WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

lauantai 21. elokuuta 2010

Kalevala koru

 Kelttiläisiä punoskuvioita käytetään mm. koruissa ja tatuoinneissa. Ne perustuvat uskonnollisuuteen ja noituuteen.
“Kelttiläinen mytologia tarkoittaa muinaisten kelttien myyttejä, legendoja ja uskomusjärjestelmiä. Kelttiläinen mytologia ei ole yhtenäinen, sillä kelttiläiset heimot asuivat eri puolilla Eurooppaa, eivätkä muodostaneet yhtä kansaa tai valtiota. Heillä ei siten myöskään ollut yhtä ja yhtenäistä uskontoa.”

“Druidit
olivat pappisluokan jäseniä, joita roomalaisten tekstien perusteella esiintyi Britteinsaarilla ja Galliassa kelttiläisten väestöjen keskuudessa noin 2 000 vuotta sitten. Muun muassa Julius Caesar kuvaili teoksessaan Gallian sota druideja. Druidien uskomuksista, rituaaleista, pukeutumisesta ja muusta on vain vähän tietoa. Sana “druidi” lienee alun perin lausuttu dru-vid tai dru-vind (hän joka tuntee tammen. Nimityksellä on luultavasti viitattu druidien tehtävään pyhien lehtojen suojelijoina.
Druidit valittiin ylimystön joukosta, ja heidän koulutuksensa saattoi kestää jopa 20 vuotta. Koulutus kesti pitkään, sillä kaikki tieto välitettiin suullisesti, ja noviisien oli opeteltava ulkoa suuret määrät runoja, lakeja ja loitsuja. Druidien päätehtävänä oli uskonnollisten menojen johtaminen, mutta he vastasivat usein myös oikeudenkäytöstä ja toimivat parantajina. He tulkitsivat myös unia ja taivaankappaleiden liikkeitä.

Ei kommentteja: