WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

lauantai 25. heinäkuuta 2009

Uneni


Kysymys:
Mestarit, olen äskettäin kuullut, että olen ollut monina loppupäivinä muilla planeetoilla ja tehtäväni on ohjata järkyttyneitä sieluja valaistulle polulle Kotiin. Olen täällä maan päällä tekemässä juuri sitä. Regressioterapiassa näin itseni opastamassa sieluja takaisin Kotiin. Se oli 12. ulottuvuus ja luulin nähneeni Lähteen, Sanandan jne. Seisoin erillään ja minulle annettiin erikoisviitta hyvin tehdystä työstä. Mitä koin? Korkeampi itseni näytti informoineen minua keräämään maan energioita ja voimia vahvistuakseni loppua varten ja opastaakseni muita sieluja. Kuka olen, mitä minun pitäisi tehdä valmistautuakseni tähän tehtävään? Mikä on teidän mielipiteenne tästä? -Ratsa, Indonesia

Vastaus:
Ensinnäkin, olet Sielu, joka on valinnut esittää osaa toisten Sielujen siirtymisessä maapallolta takaisin Kotiin. Olet tehnyt tätä aiemmissa inkarnaatioissa. "Pidät porttia auki", kuten sanomme, jotta toiset voivat löytää tiensä helpommin. "Loppu" ei merkitse planeetan loppua, vaan yhteiskokemuksen massiivista loppumista suurella ihmisryhmällä. Tämä voi olla luonnon tai ihmisen aiheuttama katastrofi tai epidemia.

Portin pitämiseksi auki käyt läpi saman prosessin niiden kanssa, jotka jättävät kehonsa, ja samassa henkimuodossa johdat tietä portin läpi. Ollaksesi näyttämässä tietä voit kommunikoida lähtevien sielujen kanssa ja näyttää heille, mitä etsiä ja miten poistaa pelko, joka estää heitä kulkemasta läpi. Tämä voidaan tehdä keho- tai henkimuodossa.

Portinvartijoita oli läsnä Sendaissa, Japanissa tsunamin jälkeen auttamassa hämmentyneitä sielua rajan yli. "Tiennäyttäjät" tulivat yhdistymään fyysisesti eksyneisiin sieluihin ja puhumaan heidät päätöksentekoprosessin läpi.

Sessiossasi muistit kokemuksen, missä olit auttanut satoja sieluja Kotiin, ja olitte kaikki yhdessä juhlimassa. Fyysinen valmistautumisaskeleesi on saattaa loppuun aloittamasi elämänoppitunnit, jotta niiden energia ei mene tiellesi. Sinun täytyy vapauttaa elämäsi peloista ja epäilyksistä ja kaikesta, mikä vetää energiaa itseensä. Sinun on avauduttava kommunikoinnille ympärilläsi, jotta voit ottaa esimerkkiä ryhmästä, joka on kanssasi. Et ole yksin tässä prosessissa, mutta on silti oma valintasi, osallistutko vai et.






Ei kommentteja: