WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Enkelinä oleminen on tasapainottumista.


"Minun on muistettava rakkauden ja kauneuden ajaton maailma, josta olen peräisin ja jonne kuulun. Olen aina ollut kosketuksissa tähän herkkään ja eteeriseen todellisuuteen. Uskon sen todella olevan olemassa. Olen myös kosketuksissa oman sisäisen ydinolemukseni kanssa ja alan tajuta, kuka todella olen.

Tietoisuuteni on ikuista ja se on valon ja luovuuden suuremmoinen Lähde.

Minun on tärkeä oppia asettamaan rajat ja pitämään puoleni. Jos en tee sitä, energia valuu loputtomaan syöveriin ja lopulta tunnen itseni heikoksi ja uupuneeksi.

Estääkseni sitä tapahtumasta minun on päästävä kosketuksiin maskuliinisen energiani kanssa. Minun on käytettävä miespuolista voimaani. Annettava hänen muodostaa käteeni miekka joka katkoo sidokset minun ja kaikkien minulta energiaa riistävien väliltä.

Sielun tasolla olemme tasa-arvoisia. Ilmentämisen tasolla emme kuitenkaan sitä ole.

ÄITI MAA on ystäväni.

Menen kauniiseen paikkaan luonnossa. On hiljaista. Tunnen paikan energian seesteisyyden ja rauhan. Avaan sydämeni tälle paikalle luonnossa ja tunnen kaikki siellä olevat energiat. Itsenbi lisäksi siellä on luonnonhenkiä kuten keijuja ja haltijoita. Tunnen seuraavaksi itse maapallon. Maapallo ojentaa kätensä minulle ja haluaa tukea minua. Avaan sydämeni sen energialle ja rakkaudelle. Maapallolla on paikka minua varten. Siellä tunnen olevani kotona. Se on VALOMAJAKKA, joka muuntaa ympärilläni olevaa maailmaa.

Pysyäkseni terveena niin fyysisesti että henkisesti minun on oltava tasapainossa ympäristöni kanssa. Antamisen virran ja saamisen virran on oltava tasapainossa.

Minun on tutkittava itseäni, olenko todella avoin sille, mitä universumi haluaisi antaa minulle, kaikelle sille rakkaudelle, jota minua varten on olemassa".

ENKELINÄ oleminen on tasapainottamista.

"pohdintaani"

Ei kommentteja: