällänne kyky tietää välittömästi, onko se totta vai ei? No, teillä on! Tämä on osa tämän päivän oppituntia, sillä ihmisolennon henkisen polun muutoksista tulee tämä lahja.


Tosiaankin täällä on istumassa niitä, joilla on tämä kyky ja he tietävät, mitä tapahtuu. Voisiko olla niin, että Jumala rakastaa ihmisiä niin paljon, että pesisimme jalkanne? Miksi ette kysy niiltä, joiden jalkoja pestään? Tulemme siis hiljaa voimakkaan viestin kera. Mutta emme halua aloittaa opetusta ihan vielä.


Mitä tunnette nyt? Tässä tilassa tapahtuu juuri nyt asioita, koska olette pyytäneet niitä. Monet teistä ovat antaneet luvan tämän illan lahjoille… vielä useammat kuin eilen illalla. Sallitte eli olette antaneet luvan itsellenne tänä iltana. Sillä monet jotka ovat puhuneet teille tänään henkisesti [konferenssin puhujat], ovat antaneet teille viestin, jonka minäkin annan: Ette ole yksin. Olette yhdessä tässä henkisessä veneessä tänään, ja kenties alatte tuntea, että hän joka istuu vieressänne, jota ette ehkä tunne, on myös osa prosessianne. Kenties on jokin henkinen järjestelmä, joka pitää sisällään kaikki ihmiset? Tosiaankin, tämä on osa opetusta tänä iltana.


Sanon tämän ennen aloitustamme, ihmisolento: 

Tiedän, kuka olet. Jokainen enkeliolento maailmankaikkeudessa tietää, että olet täällä. Voisitko todella olla niin tärkeä, että maailmankaikkeus tietää nimesi? Vastaus on kyllä. Sitä asiaa joka estää teitä uskomasta tähän kaikkeen, kutsutaan verhoksi, ja se toimii hyvin ja estää teitä näkemästä tätä tosiasiaa. Verho on vahva. Viimeinen asia minkä näette itsessänne, on se henkinen mestaruus, josta puhuimme eilen [viestin ensimmäinen osa].

Tänään aion jatkaa paljastusta ja puhumista ihmisolennon kahdeksasta henkisestä ominaisuudesta tiedostamisen ja ylösnousemuksen välillä. Haluan teidän muistavan, mitä sanottiin aiemmin… tässä ei ole mitään aikataulua. Ette voi päättää itse, miten kauan muutosten väli kestää. Sillä vapaan valinnan myötä on mahdollista, että muututte vain yhdestä kahteen. Voitte pysähtyä numeroon kaksi. Se riippuu teistä eikä siitä koidu mitään rangaistusta.


Tässä mukana olevat asiat ovat monitahoisia ja henkilökohtaisia. Älkää tuomitko ketään ihmisolentoa, joka on näköpiirissänne ja joka ei tee henkisesti sitä, mitä hänen teidän mielestänne pitäisi tehdä. On mahdollista, että se on paras, minkä hän voi saada aikaan omassa Jumalan etsinnässään. Kenties se näyttää teistä pintapuoliselta, mutta ehkäpä laajemmin, universaalisti hän tarvitsee jonkin järjestön suojaa, joka kertoo hänelle, miten palvellaan.


Ette voi kertoa jonkun henkilön ikuisen sielun henkilökohtaisia ominaisuuksia omasta näkökulmastanne, kun katsotte häntä 3D:ssä. Juhlikaa siis hänen elämäänsä. Älkää katsoko häneen sanoen: "No, toivon, että hän tietäisi sen mitä minä", sillä vapaassa valinnassa ja synkronismissa hänellä on henkisesti kaikki samat mahdollisuudet kuin teillä.


Energia tällä planeetalla on muuttumassa niin kovasti, että se herättää sananmukaisesti DNA:n. "Kryon, miksi puhut niin paljon DNA:sta?" Koska siinä on kaiken henkisyyden ydin. Se sisältää korkeamman itsenne. Se sisältää Akaasiset tiedostot olemassaolostanne maan päällä. Se sisältää parannuksen ja mestaruuden, ylösnousemustietoisuuden. Näin se toimii biologisesti kanssanne ja siksi ylipäätään puhumme siitä. Siksi he puhuivat siitä [konferenssin puhujat]. Kyse ei ole vain kemiasta. Kyse on ylösnousemuksen rakennuskivistä kehossanne. Jotkut näkevät sen ja jotkut eivät.


Jatkaminen neljään viimemuutokseen


Ne neljä muutosta, joista olemme puhuneet, ovat syvällisiä. 

Jäimme ihmiseen, joka oli havainnut, miten vältetään karma ja siirrytään henkisyyden puhtaalle pöydälle. Mitä useammasta muutoksesta puhumme, sitä monimutkaisemmaksi homma tulee. Monet, monet ihmiset jäävät neloseen eivätkä koskaan siirry eteenpäin, eikä sitä tuomita. He ovat aivan yhtä merkittäviä valotyöntekijöitä kuin ne, jotka jatkavat kahdeksikkoon saakka. Jumalalta ei tule nimittäin ole mitään odotushierarkiaa. Tiesittekö sen?

Emme ole lineaarisia, joten ei ole mitään odotustikkaita, joille te niin usein perustatte henkisen todellisuutenne. Se joka istuu kirkossa polvillaan, on yhtä paljon Jumalan siunaama kuin se, joka kulkee ylösnousemusprosessin läpi metafyysisellä tavalla. Sillä Jumalan rakkaus on sama molempia yksilöitä kohtaan, eikä ole mitään ennakkomieltymystä, miten pääsette perille.


Ihmiselämän lopussa kumpikin tutkivat samaa energiaa ja heidät toivotetaan avosylin tervetulleeksi takaisin verhon läpi. Teitä ei tuomita, vain rakastetaan. Se mitä teette tällä planeetalla, riippuu vapaasta valinnastanne. Se on osa pimeän ja valon palapeliä. Osa siitä kohottaa tämän planeetan värähtelyä ja osa ei. Mutta palapeli kuuluu teille ja te olette niitä, jotka kokoavat sitä. Jumala ei puutu asiaan, jos olette huomanneet. Näin paljon teitä rakastetaan.


Viides muutos


Viides muutos on syvällinen. Se on sitä, kun ihmisolento havaitsee voivansa todella muuttaa ainetta. 

Viimeiset neljä muutosta koskevat sitä, miten ihminen vaikuttaa maahan ympärillään, itsensä ulkopuolella. Ensimmäiset neljä muutosta liittyvät häneen itseensä ja hänen omaan kasvuunsa. Neljä viimeistä liittyvät häneen ja muihin ihmisiin.

On intuitiivista, että heräätte neljän muutoksen jälkeen ymmärrykseen siitä, miksi olette täällä. Viides muutos liittyy valon lähettämiseen muulle planeetalle. Miten teette sen? Voitteko tehdä sen? Voiko sillä olla vaikutusta? Hyvin suuri osa tästä kuulostaa hyvin yksinkertaiselta, lähes lapselliselta.


Jos kerrotte sellaiselle ihmisryhmälle, jolla ei ole aavistustakaan siitä, mitä te tiedätte ja mitä olette tekemässä, että olette menossa kokoontumiseen, missä aiotaan lähettää valoa jonnekin tällä planeetalla, he taputtavat teitä päähän sanoen: "Voi, miten suloista, miten kivaa." Siten he kääntävät selkänsä ja pyörittävät silmiään. Mistä syystä? Ei ymmärretä millään esoteerisella olevan 3D-merkistystä. He eivät usko sen vaikuttavan mitään. Heillä ei ole aavistustakaan siitä eivätkä he edes ymmärtäisi, jos yrittäisitte selittää sitä.


Kuvitelkaa, että eläisitte maailmassa, jossa ei olisi näkökykyä ja joku kertoisi teille, että voisitte nähdä. Pilkkaisitte ajatusta "näkemisestä". Eikä vain tämä, vaan hän yrittäisi sitten kuvailla teille värejä. Ette tietenkään voisi pyöritellä silmiänne hänen kummalliselle puheelleen. Tämä on vertauskuva, sillä siinä te seisotte käytyänne läpi neljä DNA-muutosta, mikä selvästi asettaa teidät hyvin etäälle niistä, jotka eivät ole käyneet yhtään muutosta läpi. Se ei tee teistä yhtään parempaa ihmistä kuin joku toinen. Sillä jokaisella teistä on sama vapaa tahto tehdä edessänne olevilla työkaluilla sen, mitä haluatte.


Viidenteen muutokseen päästessänne pystytte muuttamaan ainetta mielellänne. Kun käytätte voimaanne kuvitella valoa lähetettävän pimeisiin paikkoihin, ympärillänne tapahtuu värähtelymuutos. Tässä on mestari työssään, sillä elementit reagoivat energiaanne. Nämä ovat niitä, joilla ei ole mitään muuta tehtävää tällä planeetalla, kuin lähettää valoa ihmiskunnalle. Heillä ei ole karmallisia ongelmia ratkaistavanaan ja he ovat nyt spesialisteja kumppanuudessa maan kanssa. Täällä on monia, jotka ovat tehneet tätä.


Annan usein kumppanini tuntea sen energian, mitä tunnen näiden hetkien aikana. Joskus meidän puolellamme tunnetaan hyvin paljon kiitollisuutta, rakkautta, kunnioitusta ja innoitusta niitä kohtaan, jotka todella muuttavat maata valollaan. Monia heistä istuu täällä nyt. He ovat keksineet sen mekaniikan, miten homma toimii.



Kauan sitten he käsittivät, ettei pidä lähettää mitään asenneta tai ajatusta tai edes visualisointia meditaatioissaan. Sillä visualisoinnit olisivat heidän omiaan, jotka heidän mielensä loi jotakuta toista varten. Ei. Sen sijaan hän, joka lähettää tätä maata muuttavaa valoa, on oppinut homman toimintamekaniikan ja se on tämä: Puhdasta valoa voidaan lähettää ilman ennakkoasennetta tai ajatusta, sillä siihen ei voi liittää mitään ennakko-odotusta.


"Odotahan hetki, Kryon, haluan rauhaa maan päälle, joten lähetän rauhan valoa. Se on ok, eikö olekin?" 

Jos teet sen, sinulla on ennakkoasenne. Niin suuri kuin tuo ajatus onkin, se on sinun ajatuksesi, eikö vain? 

Miltä tuntuisi sen sijaan lähettää Jumalan valoa johonkin paikkaan ilman mukaan liitettyä ajatusta, niin että ne triljoonat olennot, jotka muodostavat sen, mitä te kutsutte Jumalaksi, voisivat ottaa valon ja laittaa sen juuri sinne, minne se kuuluu tänään? 

Haluatteko todella kantaa visualisoinnin taakkaa vai voitteko mennä sen yli ja visualisoida sen sijaan valtavan synkronismin, joka luo täydellisen tilanteen… oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa? Näin lähetätte valoa.

Se ei ole myöskään kovin helppoa. Sillä teidän on mentävä tilaan, missä ennakkoasenne häipyy pois ja otatte päällenne Jumalan energiatakin. Voitte tuntea sen. Voitte tuntea valon tulevan niin valkoiseksi, että se pesee pois kaikki asenteenne ja ajatuksenne mitä tahansa kohtaan. Sitten lähetätte valoa pimeimpään kuviteltavissa olevaan paikkaan. Ja ilman ennakkoasennetta valo valaisee tuo paikan jumalaisella suunnitelmalla, joka on täydellinen.


Jos noissa pimeissä paikoissa on monia ihmisiä, he saavat nähdä asioita, joita he eivät ole ennen nähneet. Vapaasta valinnastaan he voivat nyt siis käyttää asioita, jotka olivat ennen pimeydessä, mutta nyt ne on valaistu. Sitten ihmiset voivat tehdä noilla asioilla, mitä haluavat. Jotkut valaistuista asioista ovat viisautta, parempia tapoja ajatella asioita, rauhanomaisia ratkaisuja ja ne muuttavat elämää.


Näin lähetätte valoa. Se ei ole sellaista kuin kuvittelitte, eihän? Kuvauksemme mukaisessa tekemisessänne on vilpittömyyttä, sillä te ette vala omia ajatuksianne tälle planeetalle. Sen sijaan valatte vain valoa.


Näkeekö kukaan teistä numeroita 11:11? 

Tiedättekö mitä se tarkoittaa numerologisesti? 

Valaisemista, valaisemista. Miltä tämä tuntuu sinusta? Mitä jos tehtäväsi olisi valaista pimeää maapalloa? No, ne teistä jotka ovat käyneet tämän viidennen muutoksen läpi, tietävät sen toimivan. Se on ensimmäinen muutos, jolla on vaikutusta maapalloon.

Nyt kerromme teille jotain, mitä olemme sanoneet aiemmin. Tämä valotyöntekijä muuttaa kirjaimellisesti planeetan värähtelyä siellä, missä hän kulkee. Onko tämä liian suurta sinulle? Onko sinulle opetettu, ettet ole mitään, että olet syntynyt likaisena? 

Onko sinulle joskus kerrottu, ettet voi koskaan koskettaa Jumalaa? No, se ajatus on aika poistaa. Uskoisitko enkeliä, jos hän istuisi edessäsi ja kertoisi, ettei se ole totta? Sen sijaan olet syntynyt suurena ja verho kätkee tämän sinulta. Siksi käsillä oleva haaste on löytää mestaruus palapelistä. Voit vaikuttaa kaikkialla, minne kuljet. Tämä on numero viisi.

Kuudes muutos


Numero kuusi on vaikea selittää. Silloin valotyöntekijä alkaa ymmärtää sitä moniulotteista järjestelmää, miten hänen asiansa toimivat maan päällä. Hän alkaa ymmärtää kanssaluomista. 

Minäpä esitän teille kysymyksen vilpittömyydestä: Jos teidän sallittaisiin kanssaluoda todellisuus itsellenne, eikö se vaikuttaisi toisiinkin ympärillänne? Vastaus on, että tietenkin se vaikuttaisi.

Kaikki mitä luotte, vaikuttaa tosiinkin ympärillänne. Jos teette jotain suurta, kuten luotte sen, mitä tarvitsette elämässä, sillä on vaikutusta ympärillänne oleviin. Mitä siis oikeastaan olette tehneet? Oletteko kanssaluoneet itsellenne jotain, mikä jyrää jonkun toisen? Miettikääpä sitä. Miten näin voitte olla vilpitön, kun kanssaluotte itsellenne? Oletteko koskaan ajatelleet asiaa? Numero kuusi on ymmärrys siitä, miten kanssaluominen toimii järjestelmässä, missä kaikki ovat kanssanne. Se on 3D:n ylittävä palapeli. Se vaatii jotain, mistä olemme puhuneet aiemmin ja sitä kutsutaan synkronismiksi.


Taas kerran annamme teille kivan tarinan, jonka muistatte. Tämä on annettu kaksi kertaa kanavoinnissa, myös kirjoitettu puhtaaksi kaksi kertaa. Mutta sen on oltava tässä, jotta kokoelma on valmis ja nämä kahdeksan muutosta yhdistetään. Elätte hyvin, hyvin kiireisessä kaupungissa [Mexico City]. Kun kuljette kaduilla autoillanne, tarvitsette melkein enemmän kuin kukaan muu maan päällä jotain, mitä kutsutaan "Parkkienkeliksi". Tiedätte, kuka hän on, eikö vain? Monet teistä käyttävät Parkkienkeliä. Siinä te olette ja teidän tarvitsee olla tietyssä rakennuksessa eikä ole parkkipaikkaa. Vaikuttaa kestävän ikuisuuksia kiertää korttelia, koska liikenne on ruuhkaista. "Ole kiltti, Parkkienkeli", sanotte. "Päästä minut johonkin parkkipaikkaan. Anna sen olla vapaa." Ja sitten niin tapahtuu! Joku peruuttaa suoraan eteenne ja te menette hänen paikalleen. Sitten sanotte: "Kiitos, Parkkienkeli."


Ei homma näin toimi, eihän? Tiedätte paremmin. Tässä kuvauksessa ei ole vilpittömyyttä, siinä ei ole rakkautta, eihän? Kysyn siis 3D-aivoiltasi, rakas ihmisolento, miten luulet sen toimivan? Voisit olettaa ja laskea 3D-käsityksillänne kokonaisen vuoden etkä koskaan ymmärtäisi sitä. Sen sijaan asetu moniulotteiseen tilaan, missä ei ole aikaa.


Se on järjestelmä, joka näkee tarpeenne paljon ennen, kuin teillä on se. Se antaa mahdollisuuden ja vastauksen, joka voi auttaa teitä, jos tarvitsette. Se antaa järjestelmän, missä tiedetään kaikki tuossa rakennuksessa olevien mahdollisuuksista. Se antaa jotain, mikä on todennäköisyyksien vastaista ja 3D:n ulkopuolella. Se antaa jonkun, joka on valmis lähtemään juuri, kun teidän tarvitsee tulla sisään. Tässä ei ole menettäjää eikä valaistumisesta ole kilpailua. Toisista se näyttää sattumalta tai vahingolta. Mutta te tiedätte varsin hyvin, että olette luoneet synkronistisen kokemuksen, joka käyttää hyödykseen niitä työkaluja, joita teillä on sen tekemiseksi. Miten monta "sattumaa" on oltava, ennen kuin toiset alkavat nähdä taikaa?


Numero kuusi on merkittävä muutos. Se on jumalainen muutos, sillä se saa aikaan ihmisolennon, joka alkaa työskennellä hilan ("ristikon") kanssa… joka on täynnä mahdollisuuksia. Se on kaunista. Se on logiikan ulkopuolella eikä siinä ole teistä järkeä. Mutta opitte kuitenkin odottamaan sitä ja sitä kutsutaan synkronismiksi. Se on vaikea käsite elettäväksi, koska se kulkee vastoin kaikkea, mitä aivonne kertovat teille.


Olemme puhuneet tästä monta kertaa. Voitte mennä etsimään sitä vuosien aikana annetuista kanavoinneista. Se kertoo, miten yksinkertaisista elämän tarpeista huolehditaan synkronismin avulla. Mutta se ei toimi ihmisillä, jotka ovat kotonaan odottamassa, että Jumala loistaisi vähän valoa heihin. Sen sijaan se vaatii ihmistä lähtemään ulos kotoa ja työntämään mahdollisuuksien ovia, koska tässä synkronismissa on nimenne ja se on valmistunut tässä moniulotteisessa keitossa paljon ennen, kuin tarvitsitte sitä. Nämä ovat korkeita käsityksiä eikä niitä ymmärrä helposti, sillä lähestytte ylösnousemustilaa… todellista mestaruutta.


Seitsemäs muutos


Mitä tiedätte numerosta seitsemän [numerologisesti]? Seitsemän nähdään usein pyhimpänä numerona. Se on numero, joka useimmiten yhdistetään henkisiin asioihin. Useimmat kirjoitukset monissa kulttuureissanne voivat vahvistaa tämän.


Seitsemäs muutos on kyky parantaa oma kehonsa. Miksi se on seitsemäs kahdeksasta? Miksi sen pitäisi olla niin vaikeaa? Miksi se on niin korkealla tässä henkisten muutosten luettelossa? Koska yksi vaikeimmista asioista ihmisolennolle on parantaa itsensä. Kysykää keneltä tahansa parantajalta tässä huoneessa: "Mitä teet, kun sairastut?" Hän sanoo: "No, menen tietenkin parantajalle." Voisitte sitten sanoa: "Luulin sinun olevan parantaja." Ja hän sanoo: "Tietenkin, mutten itselleni!"


Miksi näin on? Koska se on vaikeaa! Niinpä seitsemännessä muutoksessa on kyse solurakenteen ymmärtämisestä. Se edustaa ihmistä, jolla on moniulotteinen aistimus menemisestä omaan kehoonsa ja työskentelemisestä oman DNA:nsa kanssa? Oletteko kuulleet ihmeistä? Oletteko kuulleet niistä, joilla oli sairaus ja yhtäkkiä se oli poissa? Haluaisitteko tietää, miten se tapahtui? Se tapahtuu DNA:n sisällä. DNA:ssanne on kerros [energia], yksi 12 moniulotteisesta kerroksesta, mikä on vastuussa tästä. Se on kaunis asia, mutta parantuminen on paljon enemmän kuin luulette.


3D-käsityksenne parantumisesta on kiinteällä aikajanalla, missä on jatkuvaa liikettä mutta vain yhteen suuntaan. Ette voi mennä menneisyyteen. Siksi näette parantumisen yksisuuntaisena. Se on ennakkoasenteista ajattelua, ettekä te edes tiedä sitä. Ajattelette, että parantuneella ihmisellä oli sairaus ja jotenkin se lähti pois. Tämä ei kuitenkaan ole oikein. Sen sijaan kehonne menee moniulotteiseen tilaan, taaksepäin aikaan ennen sairautta. Voitaisiin sanoa, että sisällänne on aikakone, joka kääntää taaksepäin biologisia tapahtumia. Tulos on DNA-solurakenne, joka ei palaa sairauteen, koska sillä ei koskaan ollutkaan sitä!


Jokainen teistä tulee varustettuna tällä työkalulla. Ymmärsittekö todella, mitä juuri sanoin? Kun päätätte parantua jostain niin merkittävästä kuin sairaus, mitään taikaenergiaa ei tule puhdistamaan teitä. Sen sijaan sisäinen mestaruutenne starttaa ja vie solurakenteenne sairauden puhkeamista edeltäneeseen tilaan. Näettekö, miksi tämä on numero seitsemän? Se on kaunista!


Opetelkaa puhumaan soluillenne. Tehkää joka päivä harjoitus, missä solurakenteenne kuulee teidän puhuvan sille - niille kaikille. Sanokaa mitä tahansa, mutta antakaa niiden tietää, että "pomo" on paikalla ja ohjaa näytöstä. Sillä ihmisolennolla on taipumusta uskoa, että hän elää vain päässään. "Missä on valaistumisesi?", joku ehkä kysyy. "No, se on täällä päässäni, kolmannessa silmässäni, käpylisäkkeessäni."


Jos DNA sisältää valaistumisenne - ja se sisältää - niin onko se vain päässänne? Miten moni teistä on koskaan katsonut isovarpaaseensa ja juhlinut sitä, miten valaistunut se on? Kysymys on soma ja hassu, eikö vain? Se on valaistumisenne varvasosuus, eikö olekin? Miten monta triljoonaa DNA-osasta ajattelette olevan varpaassanne? Jos niissä kaikissa on valaistumista, eikö varpaanne ansaitse juhlimisen?


Alkakaa puhua soluillenne. Jos kirjaimellisesti joka aamu tervehditte niitä ja juhlitte niitä, teette hommanne. Kummallista, eikö vain? Tämä vihje tulee enkeliltä, joka ei ole koskaan ollut ihminen, joka antaa teille vihjeitä omasta kehostanne. Tiedättekö, miksi voin tehdä sen? Koska voin nähdä valaistumisenne päästä varpaisiin.


Kahdeksas muutos


Mennäänpä viimeiseen kohtaan ja tämän jälkeen lopetamme. Ylösnousemusmuutos. 

Sana on mielenkiintoinen, sillä teille on kerrottu ylösnousseista olennoista, eikö vain? 

Olemme kertoneet teille aiemmin, että oman kulttuurinne kirjoituksista, kohdasta Toinen kuninkaiden kirja, voitte lukea profeetta Elian ylösnousemuksesta. Siitä kertoo selvästi hän, joka katseli, Elisa. Voi, Elisa kertoo tapahtuman suuruudesta ja hän puhuu valosta. Hän sanoo: "Yhtenä hetkeä Elia on paikalla ja toisena poissa." Niinpä teillä on tämä näkymä ylösnousemuksen määritelmänä… hän joka "menee ylös".

Siksi on niitä, jotka sanovat: "Tuskin maltan odottaa tämän elämän läpi pääsemistä ja ylösnousemista." Se on melkein kuin sanoisi: "Olen tehnyt oman osani ja pääsen lähtemään kotiin aikaisemmin." Kuitenkin energia on muuttunut kovasti tällä planeetalla sitten Elian aikojen. 

Ylösnousemus ei ole sitä, mitä luulette. Se on itse asiassa nyt vaikeampaa.

Annan teille ylösnousemuksen määritelmän: 

Se on ihminen, jolla on vapaa valinta ja joka siirtyy seuraavaan elämään ilman kuolemaa. Se on ihminen, joka on käynyt läpi seitsemän ensimmäistä muutosta ja katsoo ympärilleen sanoen: "En ole se, joka olin ennen." Se on kirjaimellisesti Akaasisten tiedostojen ylösnousemus, menemistä 3D:n yli ja sen ylittämistä, mitä ihminen pitää aikana ja syynä. Se on sellainen, joka vakuuttuu mestaruudestaan niin täysin, että hänestä tulee joku toinen. Tätä on ylösnousemus.

Jotkut sanovat: "Sen täytyy olla hyvin harvinaista, Kryon." Se ei ole sitä. Heitä on täällä! Ihmisiä jotka ovat menneet kaikkien kahdeksan muutoksen läpi, on täällä. Kun he katsovat taaksepäin elämässään, he näkevät jonkun muun, eivät sitä, keitä he ovat tänään.  

He jättävät valovanan kaikkialle, minne he menevät. Voi, he ovat edelleen ihmisolentoja, he käyvät edelleen töissä - aivan kuin tekin. Heillä on maan haasteet, aivan kuin teilläkin.

He kuitenkin katsovat pelon silmiin ja pelko häviää itsestään. Sen on pakko. He kulkevat pimeisiin paikkoihin ja paikat loistavat valoa. He tuovat Jumalan tyyneyden ja rauhan joka tilanteeseen. He ovat hitaita suuttumaan ja nopeita viisastumaan. He eivät koskaan tuomitse ja rakastatte heidän seuraansa, ja heitä on täällä. Ei, ei enkelimuodossa. Sen sijaan heitä istuu tuolilla kuuntelemassa ja lukemassa tätä. He ovat ihmisiä, jotka ovat käyneet tämän muutoksen läpi.


Kumppanini vie minua matkoillaan moniin 3D-paikkoihin ja antaa tämän kanavoinniksi kutsutun prosessin tapahtua. Kaikkialla minne menemme, on ylösnousseita. Siunattu on se ihminen, joka muuttaa tätä planeettaa, joka kulkee pelkonsa läpi - pelon työntää valon ovea, pelon ymmärtää oman suuruutensa ja pelon jättää taakseen jotain sellaista mukavaa, jota kutsutaan omaksi vanhaksi itseksi. Nämä ovat niitä, jotka ymmärtävät valoa ja kanssaluomista. Juhlitaanpa heitä nyt, sillä heitä istuu ympärillänne - näyttäen tavalliselta.

Minä näen jotain erilaista kuin te. Näen Jumalan Rakkauden. Tässä huoneessa on tapahtunut tänä iltana neljä parantumista. Kysykää heiltä. He tietävät, keitä he ovat. He ovat tunteneet enkelin vierellään koko ajan. He saavat lopultakin kuvan tilanteesta ja sallivat synkronismin tapahtua tänä iltana. Neljä ihmistä kävelee pois tästä paikasta erilaisena kuin tuli. Ja he ovat perhettänne!


Voitteko käyttää hetken juhlien heidän elämäänsä? Teidän ei tarvitse tietää heidän nimiään, eihän? Voitteko vain sanoa "kiitos" siitä synkronismista, että he olivat täällä oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa? Näin homma toimii. Siunattu on se ihminen, joka on ottanut aikaa tullakseen istumaan tuolilla, sillä hän on vastaanottanut energiaa tänään ja eilen. Hänen mukanaan menee kotiin paljon sellaista energiaa, mitä hän ei odottanut.


Olen Kryon ja rakastunut ihmiskuntaan. Ja niin se on.


Kryon

VALAISTUMISEN KAHDEKSAN MUUTOSTA, OSA II

Kryonia kanavoinut Lee Carroll (http://www.kryon.com)
21.10.2007 Mexico City
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Ei kommentteja: