WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

perjantai 8. lokakuuta 2010

Feminiinisen Jumaluuden laskeutuminen





Marjo-Kaisu Niinikoski
Maailmankaikkeuden alkulähde avaa jokaisella vuosisadalla itsensä uudella tavalla ihmiskunnalle. Tämä taho, jota me kutsumme myös Jumalaksi, lähettää itsestään erilaisia virtauksia, jotka laskeutuvat maaplaneetalle. 
Tanskalaisen henkisen opettajan Asger Lorentsenin mukaan juuri alkanut 21. vuosisata on Jumaluuden feminiinisen olemuspuolen paluun aikaa, jota kuvaavat sisäinen kauneus, rauha, ilo ja myötätunto.

Asger Lorentsen on toiminut jo vuosikymmeniä yhteistyössä maaplaneetan sisäisen henkisen Hierarkian eli Suuren Valkoisen Veljes/Sisarkunnan kanssa. Hän välittää viestiä ihmiskunnalle siitä, millaisia muutoksia planeettamme on juuri tänä aikana käymässä läpi.


Asger puhuu parhaillaan menossa olevasta Vesimiehen ajasta, jonka yhteyteen kuuluu olennaisesti ns. Uusi maailmanimpulssi. Se tarkoittaa Jumalaisesta alkulähteestä lähetettäviä uusia energiavirtauksia, joiden tehtävänä on avata ihmisten sydämiä ymmärtämään Jumalan rakkaus yhä syvemmällä ja henkilökohtaisemmalla tasolla.
- Jumaluuden maskuliininen olemuspuoli on ollut hallitsevana tällä planeetalla jo pitkään. Sen voimallinen virtaus alkoi jo 1500-2000 vuotta ennen Kristusta ja sen näkyvin ilmenemismuoto ovat tuona aikana syntyneet maailman eri uskonnot, Asger kuvaa.
- Tämä maskuliinisen Jumaluuden aika on ollut hyvin tarpeellinen, jotta ihmiskunta on erilaisten uskonsotien ja muiden kärsimysten kautta kyennyt luomaan vahvan sydänkeskuksen, johon nyt planeetallemme uudelleen laskeutuva feminiininen jumalenergia voi virrata, hän jatkaa.
Asgerin mukaan feminiininen virtaus muuttaa radikaalisti ihmisten käsitystä henkisyydestä ja Jumalasta. Keskeistä siinä on se, että kun ihminen alkaa kokea sydämensä kautta Jumalan feminiinistä aspektia, hän alkaa nähdä Jumalan kaikessa, mikä on.
- Radikaaleinta siinä on asenne pahuutta, pimeyttä ja kärsimystä kohtaan. Äiti-Jumalan kaikkea syleilevä ja kaiken hyväksyvä rakkaus poistaa ihmisestä tarpeen luokitella asioita mustavalkoisesti oikeaksi ja vääräksi, hyväksi ja pahaksi. Ihmisellä ei ole enää minkäänlaista tarvetta tuomitsemiseen, arvottamiseen tai kritisointiin, vaan hän alkaa nähdä automaattisesti kaiken Jumalan silmin eli hyväksyä, että Jumala on kaikessa, niin sodassa kuin rauhassakin, Asger kuvaa.


Toinen tärkeä oivallus on se, että feminiininen Jumaluus muuttaa koko käsityksen henkisyydestä. Sen ydin ei ole enää siinä, että meidän tulisi tavoitella valaistumista, nirvanaa tai samadhia vetäytymällä tästä maailmasta ja pääsemällä sitä kautta maan päältä ”taivaaseen”, vaan siinä, että me luomme ja tuomme "taivaan" maan päälle. 


- Kun alamme nähdä pyhyyttä kaikessa, nirvana laskeutuu tänne. Meillä on ollut aiemmin taipumus ajatella, että Jumala on rakkaus, mutta vain "taivaassa". Nyt alamme oivaltaa, että Jumala on rakkaus myös täällä, jopa kurjuudessa ja kärsimyksessä. Tieto siitä, että Jumala on meidän kanssa ihan kaikessa, tulee muuttamaan maaplaneetan radikaalisti, Asger toteaa.


- Henkisen elämän ihanteeksi tulee toimia käytännönläheisenä mystikkona.
Uusi
maailmanuskonto
Henkisiltä mestareilta saamiensa tietojen mukaan maaplaneetallemme on myös syntymässä uusi rakkauden uskonto, jota Asger nimittää Uudeksi maailmanuskonnoksi. Se on uskonto, joka perustuu ihmisen sisäiseen pyhään elämään. 

Siitä puuttuvat täysin ulkoa ohjautuvuus tai ajatus siitä, että Jumala on meidän
synneistämme kirjaa pitävä ankara isähahmo, jota tulee rakastaa sydän pelkoa täynnä. Se ei tarvitse ulkoisia hierarkioita, auktoriteetteja eikä dogmeja. Se on Jumalan valtakunnan tuomista maan päälle ihmisten sydänten kautta.


- Olemme unohtaneet uskontojen takana olevan sanan ”religio” merkityksen. Se tarkoittaa sidettä tai linkkiä takaisin Lähteeseen. Uusi maailmanuskonto toimii nimenomaan linkkinä ja siltana ihmisen ja Jumalan välillä, Asger kuvaa.
Uusi maailmanuskonto liittyy olennaisesti feminiinisen Jumalenergian tai Äiti-Jumalan energian virtaukseen. Se manifestoi voimakkaasti Pyhän Hengen feminiinistä puolta. Asgerin arvion mukaan tämän kuluvan vuosisadan loppupuolella jo puolet ihmiskunnasta on tullut sen vaikutuspiiriin. 


- Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että se korvaisi kokonaan nykyiset uskonnot. Käsitykseni mukaan olemassa olevien uskontojen sisäinen puhdistaminen on jo alkanut ja niillä on edelleen tehtävä osana ihmiskunnan henkistä kehitystä, Asger toteaa.


- Toinen puolisko ihmiskunnasta on vuosisadan lopulla edelleen sidoksissa vanhoihin uskontoihin, mutta ei yhtä dogmaattisesti ja ulkoa ohjautuvasti kuin aiemmin. Myös heidän uskonnollisen elämänsä painopiste siirtyy yhä enemmän sisäiseen elämään, sydämen heräämiseen ja voimallisempaan yhteyteen Jumalallisen alkulähteen kanssa.
Feminiinisen ja
maskuliinisen suhde
Vaikka feminiininen virtaus vahvistuu planeetallamme, se ei suinkaan tarkoita sitä, että Jumaluuden maskuliininen olemuspuoli lakkaisi kokonaan vaikuttamasta täällä. Asger sanoo, että sekä maskuliininen että feminiininen polariteetti tulevat molemmat olemaan olemassa jatkossakin. Koska ihmiskunnan henkinen kehitys kulkee kuitenkin sykleissä, niiden roolit ja painopiste muuttuvat tarpeen mukaan.

- On tärkeä ymmärtää, että molemmilla on oma tehtävänsä. Maskuliinista puolta tarvitaan esimerkiksi rakenteiden luomisessa ja ylläpitämisessä, päämäärän asettamisessa ja tahdonvoiman käytössä. Koska feminiininen puoli on kuitenkin se, jota ihmisten sydämet tällä hetkellä kaipaavat, oman arvioni mukaan tulevaisuudessa maskuliinisen ja feminiinisen suhde ei tule olemaan "fifty-fifty", vaan feminiininen puoli tulee vaikuttamaan 70-prosenttisesti siinä missä maskuliininen puolen osuus on 30 prosenttia, Asger arvioi.


Jotta kykenisimme ymmärtämään käytännössä, mitä maskuliinisen ja feminiinisen polariteetin ero on, Asger antaa muutaman esimerkin.
- Feminiiniselle tärkeää on prosessi, kun taas maskuliiniselle lopputulos. Feminiinisesti ajatteleva makaa kesälomalla rentona riippukeinussa ja ajattelee, että miksi minun pitäisi puuttua kaikkeen, nautitaan elämästä, kun taas maskuliinisesti ajatteleva ei voi ottaa rennosti, kun ympärillä on hänen mielestään likaista ja hänen täytyy ensin puurtaa ahkerasti, jotta hän voi sen jälkeen hyvällä omatunnolla nauttia, Asger kuvaa.


- Henkisessä elämässä maskuliinisesti ajatteleva on päämäärähakuinen. Hän ajattelee, että henkisen kehityksen päämäärä on jossain ylhäällä ja hän tavoittelee nirvanaa tai samadhia. Feminiinisen energian vaikutuspiirissä oleva ajattelee, että minä en tiedä nirvanasta, mutta minä haluan iloita elämästä ja löytää Jumalan sellaisena kuin elämä nyt on, hän jatkaa.


Uuden maailmanimpulssin perimmäisenä tarkoituksena on Asgerin mukaan Jumalan ymmärtäminen. Jumala-käsitys poikkeaa huomattavasti maskuliinisessa virtauksessa ja feminiinisessä virtauksessa olevien välillä. 


- Maskuliinisessa ajatellaan, että Jumala on transendentti olento, joka asuu "taivaassa". Me ihmiset olemme Jumalan ulkopuolella, mutta Hän voi auttaa meitä kohoamaan maailman yläpuolelle. Feminiinisessä ajatellaan, että Jumala on immanentti, hän asuu ja on kaikkialla, meissä ja maailmassa, jossa kaikki on pyhää. Siinä koetaan Jumala hyvin henkilökohtaisesti sydämen, eikä pään kautta.
Kristuksen
toinen tuleminen
Uuteen maailmanimpulssiin liittyy Asgerin mukaan myös Kristuksen toinen tuleminen. Hänen mukaansa siinä on kysymys ihmisten sydänkeskusten herättämisestä, joka mahdollistaa kaiken sen tuskan vapautumisen, jota olemme sydämiimme vuosituhansien ajan keränneet.

- Sydämiimme koteloitunut kipu voidaan nyt parantaa ja muuntaa se myötätunnoksi. Kristus-tietoisuuden heräämisessä on pohjimmiltaan kyse siitä, että se saa aikaan ihmisissä tunteen keskinäisestä veljeydestä ja sisaruudesta, Asger sanoo. 


- Kristuksen herääminen ihmissydämessä auttaa ihmistä ymmärtämään, että hän ei ole täällä vain itseään varten, vaan että hän on tullut tänne auttaakseen ihmiskuntaa. Että hänestä tulee vastuullinen Jumalan yhteistyökumppani, Asger sanoo.


Puhuttaessa maskuliinisen ja feminiinisen eroista on Asgerin mukaan hyvin tärkeä huomata, ettei aseta niitä arvojärjestykseen. Kyse ei ole paremmasta tai huonommasta, vaan ihmisen luonnollisesta kehityksestä kohti omaa henkistä olemustaan. Kohti oivallusta siitä, että me emme ole ensisijaisesti fyysisiä olentoja vaan tietoisuutta, että me olemme huomattavasti rajattomampia kuin osaamme edes kuvitella.


- Mitä enemmän me kehitymme ja avaamme sydämemme Jumalan feminiiniselle virtaukselle, sen enemmän me tulemme kosketuksiin sisäisen kauneuden, henkisen kohottautumisen, lempeyden, myötätunnon, keveyden, hiljaisuuden ja sisäisen ilon kanssa. Sitä enemmän me koemme ykseyttä Elämän kanssa ja sitä selkeämmin meiltä poistuu verho oman sielumme ja persoonamme väliltä, Asger sanoo.


Kun ihmisen sielu alkaa ottaa vetovastuuta ja persoona luopuu kontrollista, ihminen alkaa yhä syvemmin ymmärtää, mitä tarkoitetaan käsitteellä ”tapahtukoon Sinun tahtosi”. Kun me päästämme Jumalan kaiken hyväksyvän rakkauden elämäämme, alamme nähdä myös inhimillisen kärsimyksen uusin silmin.


- Se ei tarkoita sitä, ettemme enää välittäisi mistään tai ettei meillä olisi halua luoda eheämpää maailmaa. Ero on kuitenkin siinä, että alamme nähdä kaiken Jumalan silmin, tuntea kaiken Jumalan sydämen kautta ja syleillä kärsimyksen keskellä olevia yhdessä Jumalan kanssa. Näemme Jumalan runsauden puhtaasti ilman arvostelua ja ilman ajatusta siitä, että asioiden tulisi juuri sillä hetkellä olla toisin. Jokainen tilanne on juuri sillä hetkellä täydellistä Jumalan luomusta. Emme yritä enää hallita, vaan yksinkertaisesti hyväksymme, Asger kiteyttää.
Papittarien
paluu
Yvonne Wassini on työskennellyt tietoisesti jo vuosia Jumaluuden feminiinisen olemuspuolen eli Äiti-Jumalan kanssa. Yksi hänen tehtävistään on ollut herättää uudelleen henkiin papittarien verkosto, jonka tehtävänä on auttaa Äiti-Maata ja ihmiskuntaa toipumaan niistä haavoista, joista olemme kärsineet jo pitkään.

Yvonne kouluttaa Tanskassa ja Kreikassa moderneja papittaria eli niitä halukkaita henkisen tien kulkijoita, jota ovat kokeneet toimineensa entisissä elämissään muinaisissa kulttuureissa temppeleiden papittarina.
Tänä kesänä hän herätti papittaria ”eloon” myös Suomessa Kultaisen Sydämen Kesäkoulussa, jota hän piti yhdessä aviomiehensä Asger Lorentsenin kanssa.


- Aloin itse nähdä useita elämiäni, joissa olin papitar. Koin olleeni siinä tehtävässä ainakin muinaisella Atlantiksella, Antiikin Kreikassa ja muinaisessa Egyptissä. Kaikkien noiden elämien aikana minulla oli hyvin voimakas yhteys feminiiniseen Jumaluuteen ja toimin tuon värähteen kanavana ja yhteistyökumppanina, Yvonne kuvaa.


Eräänä päivänä Yvonnea alkoi vaivata feminiinisen aspektin puuttuminen meidän aikakaudeltamme siinä määrin, että hän päätti ottaa asiasta selvää. Hän tiedosti, miten naispuolinen Jumaluus oli eliminoitu lähes kokonaan kristinuskosta ja miten kirkkoisät korostivat Jumaluuden maskuliinista puolta ainoana totuutena. Sisällä sydämessään Yvonnella oli kuitenkin kaipaus rakastavan Äiti-Jumalan syliin.


- Kysyin Häneltä, milloin tulet takaisin. Hän vastasi minulle lempeästi: ”Lähde liikkeelle ja herätä minun papittareni. Opeta heitä värähtelemään minun feminiinistä Pyhää Henkeäni. Silloin minä palaan.” Siitä alkoi minun tieni papittarien kouluttajana, Yvonne sanoo.
Näkymätöntä
työtä
Yvonne luonnehtii nykyaikaisten papittarien työtä ensisijaisesti näkymättömäksi. Tiivistettynä se on tietoista valon välittämistä kaikkialla siellä, missä papitar liikkuu.

- Hän on parantaja. Hän voi parantaa ympärillään olevaa luontoa arvostamalla sitä ja suhtautumalla siihen kunnioittaen ja kiitollisena. Parantaminen on siunaus, se tarkoittaa eheytymistä. Siunaamalla kaikkia ja kaikkea papitar auttaa ykseyden luomista kaiken olevaisen välillä, Yvonne kuvaa.


- Tärkeintä on sisäistää, että kaikki elävä on pyhää. Hän voi kommunikoida kukkien ja kasvien kanssa, hän voi auttaa eläimiä siunaamalla niitä ja kommunikoimalla niiden kautta sisäisesti. Hän voi lohduttaa ja kuunnella ihmisiä, hän voi toimia esimerkkinä muille ja osoittaa heille, kuinka kaunis Jumalan maailma on. Hän voi luoda ympärilleen kauneutta värien avulla, hän voi laulaa tai tanssia, hän voi työskennellä yhteistyössä enkeleiden kanssa, hän luettelee.


Yvonne korostaa papittaren koulutuksessa sitä, että heidän tehtävänsä on edesauttaa ”taivaan” luomista maan päälle.


- Sen sijaan, että vetäytyisimme luolaan meditoimaan, meidän tulee tuoda Jumalan valo sinne, missä on ihmisiä. Työpaikoille, ostoskeskuksiin, rautatieasemille, kiireisten kaupunkien kaduille. Kaikkialle sinne, missä tarvitaan valoa, hän sanoo.


- On todella paljon helpompaa olla rakastava siellä, missä rakkaus on jo läsnä. Haasteellista sen sijaan on pysyä rakkauden tilassa myös siellä, missä ihmiset huijaavat sinua ja toimivat rakkauden vastaisesti. Kuitenkin juuri siellä tarvitaan valoa, ymmärrystä ja myötätuntoa.
Toimintaa
monessa maassa
Asger Lorentsen ja Yvonne Wassini pitävät yllä henkisiä keskuksia sekä Tanskassa että Kreetalla. Keskuksissa järjestetään kursseja ja retriittejä, joiden tarkoitus on kouluttaa valotyöhön keskittyviä Maailmanpalvelijoita. 

Asger pitää myös joka kesä Suomessa kesäkoulua ja on aloittanut Suomessa myös kaksivuotisen Kultaisen Aurinko-ohjelman, joka auttaa virittäytymistä Uuteen maailmanimpulssiin.


Asger on perustanut yhdessä Yvonnen kanssa vuonna 2001 Pyhän Franciscus Assisilaisen inspiroimana Kultaisen Graalin järjestön, joka on omistautunut palvelemaan Maan elävää Henkeä. Järjestön toiminta keskittyy fyysisellä tasolla Kreetan saarelle, jossa olevan keskuksen yhteyteen ollaan parhaillaan rakentamassa Uuden maailmanimpulssin Temppeliä.


Maskuliininen ja feminiininen tietoisuus

Maskuliininen Feminiininen

 
+muoto +sisäinen elämä
+toiminta, tekeminen +oleminen, olotila
+rakenne +sisältö
+osiin jakaminen +kokonaisuus
+päämääräsuuntautuneisuus +prosessista kiinostuneisuus
+aktiivinen +passiivinen
+äly +tunne
+analyysi, pilkkominen +sulautuminen yhteen
+interaktio +integraatio
+toimintana näkyvä rakkaus +lempeys-hellyys
+kohti keskustaa +keskeltä ulospäin
+tiivistyminen +laajeneminen
+lineaarinen +säteily
+tietoisuus tunkeutuu sisään +tietoisuus harmoniassa
+voidakseen muuntaa aineen liike kohti +pyhän aineen/maan kanssa liike
päämärää sulkee sisäänsä kaiken
+Jumala kaikki näkevänä silmänä +Jumala elämän antajana
+Teologinen pappi, joka selittää +Parantajapappi, joka säteilee
Tasapaino
- elävä ruusuristi, missä maskuliininen ja feminiininen puoli rikastuttavat ja täydentävät toisiaan
- Aurinkograali, joka luo ylösnousemuksen ja elämän
- persoonallisuus, joka on sielun valon täyttämä ja toimii sielun johdatuksessa
Lähde: 
Asger Lorentsen; Nordens Stjerne -lehti, ilmestynyt Tanskassa 7/1999

Ei kommentteja: