WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

torstai 15. lokakuuta 2009

Valon Lähde

"Minun on katsottava elämää silmästä silmään ja mentävä pinnan alle, sinne mistä varsinainen todellisuus löytyy. Ellen kohtaa ongelmia silmästä silmään, silloin pelkästään ajelehdin läpi elämäni kasvamatta sisäisesti. Vain ratkaisemalla ongelmani sopusoinnussa sisäisen valoni kanssa sisäinen kasvuni on mahdollista. Vasta silloin kun kaikki toimintani kumpuaa halusta palvella lähimmäisiäni elämässäni voi vallita sopusointu. Minun täytyy haluta antaa, ei saada. Haluan toteuttaa rauhaa: voitan pahan hyvällä, valheen totuudella ja vihan rakkaudella. Kun keskityn antamaan, se avaa minut vastaanottamaan. Kun keskityn elämään itsessäni olevan Valon johtamana, niin avaudun Kirkkaammalle Valolle. Valoa saadakseni minun on mentävä suoraan Valon Lähteelle, en saa tyytyä sen heijastuksiin. Kun seuraan sisimpäni Valoa avaan itseni vastaanottamaan enemmän Valoa. En voi erehtyä siitä Valosta, joka tulee Lähteestä, sillä se tuo mukanaan täydellisen tajuamisen.


Alkulähteen (Jumalan) tunteminen on Rakkauden heijastamista kaikkiin ihmisiin ja kaikkeen luotuun. Alkulähteen (Jumalan) tunteminen on sisäisen rauhan tuntemista - tyyneyden, seesteisyyden ja sellaisen sisäisen varmuuden, joka auttaa kohtaamaan kaikki mahdolliset tilanteet".

pohdintaani

Ei kommentteja: