WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

maanantai 31. tammikuuta 2011

Alkulähde Havaintoja Jumalasta



Alkulähde (Jumala) ei ole Persoonanallinen olento, joka vaatii jotakin meiltä. Oikea usko Alkulähteeseen on tieto ja käsitys siitä, että Alkulähde meissä toivoo ja tahtoo, että tulisimme hyviksi, järkeviksi, ihaniksi ja täydellisiksi sieluiksi. Meidän suuri inhimillinen erehdyksemme on ollut ja on yhä, että olemme esimerkiksi Kristikunnassa käyneet verisiä sotia "Alkulähteen puolesta" olemme  "Alkulähteen kunniaksi" piinaneet ja polttaneet ihmisiä ja olemme vieläkin valmiit ankarasti arvostelemaan, tuomitsemaan toisin ajattelevia.

Kirkollinen liike tuo mukanaan pappeja, piispoja ja seremonioita. Palvomme näin ulkoista Alkulähdettä ja ihmiset syöstään takaisin tietämättömyyteen, arkuuteen ja epäitsenäisyyteen. 
Kaikki mitä teemme jumalanpalveluksen muodossa, olkoon semmoista, joka tulee itsestään. Jos ihminen tahtoo laululla; soitolla etsiä elämän sisäistä kauneutta, ei siinä mitään paheksuttavaa ole. Tämä kaikki olisi vain saanut jäädä taiteeksi, ei muodostua viralliseksi laitokseksi. Kauneuden takana, kulissien takana saattaa olla paljon epäjaloja tunteita ja ajatuksia, epäsopua, itsekkyyttä, vehkeilyä.

Ihmisen täytyy uskoa - on uskottava itseensä, ajateltava ja toimittava omaperäisesti. On luotava jotakin omasta elämästä. Uskoa Alkulähteeseen on sama kuin uskoa parempaan itseensä, sillä Alkulähteen valtakunta ei ole ulkopuolella meitä, vaan meidän omassa sisässämme. Meidän on opittava kääntämään silmämme hyvään. Kun jokaista pienestä pitäen koetaan auttaa ja rohkaista hänen uskoaan hyvään, silloin paha häviää ihmismaailmasta. Alkulähde on meidän sisällämme. Alkulähde ei ole ihmiskunnan, maailman ja yleensä olemassaolon ulkopuolella. Alkulähde on täynnä VALOA, tietoa, RAKKAUTTA, hyvyyttä. Alkulähde on täydellinen elämä meidän omassa hengessämme. Sitä meidän täytyy ikävöidä, kaivata.
http://www.ultra-lehti.com/kolumnit/kolumni-11-05.html

Egypti
http://yle.fi/uutiset/  
http://www.ksml.fi/uutiset/ulkomaat/suomi-harkitsee-pysyvästi-egyptissä-asuvien-evakuointia/641686 

HAVAINTOJA JUMALASTA
 
Kryonia kanavoinut Lee Carroll (www.kryon.com)
6.6.2010 Portland, Maine
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
 
Alla oleva informaatio on ilmaista sinulle ja voit tulostaa, kopioida ja jakaa sitä haluamallasi tavalla. Tekijänoikeus kuitenkin kieltää sen myymisen missään muodossa muilta kuin julkaisijalta. 
 
Tässä on hyvin suloinen, lyhyt kanavointi siitä, miten näemme Jumalan ja miten historia on luonut jotain hyvin erilaista, mitä todellisuudessa on. Kulttuurimme on pyytänyt meitä pelkäämään Jumalaa, palvomaan Jumalaa ja sitten antanut mytologiaa määrittelemään Jumalan. Voisiko olla, että Jumala on paljon enemmän kuin tätä?
 
Lukijan auttamiseksi viesti on kanavoitu uudelleen [Lee ja Kryon] ja siihen on tehty lisäyksiä ymmärrettävyyden parantamiseksi. Usein kanavointitilaisuudessa välittyy energiaa, jota kirjoitetut sivut eivät sisällä. Tähän kanavointiin tehtiin merkittävästi lisäyksiä! Nauti siis tästä parannellusta viestistä, joka annettiin Portlandissa, Mainessa - kera Kryonin luettavaksi haluamien lisäyksien.
 
***********
 
Tervehdys, rakkaat ystävät, olen Kryon Magneettipalvelusta. Olisi niitä, jotka miettisivät Jumalan tietoisuutta ja miten näin korkeavärähteistä ominaisuutta voitaisiin koskaan esittää 3D:ssä. Lopulta, kanavoinninhan pitäisi edustaa Jumalan tietoisuutta ihmisen kautta, joten miten niin voi olla? Ja niinpä kerromme teille taas, että tämä on arvoitus, jonka näette tapahtuvan nyt. Monet ihmiset tulevat tälle planeetalle suunnitelmanaan olla tällaisen tapahtuman henkinen tulkki ja monia sellaisia on tässä huoneessa nyt ja tiedämme, keitä he ovat.
 
Tämä menee paljon niiden yli, jotka kanavoisivat, kuten kumppanini tekee tällä hetkellä. Se ulottuu myös niihin, jotka kutsuvat itseään parantajiksi tässä huoneessa, sillä heillä on sama tehtävä kuin kanavoijalla tai opettajalla ja se on vertauskuvallisen havaintoviestin tulkitseminen joksikin, mikä on 3D:tä ja käytännöllistä. Parantaja seisoo usein sellaisen ihmisen edessä, joka tulee saamaan apua, ja hänen älynsä tietää alle puolet koko tarinasta. Hänen korkeamman itsensä erottelukyky ja häneen virtaava energia, mitä kutsumme kanavoinniksi, antavat kuvan loppuosan. Se kertoo hänelle, minne koskettaa ja mitä energioita kehittää. Se antaa ohjeet, pitääkö olla pehmeä tai energeettinen. Tämä on kanavointia.
 
Opettaja seisoo tyhjän paperin vieressä ja kysyy: "Mitä seuraavaksi?" Ja paperille alkaa virrata informaatiota seuraavasta saarnasta - ja se on kanavointia! Se joka istuu tuoliin meditoimaan ja puhdistaa mielensä vastaavasti, ei anna Jumalalle pyykkilistaa asioista, jotka ovat väärin hänen elämässään. Sen sijaan viisas sielu tietää, että Jumala on aina hänen kanssaan ja tietää kaikki asiat, joita on tapahtunut hänen elämässään ennen tuoliin istumista. Niinpä sanomme tämän uudestaan: siunattu on se, joka on hiljaa ja sanoo: "Rakas Jumala, kerro minulle, mitä minun tarvitsee tietää." Ilman ennakkoasennetta, ilman ennakkopäätöstä, minkä hän ajattelee vastauksen pitävän olla, hän on valmis antamaan viisauden virrata sisään. Hänen havaintonsa Jumalasta on ystävä.
 
Oletko tämä sinä tänään, kun luet tätä? Vai oletko päättänyt etukäteen, mitä saat? On hyvin vaikeaa puhdistaa mielenne mahdollisuuksista, sillä ihminen täyttää mielen automaattisesti odotuksilla. Se on osa selviytymistilannetta, minkä tunnette erittäin hyvin ja mikä on pitänyt teidät pelossa vuosisatoja.
 
Rakas ystävä, jos olet tullut siihen pisteeseen, siihen kuiluun missä tarvitset vastauksia erittäin paljon ja haluat kuulla numeroita ja sanoja, älä pety, jos saat vain halauksen, sillä se on vastaus! Halaus merkitsee henkisesti, että käytännöllisiä vastauksia on tulossa. Saat ja näet niitä ja synkronismi tuo ne. Halaus merkitsee siksi rentoutumista. Ilman tätä rentoutumista teet päätöksiä, jotka menevät synkronismin tielle. Siksi halaus on vastaus, eikö vain? Se merkitsee, ettet ole yksin. Se merkitsee, että vastauksia on todella tulossa.
 
Tämä koko seminaari, tämä koko päivä on ollut havaintokommunikoinnista. Informaatio 2012-asetelmasta siihen, mitä kumppanini kutsuu kvanttihavainnoksi, on ollut kaikki, mitä häntä on kehotettu opettamaan. Ja synkronismin avulla hänelle on annettu opetuskohtia. Näin homma toimii: on kyse sitten kirjoittajasta näyttämöllä tai äidistä lastensa kanssa, vastaukset tulevat tällä tavalla. Äiti rakastaa lapsiaan hyvin paljon ja haluaa nähdä heidät kera viisauden, mitä heillä ei välttämättä vielä ole. Hän ei halua heidän toistavan virheitä, jotka ovat ilmiselviä. 
 
Annan neuvon: opettakaa lapselle, mitä tiedätte Jumalasta. Siinä on vastaus. Älkää opettako lapsille, mikä oli väärin siinä, mitä hän teki, tai mikä oli väärin siinä, mitä te teitte menneisyydessä. Älkää välttämättä opettako lapselle niitä virheitä, joita teitte. Sen sijaan katsokaa lasta silmiin ja sanokaa: "Haluan kertoa sinulle, minkä havaitsin tärkeimmäksi asiaksi itselleni. Se menee yli kaikista sukupolvikuiluista. Löysin Jumalan itsestäni ja sinullakin on se." Kertokaa hänelle, että hän voi löytää sen millä tahansa haluamallaan tavalla. Mutta se pitää hänet poissa vaikeuksista, viisaana ja oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ette voisi antaa lapselle mitään parempaa kuin tämä.
 
Kvanttiopetusta 
Tämä on kvanttiopetusta tänään, mutta kvanttisanaa käytetään kansatajuisesti, ei tieteellisesti. Opetuksessamme se merkitsee sellaista, mikä vaikuttaa hölynpölyltä ja sattumanvaraiselta, mutta missä on tarkoitus ja järjestelmä. Ette voi nähdä sen logiikkaa, koska se on ulottuvuushavaintonne ulkopuolella. Haluan siis tämän olevan viesti tänään havainnosta, ydinviesti joka julkaistaan. Haluan näyttää teille, miten ihmiset havaitsevat Jumalan vanhassa ja uudessa energiassa ja miten Jumala havaitsee ihmiskunnan. Laitamme yhteen nyt paloja kaikesta siitä, mitä on opetettu nyt 21 vuotta, jotta voitte lukea sen vielä kerran, kaiken yhdessä, havaintoviestinä.
 
Ihmiset ovat muuttamassa ajatteluaan. Mutta se ei voi muuttua siinä määrin, että pääsette ulos kolmen ulottuvuuden selviytymisvaistosta, sillä todellisuudessa se minkä väitätte olevan kaikki mitä on, on laatikko, mihin laitatte Jumalan, ja tämä Jumalalaatikko pääsee tielle kaikessa, mitä teette. Ajatelkaa näitä asioita. Ajatelkaa, mitä ihmiset ovat kaikki nämä vuodet tehneet energialla, tunteella energiasta ja miten reagoitte siihen.
 
Energia on jotain, minkä liitätte toisiin olentoihin 
Kun tunnette jotain, mikä ei ole todellisuutenne osa, se häiritsee teitä. Teillä on kaksi asiaa, joista jommankumman teette silloin. Joko palvotte tai pelkäätte sitä. Hyvin harvat ihmiset omaksuvat sen, koska se on pelottavaa, eikö vain? Jos se ei ole siinä todellisuuslaatikossa, mitä odotatte, niin te reagoitte. Jos tapahtuu ihme, mitä teette? Sanotte: "Kiitos Jumala!" Kaikki ansio menee silloin jumalaiselle voimalle, mitä ette voi nähdä tai ymmärtää ja mikä on selittämätön. Jos jokin törmää yössä, se on paholainen. Näettekö? Epätavallinen energia saa teidät reagoimaan sen sijaan, että harkitsisitte sen olevan jotain, minkä olette tuottaneet itse.
 
Laajennetaanpa laatikkoanne hetkeksi. Mitä jos kaikki ne asiat olisivat normaaleja, jotka juuri mainitsin? Mitä jos ne olisivat osa ihmisyyttä eivätkä sen ulkopuolella? Mitä jos rakentaisitte suuremman laatikon sen sijaan, että suljette oman laatikkonne näiltä asioilta? Jos tämä sopii teille, tehkää se! Tehkää laatikosta tuplakokoinen ja sisällyttäkää siihen energiat, joita ette ymmärrä laatikossanne tai todellisuudessanne. Tässä on kutsu: seuraavan kerran kun koette jonkin epätavallisen parantumisen tai tapahtuu jotain normaalin ulkopuolella, jotain mitä voisitte myös nimittää "spontaaniksi remissioksi", miksi ette sanoisi: "Kiitos, sisäinen luoja, että sallit tämän ilmentyä?" Miksi ette sanoisi: "Olen voimakas, olen Jumalan osa. Ja kiitän kaikista näistä asioista - sen nimeen joka olen, universumin luova osa, joka opettelee laajentamaan energiaansa"?
 
No niin, jokin törmää yössä ja te ja muut ympärillänne automaattisesti pidätte sitä pelottavana. Mutta kenties se on vain energiaa? Kenties se on osa järjestelmää, mistä olemme puhuneet aiemmin, missä dramaattiset hetket leimataan jollekin alueelle kuin energiapostimerkki. PAM - se pysyy siinä kuin nauha, joka toistaa itseään uudestaan ja uudestaan. Se on draaman luomaa energiaa, mutta se näyttää ikään kuin elävältä tai olennolta, eikö vain? Saattaisitte kokea sen ja tuntea näin, mutta pankaa merkille, että se tekee saman asian uudestaan ja uudestaan. Se on todellista energiaa ja se voidaan kokea ja mitata … muttei se ole paha eikä sillä ole älykkyyttä. Se vain toistaa energiamallia ja se on osa ihmisen kokemusjärjestelmää, mikä on leimattuna Gaiaan.
 
Mitä se siis anoo teitä tekemään? Puhdistakaa se! Olemme kertoneet teille tämän aiemmin, koska energialla on sellainen piirre, että valo on voimakkaampaa kuin pimeys. Valo on aktiivista ja pimeys passiivista. Siksi jos pimeässä huoneessa avaatte oven, pimeys ei livahda ulos! Sen sijaan saatte soihdun ja pimeys häviää, sillä se ei voi nimittäin olla olemassa valon kera. Pimeydellä ei ole substanssia, sillä se määritellään valon poissaolemisena. Siksi jos kohtaatte energian, joka teistä tuntuu sopimattomalta leimalta tuolla alueella, sytyttäkää valonne ja se menee pois! Se on näin yksinkertaista. Voitte puhutella sitä. Voitte sanoa energialle: "Draamaenergia, mene pois, sillä sinulla ei ole enää tarkoitusta. Olkoon tässä paikassa valoa." Tämä ei tee teistä manaajaa! Se tekee teistä energiatyöntekijän. Ohjaatte energiaa, ette olentoa, joka on paha.
 
On aika laajentaa sitä laatikkoa, johon olette laittaneet todellisuuden. Kenties on aika poistaa se? Ihmisolennon havaintotapa luo ns. Jumalan suurenmoisuuden ja pahuuden voiman. Kumpikin on vain havainto ihmisenergiasta. Kerromme teille, mikä meidän havaintomme on: teillä kaikilla, joka ikisellä, on suurenmoinen potentiaali kontrolloida energioita ympärillänne, elämässänne. Älkää pelkätkö kumpaakaan. Jos kohtaatte jotain sopimatonta, puhdistakaa se. Jos kohtaatte jotain suurenmoista, vaatikaa se omaksi voimaksenne. Sitten siirtykää seuraavaan askeleeseen. Kuuletteko, mitä sanon? Te kehitytte ja on aika tehdä havaintotapamuutos, eikö vain? Nähkää energiat asioina, jotka ovat osa omaa tilaanne ja hallintanne alaisuudessa.
 
Jumalanpelko 
Ihmiskunta on vankkumatta laittanut Jumalan pelkolaatikkoon. Ihmiset pelkäävät Jumalaa, eikö vain? Se johtuu siitä, että Jumala näyttää valtavalta ja ihmiset ovat pieniä. Puhutaanpa tästä ihmisen havainnosta. Ihminen haluaa liittää inhimillisiä ominaisuuksia jumaluuteen. Teillä ei ole muuta vertailupohjaa, joten siksi sovellatte kaikkea ihmismäistä jumaluuteen.
 
Kun astutte verhon toiselle puolelle - historiallisessa havaintotavassanne - ihmiset haluavat löytää kamppailua. Löydätte sotaa. Löydätte enkelien taistelevan toisiaan vastaan. Tämä on mytologiaanne, eikö vain? Löydätte kaikki ihmisen ominaisuudet, jotka olette liittäneet Jumalaan täysin. Löydätte rangaistuksen ja palkitsemisen, koston ja kateuden.
 
Rakkaat ystävät, täytyykö minun todella kertoa teille, ettei näitä asioita ole minun puolellani verhoa? Haluan kertoa teille, mitä minun puolellani verhoa on. On upea energiasateenkaari, joka laulaa viestiä värissä ja valossa. Täällä ei ole kamppailua. Luojaenergiassa ei ole kamppailua. Täällä ei ole rangaistusta tai palkitsemista, koska ei ole mitään tuomitsemista. Tuomitseminen on ihmistietoisuuden rajoittamista, mikä ei jätä sijaa ehdottomalle rakkaudelle. Tällä on vain rakastavan luojan energiaa. Olette osa luojaenergiaperhettä. Teidän pitäisi tietää tämä ja teillä pitäisi olla myös viisautta tietää, että kaikki asiat jotka liitätte Jumalaan, ovat omia ominaisuuksianne. Verhon toisen puolen todellisuus on hyvin erilainen kuin se todellisuusvankila, minkä olette luoneet itsellenne 3D:ssä. Kuitenkin se teillä vain on, joten niin ajattelette. On aika ohittaa tämä havaintotapa ja käsittää, että luojaenergia ylittää kykynne nähdä ja ymmärtää.
 
Vuosisatojen ajan ette ole kyenneet ajattelemaan sen laatikon ulkopuolella, millainen Jumalan täytyy olla. Niinpä luotte ihmisenkaltaisen Jumalan ja sodat taivaassa, enkelitaistelut, asiat jotka selittäisivät paholaisen, langenneet enkelit, helmiäisportit, "tee ja älä tee" -luettelot ja monet säännöt, joka perustuvat edelleen vuosisatoja vanhoihin kulttuureihin. Luotte kultaisia katuja ja myös seksuaalisia nautintoja palkkioksi miehille (tietysti) - kaikki ihmisnäkökulmasta, mikä on liitetty Jumalaan. Haluan kertoa teille, että se on hyvin erilaista kuin tämä. Haluan muistuttaa teille, että on niitä, jotka ovat nähneet sen! Miksi ette kysy joltakin, jolla on ollut kuoleman lähikokemus, kuten sitä kutsutaan?
 
Silloin kun ihminen melkein kuolee, hän pääsee lähelle verhoa, hyvin lähelle. Hän on hyvin lähellä luojan energiaa ja se koskettaa vain nipin napin. Kun hänen sydämensä pysähtyi ja hengityksensä oli lähes loppunut - ennen kuin tiede toi hänet takaisin elämään - hän sai koskettaa Jumalan kättä vain hetken. Se oli suurenmoista, mitä hän näki! Energia hänen edessään oli täynnä rakkautta ja valoa, täynnä perhettä ja täynnä kauneutta. Siellä ei ollut taistelua. Siellä ei ollut rangaistusta tai edes vihjausta siitä. Ja sitten kun hän palasi tuosta kokemuksesta, kuunnelkaa, mitä hän kertoi teille. Se muutti hänen elämänsä, eikö vain? Kuunnelkaa jokaista siitä puhuvaa, sillä he jatkoivat sanoen: "Ei ole mitään pelättävää ja kuolema on jotain, mikä koetaan normaalina siirtymänä." Siunattu on se ihminen, joka kokee sekä kuoleman että syntymän ja jolla on viisautta kertoa: "Voi, se on epämukavaa, mutta pääsen siitä läpi, koska olen tehnyt sen ennenkin." Henkilö jolla on ollut kuoleman lähikokemus, ei enää pelkää kuolla! Mitä se kertoo teille? Hän on nähnyt, mitä siellä on, ja hän ottaa sen avosylin vastaan!
 
Miten monta kertaa ajattelet tehneesi sen, vanha sielu? Jokainen teistä tulee käymään sen läpi taas, joka ikinen tässä huoneessa tulee kokemaan sen taas - ja palaatte takaisin! Olen pahoillani! 
 
[Naurua]
 
Olen sanonut sen aiemmin. Teillä on Jumalan mieli verhon toisella puolella, ei ihmisen mieli. Näette akaasian ja tiedätte, kuka olette. Näette sukulinjan, sen tarkoituksen kuka olette ettekä pysty jäämään minun puolellani verhoa, silloin kun ette ole valmis, silloin kun ette ole saaneet asioita loppuun. Tässä olette keskellä suurta muutosta, muutosta jota olette odottaneet! Se muuttaa planeettaa niin, että sitten kun palaatte, voitte lopultakin suorittaa asiat loppuun! Ymmärrättekö, mitä sanon? Tämä on siirtymä. Sitten kun palaat, voit vihdoin tehdä jotain, vanha sielu. Se lähestyy. Jotkut teistä ovat yli 50.000 vuotta vanhoja! Ette aio pysyä poissa. Ette aio jäädä paitsi siirtymän lopusta. Tässä on paljon enemmän havaittavaa, kuin tiedätte.
 
Jumalasta tulee mytologiaa 
Vanhassa energiassa ihmiset veivät Jumalan äärimmilleen ja tekivät yhdestä monta Jumalaa. He tekivät yhden merta varten, yhden taivasta varten, jopa antoivat niille lapsia. Jumalilla oli suuttumista, palkitsemista, lihallista rakkautta ja vihaa. Kaikilla kreikkalaisilla jumalilla oli näitä. Heillä oli monisyisiä tarinoita juonista, pettämisestä, huijauksesta, kostosta - kaikki yhdistettynä Jumalaan. Oletteko koskaan kuulleet kostonhimoisesta Jumalasta? Tämä on ihmisen ominaisuus, mikä perustuu pelkoenergiaan. Ei ole yhtään mitään pelättävää. Kasvatte ja alatte ymmärtää, että luojan varsinainen energia on sisällä, kommunikointi Jumalan kanssa on välitöntä, se on omaanne ettekä te tarvitse myöskään välittäjää. Vanhemmassa energiassa olette ehkä tarvinneet. Siksi niin tapahtui, mutta ei nyt.
 
Palvonta 
Minäpä kerron teille palvonnasta ja myös määrittelen sen teille. Siunattu on se ihminen, joka yhdistyy toisen ihmisen tai ihmisryhmän kanssa juhlimaan jumaluuttaan. Se on palvontaa. Ja mitä tarkkaan ottaen palvotte? Onko se suuri, jumalainen voima taivaalla, jonka eteen polvistutte, vai kunnioitatteko sitä, mikä on Jumala sisällänne? Tiedätte vastauksen, sillä ihmiskunta alkaa nähdä sen ja alkaa muuttua. 
 
Olen Kryon, joten tunnen sen moniulotteisen energian ympärillänne, mitä te ette voi tuntea. Tunnen tämän laatikon, jota alatte murtaa auki. Tiedättekö, mitä on tapahtunut tässä paikassa näinä vuosina 1980-luvuilta saakka? Tiedättekö, mitä täällä on tapahtunut? [Yhtenäisyyskirkon pyhäkkö] Oivalluksia, iloa, surun ja pelon muuttumista rauhaksi ja valtavaa viisautta ja ymmärrystä. Tiedättekö, montako ihmistä on parantunut tässä huoneessa? Lähes loputtomasti. Tämän tilan sukulinja, missä istutte, tietää sen todenperäisyyden, mitä sanon. Puuaines, matot, sementti ja muovi tuoksuvat minulle muutoksen upeaa viestiä. Näen sen kaiken. 
 
Se saa minut itkemään niiden puolesta, jotka löysivät perheen tässä huoneessa. Eikä se lopu tähän, sillä henki katsoo sitten niihin, jotka rakensivat sen, ja rakentajien tarkoitukseen ja aikomukseen. Eikä se lopu siihenkään. Se menee jopa niiden kunnioittamiseen, jotka keksivät rakennukselle nimen - heidän tarkoituksensa, visionsa, heidän elämänsä synkronismi - pari, ei vain yksi vaan kaksi [Fillmoret]. Jos he eivät olisi edenneet vanhassa energiassa ja taistelleet monia asenteita vastaan, rakennusta ei olisi tässä eikä parantumisten synkronismia olisi tapahtunut. Tämän henki näkee. Tämä on meidän havaintomme.
 
Mikä on havaintomme sinusta, rakas ihmisolento? Kerron teille, että huoneessa on niitä, jotka näemme samanlaisena sukulinjana, kuin juuri kuvasimme tämän perustajista. Tämä tarkoittaa, että siemeniä kylvetään ja alkaa synkronismi, mikä luo palvontapaikan, parantumispaikan yksilöllisessä elämässä. Enkä tarkoita rakennusta. Tarkoitan perhettä, joka parantuu. Tiedättekö, keille puhun? Toivon teidän tietävän.
 
Tällä hetkellä puhun rakennuksessa oleville, en lukijoille, en teknisille parantajille. Puhun rakennuksessa oleville kehoille ja kerron teille, että täällä on niitä, jotka lähtevät erilaisena kuin tulivat. He voivat lähteä heihin kylvetyn siemenen kera, mikä itse asiassa auttaa heidän ympärillään olevia, mikä vaikuttaa toisiin näiden ympärillä jne. Täältä alkaa ilon pyramidi. Käytän tätä termiä ensimmäistä kertaa. Tämän näemme ja se on meidän havaintomme - ilon pyramidi.
 
Joskus kumppaniltani kysytään, miksei hän avaa silmiään kanavoidessaan. Syynä on, että sallimme hänen nähdä sen, mitä me näemme - huipentuman monista elämistänne, viisaudestanne ja siitä, mitä olette oppineet shamaanina, joka istuu huoneessa teeskennellen olevansa tavallinen. Näemme mahdollisuuden siitä, mitä teistä voi tulla ja mitä on tulossa - mutta ei tule, jos ette usko sitä.
 
Ymmärrättekö sanojeni syvällisyyden? Jos kävelette huoneesta muuttumattomana, jos ette avaa sydäntänne, ei tule mitään rangaistusta. Sama määrä enkeleitä lähtee ulos sinun kanssasi kuin parantajan kanssa, rakas ystävä. Mutta ulos menee myös menetetty mahdollisuus. Huoneessa on niitä, jotka ovat tulleet parantumista varten, ja niinpä vain sanon sen. Haluatko sitä vai et? Ja jos haluat, älä päätä, että se on spontaani juttu, ja sitten juokse otattamaan verikoetta. Mitä jos sen sijaan sinuun istutetaan jotain, mikä antaa sinulle informaatiota ja viisautta edetä ja kohdata joku toinen, joka tietää, mitä tehdä elämäsi pidentämiseksi? Mitä siitä sanot? Älä päätä, miten homma toimii. Kunnioita sitä synkronismin, henkisten siemenen kylvämisen prosessia, joka johtaa sinut toisiin paikkoihin, joihin et olisi välttämättä mennyt. Näin parantuminen toimii.
 
Tähän sisältyy myös parantuminen työpaikassanne ja tiedätte, keille puhun juuri nyt, sillä jotkut ovat tulleet tämän ongelman kanssa. Kerron teille, miten tilanteita voidaan parantaa, ettekä oikeastaan halua uskoa sitä. Se alkaa teistä. Huudatte Jumalalle, että on joku kamala ihminen, joka tekee toimistokokemuksestanne kammottavan. Se on hänen vikansa, hän on tasapainoton ja vain rakastaa olonne tekemistä kurjaksi. Miten siis teidän tekemisenne voisi vaikuttaa? 
 
Tulkaa ulos siitä laatikosta, mitä teille on kerrottu näiden asioiden tapahtumisesta! Kuunnelkaa: kun rentoudutte edessänne olevan ongelman osalta eikä se enää painele draama-, viha- ja turhautumisnappulaa teissä, katsokaa, mitä tuolle ihmiselle tapahtuu! Hän ei saa samaa reaktiota kuin ennen. Hän ei saa energiaa tai draamaa teiltä. Kaikki vain on, ilman mitään turhautumista. Nappuloita ei painella. Tiedättekö, mitä sitten tapahtuu? Hän lähtee! Hän tarvitsee ehdottomasti dramaattista reaktiotanne ollakseen olemassa. Kun lakkaatte reagoimasta, hän löytää jotain muuta tekemistä. Ymmärrättekö prosessin, jonka juuri annoin teille? Antakaa sen alkaa teistä. Ratkaisu on aina ollut teillä.
 
Mestaruus 
Jokaisella mestarilla joka on kulkenut tällä maapallolla, on ollut ominaisuus, jonka kaikki huomasivat. Ihmiset rakastivat heitä. Eläimet rakastivat heitä. Lapset rakastivat heitä. Luonto rakasti heitä. He voisivat kulkea kukkien ohi ja nämä kukoistaisivat. Tämä on totta! Heillä oli luomisenergia ja koko luonto näki sen, kaikki lapset näkivät sen ja eläimet näkivät sen. Myös matalavärähteiset aikuiset, jotka perustuivat vanhaan energiaan ja jotka eivät ymmärtäneet mitään henkistä, halusivat vain istua heiden viereensä. Mestarit olivat "parhaita ystäviä". He kuuntelivat eikä heillä ollut mitään tavoitteita. He nauroivat elämälle ja asioille ympärillään ja ottivat ihmiset lähellään aina mukaan kevytmielisyyteen, loivat aina iloa sinne, minne menivät. Heidän elämänsä oli tarttuvaa ja kaikki halusivat istua kuuntelemaan, vain "olemaan" ja imemään, mitä heillä oli annettavana. Enemmän kuin tilapäisiä ihmeitä, he antoivat rauhallisen olemuksen - lohtua paineen tai surun keskellä. Vain hetki heidän kanssaan voisi ottaa pois pahimman masennuksen tai dramaattisen energian.
 
Maalaus Kristuksesta roikkuu nauraen käytävässä ulkopuolella [kirkossa]. Kenties hän ei edusta omaa uskontoanne tai omaa henkistä sukulinjaanne. Tiesittekö, ettei hän välitä? Miksi sitten teidän pitäisi? Useimmat ihmiset vain halusivat olla hänen kanssaan, ettekö te haluaisi - vain hetken? Puhukaa, mistä tahansa haluatte! Voitteko kuvitella, jos hän olisi täällä? Mitä tällä suurenmoisella mestarilla olisi tarjottavana? Haluan kertoa teille: hän antaisi teille kunnioitusta, rakkautta, kaveruutta ja rauhaa. Hän ei koskaan yrittäisi saada teitä mukaan liikkeeseensä tai pyytäisi teitä liittymään mihinkään. Hän vain "välittäisi". Mestarit ovat sellaisia, kaikki. Haluaisitte vain istua heidän vieressään, tuntea rakkauden, nauttia seurasta ja tietää kaiken olevan hyvin. Tiedätte minun olevan oikeassa. Niinpä tässä on arvoitus. Miltä se tuntuisi itsestänne, olla niin elävä siitä, mitä sisällä on, niin intensiivinen että lähellänne olevat vain haluaisivat olla teidän kanssanne? He eivät halua teidän tekevän mitään, he haluavat vain olla kanssanne.
 
On kehittyvän ihmishengen sellainen uusi toimintamalli, että useammat ja useammat ihmiset ovat tällaisia. Politiikka ei saa heitä huutamaan teille eikä heidän uskonsa Jumalaan missään muodossa. Heidän kanssaan tuntuu turvalliselta olla ja tiedätte heidän välittävän. He eivät kyllästytä teitä jatkuvilla nauhoilla siitä, mikä on väärin heidän elämässään. Sen sijaan he kohottavat teitä. Tiedättekö, mitä lopulta tapahtuu, kun useammat ovat tällaisia? Vastaus on rauha maan päällä. Miten voisi olla toisin, kun ei ole mitään tavoitteita ja vain toisistaan välittämistä? Liian korkealentoista, sanotte? Liian epärealistista? Aika liikkuu hitaasti ja sitä tapahtuu jo. Sitä tapahtuu mitä epätavallisimmissa paikoissa maan päällä. Sitä tapahtuu siellä, missä politiikka ja retoriikka ajaa levottomia maiden keskuksissa. Sitä tapahtuu siellä, missä suunnitellaan pommeja tappamaan lapsia. Nämä siemenet kasvavat hitaasti, mutta aika on mestaripuutarhurin puolella.
 
Äidit, kiinnittäkää huomiota 
Äiti, kerron sinulle jotain: jos teet muutoksen, yksi havaintotapa on, että lapset lähtevät luotasi. Olet huolissasi siitä, että vaikutat kenties liian kummalliselta heistä, liian oudolta. On niitä, jotka kertovat toisille, että olette liittyneet johonkin kulttiin. Tämä on nyt jollekin lukijalle. Älä pelkää sitä, koska lapset näkevät Jumalan sinussa! He eivät näe outoutta sinussa. Älä anna heille Kryon-kirjaa! Ole vain upea äiti. He löytävät omat kirjansa. Anna lapsillesi tunnustusta sisäisen luojasi kauniin energian aistimisesta. Lopulta he tulevat luoksesi sanomaan: "Äiti, emme tiedä, missä olet mukana, mutta mitä se onkin, pidämme siitä. Pidämme uudesta äidistä!" Sitä tapahtuu kaikkialla. Tämä havaintotapamuutos luo mestareita toiminnassa - perheissä, politiikassa ja jopa vankiloissa. Kyse ei ole uskonnosta. Kyse on myötätunnosta ihmisiä kohtaan ja sen tuomista eduista. Kyse on sellaisen ihmishengen kehittymisestä maaplaneetalla, joka ei enää välitä oppijärjestelmistä tai järjestöistä.
 
Tämä on havainto, joka meillä on: ihmiskunta on kehittymässä. Usein on kyse pitkäaikaisten henkisten siementen kylvämisestä, jotka kukkivat joskus vasta silloin, kun palaatte toiseen kehoon. Mitä siitä sanotte? Mutta ellette tee sitä nyt - salli siemeniä kylvettävän - seuraavassa elämässä on samat ongelmat, joita teillä on tänä päivänä. Miksi ette siis tekisi järjestelyä, mikä sallii teidän muuttaa akaasiaanne nyt, niin että riippumatta siitä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, riippumatta siitä, mikä inkarnaatio tai ilmaisumuoto teillä on, tulette valmiina työskentelemään valo sytytettynä? Sitten teidän ei enää koskaan tarvitse käydä läpi, mitä olette käyneet läpi tällä kertaa, ei koskaan. Miltä se kuulostaa? No, tämän ihmisolento voi tehdä tässä energiassa. Ja tämä on tänä päivänä havaintomme teistä.
 
Kyse ei ole kauhistuttavasta Jumalasta taivaassa. Sen sijaan kyse on upeasta perhekumppanista, jolla on käsi ojennettuna. Voitteko päästä yli havainnosta, että Jumala on suuri ja te ette ole? Voitteko päästä yli havainnosta, että Jumala on taivaassa ja te ette ole? Voitteko sen sijaan käsittää havainnon, mikä sanoo, että te olette kaikkialla ja että Jumala on te? Kun menette tänä iltana ulos ovesta, ette ole yksin. Kun teillä on hämmentävä ongelma tai turhautuma, voitteko oppia hengittämään, rentoutumaan ja saamaan tarvitsemanne vastauksen? Ette ehkä saa vastausta 3D:ssä. Se ei ehkä ole numeroina tai sanoina, mutta tiedätte, mihin suuntaan kääntyä, koska tunnette sen. Luottakaa ensivaikutelmiin. Ne ovat hienovaraisia ja niihin ette ole tottuneet. Tämä on energiaa, mitä opettelette tuntemaan ja mikä on laajentunut laatikkonne ulkopuolelle. Älkää analysoiko sitä, älkää älyllistäkö sitä. Kuunnelkaa sydäntänne. Järjen ja sydämen välillä on tasapaino. Sitä tarvitaan siirtymiseksi niille alueille, joista puhumme. Älkää heittäkö pois logiikkaanne. Tehkää se paremmaksi sydämellänne.
 
Täällä istuu nainen, joka piti kädessään ennen hyvin suurta miekkaa, ja hän tietää, kuka hän on. Taistelussa hän oli mahtava. Ja nyt hän pitää miekkaa eri tavalla. Tänään se on totuuden miekka ja hän lyö kuoliaaksi draamaa. Hän lyö kuoliaaksi kaikkia epätarkoituksenmukaisia asioita ja miekka on vielä suurempi. Ette tiedä, keitä olette. Kenties on aika kuunnella, mitä on sisällä? DNA:nne tietää. DNA:stanne 90% on mukana henkisessä etsinnässä. Yhdeksänkymmentä prosenttia on kvanttista. Alle viisi prosenttia DNA:sta muodostaa yli 20.000 ihmisgeeniä, 3D-osuuden jonka tiede luuli olevan ihmisen suunnitelma. Se ei ollut. Tuo 90% on. Se on energiaa ja informaatiota, korkeamman itsen kauneutta, enkeli sisällä, oppaat ja hämmästyttävä akaasinen tiedosto.
 
Kaikki tämä mestaruus on jokaisen ihmisen sisällä ja alatte aktivoida sitä. Se tuo teidät tuoleille tänään, eikö vain? Se saa teidät miettimään, miksi olette täällä. Minä tiedän, miksi olette täällä. Teillä kaikilla on jotain yhteistä. Olette kaikki perhettäni. Muistatteko edes, miltä universumi näyttää? Tuskin maltatte odottaa kokeaksenne sen taas - sanoin kuvaamattoman kaunis, upea niistä energioista, jotka muistatte, kun palaatte ja yhdistytte sielunne kanssa.
 
Astronomit, kiinnittäkää huomiota, sillä katsotte hyväntahtoista luojaa, ja voitte nähdä sen siinä, mitä universumissa luodaan. Se on ennakkoasetelma elämää varten, ei sattumanvaraista. On järjestelmä ja fyysikot alkavat myös löytää sen. Annoitte sille myös nimen - älykäs suunnitelma. On todiste siitä - jos haluatte - että Jumala on hyvä. Onko teillä kauhistuttava Jumala vai onko teillä perheenjäsen? Tämä on kysymys, jonka myötä lähdemme luotanne. Havaintotapa. Miten voitte pelätä sitä, jos se osa teitä? Muuttakaa sen sijaan havaintotapaa.
 
Kun teette sen, löydätte jotain, mitä ette odottaneet. Kun värähtelette korkeammalla, kaikki asiat jotka ovat olleet korkeammassa värähtelyssä, alkavat näyttäytyä. Ne energiat ovat teille havaittavia ja käytettäviä korkeammassa värähtelyssä, jotka olivat näkymättömiä matalammassa värähtelyssä. Työkalut ovat siellä - käyttämättä ja valmiina. Ilmentäminen on teidän. Pidempi elämä, sairauden poistaminen, olemuksenne kyky muuttaa omaa solurakennettanne, kyky tehdä asioita, joita vain kantasolut voivat tehdä, tulevat nyt hyvin tietoisen ajattelunne kera. Se on aina ollut olemassa. Mutta teidän on värähdeltävä korkeammalla nähdäksenne ja käyttääksenne sitä.
 
Havaintotapa. Miten havaitsette meidät? Toivon tämän päivän muuttaneen sitä. Ja näette meidät sellaisina, kuin olemme - perheenä käsi ojennettuna, valmiina viemään teidät matkalle, mitä ette odottaneet.
 
Ja niin se on.
 
Kryon
 
-----------

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Ei kommentteja: