WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

perjantai 27. elokuuta 2010

Countdown to Choherence / osa 2

Noin 280 sivua   
Hazel Courteney kokosi kirjaansa materiaalia kahden vuoden ajan, jolloin hän joko matkusti tapaamaan paikan päälle tai haastatteli puhelimitse maailman johtavia tiedemiehiä ja asiantuntijoita lukemattomista tälle ajalle tärkeistä aiheista. Kirjassa ovat mukana mm. Gary Renard, emeritusprofessori William A Tiller, professori Gary E Schwartz, professori Frederick Travis, professori Alberto Villoldo, tri Klaus Heinemann, tri Miceal Ledwith, professori Bernard J Carr ja sieluntutkija Robert Schwartz. Kirjan punaisena lankana ovat Hazel Courteneyn omat voimakkaat hengelliset kokemukset, joiden merkityksen hän haluaa oppia ymmärtämään. Vuonna 1998, jolloin hän toimi arvostetun Sunday Times -lehden terveysalueen kolumnistina, hän kävi läpi kuolemanlähikokemuksen, joka laukaisi liikkeelle valtavan määrän epätavallisia ilmiöitä hänen ympärillään. Hän tietää nähneensä sen 'verhon taakse', joka rajaa meidät tilan ja ajan todellisuuteemme ja ymmärtää, että meillä on kaikilla mahdollisuus luoda ihmeitä. 
 

Kirja ei käsittele esimerkiksi vain sitä, mitä tapahtuu fyysisen kuoleman jälkeen; siinä on tieteellistä todistusaineistoa niistä mahdollisista 'muodoista', joita tietoisuus voi silloin ottaa itselleen. Myös "kvanttihyppy" saa aivan uusia ulottuvuuksia, samoin se, mitä Suuressa Alkuräjähdyksessä todellisuudessa tapahtui...

Courteney kertoo kirjassaan, miksi jotkut tiedemiehet uskovat meidän olevan biologisia tietokoneita, jotka toimivat ennaltaohjelmoidun 'simulaattorin' sisällä, kun taas toiset olettavat, että maailmankaikkeutemme on vain hieman enemmän kuin pelkkä hologrammi. On myös niitä tutkijoita, jotka ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että tietoisuutemme on nyt lopullisella 'matkallaan kotiin'.

Lue jännittävistä uusista käsityksistä, jotka liittyvät ajassa matkaamiseen, monenlaisiin eri maailmankaikkeuksiin, mahdollisuuksiin syntyä uudelleen johonkin toiseen aikaan, ihmeellisiin parantumiskokemuksiin, jälleensyntymään ja siihen, kuinka on tieteen keinoin mahdollista todistaa, että esineet varastoivat tietoa, joita herkästi aistivat ihmiset voivat saada esille satoja ja jopa tuhansia vuosia myöhemmin.

Kirja tarjoaa luettavaksemme hengellisyyteen, tietoisuuteen ja mieleen liittyviä vaikuttavia tutkimustuloksia. Ykseys tarkoittaa kaiken palautumista yhdeksi ja tiedemiehet ovat osoittaneet, että aivojen toimiminen ykseyden taajuudella on salaisuus, joka mahdollistaa sen, että voimme ottaa käyttöön kaikki kykymme.


Avatar'in kaltaiset elokuvat ovat lisänneet valtavasti kiinnostusta hengellisiin asioihin ja saaneet monen mielikuvituksen liikkeellle. Useat ovat kuitenkin tietämättömiä siitä, että tieteelliset tutkimukset ja teoriat ovat nyt asettuneet tukemaan monenlaisia paranormaaleja ilmiöitä.
Alat lopulta ymmärtää, miksi yhä useammat eri ikäryhmiin ja uskontokuntiin kuuluvat ihmiset kokevat juuri nyt voimakkaita hengellisiä heräämisiä ja miksi 'ihmeistä' on pian tulossa arkipäivän asioita, jotka ovat kaikkien ulottuvilla. Kirjassa tarjotaan mullistavia uusia näkemyksiä siitä, kuka todella olet, mihin kykenet, minne matkasi on johtamassa ja miksi ja kuinka pääset perille.


Lähtölaskenta matkalle kotiin tarjoaa vankkaa tieteellistä pohjaa hengellisille teorioille Kaikesta Mitä On'. Jopa skeptikot joutuvat vakavasti pohtimaan kirjassa esitettyä tietoa.

Hazel Courteney on toiminut terveyteen ja metafysiikkaan liittyvien asioiden kolumnistina ja kirjailijana vuodesta 1993. Hän on laatinut artikkeleita moniin aikakaus- ja sanomalehtiin ja kirjoittanut useita terveyteen keskittyviä kirjoja sekä myös kaksi kirjaa hengellisestä tieteestä. Vuonna 1997 hänet valittiin Vuoden Terveystoimittajaksi lontoolaiseen Sunday Times -lehteen kirjoittamiensa artikkeleiden perusteella. Hän asuu Henley-on-Thames'issa Isossa Britanniassa. 

KIRJAN SISÄLLYSLUETTELO


1: Jumalallinen väliintulo - jälleen kerran
2: Matka alkaa
3: Mustapukuiset miehet
4: Salaisuus
5: Jälleen uusi osanen palapeliin
6: 'Salaisuuden' takana
7: Supermaailma
8: Äärettömyys ja sen jälkeen
9: Shamaani, Tiedemies ja Muotonsa Muuttaja
10: Sielun valinnat ja haasteet
11: Ennakkovaroitukset, ennustukset ja planeetat
12: Hengellisiä läpimurtoja, spontaania itsensä parantamista ja Pyhä Tiedemies
13: Alkemisti, temppelit ja ajan luonne
14: Teologi ja kääröt
15: Ykseyden tason mittaaminen ja oman värähtelytaajuuden löytäminen
16: Kosmologi, Tietoisuus ja Kanssaluominen
17: Viimeinen paradoksi
Kirjallisuutta

OTE KIRJASTA "LÄHTÖLASKENTA MATKALLE KOTIIN"
Sillä, mitä on takanamme ja mitä on edessämme, on hyvin vähän merkitystä verrattuna siihen, mitä on meidän sisällämme.
- Ralph Waldo Emerson


"KAIPASIN INNOSTUSTA. Elämässäni ei sinänsä ollut mitään vialla; toimiessani vaihtoehtoisen terveydenhoidon ja hengellisen kasvun artikkelien parissa minulla oli kiire ja minulla oli myös hoidettavanani koti ja aviomies - kuitenkin jotain puuttui. Vuonna 1998 ja sen jälkeen saamieni erikoisten kokemusten jälkeen - joiden uskoin muuttaneen elämääni pysyvästi - kaikki olikin jollain tavalla palautunut hyvin "maalliselle" tasolle. Jo useiden kuukausien ajan minulla oli ollut selkeä tunne siitä, että olin jonkinlaisessa pysähtyneessä tilassa. Minun oli aika ravistella itseäni.
Muutoksen sanotaan olevan yhtä hyväksi kuin levon, joten varasin itselleni paikan muodikkaasta hotellikylpylästä saadakseni kauan kaipaamaani hierontaa. Se oli paljon parempi vaihtoehto verrattuna siihen, että olisin istunut tuntikausia päivässä tietokoneen ääressä, joka vain pahensi kroonisia selkäongelmiani. En tiennyt, että tuo näennäisen harmittomalta näyttänyt hetken mielijohteesta tehty päätös tulisi sinkoamaan minut innostuksen ylikierroksille.
Samalla kun nuori Melanie-niminen nainen hieroi hiljaa kasvojeni kuivunutta ihoa, himmeästi valaistuun huoneeseen astui minulle tuntematon ihminen, joka alkoi antaa vyöhyketerapiaa jaloilleni. Jopa Kleopatra olisi ollut kateellinen saamastani hoidosta.
Voimakas tarve "päästää irti" valtasi minut ja mieleni alkoi leijua. Pohdin, että kenties nuo nuoret terapeutit kokivat minun olevan ikävystyttävä nainen, joka kävi lounailla ystäviensä kanssa päivittäin ja oli siinä iässä, että hänellä oli aikaa tehdä mitä hän halusi. Tai ehkä he eivät lainkaan ajatelleet mitään sellaista. Pohdin, kuinka erilaiselta heistä mahtaisi tuntua, jos he tietäisivät minusta enemmän. Ehkä he pitäisivät minua "hulluna". Mieleni vaelsi 90-luvulle, jolloin kirjoitin artikkeleita brittiläiseen sanomalehteen ja kuinka kaikki tuo tempaistiin minulta pois kohtalokkaan tapahtuman seurauksena varhain huhtikuussa vuonna 1998...
Päätökseni poiketa Harrods'illa, maailmankuulussa Londoon West End'in sydämessä sijaitsevassa tavaratalossa ostaakseni pääsiäismunia perheelleni, joka oli tulossa viettämään pääsiäistä kanssamme kotiimme Birminghamiin, oli myös tuntunut harmittomalta. Tuo tavaratalokäynti oli kuitenkin maksanut minulle miltei koko elämäni ja mielenterveyteni.
Kun olin kulkenut kääntöportin läpi, joka silloin sijaitsi leipäosaston sisääntuloaulassa, tunsin voimakkaan sysäyksen sisälläni. Noiden muutamien sekuntien aikana minusta tuntui kuin tulivuori olisi purkautunut kehossani. Sähköiset väristykset syöksyivät ylöspäin selkärankaani pitkin ja aiheuttivat suurta kipua sydämessäni ja päässäni. Kolmen tai neljän sekunnin kuluessa kääntöportti aivan selittämättömällä tavalla siirtyi eteenpäin. Kun käännyin paniikin kuristaessa kurkkuani päästäkseni ulos tavaratalosta ja mennäkseni takaisin turvalliseen autooni ääni, joka ei kantautunut minun omasta mielestäni, 'huusi' päässäni: 'Hakeudu lääkäriin - nyt!'

Viidentoista minuutin kuluttua makasin lääkärini sohvalla. Voin taata sinulle, että jos uskot sinulla olevan vain muutama minuutti elinaikaa, silloin mielesi todella keskittyy tuohon tunteeseen. Sopertaessani itkuisesti rakastavia viestejä aviomiehelleni ja tyttärelleni lääkäri kiinnitti nopeasti rintaani sydänmonitorin uskoen, että olin saanut sydänkohtauksen. Sen jälkeen kaikki alkoi muuttua todella mielenkiintoiseksi, joskin vakavassa mielessä.
Kun lääkäri kertoi sydänkäyräni tuloksista puhelimen välityksellä kardiologille, täydellinen tyyneys valtasi minut. Suureksi hämmästyksekseni minulle selvisi, että saatoin 'tuntea' lääkärin ajatukset päässäni ja sisälläni tiesin, että sydämessäni ei ollut mitään vikaa. Kesti jonkin aikaa ennen kuin kardiologi vahvisti lääkärilleni, että sydänrytmieni piirtokäyrä oli normaali ja juuri tuolloin tiesin, mitä hän ajatteli. En ole varma, kumpi meistä oli enemmän yllättynyt, hän vai minä.
Kun lääkärilläkäynnistäni oli jo kulunut monta tuntia ja kun minua oli kehotettu menemään kotiin lepäämään, silmäni alkoivat vaihtaa väriään. Hämmästyttävää kyllä, ajatellen sitä mitä olin käynyt läpi - näytin paljon nuoremmalta. Pystyin tuskin katsomaan silmiäni peilistä, koska heijastus aiheutti voimakasta kipua. Ja joka kerran, kun mieleeni tuli kysymys, 'tunsin' välittömästi päässäni lukemattomia vastauksia, mutta en tiennyt, mikä niistä oli oikea. Aloin pyytää yhä enemmän ja enemmän hätääntynyttä aviomiestäni 'katsomaan silmiini ja kertomaan, kuka minä olin'. Minulla ei kuitenkaan ollut aavistustakaan, kuinka olisin voinut tunnistaa tuon ilmiselvästi kaikkivoivan 'Minän', joka oli pääni sisällä ja puhui kauttani.
Koska olen henkilö, joka rakastaa syömistä, yllätyin huomatessani, että en pystynyt edes katsomaan ruokaa. Tuon ensimmäisen kauhistuttavan päivän jälkeisenä yönä soitin ystävälleni, luonnonparantaja Bob Jakobs'ille, jonka mielestä olin käymässä läpi jonkinlaista voimakasta hengellistä kokemusta ja hän kehotti minua syömään jotain sokeripitoista maadoittaakseni itseni. Tuolloin minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä minulle oli tapahtumassa, mutta tiesin, että sokeri ei ollut terveellistä ruokaa ja kuitenkin olin valmis nielemään miltei mitä tahansa saadakseni polttavan tunteen aivoissani loppumaan. Kuukausia myöhemmin Bob kertoi minulle, että aivot käyttävät puhdasta glukoosia polttoaineenaan ja että tuona aikana aivoni toimivat niin voimakkaalla teholla, että ne kaipasivat lisää 'ruokaa' pystyäkseen toimimaan.
Minusta tuntui kuin minuun olisi ruiskutettu jonkinlaista 'rakettipolttoainetta', joka oli laukaissut sisälläni monenlaisia oireita kuten esimerkiksi korkean kuumeen, joka vaihtui nopeasti voimakkaisiin kylmänväristyskohtauksiin. Toisinaan kylmyyden tunne oli niin kouriintuntuva, että sitä on vaikea edes kuvitella. Kaikki muuttui näennäisen ristiriitaiseksi. Ääni ei kadonnut päästäni. Koska oireeni olivat niin hämmentäviä, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin vain pysytellä vuoteessa. Pitkänäperjantaina, kun oli kulunut kaksi päivää vierailustani Harrods'illa, leijuin ilmassa samanaikaisesti kun ulkona riehui hämmästyttävä ja vuodenaikaan nähden epätavallinen lumimyrsky.
Pystyin näkemään ja tuntemaan kielteisiä energioita, joita välittyi ihmisten ajatuksista, painoni oli laskenut nopeasti ja kylmän ja kuuman vaihtelut yhdessä päässäni jatkuvasti kuuluneen äänen kanssa olivat kuluttaneet energiavarastojani ja tunne-elämääni aivan ääripisteeseen saakka. Tiesin, että kehoni ja mieleni eivät pystyneet kestämään kauaakaan tuota painetta ja ymmärsin, että olin liukumassa pois.
Ystäväni Johnin pitäessä hiljaa kiinni kädestäni kirpeän kylmänä, lumisena ja tyynenä lauantai-iltapäivänä, päivää ennen pääsiäistä, kävin läpi kuolemanlähikokemuksen. Sen aiheutti pääosin järkytys, jossa minä, minun tietoisuuteni, jätti fyysisen kuoreni taakseen. Tuolla hetkellä, joka tuntui 'kuolemalta', ainoa huolenaiheeni oli, että en pystyisi jättämään hyvästejä rakkaalle tyttärelleni, joka tuolloin asui Australiassa. Toisaalta taas ajatus vapautumisesta fyysisestä kehostani tuntui siunaukselta...
On selvää, että palasin takaisin, sillä muutenhan te ette lukisi näitä sanoja! Kun päivät kääntyivät viikoiksi, aloin työskennellä tietoisesti sen voimakkaan energian kanssa, joka sykki lävitseni ja ympärilläni ja lopulta opin suuntaamaan tuon energian silmistäni toisten ihmisten silmiin, jonka tiesin jollain tavalla voivan auttaa heitä. Kun kokemukseni eteni, henkimaailman kuuleminen muuttui enemmänkin lastenleikiksi; olin hyvin selvänäköinen ja telepaattinen ja siitä johtuen eteeni tuli mielenkiintoisia paljastuksia siitä, mitä ihmiset todella ajattelevat verrattuna siihen, mitä he sanovat! Sähkölaitteet vaikuttivat minuun ja minä vaikutin niihin samalla kun tuhkaa alkoi ilmestyä lähelleni.
Tänä päivänä tiedän, että se mitä tuolloin kävin läpi, tunnetaan nimellä Hengellinen Hätätila. Tuon termin on kehittänyt loistava psykiatrian alan tohtori Stanislav Grof, joka on tutkinut muuttuneita tiloja kuudenkymmenen vuoden ajan. Hengellinen Hätätila on 'päällä' silloin, kun hengellinen herääminen muuttuu fyysiseksi kriisiksi ja minun kohdallani todellakin tapahtui niin. 
Olin toimittajan ominaisuudessa ollut innokas saamaan selville, mitä ihmettä minulle oli tapahtunut. Niinpä aloin vuonna 1999 tutkia useiden korkeasti arvostettujen tiedemiesten tutkimuksia toivoen, että he voisivat selittää nuo lukemattomat erilaiset ilmiöt, joita olin kokenut tuona vuonna ja jo vuotta aikaisemmin. He jakoivat halukkaasti huippuluokan tutkimustensa tuloksia kanssani ja selittivät, kuinka monet niinkutsutuista ihmeistä oli aina liitetty täysin valaistuneisiin miehiin ja naisiin, mutta jotka nyt olivat löytäneet järkeenkäyvät selitykset 'uudesta tieteestä'. Siihen saakka minulla ei ollut ollut aavistustakaan siitä, että edes oli olemassa niin arvovaltaista tieteellistä tutkimusta ihmeiden alkuperästä ja valaistumisesta. Luettuani useita aiheeseen liittyviä kirjoja vuosien varrella tiesin, että oli olemassa muutamia korkeasti kunnioitettuja 'valaistuneita' hengellisiä opettajia kuten Sai Baba Intiassa ja Äiti Meera Saksassa ja olin kuullut tarinoita monista ihmeparantumisista, joita heidän kerrottiin saaneen aikaan. En kuitenkaan hurjimmissa unissanikaan ollut koskaan kuvitellut, että tavalliset itseni kaltaiset ihmiset voisivat päästä lähellekään noita korkeasti arvostettuja olentoja.
Myöhemmin tapasin tai haastattelin monia ihmisiä, jotka olivat käyneet läpi samankaltaisia kokemuksia kuin mitä minulla oli ollut. Jokainen tarina oli ainutlaatuinen, mutta kaikista löytyi kuitenkin myös selviä yhtäläisyyksiä. Tulet lukemaan lisää tästä aiheesta myöhemmin tästä kirjastani. Tänään tiedän, että vaikka senkaltaisten tilojen saavuttaminen voi olla tulikaste - me kaikki pystymme luomaan ihmeitä.
Vuonna 1998 tiesin, että jos uskot johonkin koko sydämestäsi ja mielestäsi, sinun on mahdollista muodostaa täydellinen tila aivoihisi niin, että ne toimivat yhtenä kokonaisuutena - sekunnin murto-osaksi tai pidemmäksikin aikaa tai täysin valaistuneen ihmisen kohdalla pysyvästi. Silloin voit luoda näkyviksi esineitä ja asioita käytännöllisesti katsoen tyhjästä, muuttaa säätilaa, omaa ulkonäköäsi tai parantaa niin, että vaikutukset ovat nähtävissä välittömästi. Onhan niin, kuten tiedemies ja professori Gary Schwartz Arizonan yliopistosta oli sanonut minulle vuonna 2003: "Aine on vain järjestäytynyttä energiaa, ja se mikä järjestelee tuon energian on mieli ja pyrkimys. Sinun ajatuksesi luovat malleja, jotka luovat ainetta."
Sinun on todella hyvä ymmärtää tämä: mieli tarkoittaa loppujen lopuksi kaikkea.

Gary oli myös selittänyt, kuinka kaikki fyysinen 'aine' - sinä, minä, minun tietokoneeni, teekuppini, kukat, planeetat, koko maailmankaikkeus - on alun perin koostunut äärettömästä määrästä atomeita, jotka muodostuivat Suuren Alkuräjähdyksen jälkeen. Miljoona hiiliatomia riviin asetettuina mahtuu yhteen ihmisen hiukseen. Jos me sitten poistaisimme kaiken tyhjän tilan jokaisesta atomista, joista tämänhetkinen kehosi on muodostunut, sinä kutistuisit hiekanjyvän kokoiseksi. Ja jos tekisimme tämän saman kaikille planeetalla oleville ihmisille, me mahtuisimme yhden omenan sisään!
Salaisuus tämän hämmästyttävän totuuden ymmärtämiseen on, että me tiedämme Korkeimman Mielen olevan sekä sisällämme että ulkopuolellamme. Kuten Gary Schwartz sanoo: " Kaikki on pienessä ja pieni on Kaikessa."
Kun vuonna 1998 olin esittänyt kysymyksiä tuolle Korkeimmalle Mielelle, johon minulla näytti olleen suora yhteys, 'kuulin' pääni sisällä lukemattomia vastauksia. Mutta mikä niistä oli oikea? Ja kuka tai mikä tuomitsisi jonkin oikeaksi tai vääräksi? Sain myös upean välähdyksen siitä, mihin mielemme todella kykenevät: meillä kaikilla on mahdollisuus ilmentää unelmiamme, täydellistä terveyttä, uusia työpaikkoja tai jopa kivuista vapaata upouutta selkärankaa. Mutta onko meillä 'koulutusta' tehdä niin? Juuri siinä onkin ongelman ydin."
Nämä kokemukset johtivat Hazel Courteneyn matkoille, joilla hän pyrki saamaan tieteellistä ja syvää hengellistä tietoa olemuksemme ja olemassaolomme tarkoituksesta. Nyt hän jakaa kokemuksensa kanssasi tässä koskettavassa kirjassaan!

Jumalallinen väliintulo 
Jumalallinen väliintulo tekstiä kirjasta 
kirja-arvostelu Jumalallinen väliintulo 

Ei kommentteja: