WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

lauantai 16. lokakuuta 2010

Kannabis parantaa syöpää! CHAKRAPARIEN KANSSA TYÖSKENTELEMINEN

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa,lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
 
Valon veljeskuntaa kanavoinut Edna G. Frankel 
http://www.beyondreiki.com/articles/published_articles.html


Rakkaat Ystävät, Tervehdys Valon veljeskunnalta. Liitymme taas kerran seuraanne, kun suhauttelette kohti jännittävintä tulevaisuutta, mitä ihmiskunta on koskaan nähnyt! Vuosituhannen muutoksen viime vuodet menevät ohi nopeassa draaman, melun ja liikkeen utuisuudessa. 

Paras neuvomme Teille tässä lukemisenne hetkessä on: hidastakaa! Ottakaa rauhallisesti. Jos meillä olisi tunnuslaulu, se olisi acappella-laulu nimeltään "Dont't Worry, Be Happy!" (= älä huolehdi, ole onnellinen), jonka on tehnyt ?

Henkinen reseptimme Teille on kuunnella tätä laulua ainakin kerran päivässä ja myös laulaa ja tanssia sitä! Antakaa palaa, yllytämme teitä olemaan hulluja! Jos tämä osoittautuu vaikeaksi teille, pyytäkää jotain lasta auttamaan. (Naureskelua, miten upea perinne aloitettavaksi kotonanne!) 

Eksyminen leikkihetkeen voi olla suora linja korkeampaan viisauteen. Olkaa lapsen kaltaisia astuaksenne taivasten
valtakuntaan! Lapsellinen heittäytyminen voi yhdistää teidät
suoraan oikeaan aivopuoliskoonne ja sieltä auraanne, mikä on energiayhteytenne korkeampaan itseenne ja kaikkeen muuhun. Kyllä, menkää leikkimään, lapset, ja löytäkää suurimmat vahvuutenne ja lahjanne matkan varrella.

Aluksi haluaisimme korjata modernin myytin, joka on alkanut levitä nimestä "Valkoinen veljeskunta". Tämä ei tietenkään ole ensimmäinen kerta, kun tätä nimeä ovat alentaneet ihmiset, jotka vainoavat toisia ihmisiä jonkin uskomansa ennakkoasenteen nimissä. Meistä on hyvin huvittavaa tulla syytetyksi sekaantumisesta ihmisten draamaan tai muusta osallistumisesta johonkin fyysiseen kumouksellisuuteen. Meitä on syytetty perättömällä huhulla liitosta Illuminatin kanssa, mikä on vain juoni valon himmentämiseksi kauniin planeettanne ympärillä. 

Teille on pakkosyötetty valheita niin monin tavoin ja monilla tasoilla, että Teidän kuuluu herätä näkemään, mitä todellisuudessa tapahtuu! Auttamaan tietoisuutenne laajenemista annamme teille tämän lainauksen:

"Ehdollistunut mieli reagoi sanomalla: "En aio katsoa tätä
todistetta. Sivuutan sen, koska se on niin erilainen." Tämä
ehdollistunut mieli on uskomattoman vangittu, kun taas ajattelu on vapaata." 

(Lainaus David Ickeltä "Käärmerodusta"
youtube.com) http://www.davidicke.com

Pitäkää tämä sitaatti mielessä, kun luette tätä artikkelia,
koska kaikki mitä luulette tietävänne kannabiksesta, oli erinomaista aivopesua koko maan saamiseksi uskomaan, että kannabis on paha huume, mikä johtaa nuorisonne väärälle polulle.

Tässä tekstissä haluaisimme keskittyä "lääkinnällisen
marihuanan" kasvavaan hyväksymiseen. Amerikassa on käytetty miljoonia dollareita herjaamaan kannabista ja kriminalisoimaan se - enemmän kuin on käytetty syöpätutkimukseen. Neljäkymmentä vuotta USA:n hallitus on peitellyt totuutta: kannabiksella on monia, monia FTMS (fyysinen, tunne, mentaalinen, henkinen) -parannushyötyjä. Ja hyvin harvoja, jos mitään, vaarallisia sivuvaikutuksia. Niille jotka uskovat sokeasti kaiken, mitä heille kerrotaan, kannabiksesta tuli vain yksi risu heidän rajoittuneiden uskomustensa kokkoon. Tiedämme, että on vaikeaa pysyä objektiivisena, kun ulkoiset voimat vääntävät näkökulmaanne suuntaan tai toiseen. 

Tulee vaikeammaksi pysyä objektiivisena, kun teillä ei ole riittävästi informaatiota tai kun Teille syötetään väärää informaatiota.

Silloin kun istuudutte kokoamaan palapeliä tietämättä, miltä
lopullinen kuva näyttää, te ette voi arvioida, onko teillä kaikki
palat tai kaikki oikeat palat. Teillä ei ole aavistustakaan
lopputuloksesta. Maalataksenne koko kuvan siitä, miltä
nykytodellisuutenne näyttää, teidän on tiedettävä, mitä
kysymyksiä esittää! 

"Circle of Grace" -työssä annamme 12 kysymyksen luettelon esitettäväksi parannussessiossa, mikä auttaa yhteistyötämme ja nopeuttaa matkaanne kohti parantumistanne ja tasapainottumistanne maan lisätessä energioitaan. Samalla tavalla esitimme kysymyksiä kanavamme tutkittavaksi, selkeän ja yhtenäisen kuvan kokoamiseksi FTMH-todellisuusrakenteenne kerroksista.

Ensimmäinen kysymys: 

mitä ovat lääkinnällisen kannabiksen hyvät ja huonot puolet?

Tämä aihe on ollut uutisissa useita vuosia, kun liitovaltion lain
toimeenpanijat taistelevat osavaltion vastaavien kanssa Amerikassa.

Tämä kamppailu paikasta, verotuksesta ja muista aiheeseen
liittymättömistä poliittisista kysymyksistä kuohuttaa esiin eettisiä, moraalisia ja lainopillisia oikeuskysymyksiä. Tämä
ryöstää ihmisiltä täysin avun, mitä he tarvitsevat - taas yksi
tapa, jolla teiltä otetaan pois henkilökohtaisia oikeuksia. Suuremman kuvan ymmärtämiseksi tai näkemiseksi on astuttava taaksepäin ja tarkasteleva historiaa. Jätämme erottelevan mielenne päätettäväksi, mikä kuulostaa todelta Teistä.

Ennen kuin aloitamme, haluaisimme korjata yleisen väärän oletuksen:
 
hamppu ja kannabis ovat serkkuja samassa kasvilajissa, mutta ne ovat kaksi eri kasvia! Ne eivät edes näytä samalta. Hamppukasvissa on päävarsi, josta lehdet kasvavat. Hamppu ei tuota kannabisnuppuja ja tutkimus osoittaa, että hamppu sisältää alle 0.3% THC:tä (= tetrahydrokannabinoli). 

Kuitenkin hamppuöljyssä on tulehdusta poistavia ominaisuuksia, joita ei pitäisi sivuuttaa. Kannabis mikä tunnetaan marihuanana, sisältää 6-25% THC:tä. Kannabis kasvaa oksia päävarresta ja sitten oksista lehtiä, joiden päähän tulee nuppuja.

Toisaalta hamppu tuottaa siemenkotia, jotka ovat täynnä Planeetan Ravinteikkaimpia Siemeniä! Historia näyttää Teille, että kaikki kansat tunsivat kerran kummankin kasvin ja käyttivät niitä eri tarkoituksiin. Tällä hetkellä Amerikka on ainoa maailman maa, joka kieltää sekä hampun että kannabiksen kasvattamisen.

Ensin haluaisimme muodostaa tarkastelumme rajat. Emme keskity siihen kapeaan väestösegmenttiin, joka on jäänyt kiinni riippuvuuksiin - liikakäyttö tai väärinkäyttö ovat eri asia. 

(Hyvä uutinen - naureskelua - Lindsley Lohan on ulkona vankilasta ja vieroitushoidossa!) Käyttäessä matalina määrinä useita kertoja päivässä ihmiset voivat saada valtavaa kivun lievitystä kannabiksesta moniin eri tiloihin. 

Miksi? Koska luominen toimii näin:

jokaista maapallon sairautta varten kasvaa vastalääke jossain. Vielä parempaa, kannabis on "terveystonikki", joka parantaa kaikkien sisäisten järjestelmienne toimintaa. Ja asioiden helpottamiseksi kannabiksen suunniteltiin kasvavan kuin rikkaruoho!

Melkein 3000 vuotta sitten kiinalaiset käyttivät kannabista teenä hoitamaan malariaa, kihtiä, reumatismia ja monia muita sairauksia. Muinaiset egyptiläiset käyttivät kannabista sairauteen ja stressiin. Intiassa kannabista käytettiin lääketieteelliseen ja tunnepuolen tasapainottomuuteen ja lievittämään synnytyskipuja. Muinaiset kreikkalaiset käyttivät kannabista lääkityksenä ihmisille, hevosille ja lemmikeille. 

Alkuperäiset amerikkalaiset - Hopit ja Mayat - ja melkein kaikki alkuperäisrodut käyttivät kannabista lääkintäyrttinä ja myös uskonnollisena työkaluna. Luonnon hyödyllisten kasvien runsaudensarvessa kannabiksella on pitkä luettelo positiivisia ominaisuuksia eikä mitään tunnettuja
sivuvaikutuksia.

1800-luvulle saakka kannabista käytettiin lääkkeenä ympäri
maailmaa ja se oli kivun lievityksessä ensimmäisellä sijalla ennen aspiriinin keksimistä. 

Kannabista käytettiin myös hoitamaan migreeniä, masennusta, unettomuutta, pahoinvointia ja lihasjännitystä. Sen havaittiin olevan diureetti (tasapainottaa kehon vesitasoa), antiemeettinen (lopettaa oksentamisen), antiepileptinen (lopettaa kohtauksen), anti-inflammatorinen (vähentää turvotusta), analgesinen (vähentää kipua) ja antipyreettinen (vähentää kuumetta). (Wikipedia.com Medical Cannabis s. 8)

Amerikan siirtomaissa hamppu oli puuvillan jälkeen toiseksi suurin viljelykasvi. Vaateita, köyttä, paperia, polttoainetta, öljyä ja
siementuotteita - hamppukasvista käytettiin jokainen osa. Kyllä, Amerikan perustuslaki kirjoitettiin hamppupaperille, mikä on paljon kestävämpää kuin tämän päivän puumassapaperi. Hamppu kasvaa paljon nopeammin kuin puut ja se voisi pelastaa suurelta osin planeettanne metsien hävittämisen. Vielä parempaa, hampputuotteet ovat biologisesti hajoavia, toisin kuin tämän päivän muovituotteet.

Mitä siis tapahtui historiassa, että näistä hyvin hyödyllisistä
kasveista tehtiin laittomia USA:ssa?

Tunnette vanhan tarinan Illuminatista, joka on vuosisatojen ajan pyörittänyt salaa maailmaanne. He päättävät, mitä tapahtuu tai mitä ei tapahdu sodassa, politiikassa, taloudessa, biokemiallisessa kontrolloinnissa eli kaikissa ulkoisen maailmanne tapahtumissa. 

Tässä on hyvät raamit palapeliinne, Rakkaat Ystävät. 

Vuoden 1937 Marihuanaverosäädöksessä USA kielsi kannabiksen ja hampun ja teki niiden kasvattamisesta laitonta. Miksi? 

No, Rothschildeillä oli miljoonia dollareita investoituna puualueisiin ja hamppu uhkasi heidän voittojaan. Tästä syystä olette edelleen tähän päivään saakka rakentaneet taloja puusta.

Suurella lääketeollisuudella oli paljon menetettävä, mikä vuoksi Teitä käsketään tänä päivänä ottamaan synteettisiä pillereitä luonnon vaihtoehtojen sijasta. 

Myös suurella öljyteollisuudella oli valituksensa, koska hamppuöljy kilpaili monien öljytuotteiden kanssa. Hamppuöljyä voidaan kaataa suoraan dieselmoottoriin! 

Toinen esimerkki, vaseliini ja kaikki sen muunnelmat ovat öljypohjaisia tuotteita - ettekö laittaisi lapsenne herkälle iholle mieluummin kasvipohjaista voidetta? 

Myös muoviteollisuus olisi voinut mennä eri suuntaan, sillä hampusta tehtävä muovi on biohajoavaa.  

Sen sijaan miljardit ja miljardit muovipullot tukkivat kaatopaikkojanne. Nuo pullot kestävät taatusti pidempään kuin Te ja Lapsenne! Alatteko nähdä suuremman kuvan, Rakkaat Ystävät?

1970-luvun alussa kannabiksen havaittiin alentavan silmän sisäistä painetta ja siitä tuli hoitokeino glaukoomaan. Vaikka se oli edelleen laitonta, hallitus pyysi NIH:a (kansallinen terveyslaitos) valvomaan tutkimusta, jonka tarkoituksena oli havaita, miten vahingollista kannabis oli ihmisen immuunijärjestelmälle. 

Virginian lääketieteen collegen tutkimus ei havainnut mitään haittoja millään tasolla testaamiseen käytetyillä hiirillä, jotka olivat täynnä syöpäsoluja. 

Sen sijaan havaittiin, että "THC hidasti kolmenlaisen syövän kasvua hiirissä: 

keuhkosyöpä, rintasyöpä ja viruksen aiheuttama leukemia". Arvioitiin, että THC jatkoi hiirien elinaikaa 36%:lla kontrolliryhmään verrattuna. 

(Raymond Cushing: Pössyttely kutistaa kasvaimia - Hallitus tiesi vuonna 1974)

Sitten presidentti Gerald Ford lopetti kannabiksen julkisen tutkimisen ja määräsi DEA:n (lääkintähallinto) takavarikoimaan kaiken materiaalin Virginian tutkimuksesta ja kaikista muista riippumattomista
tutkimuksista ympäri maata. Sillä välin "huumeiden vastaisella sodalla" oli uusi/vanha mainoslapsi, marihuana, joka oli tähtenä "Marisätkähulluuden" uusintaversiossa. 

Tähän päivään mennessä USA:n hallitus on käyttänyt enemmän miljoonia kuviteltujen valheiden levittämiseen kannabiksesta kuin syöpätutkimukseen. 

Mitä se kertoo Teille? Ei haluta parantaa syöpää, se on liian
kannattavaa. Hoidot joita nykylääketieteenne tarjoaa teille, ovat myrkkyä, kuten jo tiedätte. On ironista, että lääkärit tarjoavat nyt kannabista syöpäpotilaille lievittämään sytostaattihoidon ja sädehoidon huonoja vaikutuksia. 

Tämä lainaus summaa sen parhaiten:

"Miljoonat ihmiset ovat kärsineet kammottavan kuoleman. Monissa tapauksissa perheet ovat kuluttaneet säästönsä vaarallisiin, myrkyllisiin ja kalliisiin lääkkeisiin. Nyt vasta alamme käsittää, että samalla kun marihuana ei ole tappanut ketään, sen kieltäminen on tappanut miljoonia." 
( www.gsalternative.com/2010/05/cannabinoidskillcancer)

Yhtään kuolemaa ei ole raportoitu kannabiksen nielemisestä.
Keuhkosyöpää tai "ruskeiden keuhkojen syndroomaa" ei ole
löydetty ihmisistä, jotka polttavat vain kannabista. 

Porttihuume?
Vain jos henkilö on ennalta johdotettu riippuvuusoppitunteihin. Jos on, mikä tahansa avaa tuon oven, on se sitten nikotiini (paljon pahempi riippuvuuden aiheuttaja, mutta laillinen) tai alkoholi (pitkä luettelo haitallisia sivuvaikutuksia, mutta myös laillinen). 

Kovimmat huumeiden käyttäjät kertovat Teille, että he pitävät kannabista varalla, jos jokin muu muuttuu huonoksi. 

Miksi? 
Kannabis saa olon tuntumaan paremmalta!

Takaisin historiaan. DEA lopetti vuoden 1974 Virginian tutkimuksen eikä ole sallinut mitään uutta julkista tutkimusta. Miksi?
Seurataanpa rahaa …

"Vuonna 1976 silloinen presidentti Ford lopetti kaikki julkiset
kannabistutkimukset ja antoi tutkimisen yksinoikeuden lääkefirmoille, joiden tehtäväksi tuli kehittää THC:n synteettinen muoto, joka antaisi kaikki lääkinnälliset hyödyt ilman "huumausta"." 
(Lainaus/Raymond Cushing: Pössyttely kutistaa kasvaimia - Hallitus tiesi vuonna 1974)

Helmikuussa 2000 tohtori Manuel Guzman ja hänen tutkijansa havaitsivat Madridissa, Espanjassa, että THC jota annettiin syöpää kantaville rotille, sai kasvaimen kutistumaan. THC myös katkaisee kasvainten verensaannin, mikä vähentää syöpää lisää. Kontrolliryhmänä terveille rotille annettiin korkeina annoksina THC:tä viikon ajan.

Jälkitutkimuksessa ei ilmennyt mitään biokemiallisia tai
neurologisia haittoja! Lukuun ottamatta UPI:n lyhyttä artikkelia, joka tuli ja meni 29.2.2000, tämä monumentaalinen uutinen kiellettiin Amerikassa. Tähän päivään saakka medianne ei ole sallittu koskettaa tätä aihetta. Marijuananews.comin toimittaja Richard Cowan teki seuraavan toteamuksen:

"… on todella massiivisia todisteita siitä, 
(http://safeaccess.ca/research//cancer.htm)että lääkinnällisen
kannabiksen nujertaminen edustaa suurinta vapaan yhteiskunnan laitosten, lääketieteen, journalismin, tieteen ja perusarvojemme epäonnistumista."

USA:n hallitus kätki uutiset, että kannabis oli edullista
terveydelle, ja sen sijaan julisti "huumeiden vastaisen sodan", mikä on kestänyt 40 vuotta. Vielä pahempaa, se niputti hampun yhteen kannabiksen kanssa ja kielsi Teiltä toisen rikkaimmista resursseista, jonka ihminen tuntee. Tämän tiedeosuuden lopetukseksi annamme teille vain otsikon tämän aamun uutisista:

"Syövän massiivinen taloudellinen taakka on maailmanlaajuisesti lähes 3 miljardia dollaria vuodessa."
(Medicalnewstoday.com/17.8.10)

Meidän on hyvin surullista katsella sitä kaikkea tarpeetonta
kärsimystä, minkä kohteena ihmiset ovat ahneiden hallitustensa toimesta. Muistakaa, että kyse on vain pimeyden valaisemisesta lisää. Muutama seuraava vuosi voimistaa tätä prosessia, joten olkaa kärsivällisiä itsenne ja ympärillänne olevien osalta. Toivomme keventävämme taakkaanne vähän ja valaisevan näkökulmaanne
kannabiksen energiavaikutuksista, mitkä Teistä saattavat olla
yllättäviä.

http://kannabisuutiset.wordpress.com/2009/05/05/kannabis-ja-aivot/

Muistatteko ensimmäiset Kirlian-kuvat ihmisaivoista? 

Kirlian-kuvaus oli ensimmäinen menetelmä ihmisauran kuvaamiseen ja se näytti ihmisen energiakehon kirkkaat värit. Mutta värien näkeminen ja niiden merkityksen ymmärtäminen ovat kaksi eri asiaa. Toinen kuvasetti oli normaaliaivoista, jossa myriadit siniset, vihreät ja keltaiset pyörivät, ja toinen kuva oli kannabiksen vaikutuksenalaisista aivoista. Se näytti kummankin aivopuoliskon kirkkaanpunaisena. 

Tietysti USA:n hallituksen tuputtaman vääristyneen näkökulman mukaan tämä kuva tulkittiin niin, että kun on kannabishumalassa, "energiavuotoa" tapahtuu aivoissa, mikä
saa ihmiset väsymään, alentaa heidän älykkyysosamääräänsä ja tekee heistä laiskoja ja hyödyttömiä.

Pitäkää mielessä, ettemme keskity nyt kannabiksen virkistyskäyttöön, mitä kuvataan yllä. 

Todellisuudessa kyseinen kuva voidaan tulkita toisin:

Kannabis laajentaa tietoisuutta pelkästä vasemmasta aivopuoliskosta kumpaankin aivopuoliskoon. Aiemmassa tekstissä selitimme, että vasen aivopuolisko yhdistää Teidät fyysiseen kehoon, kun taas oikea aivopuolisko yhdistää auraan. 

Tähän saakka useimmat ihmiset ovat eläneet ja toimineet vasemman aivopuoliskon kautta, kun taas yhteys oikeaan on pysynyt tietoiselta mieleltä piilossa. 

Kannabis aktivoi kumpaakin aivopuoliskoa ja tasapainottaa ja yhdistää koko olemuksen.

Näin toimitte muutoksen jälkeen! Kannabis yhdistää Teidät taas auraan, saa asiat hidastumaan sekä tuo luovuutta ja mielikuvitusta, joihin pääsyn olette unohtaneet. Kannabis rentouttaa lihaksianne ja sallii meridiaanien vapauttaa sisäistä painetta ja huudella sitä ulos. Kyllä, se on sekä energeettinen että fyysinen piristysruiske!

Olemme selittäneet aiemmassa "Circle of Grace" -tekstissä,
että hermojärjestelmänne energeettinen osuus, meridiaanit, on kudottuna fyysiseen ytimeenne ja laajentuu siitä ulospäin. Kun lihaksenne ovat tiukat (tarkistakaa leukanne nähdäksenne, puretteko hampaitanne yhteen!), ne puristavat meridiaaneja, jotka ovat upotettuna lihaanne, ja tämä estää kehoa huuhtomasta luonnostaan ulos painetta nukkuessanne. Tuo yöllinen puhdistumisjakso on Circle of Grace!

Yksinkertaisesti ilmaistuna, silloin kun nukahdatte ja leukanne on auki, keho vapauttaa äskettäin hermojärjestelmäänne kerääntynyttä painetta ja huuhtoo sen pois - alas raajoja pitkin ja ulos kämmenistä ja jalkateristä. 

Siunatkaa kuolaa tyynyllänne - olette paljon onnekkaampi kuin ne, jotka tiedostamatta purevat yhteen hampaitaan yöllä. Elimistönne työntää ulos painetta hitaina ja systemaattisina aaltoina hengityksenne tahdissa. Sillä välin energeettinen chakrajärjestelmänne imee uutta ja puhdasta energiaa kruunuchakraan ja kaikkiin chakroihin, jotka toimivat normaalisti suljetussa kierrossaan myötäpäivään.

Ymmärrättekö nyt, miksi neuvomme Teitä hidastamaan, ottamaan rennosti ja lepäämään, silloin kun tunnette tarvetta? 

Tämä teksti
kanavoitiin elokuussa 2010, vain kaksi ja puoli vuotta ennen 21.12.12.

Ajan nopeutumisesta ja sen seurauksena olevasta maailmanlaajuisesta kaaoksesta on tulossa ilmeistä kaikille. "Circle of Grace" -aineistossa tavoitteemme oli opettaa Teille, miten energeettiset kerroksenne (tunne, mentaali ja henki) liittyvät fyysiseen ytimeenne.

Näytimme Teille, miten puhdistaa ja tasapainottaa kaikki
FTMH-kerroksenne, miten selvittää tukokset ja miten yhdistyä kehonne luonnolliseen puhdistusjärjestelmään sen aktivoimiseksi aina tuntiessanne tarvetta.


Lääketieteenne hyötyisi suuresti sen tutkimisesta, miten keho tasapainottaa luonnostaan itsensä. Työskentelemällä kehon luonnollisten järjestelmien kanssa hoitomenetelmienne teho lisääntyisi ja komplikaatiot vähenisivät kovasti. Miksi näin ei ole vielä tapahtunut? Koska länsimaisissa kulttuureissa luonnollisia ja holistisia prosesseja ympäröi voimakas negatiivinen ennakkoasenne.

Nivotaan tähän yhteyteen myös sanat vaihtoehtoinen, energeettinen sekä New Age ja itämaiset käytännöt. Koko länsimainen uutismedianne on asennoitunut pilkkaamaan kaikkea paitsi tämän päivän lääketieteellisesti hyväksyttyjä standardikäytäntöjä.

Tämä on, Rakkaat Ystävät, Ehdollistuneen Mielen Vankila.

Ymmärtäkää, ettemme katso "suvaitse" terveiden ihmisten
säännöllistä kannabiksen käyttöä. Tilapäisenä stressin vähentäjänä kannabis on vähiten haitallinen vaihtoehtonne. 

Te joilla on edessänne lääkinnällisiä päätöksiä, konsultoikaa
lääkäriänne - älkää heittäkö pois lääkkeitänne tuosta vain!
Kaikki tiede on käymässä läpi merkittäviä muutoksia, kun
pääsette lähemmäs ei-fyysisiä ulottuvuuksia. 

Rakkaat Ystävät, pian tapaamme taas ja kunnioitamme saavutuksianne suurimassa aikakausien vaihdoksessa, mitä ihmiskunta on koskaan nähnyt.

Olemme kaikessa Rakkaudessa Valon veljeskunta.
Elokuu 2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

http://www.sciencedaily.com/releases/2008/09/080912091728.htm 
http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/s-y-oe-p-ae 
http://oneflynangel.com/circleofgrace.html 
Bruno Groening 

Rakkaat Ystävät, tervehdys Brotherhood of Lightilta. Odotamme  työskentelyä kanssanne omassa tilassanne ja omana aikananne, auttaaksemme Teitä selviytymään armollisesti näistä muuttuvista ajoista. Tässä Circle of Grace -työskentelyn harjoittajan osiossa annamme Teille Korkeamman näkökulman todellisesta, energeettisestä
rakenteestanne. 


Mitä paremmin ymmärrätte "näkymättömienosienne" toimintaa, sitä paremmin pystytte parantamaan itsenne.

Ihmiskehon chakrat ovat punoutuneet yhteen monin tavoin tavoitteenaan
  kehon yleistasapaino. Jos olette kuulleet toisista pareista ja toiminnoista, kunnioittakaa noita opetuksia niin kauan, kuin ne ovat Teistä järkeviä ja ne toimivat Teillä. Liittäkää tietonne siihen, mitä tässä annamme, jos se on Teistä järkevää ja toimii Teillä. Valotyöntekijät, tietonne, työkalunne ja kykynne sekoittamalla selkenee suurempi parantumiskuva.

Monet menetelmät ovat määritelleet chakraparit niiden energeettisen
  yhteyden perusteella tunne-, mentaalisella ja henkisellä tasolla, mutteivät ole käsitelleet fyysistä "peruskytkentää".
 


Rakkaat ystävät, tässä kohtaa me astumme kuvaan mukaan, sillä olemme Mestarikytkijöitä, ja selitämme, miten fyysinen taso on suunniteltu saavuttamaan tasapaino ja säilyttämään se vapauttamalla liikapainetta meridiaanijärjestelmän kautta. 

Meridiaaninne ovat energeettisten (aura) meridiaanien ja hermojärjestelmänne fyysisten väylien yhdistelmä.

Seuraavassa tekstissä nämä chakraparit fyysisessä ytimessänne ovat
  "perusjohdotus" muulle energeettiselle rakenteellenne. Jos chakrat kärsivät fyysisellä tasolla liikapaineen aiheuttamasta tasapainottomuudesta liian pitkään, sairauden fyysisiä oireita alkaa ilmestyä. 

Korostamme aluksi, että vie monia, monia vuosia kerrostunutta tukkeutumista, ennen kuin chakrapari pettää.
 

Tietäkää, että liiasta sisäisestä paineesta aiheutuvat oireet
voidaan peruuttaa, ennen kuin kehossa tapahtuu varsinaista
vahingoittumista. 


Paras tie terveyteen on ennalta ehkäisevä toiminta, stressitasonne pitäminen minimissä, puhtaan ruuan syöminen ja juominen, kuntoilu ja säännöllinen nukkuminen. Rakkaat Ystävät, näitä elintapavalintoja ei voida laittaa pilleriin!

Tähän luetteloon lisäämme päivittäisen harjoituksen. Tunnette
  sitten vetoa liikunnalliseen tai istuen tehtävään harjoitukseen, aloittakaa säännöllinen puhdistaminen. Opetamme auran perushoitoa ja ylläpitoa, mikä on uusi käsite useimmille ihmisille. Jos mikään tästä ei tunnu järkevältä teistä eikä sovellu teihin, niin
pyydämme Teitä vain ottamaan päivätorkkuja useammin! 


Kyllä, hermojärjestelmä puhdistaa itsensä luonnostaan ollessanne unessa ja lataa kehonne tärkeällä energeettisellä polttoaineella.
Yksinkertainen "puolen tunnin torkut" -tapa joka päivä voi saada aikaan paremman Terveyden!


******
Ensimmäinen informaatiokerros, jonka annamme chakrapareista, koskee  seitsemää ydinchakraa. 

Ne ovat juuri ja kruunu (1 ja 7), sakraali ja kurkku (2 ja 5), solar plexus ja sydän (3 ja 4). 

Olemme sanoneet, että kuudes chakra, kolmas silmä, toimii yhdessä kaikkien muiden kanssa fyysisellä ja energeettisellä tasolla. Sitä selitämme tulevassa tekstissä. 

Tällä kertaa lisäämme viimeisen chakraparin saattaaksemme valmiiksi kahdeksan chakran järjestelmän, mikä on energeettinen laajentumismahdollisuutenne Vuosituhannen vaihdoksessa.

Tuo pari on kolmas silmä ja sielun tarkoitus (6 ja 8).  


Kahdeksas  chakra on Korkeamman Itsenne Yhteys, parina Korkeamman Intuitionne Keskukselle. 

Eikö siinä energeettisesti olekin järkeä, että nämä kaksi keskusta toimivat yhdessä? 

Niiden yhteys ja kommunikointi on elintärkeä tietoiselle Ylösnousemisellenne sen rajoittuneen ihmismuodon yläpuolelle, jonka tunnette erittäin hyvin. 

Kun seitsemän sisäistä chakraa on puhdistettu, tasapainotettu ja täysin yhteydessä kaikkialla ympärillänne olevaan kahdeksanteen chakraan, "tietoinen kosminen yhteys" saadaan takaisin. 

Sitten astutte moniulotteisen todellisuuden uudelle tasolle, joka ei yksinkertaisesti ollut aiemman 3D-värähtelynne käytettävissä.

Silloin kun yksi chakra joutuu pois tasapainosta fyysisellä tasolla,
  sen kumppani tekee kovemmin töitä kompensoidakseen tilanteen.  

Jos tasapainoa ei saavuteta, lopulta molemmat alueet altistuvat sairaudelle.
Tarkennamme vielä: 

silloin kun vaikutetun chakran kumppani ei enää  pysty kompensoimaan tätä epätasapainoa, lähdechakraan alkaa ilmestyä fyysisiä oireita. Fyysiset oireet voivat muodostaa selvän mallin, mutta lääkärin etsiessä sairautta, sitä ei ehkä löydy.
 

Silloin kun fyysisiä oireita alussa ilmaantuu, on aikaikkuna, jonka aikana sisäisen liikapaineen puhdistaminen sallii kehonne tasapainottua taas kohti terveyttä. Toisin sanoen ihmisillä voi olla oireita, ennen kuin varsinainen sairaus syntyy. Kun vaarantuneen elimen tai järjestelmän toiminta heikkenee ylipaineen vuoksi, niin fyysisenkehon osa/elin/järjestelmä alkaa vääristyä näkyvällä (testattavalla) tasolla. 

Kun keho on täysin ilmentänyt sairauden, sitä on vaikeampaa puhdistaa.

Riippumatta siitä missä oireita esiintyy, käyttäkää vähän

parannusaikaa sairaan chakra-alueen kumppaniinkin. Tämä voi olla ristiriidassa syyn ja seurauksen lineaarisen käsityksenne kanssa, mutta sanomme tässä, että sairauden oireet voivat usein johtua epätasapainosta jossain muualla. 


Kyllä, vatsaongelmissa kurkkua tarvitsee puhdistaa! 
Alaselänkipua? Älkää unohtako työskennellä olkapäiden kanssa! Nämä on esimerkkejä tasapainottomuudesta chakraparissa 2 ja 5.

Lääkärit ovat nähneet ja osaavat testata monia näitä

vuorovaikutussuhteita, mitkä lopulta osoittavat poikkeamia
laboratoriotesteissä ja fyysisissä tutkimuksissa. Mutta entä jos testilukemat ovat korkealla, mutta osuvat "normaalin" tai
"hyväksyttävän" rajoihin? Hoiputteko reunalla tietämättä, mihin suuntaan kehonne on menossa? 


Tietämättömyys saa aikaan pelkoa, Rakkaat Ystävät. Pelko pakottaa Teidät keskittymään negatiiviseen ja kutsuu sitä ilmentymään.

Tietoisesti pareja puhdistettaessakin voi edelleen tapahtua onnettomuus
  tai sairastuminen yhdellä tai molemmilla alueilla. Joskus energeettinen "heikkous" on sitkeää, koska meridiaaneja on kovasti koeteltu noilla alueilla. Näiden vuorovaikutussuhteiden tietäminen tekee mahdolliseksi sen, että näette pelkän "tilanteen parantumisen" yli, aikaan ja paikkaan jolloin tunnette taas itsenne terveeksi riippumatta siitä, mikä sairaushistorianne on ollut.

******
Kysymys:
Lääkärit havaitsivat, että tietty aivokasvain oli lähettänyt
etäispesäkkeitä peräsuoleen. He eivät tiedä miksi, mutta ovat
tunnistaneet tämän mallin ja osaavat etsiä sitä. Mikä näiden
kahden alueen välinen suhde on, jotka aiheuttavat tämän oireiston?

Kanavoitu vastaus:

Kruunu ja juuri ovat chakrapari. Kun toinen sairastuu, sen kumppani kompensoi tilannetta säilyttääkseen kehon energeettisen yleistasapainon. Silloin kun epätasapainosta tulee akuutti, lähdechakra sairastuu. Lopulta sairaan chakran kumppanikin seuraa samaa sairausmallia. 


Syöpä on äärimmäinen esimerkki.  
Siksi helppo jäljittää. Tämä kysymys viittaa pariin 1 ja 7, kruunuun ja juureen, missä tietyt syövät lähettävät etäispesäkkeitä aivoista peräsuoleen. Näette usein kilpirauhassyövän leviävän alavatsan alueelle, missä on kyse parista 5 ja 2. Mitä muita pareja olette nähneet?

Kysymys:

Mitä muita tukosmalleja chakrajärjestelmään voi syntyä charkaparien lisäksi?

Kanavoitu vastaus:

Yksi malli on tukos, jonka lähde on sairaan alueen ylä- tai
alapuolinen chakra. Sairauden todellisen lähteen löytäminen voi olla konstikasta erityisesti, jos katsotaan vain fyysisen tason kerrosta. Joskus tukkeutunut chakra tai vaivaava alue voi saada oireita syntymään ylä- tai alapuolellaan olevassa chakrassa.

Tämä on erilaista sisäisen paineen syy-seuraustoimintaa, kun

ylipaineiset alueet tunkeutuvat (tai virtaavat) läheiselle,
vähäpaineisemmalle alueelle. Jos otetaan täysi ilmapallo ja
puristetaan keskeltä, mitä tapahtuu? Pallossa oleva ilma siirtyy ylä- ja alapuolelle puristettaessa. Jos puristetaan pallon ylä- ja alaosasta, ilma siirtyy keskelle ja saa aikaan pullistuman. 


Näin kurkku voi vaikuttaa sydämen ja kolmannen silmän alueelle. Sakraali voi vaikuttaa juureen ja solar plexukseen. Juuren tukkeuma voi saada aikaan sen, että koko meridiaanijärjestelmä lopulta lakkaa puhdistumasta, tai painetta sakraaliin ja aina solar plexukseen saakka.

Tukkeuma kruunussa voi aiheuttaa oireiden ilmenemistä kolmanteen silmään suoraan sen alapuolella, mikä lopulta työntää liikapaineen kurkkuun.

Esimerkiksi jotkut krooniset onteloärsytykset (erillään
  allergiaongelmista) voivat syntyä tukkeutuneesta kurkkuchakrasta tai vaurioituneesta niskasta ja hartioista. Näissä tapauksissa ihminen usein tuntee olonsa "yliajetuksi", kun flunssa on kroonisesti tulossa, muttei täysin ilmene. Kun meridiaanijärjestelmä on näin tukossa niskasta, paine pään alueella ei voi vapautua alas meridiaaniväyliä pitkin. Kuudennen chakran tukoskin voi laukaista ontelovaivat, koska onteloalue on chakrojen 5 ja 6 välillä.

Tukkeutuneen chakran etsiminen tai useampien tukkeutuneiden chakrojen
  hoitaminen on tehokkaampaa helpotusta ontelopaineeseen kuin lääkkeiden ottaminen, jotta pystyy hengittämään väliaikaisesti paremmin. Oireiden hoitaminen on tärkeää potilaan mukavuudelle, kyllä, mutta sisäisen paineen lähteen puhdistaminen helpottaa tarvetta palliatiivisiin toimiin.  

Pillereiden ottaminen lievittämään kipua ilman, että keskitytään kivun lähteeseen, sallii todellakin sairauden kehittymisen.

Hampaiden narskuttelu tai vaurio leukanivelissä voi aiheuttaa painetta
  leukojen yläpuolelle päässä, mikä saa aikaan korva-, silmä- tai ontelovaivoja ja/tai päänsärkyä. Leukaniveltukos voi aiheuttaa painetta myös alaspäin niskaan, hartioihin ja yläselän alueelle. Tämä on kriittinen piste meridiaanijärjestelmässä: 

leukanivelten on oltava auki, jotta meridiaanit vapauttavat painetta. Noiden nivelten ollessa suljettuina mikään ei virtaa. Jotta minkäänlainen meridiaanipuhdistus tai meditaatio voisi onnistua, leuan on oltava täysin rentona!

Toinen tukkeumamuoto, joka voi vaikuttaa koko
  meridiaanijärjestelmään, on meridiaanitukos, joka sulkee väylät, joita pitkin chakrat on suunniteltu puhdistumaan.

Aura kuljettaa eteerisen vaurion traumasta kehoon (sairaus, onnettomuus ja leikkaustoimenpide) pitkään sen jälkeen, kun fyysinen keho on näkyvästi parantunut. Chakrajärjestelmä ei voi vapauttaa päästä alaspäin suunnitellulla tavalla, ennen kuin tukokset on puhdistettu meridiaaneilta. Meridiaanitukos voidaan paikallistaa tiettyyn kehon osaan, alueeseen tai järjestelmään ja kuitenkin se voi vaikuttaa jollekin chakra-alueelle tai tunkeutua koko järjestelmään.

Lyhyesti sanottuna, meridiaanijärjestelmänne on suunniteltu
  poistamaan painetta eri tavoin, kuten on selitetty Circle of Grace -vapautusmalleissa. Puhtaasti virtaavassa, terveessä järjestelmässä uusi energia tulee sisään hallitsevalta puolelta (käsi ja jalkapohja), nousee ylös ja kiertää kruunun ympäri ja sitten laskeutuu alas ei-hallitsevaa puolta työntäen edellään vanhaa,paineellista energiaa vapautumaan ei-hallitsevan puolen kädestä ja jalkapohjasta. Tätä kutsutaan normaalimalliksi.

Kierros pään ympäri on kruunun virrankatkaisin, joka estää

tukosten pesiytymisen sinne. Meridiaanijärjestelmän yläosassatapahtuu siis kierros pään ympäri, ikään kuin käyttäisitte hattua, mihin paine pakkautuu eikä voi mennä enää pidemmälle. Siksi tuolla alueella voi tapahtua halvauksia ilman, että ne ovat lähtöisin päästä tai aivoista, koska painetta on vuosia muodostunut tukoksista muualla järjestelmässä.

Useimmat ihmiset eivät ole tietoisia, että eteerisiä tukkeumia on
  olemassa sen jälkeen, kun fyysinen keho on näkyvästi parantunut.
 
Auran hoito ja ylläpito ovat hyvin tuntemattomia. Rakkaat Ystävät, ihmisrakenne on uskomattoman sinnikäs, ja keholla on monia eri tapoja imeä uutta polttoainetta ja vapauttaa liikapainetta. Vaikka suuri osa energianne sisäänotosta tapahtuu kruunusta, jokainen chakra on oma energiapyörteensä, joka imee energiaa suoraan omalla
värähtelytasollaan, kuin kasvit auringossa. Tukkeutuneet chakrat pyörivät hitaammin ja hitaammin ja lopulta lopettavat pyörimisen tai jopa muuttavat pyörimissuuntaansa.

Aloittaessanne Circle of Grace (COG) -puhdistusjärjestelmän,
  aloittakaa "täysin tukossa" -mallilla. 

Kuvitelkaa energian tulevan sisään yläpuolelta kruunuchakraan ja laskeutuvan sekä kehon sisällä että sen ympärillä aurassa kuin kultainen suihku, joka kulkee päästä jalkapohjiin. 

Aura vaihtaa tarvittaessa mallia milloin tahansa. Aloittakaa "täysin tukossa" -mallilla ja antakaa kehonne vaihtaa "vaihtelevan tukoksen" -malliin sitten, kun se on valmis. Kun tämä tapahtuu, tunnette yläkehon vapauttavan käsivarsia pitkin. Sitten se laantuu ja alakeho vapauttaa jalkoja pitkin. Ylä/alapuolen vaihteleva malli jatkuu, kunnes tarpeeksi painetta on vapautunut, niin että aura voi vaihtaa normaalimalliin.

Viimeistä kehon käyttämää mallia kutsumme
  "peruutustukokseksi", missä paine muuttaa suuntaa vapautuakseen lähimmästä uloskäynnistä. 

Esimerkiksi oikean ranteen venähdys (oikean puolen hallitsemassa järjestelmässä) voi vapautua oikean käden chakraa pitkin, mikä on paljon lyhyempi polku kuin kulkeminen ylös oikeaa käsivartta pitkin, pään ympäri ja takaisin alas ei-hallitsevaa käsivartta pitkin ja vapautumaan vasemmasta kädestä.

Pitäkää myös mielessä, että tukos lähellä mitä tahansa

poistumisaukkoa estää tukoksia sen takana liikkumasta. Jos oikeassa kädessä on venähdys ranteessa ja toinen kyynärpäässä, rannetukos on vapautettava ensiksi, jotta kyynärpään trauma voi siirtyä alaspäin ja ulos. 


Jos tällainen tapaus jatkuu hoitamatta, minne paine pakkautuu? 

Kurkku- ja sydänchakraan, Rakkaat Ystävät. Jos meridiaanit
eivät virtaa puhtaasti, tuon alueen chakrat tulevat lopulta
hidasliikkeisiksi kyvyttömyydestä puhdistaa liikapainetta.

Niin, on monia tapauksia, jolloin ihmiset tuntevat kipua tai arkuutta
  alueella, joissa ei ole mitään merkkiä vauriosta tai
vauriohistoriaa. Testitulokset ovat negatiivisia eikä mitään löydy.


Voimme sanoa, että jokainen vihlaisu, jokainen kipu, jokainen toimintahäiriö kehossa syntyy syystä.  

Jos ei löydy mitään fyysisiä merkkejä, niin tukos/vaurio on edelleen eteerinen. Esimerkiksi paineen pakkautuma voi muodostua reiteen, joka ei ole kärsinyt mistään näkyvästä vammasta. 

Kuitenkin polvileikkaus 20 vuotta sitten on jättänyt meridiaaniin tukkeuman, joka lopulta estää reisimeridiaania vapauttamasta alaspäin polven ohi. Näin reisikudos voi olla arka kosketettaessa, tuntua joskus kuumalta, vaikkei osoitakaan mitään diagnosoitavaa tai hoidettavaa syytä, kun taas polvi vaikuttaa oireettomalta, vaikka se on tässä todellinen syy.

Monissa tapauksissa chakrapari-informaatio ei riitä selittämään
  oireistoa. On mietittävä COG-meridiaanien vapautusmalleja ymmärtääkseen, mitkä tukokset aiheuttavat mitäkin oireita.
 

Haluaisimme vielä korostaa, että aura puhdistaa itsensä
säännöllisesti. Sillä on tosiaankin sisäänrakennettu mekanismi, joka huuhtoo painetta meridiaanijärjestelmästänne fyysisen hermojärjestelmänne kautta ja lataa itseensä uutta energiaa
nukkuessanne.

Kehonne on itsensä lataava ja itseään ylläpitävä järjestelmä.

Ei koskaan tapahdu hukkaa ilman lisäystä. Tämän vuoksi
kunnollisella ruokavaliolla, kuntoilulla ja riittävällä unella,
olette kaksinkertaistaneet ihmisen elinkaaren. 


Jos tietäisitte nuoresta pitäen, miten meditoidaan leuka rentona, jos tietäisitte auranne hoitamisesta ja ylläpitämisestä, olisitte havainneet tähän mennessä, että kaikki kehon vauriot, pienet tai suuret, voidaan vapauttaa ei-invasiivisilla (suom. huom. esim. leikkaus) tavoilla, ennen kuin kertymä tuosta vauriosta alkaa tunkeutua fyysisen kehonne toimintojen harmoniaan.

Kyllä, puhumme tässä vanhenemisesta! Rakkaat Ystävät,

onnettomuuksia, sairastumiselle altistumista ei tarvitse tapahtua! Se voidaan estää. Mitä enemmän tutkitte ihmisen Energeettistä muotoa ja mitä enemmän se on tasapainossa, sitä pidempään elätte.
 

 Kyllä, alkuperäinen Aatamin suunnitelma sisältää 1000 vuoden elinkaaren. Voitte luulla tämän olevan osaltamme törkeää rehentelyä (hykertelyä), mutta muutaman sukupolven aikana ymmärrätte ja hyväksytte tämän käsityksen saavutettavissa olevaksi.

Lopuksi sanomme, ettei onnellisuus ole vain mielentila. Positiivinen
  näkökulma ei ole vain työkalu. Ilo on erityistä värähtelyä, joka harmonisoi kehoa kohti täydellisyyttään. 

Pelko ja viha ovat myös erityistä värähtelyä, jotka heikentävät
immuunijärjestelmäänne, sekaantuvat kunnolliseen ruuansulatukseen ja vaikuttavat negatiivisesti kehonne kemiaan. "Älkää huolehtiko.
 

Olkaa onnellisia", on meidän värähtelyreseptimme Teille.
Onnellisena oleminen, vain nauraminen jollekin minuutin ajan, vahvistaa kehonne kemiaa kuudeksi tunniksi. Suuttuminenkin vaikuttaa kehonne kemiaan kuusi tuntia ja lähettää romahduttavan viestin.

 
Mielialojenne tiedostaminen on ensimmäinen askel mielialojenne hallitsemiseen. Sen valitseminen, missä, milloin ja miten ilmaisette FTMH-energiaanne, asettaa Teidät käskyasemaan oman Elämänne ja Terveytenne osalta!

Olemme kaikessa Rakkaudessa Brotherhood of Light.


FTMH = fyysinen, tunne, mentaalinen ja henkinen

CHAKRAPARIEN KANSSA TYÖSKENTELEMINEN
----------------------------------------------------------------------------
Brotherhood of Light (suom. Valon veljeskunta) -henkiolentoa kanavoinut
Edna G. Frankel (www.beyondreiki.com)
Tammikuussa 2007
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine


Mission World 

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

vaimoni on kärsinyt haiman syöpäästä, joka on vahvistettu olevan neljäs vaihe, lääkäri kertoi minulle, että hän ei voinut tehdä mitään, koska hän ei vastannut hoitoon, mutta veljeni tuli meidän pelastuksemme tilaamalla tämän hamppunöljyn Rickiltä Simpsonin säätiö, jonka hän sanoi, on auttanut potilaita taistelemaan erilaisten syöpätapausten varalta, joten päätimme antaa sille mahdollisuuden, toistaiseksi vaimoni paranee täydellisesti hyvin ja tällä hetkellä hän voi kävellä talon ympäri itsestään. Minusta tuntui tarpeelliseksi annan muiden, jotka kärsivät tästä akuutista sairaudesta, että kun sinulla on hyvä hamppuaöljy, se voi todellakin antaa hyvän toisen mahdollisuuden elää. jos satut tarvitsevasi tätä hamppuaöljyä, voit ottaa yhteyttä säätiöön, joka toimitti veljeni laissa tämän sähköpostin kautta: ricksimpsoncannabis@hotmail.com