WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Kuudes aisti


Intuition tunnistaa siihen liittyvästä rauhasta. Intuitiosta voi kehittää mielenkiintoisen opastajan arkeen. Se lisää itsetuntemusta, parantaa ihmissuhteita ja auttaa ratkaisun paikoissa.

Neljä intuiton selitysmallia

1. Intuitio perustuu aivopuoliskojen tehtäväjakoon. Sanaton, holistinen oikea aivopuolisko kokoaa tietoa ja havaitsee kätketyt asiayhteydet. Oikea puolisko tekee intuitiivisen ehdotuksen, jonka analyyttinen, looginen ja verbaalinen vasen puolisko yleensä kumoaa. Vaikka intuitio ja logiikka tuntuvat vastakohdilta, ne voivat toimia yhteistyössä.

2. Psykologia ja psykiatri Carl Jungin mukaan on neljä tapaa, joilla ihminen prosessoi todellisuutta: tuntee, aistit, ajattelu ja intuitio. Ihannetilanteessa tavat toimivat tasapainoisesti. Aistiessa käytetään kehoa ja intuitiossa psyykettä. Intuition ei tule viedä pois fyysisestä maailmasta, vaan luoda jokapäiväisiin tapahtumiin syvempää merkitystä. Jung korosti arkijärkeä ja eettisten arvojen huomioimista ja varoitti intuition käytöstä egon korostamiseen.

3. Ihmisen olemuksessa on seitsemän energiakeskusta eli chakraa, joilla kaikilla on oma tehtävänsä. Solar plexuksen alueella sijaitseva keskus ja otsan alueella sijaitseva "kolmas silmä" ovat keskittyneet ei-rationaalisen tiedon välittämiseen ja liittyvät intuitiivisiin kykyihin.

4. Monien alkuperäiskansojen perinteen mukaan kaikkien elävien olentojen sielut ovat yhteydessä toisiinsa ja Suureen Henkeen, joka on kaiken perusta. Tieto kulkee intuitiivisesti, koska kaikki kuuluvat yhteen. Tietoisuus tästä yhteydestä merkitsee, ettei voi tuhota mitään elävää, koska samalla vahingoittaa myös itseään.

Lähde: Voi hyvin 3/10


Intuitio palvelee monia eri tarkoitusperiä. Se auttaa hengissä säilymistä ja ohjaa sinua toimimaan tavalla, johon ei ole mitään järjellistä syytä, mutta jonka avulla säilyt hengissä. Vaaran aavistukset esim. siitä missä piilee uhka ja missä ei, mikä katu on turvallinen ja mikä ei tai auton tarkastaminen konepellin alta ennen matkalle lähtöä auttavat pysymään "kiinni" fyysisessä maailmassa.
Intuitio palvelee myös luovuutta. Se kertoo mikä kirja sinun tulee ostaa saadaksesi suojausta. Se kertoo mistä löydät henkilön, joka sinun on tarkoitus tavata ja mitkä ajatukset täydentävät jotain keskeneräistä suunnitelmaasi. Intuitio on aavistus siitä, että tietty maalaus tulee tehdä harmaaksi ja toinen purppuranpunaiseksi.

Minulle intuitio kertoo esim. milloin on aika mennä kirjastoon. Minua kiinnostavat kirjat kirjaston hyllystä "hyppivät" syliini ja taas sain hyviä kirjoja itselleni.

Mitä enemmän teen rentoutusjuttuja musiikin kanssa (mielenrauhaa musiikista) sen herkemmin kuulen sisäistä ääntäni (intuitio) ja mitä enemmän ulkona kävelyretkillä yritän kuunnella luonnon ääniä sitä herkemmin kuulen myös sisäistä ääntäni, joka kertoo rakkaudella mitä tehdä ja missä mennään..

Yllämme on tähtitaivas
allamme on tumma maa
valo taivahista loistaa
maasta kukat kohoaa.

Sinustakin loistaa valo
ajatuksissa se on.
Sinustakin virtaa lämpö
sydämessäsi se on.
Sinussakin kukat kasvaa
teoissasi niitä on.

http://www.selfcon.fi/intuitio.htm 

Ei kommentteja: