WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

torstai 14. toukokuuta 2009

Yksinkertainen totuus


Yhä useammat herätetään tietoisuuteen henkisestä elämästä ja siitä olotilasta, joka on matkalla kohti muuntumista valo-olennoksi, joka on kokonaan valon ja hyvän palveluksessa. Matka sinne on kuitenkin pitkä ja mutkikas.

Taivaallinen kuljetus

Kun olen rauhallisessa olotilassa, olen avoin enkä askartele jonkin erityisen asian parissa, rentoudun musiikin kanssa, meditoin, voin saada taivaallisen kuljetuksen, matkan taivaalliselle värähtelytasolle jumalallisten säteiden avulla.

Kerään kokemuksia henkiseen kehooni siitä, minkä jokainen jo oikeastaan tietää mutta mikä täytyisi uudelleen kokea joka kerta, kun elää aineellista elämää. On tärkeää, että henkinen kehoni saa henkistä ravintoa ja huoltoa ja siksi minun pitää uskaltautua näille sielun matkoille henkiselle värähtelytasolle.

Asetun siis mukavasti nojatuoliin ( sänkyyn), suljen silmäni ja rukoilen:

" Rukoilen Sinua Herra, että Sinä kuljettaisit minut sinne, minne minä kuulun. Amen".

Aineellisten etäisyyksien mukaan mitattuna tämä olotila on aivan minun ympärilläni, eikä se ole kaukana, jossain korkealla, vaan yhden taajuuden etäisyydellä.

Kokeile siis tätä menetelmää, jotta voisit päästä yhteyteen ikuisten totuuksien ja sen Rakkauden kanssa, joka sieltä virtaa kaikille.

" Elämä on annettu meille itseilmaisua varten ja löydämme etsimämme vain kuuntelemalla sydäntämme". 
Wat-temppeli Pohjois-Thaimaassa, buddhalaisen opettajan muistutus meille kaikille.

Tämän itseilmaisun korkein muoto on ystävällisyys. Sielumme saattaa olla kaukana kodistaan, mutta emme ole pelkästään turisteja. Me kannamme vastuuta korkeamman tietoisuuden kehityksestä omalla ja muiden kohdalla, ja siksi matkamme on yhteinen.

Olemme jumalallisia mutta epätäydellisiä olentoja, jotka elävät kahdessa maailmassa yhtä aikaa - materiaalisessa maailmassa ja henkimaailmassa. On meidän kohtalomme sukkuloida edestakaisin näiden kahden todellisuuden välillä aikojen halki samalla, kun keräämme tietoa ja opimme tuntemaan itsemme. Meidän on kärsivällisesti ja päättäväisesti luotettava tähän tapahtumakulkuun. Useimmat fyysiset kehomme eivät täysin tunne todelista olemustamme, mutta Minuutemme ei koskaan joudu eksyksiin, sillä olemme aina yhteydessä molempiin maailmoihin.

Suurin hyöty, jonka saan siitä, että tiedän ikuisen, rakkaudentäytteisen kodin odottavan minua, on että muutun avoimemmaksi mielessäni vaikuttavalle korkeammalle voimalle. Tietoisuus siitä, että kuulun jonnekin, lohduttaa minua ja tuo minulle rauhan, eikä pelkästään toimimalla turvapaikkana maailmaan myrskyiltä vaan auttamalla minua olemaan yhteydessä universaaliin tajuntaan. Jonain päivänä saatan tämän pitkän matkani päätökseen - jokainen meistä - ja saavutan perimmäisen valaistumisen tilan, jossa kaikki on mahdollista.


pohdintaani

Ei kommentteja: