WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

lauantai 13. marraskuuta 2010

Helminauha

Me olemme yhtenä pienenä ihmisenä täällä maan päällä ja hyvin monesti tuntuu siltä, että olemme yksin. Elämme erillisyydessä ja hyvin monella lailla rajoiteutussa todellisuudessa. Näkökykyvyllämme on rajat. Muistamisella on rajat. Ymmärryskykymme on rajallinen. Emme kykene näkemään asioita esimerkiksi niin korkealta tasolta, että näkisimme koko ihmiskunnan yhdellä kertaa, mitä kaikkialla tapahtuu yhtä aikaa. Meillä on kehon rajat. Olemme rajallisia ajassa myös.

Todellisuudessa olemme kuitenkin kaiken aikaa yhtä oman sieluryhmämme kanssa. Olemme yhtä kaiken kanssa, mutta nyt tällä kertaa rajaamme ykseyden sieluryhmäämme. Meillä kaikilla on juuri omanlainen persoonallinen hengen rakenne, joka vastaa rakenteeltaan suuremman ryhmän rakennetta. Tämä suurempi ryhmä on yksi suuri olento, jossa on ihmisen tasolla olevia olentoja mutta lisäksi korkeampia olentoja, joita kutsumme mestareiksi.

He ovat kenties joskus vaeltaneet maan päällä ja saavuttaneet tietoisuuden tason, jolloin heidän ei enää tarvitse inkarnoitua tänne tekemään työtään. He ovat valon henkiauttajia, oppaitamme ja me olemme omassa henkisessä rakenteessamme heidän "käsiään" ja "työvälineitään"...

Nämä mestarit ovat olleet kanssamme aina. Aivan alusta saakka. Heidän kanssaan on suuri joukko enkeleitä, jotka kuuluvat juuri Sinun sieluryhmääsi. Nämä enkelit ovat olleet kanssasi aina. Jos menisimme hyvin korkealle värähtelyssä ja tässä hierarkiassa, löydämme lopulta sen Jumalallisen Alkulähteen ja Jumalan oman olemuksen, josta ikäänkuin laskeutuu alas säteitä aina Sinun kehoosi ja sieluusi saakka. Olet tavallaan Jumalan "käsi" ja Jumalan "työkalu". Ja niin ovat sinun mestarisi ja enkelisikin.

Olemme siis ikäänkuin helminauhassa toistemme kanssa.

Jumala luo omalla voimallaan ja sen kautta vaikuttaa alaspäin helminauhassa.

Mestarit luovat omalla viisaudellaan ja voimallaan Jumalan kanssalujina. He näkevät koko ihmiskunnan yhdellä kertaa ja tekevät yhteistyötä monenlaisten ulottuvuuksien ja olentojen kanssa. He ovat ajan ulkopuolella, joten he näkevät myös tulevaisuuden ja menneisyyden. Heillä on pääsy tietoihin, joita me emme kykene käsittämään.

Ja he ovat olleet kanssamme aina. He ovat kiinteä osa meitä, itseasiassa olemme sama henki heidän kanssaan. Mestarit ovat me itse, mutta inkarnoituneena hyvin monen ihmisen kehoon...

Nämä mestarit asuvat meissä, sydämessämme, sielun tasolla, kaikkialla. Ja he ohjaavat meitä mitä ihmeellisimmillä tavoilla. He järjestävät elämäämme. He elävät meitä elämässämme pidemmällä aikavälillä, mitä itse osaamme katsoa. Oleko koskaan oivaltanut äkkiä, miten koko elämäsi on ollut ikäänkuin palapelina rakentamista? oletko huomannut, miten aivan lapsesta saakka kokemukset ovat kasautuneet juuri oikeaan muottiin, jotta sinä voisit juuri nyt olla se, joka sinä olet tai tehdä työtä, jota sinä teet?

Sillä hetkellä, kun huomaat tämän, olet päässyt katselemaan oman mestarisi mestarillista suunnitelmaa. Sinun oma mestarisi ja enkelisi ovat johdattaneet sinua huomaamattasi. He ovat ohjanneet sinut sanomaan asioita, valitsemaan tilanteita, jotka johdattavat sinut läpi vuosien juuri oikeanlaisiin oppiläksyihin. He rakentavat sinua ja minua kuin palapeliä, täydelliseksi taideteokseksi. Tämä rakennustyö tapahtuu päivän minuuteissa, tunneissa, viikoissa, kuukausissa ja vuosissa. Se rakentuu suuressa mittakaavassa inkarnaatioissa, jotta me viimein saavutaisimme oman pyhän päämäärämme!

Me emme itse rajallisina ihmisinä kykene näkemään tätä suurta suunnitelmaa. Elämme niin kaiken keskellä, ettemme kykene havaitsemaan jotain niin suurta. Näemme vain sen, minkä sisällä olemme. Silti olemme itse saman luomisketjun osasia. Luomme itse omaa elämäämme. Ja oman elämämme kautta luomme myös suurempaa kokonaisuutta. Olemme yhtä kollektiivisena ihmiskuntana ja toisaalta vaikutamme omalla kokemuksellamme jne. kaikkeen ympärillämme. Säteilemme rakkautta ja valoa ympärillemme, olemme suuria maailmankaikkeuden taiteilijoita!

Kun kasvamme ylemmäs ja ylemmäs, saavutamme tilan, jossa voimme sanoa mestarillemme: Minä olen sinä ja sinä olet minä. Näin kaikki loppujen lopuksi onkin. On vain Yksi Suuri Elämä.

Katso taaksepäin elämässä. Hiljenny hetkeksi ja mieti, missä asioissa teit valintoja tietämättä, mihin niitä jatkossa käyttäisit. Menitkö kouluun tietyllä ajatuksella? Muutitko jollekulle paikkakunnalle? Mitä valitsit ja mitä yllättävää siitä seurasi? Keskity näkemään näitä asioita elämässäsi, sillä tämän harjoituksen kautta pääset virittymään yhä tiukemmin omien mestareittesi tasolle.

Juuri nyt Tässä Hetkessä enkelit toivovat, että katselisit elämääsi tällä tavoin. He toivovat myös, että alkaisit lausua itsellesi voimasanoja:

"Elämä on täydellinen, se ei tee erehdyksiä."

"Tulen vielä joskus ymmärtämään kaiken tarkoituksen."

"Tässäkin asiassa on minulle ison kiitoksen aihe, auttakaa enkelit minua näkemään se!"


Enkelihierarkiat

Taivaallisissa enkeliauttajissa on niin kutsuttuja pikkuisia enkeleitä ja isoja enkeleitä. Kyse on kuin ihmisten sisarusten välisistä ikäeroista.

Isot enkelit ovat vanhoja ja kehittyneitä kun taas pikkuiset enkelit ovat vielä nuoria ja kokemattomia. Isoilla enkeleillä on paljon valtaa ja vastuuta tekemästään työstä, kun taas pikkuiset enkelit saavat vielä olla leikkisiä ja he hoitavat pikkuruisia enkeliapulaisten töitä.

Pikkuiset enkelit eritoten odottavat, että me antaisimme heille tehtäviä. He lähtevät isolla joukolla innolla matkaan, mutta väsyvät pian. Isommat enkelit toimivat pikkuruisten enkeleiden kautta. Pikkuisilla enkeleillä ei ole niin paljoa vastuuta, vaan isommat enkelit kantavat heitä kokeneemmalla energiallaan.

Enkeleillä on myös erilaisia tehtäviä. Enkelihierarkiassa kaikki tehtävät ovat yhtä tärkeitä. Kristillisen käsityksen mukaan hierarkiassa on kolme kuoroa.

1. kuoro: Serafit, Kerubit, Valtaistuimet

2. kuoro: Heruudet, Vallat, Voimat

3. kuoro: Hallitukset, Arkkienkelit, Enkelit

Joidenkin lähteiden mukaan olisi myös neljäs kuoroi:

Supernals (Yliolennot), Celestials (Taivaalliset), Illuminations (Valo)

Meillä jokaisella on omat enkelimme, mm. aurinkoenkeli ja suojelusenkeli.

 

Lähde: Rakkaudentähti

Ei kommentteja: