WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

lauantai 31. heinäkuuta 2010

MIKSI


MIKSI OLEMME TÄÄLLÄ, MADONREIÄT JA VIISAUDENHAMMAS

Yhdeksän kollektiivitietoisuutta kanavoinut Magenta Pixie (lightworkers.org)
Julkaistu 25.10.2008
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Miksi olemme täällä maan päällä?
Olette inkarnoituneet kolmanteen ulottuvuuteen maan päälle kokeaksenne sellaista, mitä ette voi kokea yhden, puhtaan lähteen tietoisuusnäkökulmasta. Todellisuudessa kaikki on yhtä eikä ole mitään kaksinaisuutta – kuitenkin erillisyys ja kaksinaisuus tuovat paljon oppia ja kasvua sielulle. Kysymys kuuluu: voidaanko olennolta joka tuntee vain yhteyttä lähteeseen ja ykseyttä, poistaa tämä tietoisuus, voiko se inkarnoitua aineeseen, kokea erillisyyttä, kaksinaisuutta ja lineaarista aikaa, ikään kuin se olisi ainoa todellisuus, ja silti muistaa, että se on puhdasta lähdettä ja puhdasta ykseyttä. Voiko tämä olento löytää tiensä takaisin kotiin? Tämä on kokeilu, peli tai kysymys ja eletty kokemus tuo oppia ykseydelle.
Onko meidän tarpeellista olla täällä, jos olemme jo osa kaikkea?
Kyse ei niinkään ole tarpeesta, vaan luomisesta, kasvusta ja laajentumisesta, mikä on universaali laki. Kolmannen ulottuvuuden kokeminen maan päällä tuo tuota luomista, kasvua ja laajentumista ykseyteen, sillä jos kolmannen ulottuvuuden olento tunnistaa jumaluutensa inkarnoituneena aineeseen, se voi silloin kokea kaksinaisuutta ja ykseyttä, ainetta ja henkeä samanaikaisesti.
On monia näkökulmia siihen, miksi olentoja inkarnoituu kolmannen ulottuvuuden maapallolle. Jotkut tulevat auttamaan toisia, jotkut opettamaan, jotkut kokemaan jumaluuden ja rakkauden korkeimpia tasoja aineessa ja vielä jotkut tulevat siksi, että karman laki toi heidät maan päälle.
Löydän oman rauhani Jeesuksesta. Miksi kuitenkin on hyvin paljon kristillisyyteen perustuvaa pelkoa?
Alkuperäinen kristinusko perustui totuuteen ja universaaliin lakiin. Alkuperäisiä kirjoituksia on näpelöity ja niistä on jätetty pois joitain totuuksia ja vääristelty toisia. Viisaat ja erottelukykyiset pystyvät näkemään totuuden loistavan väristelyjen välistä ja näin he ovat hyvin tietoisia vääristymistä totuuksien keskellä. Kristillisyys voi johtaa ihmisen vain todelliseen pelastukseen, jos ollaan tietoisia totuuksista ja vääristelyistä ja pystytään erottamaan ne toisistaan.
Onko madonreikiä todella olemassa ja jos on, niin miten ne toimivat?
Kyllä, niitä tosiaankin on ja ne ovat osa maailmankaikkeuden kudosta. Ne toimivat tuomalla yhteen pisteeseen sen, minkä tunnette aikana ja avaruutena. Todellisuudessa kaksi pistettä, jotka teidän näkökulmastanne ovat valovuosien päässä tosistaan tai oikeastaan eri aikavyöhykkeillä ja eri todellisuuksissa, ovat samassa tilassa. Madonreikä on yhdentymispiste, joka vetää erillisinä havaitut ajan ja avaruuden todellisemmaksi yhden pisteen todellisuudeksi.
Meidän näkökulmastamme madonreikä on tosiasiassa korkeamman ulottuvuuden aika-avaruustodellisuuden “leikkauspiste”. Siksi sitä ei ole tehty samasta universaalista kudoksesta kuin kolmannen ulottuvuuden maailmankaikkeus eikä se noudata samoja lakeja. Oikeimmassa todellisuudessa madonreikää ei siksi ole sellaisena, kuin te tunnette sen – minkään leikkauspisteenä – koska se on kaikkialla yhdessä aika-avaruudessa, koska se on yhdessä aika-avaruusulottuvuudessa, joka tunkeutuu kolmanteen ulottuvuuteen.
Milloin alamme tuntea DNA:mme uudelleenkytkennän ja kokea noita muutoksia?
Tätä tapahtuu nyt ja on tapahtunut jonkin aikaa. Muutokset tapahtuvat ensin tietoisuuskentissä ja sitten ilmentyvät fyysiseen ulottuvuuteen. Näin ankkuroidaan korkeampi ulottuvuus kolmanteen ulottuvuuteen. Yhdellä tasolla DNA muuttuu itsestään, kuitenkin toisella tasolla tietoisuutenne saa aikaan DNA-muutokset. Valo luo DNA-muutoksen, tietoisuus luo valoa, tietoisuus on valoa, DNA on tietoisuutta.
Onko kaupungissa asumisesta valtavaa haittaa sielun heräämiselle ja pitäisikö ihmisiä neuvoa muuttamaan jonnekin muualle?
Monet valoa ylläpitävistä sieluista on sijoitettu kaupunkeihin, jotta he ankkuroivat valoa sinne. Näiden sielujen heräämiselle ei ole haittaa siitä, missä he asuvat. Heitä kuitenkin johdatetaan perustamaan kotinsa alueille, jotka ovat oikeita heidän ja niiden henkilökohtaisten elämänkokemusten ja tehtävien kannalta, mitä on heidän inkarnoitumissuunnitelmassaan. Jos heidän on tarvetta muuttaa toisille alueille, he tuntevat tämän sisällään ja synkronismi ja heidän sisäinen äänensä opastavat heitä paikkaan, missä heidän tarvitsee olla.
Voiko valontäyteinen kaupungissa asuva sielu suojata itsensä – tai jopa maan – ympäristön negatiivisilta voimilta?
Voi tosiaankin. Ensimmäinen askel on kommunikoida korkeamman itsensä kanssa pyytäen opastusta siihen, miten on vastattava negatiivisiin energioihin. Toinen askel on toimia tämän opastuksen perusteella. On monia tapoja vetää korkeamman ulottuvuuden energioita fyysiseen elintilaan ja luoda niitä maapallon pyörre-energioita, joita on korkeamman taajuuden alueilla.
Kaupungissa asuvaa sielua opastetaan syömään oikeita ruoka-aineita ja luomaan positiivisia energioita elämäänsä ja elintilaansa sellaisten asioiden kautta kuin elävä ravinto, kristallit, pyramidit, elämää antava, rakastava vesi ja oikea liikunta. Nämä sielut luovat pranaa ja pyörittävät charkojaan. Heitä kehotetaan tarvittaessa lähtemään kaupungista, sitten kun aika on oikea.
Onko ihmisillä jotka syntyvät ilman viisaudenhampaita, kehittynyt DNA vai ovatko maan ulkopuoliset muuttaneet heitä vai onko se sattumaa? Onko näillä ihmisillä erityisominaisuuksia?
Tämä on ihmisevoluutiota ja niillä jotka syntyvät ilman viisaudenhampaita, on uusi DNA-malli, johon voidaan viitata “kehittyneenä”, kyllä. Tämä ei kuitenkaan välttämättä merkitse selvänäkökykyjä. Se on enemmänkin merkki korkeamman tiheyden ihmisistä, jotka ovat jo käyneet läpi ylösnousemusprosessin ja inkarnoituvat kolmanteen ulottuvuuteen auttamaan maaplaneetan ja sen ihmisten viemisessä ylösnousemuksen läpi. Kyllä, yhdestä näkökulmasta heidän DNA:taan ovat muuntaneet “maan ulkopuoliset”, kuitenkin samanaikaisesti on kyse luonnollisesta kehityksestä.
OLEMME VALKOSIIPINEN YHDEKSÄN TIETOISUUSKOLLEKTIIVI.
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Ei kommentteja: