WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

lauantai 25. heinäkuuta 2009

Suunnitelmia

Ajatuksen voima
Kun ajattelen esimerkiksi perheenjäsentäni, ystävääni jne. aivoistani lähtee mentaalisia aaltoja. Ne ovat samanlaisia kuin radiolähettimen aallot. Nuo aallot matkaavat avaruuden halki ja saavuttavat ajattelemani henkilön mielen.


Tulevaisuuden laite
Fotomentometri, väline, joka sallii meidän nähdä ja mitata ihmisaivojen säteilemää mentaalivoimaa.


Minulla on mieli.
Koko maailmankeudella on mieli.
On olemassa ihmismieli ja kosminen mieli.
Maa on tiivistynyt mieli.
Koko maailmankaikkeus on tiivistynyt mieli.
Maailmanlaajuiset mieliaallot läpäisevät äärettömän avaruuden.


Arkitehti aikoo rakentaa talon


Ensin arkitehti luo projektin mentaalisesti. Hän rakentaa sen mielessään, heijastaa sen suunnitelmaksi ja lopulta kiteyttää sen aineellisesti. Niinpä jokainen asia, jokainen rakennus, on ensin ollut olemassa mielessä.


Mitään ei voi olla fyysisessä eli aineellisessa maailmassa, jossa elän, ennen kuin se on ollut olemassa mielen maailmassa.


Olen sitä mitä minä haluan olla mielen voiman ansiosta. Heijastan kosmisen mielen maailmaan sen, mitä minä olen ja mitä minä haluan olla. Mielen heijastukset kiteytyvät fyysisesti ja niinpä meillä on fyysisessä maailmassa rikas tai kurja, onnellinen tai häpeällinen elämämme.


Niin kuin pilvi tiivistyy vedeksi ja vesi hyytyy jääksi. Samoin tapahtuu myös mentaalienergialle: ensin, pilviä (heijastuksia), sitten vettä (olosuhteita, heijastuksen kehittymistä), ja lopuksi kovaa jäätä (suunnitlema muuttuneena sävinkosketeltaviksi tosiseikoiksi tai asioiksi).


Suunnitelman onnistumisen perustekijät
1. Mentaalivoima
2. Suotuisat olosuhteet
3. Älykkyys


Ilman mentaalista voimaa on mahdotonta saavuttaa suunnitelman kiteytymistä. Kyky rentouttaa keho on välttämätöntä mielen täydellinen keskittymiskyvyn saavuttamiseksi. Kun kehoni on rentoutunut täydellisesti, mentaalisesta keskittymisestä tulee helppoa ja yksinkertaista.


Jos käytän väärin mielen voimaa, Karmanlaki tulee lankeamaan yleni ja minua tullaan rankaisemaan. Mentaalienergia on Alkulähteen (Jumalan) lahja ja stiä tulee käyttää vain hyviin tarkoituksiin ja hysissä aikomuksissa.


Ajattelun ja toiminnan tulisi aina marssia täydellisesti käsi kädessä. Aineellistaminen on mahdollista vain suotuisten olosuhteiden vallitessa.


Lähde: Samael Aun Weor 1961

Ei kommentteja: