WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

lauantai 20. kesäkuuta 2009

Kaksinaisuus

"Rakkaus, joka toimii ryhmän eduksi ja kestää.
Tieto, joka on saavutettu tuhansissa elämissä.
Kokemus, joka perustuu aikaan itseensä ja persoonallisuuden moninaisiin reaktioihin ja suhteisiin.
Rohkeus,
joka on tuon kokemuksen tulos.
Tarkoitus, joka on älykäs ja valaistunut ja joka voi toimia yhteistyössä.

Etsin totuutta omassa tietoisuudessani olevana tosiasiana.

Päässäni on seitsemän voimakeskusta, jotka on yhdistetty kehoni muihin keskuksiin ja joiden kautta egon voima leviää ja kiertää ja siten toteuttaa suunnitelmaansa.

Alkulähteen
energiaa tulee minuun sydän- ja kurkkukeskukseni kautta ja siten hallitsee jäljellä olevia keskuksiani.

Hyvän ja pahan, valon ja pimeyden, oikean ja väärän ongelma muotoiltiin ainoastaan ihmiskunnan hyväksi, jotta he voisivat heittää pois henkeä rajottavat kahleensa ja siten saavuttaa henkisen vapauden.

Minun on kokemuksen ja kärsimyksen kautta opittava tosiasia, että kaikki olemassaolo on kaksinaista.

Huomaan, että kaikki on todellakin yhtä, että henki ja aine ovat Ykseys ja että mitään muuta ei ole olemassa kuin se mitä on Planeetta Logoksen tietoisuudessa ja - laajemmassa mittakaavassa - Aurinkologoksen mittakaavassa.

Valkoinen kärki, ylöspäin oleva kolmio, kuvaa makrokosmosta. Sen kärki kuvaa henkeä, joka on YKSI.

Toinen, musta kolmio, kärki alaspäin on mikrokosmos, ihminen.

Yhdessä nuo kolmiot kuvaavat myös maailmaa, sen kahdenlaista luonnetta, hyvän ja pahan, päivän ja yön, valkeuden ja pimeyden vaihtelua. Ilman noita vastakkaisuuksia mitään ilmennystä ei voisi olla olemassa.

Henki laskeutuu aineeseen ja aine muuttuu jälleen hengeksi. Tämä kehitys jatkuu ikuisuudesta ikuisuuteen, mitä puolestaan symbolisoi häntäänsä pureva käärme.

Hengen ja aineen liitto. Myötäpäivään suuntautunut liike.

Maailmankaikkeuden Luojan ylitietoinen ajatus ottaa materiaalisen tajunnan muodon. Henki laskeutuu aineeseen suuressa luomisprosessissa.

Luonnonvaltakunnissa tietoisuus kehittyy, aine vähittäin muuttuu hengeksi yhä tiedostavampien olentojen ilmestymisen myötä".

pohdintaani 
Ei ole helppoa aikaa inkarnoitua fyysiseen kehoon, sillä valoulottuvuuksissa
tapahtuu niin paljon sellaista, mitä teidän on yhdistettävä ja inkarnoitava,
että teistä voi toisinaan tuntua hämmentyneeltä, eksyneeltä ja
yhteydettömältä. 
 
Rakkaat Ystävät, tänä aikana on erittäin tärkeää, että
pysytte maadoittuneena fyysiseen olemukseenne ja pidätte energianne ja
valonne omassa sydämessänne ja keskuksessanne. Tämä on tärkein ja
voimallisin työ, mitä voitte tehdä tällä hetkellä, kun maadoitatte kosmista
valoa kehoonne ja planeettaan.
ArkkiEnkeli Mikael

Ei kommentteja: