"Metsä on metsä. Tuijotan edessäni olevia mäntyjä, kuin ne olisivat unta. Olen vain metsässä, hievahtamatta, tuntikausia kunnes minusta tulee osa maisemaa. Metsä hyväksyy minut paljastaen itsensä minulle".
runoni
"Havupuu, runko ruskea, alaosastaaan harmaa ja vanhetessaan se paksunee kilpikaarnaksi . Neulaset pitkät ja pareittain. Keltaiset hedekukat levittävät ympäristöön paljon siitepölyä ja pienista punaisista emikukista muodostuu käpyjä. Pitkät juuret syvällä maassa ja latva korkealla ilmojen tuulettamana. Minun sydämessäni tällä puulla on aina ollut aivan erityinen asema. Lähestyn sitä kunnioittaen, kosketan sitä, hyväilen sen muotoja ja yritän lukea uurteiden ja kyhmyjen kieltä. Nojaan puuta vasten ja käyn istumaan sen juurellehiljaa, kuvittelen olevani itsekin tämä puu. Koen puun mielikuvia välähdyksenomaisesti: sade lankeaa oksilleni, tuuli huojuttaa minua, ja antaa minulle tukensa". oma
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti