WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

perjantai 1. toukokuuta 2009

Matka takaisin YKSEYTEEN










Seitsemän ulottuvuutta
Seitsemän chakraa
Seitsemän väriä
Kahdeksas ulottuvuus syklin loppu ja samalla seuraavan syklin ensimmäinen ulottuvuus
Kahdeksan oktaavia
Kahdeksan säveltä
Erilaisia tapoja kokea ja oppia elämää
Kiehtovaa

Alkulähdettä (Luojaa) voidaan pitää tietoisuuden merenä, jossa jokainen yksilöitynyt sielu on merestä nouseva aalto eli muoto. Ei ole mitään muuta kuin tuo meri, vaikka aalto hetkellisesti unohtaakin kotinsa ja alkuperänsä. Kaikki olevainen on osa Alkulähdettä (Luojaa) ja matkalla sulautuakseen takaisin yhdeksi. Ennen jokaista uutta inkarnaatiota sielu kulkee unohduksen verhon läpi, jossa mieli jakautuu tietoiseen ja alitajuiseen. Näin muistikuvat edellisistä inkarnaatioista pyyhkiytyvät pois. Matka takaisin YKSEYTEEN tapahtuu eri ulottuvuuksien kautta. Jokainen ulottuvuus tarjoaa erilaisen tavan kokea ja oppia elämää. Kun tietty opetus on yhdessä ulottuvuudessa opittu, voidaan siirtyä seuraavaan. Ulottuvuudet jakautuvat kahdeksaan eri oktaaviin. Musiikista tiedämme, että yhdessä oktaavissa on kahdeksan säveltä. Myös jokainen ulottuvuus "soi" tietyn sävelkorkeuden mukaan.

1D. Ensimmäinen ulottuvuus
Elementit ovat vesi, tuli, ilma ja maa. Aluksi vallitsee muodottomuus ja kaaos. Vähitellen tapahtuu ensimmäinen liikkuminen kohti TIETOISUUTTA. Vähitellen tuli ja ilma saavat yhdessä maan ja veden kanssa muodostettua järviä, meriä, jokia, vuoria , kukkuloita ja muita maanmuotoja. Maa ja vesi oppivat tulen ja tuulen(ilma) avustuksella ja lopulta ne tarjoavat mahdollisuuden 2D- eliömuotojen kehittymiselle.
Värähtelytaajuuden väri on punainen. Ihmisen 1 Chakra ("Juurituki") väri punainen. Energiasisältö: Heimovoima. Sijainti: Häntäluun tyvi.

2D. Toinen ulottuvuus
Entiteettejä ovat mineraalit, kasvit ja eläimet. Tämä ulottuvuus tarjoaa mahdollisuuden kasvuun. Kehitys on hidasta. 2D-entiteetit ovat valmiita 3D-kokemukseen, kun ne saavuttavat ITSETIETOISUUDEN.

Värähtelytaajuuden väri on oranssi. Ihmisen 2 Chakra ("Naiseuden oma valtakunta") väri oranssi. Energiasisältö: Ihmissuhteiden voima. Sijainti: Alavatsasta navan alueelle.

3D. Kolmas ulottuvuus
Entiteettejä ovat kaikki ITSETIETOISUUDEN saavuttaneet kuten ihminen. 3D - kokemus tarjoaa mahdollisuuden tarkastella elämää itsenäisenä oliona, joka pystyy valitsemaan VAPAAN TAHDON MUKAISESTI. 3D- entiteetti on valmis 4D-tasolle, kun se päättää valita polkunsa kohti RAKKAUTTA. Ulottuvuuden värähtelytaajuuden väri on keltainen kuten ihmisen 3 chakra ("Hohtavan kiven kaupunki"). Energiasisältö: Henkilökohtainen voima. Sijainti: Sydänala (solar plexus).

4D. Neljäs ulottuvuus. Ei ole enää tarvetta kulkea unohduksen verhon läpi, vaan aikaisemmista elämistä kaikki muistot ovat tallella. Ulottuvuuden värähtelytaajuuden väri on vihreä. Ihmisen 4 Chakra ("Lyömätön" - Luomisen puhdas ääni) väri on vihreä ja keskeltä vaaleanpunainen. Energiasisältö: Emotionaalinen voima. Sijainti: Rinnan keskellä. Ihmisen kaikkein vahvin energia on RAKKAUS.

5D. Viides ulottuvuus on VIISAUDEN ULOTTUVUUS ja siellä opitaan kaikki viisaudesta. Ulottuvuuden värähtelytaajuuden väri on sininen. Ihmisen 5 Chakra ("Puhdistettu") väri sininen. Energiasisältö: Tahdonvoima. Sijainti: Kaula.

6D. Kuudes ulottuvuus on YKSEYDEN ulottuvuus, jossa Rakkaus ja Viisaus sulautuvat yhteen. Kuudennen ulottuvuuden värähtelytaajuuden väri on indigo. Ihmisen 6 Chakra ("Käsky" tai "Rajallinen täydellisyys") väri indigo. Energiasisältö: Mielen voima. Sijainti: Otsan keskellä = Kolmas silmä.

7D. Seitsemäs ulottuvuus on osaksi kaikkea tulemisen ulottuvuus. Identiteetti, muistot, menneisyys ja tulevaisuus pyyhkiytyvät pois, kun ollaan kaikki mitä on eli ALKULÄHDE (LUOJA). Seitsemännen ulottuvuuden värähtelytaajuuden väri on violetti. Ihmisen 7 Chakra Kruunuchakra ("Tuhatlehtinen" tai "Rajaton täydellisyys") väri violetti. Energiasisältö: Henkinen yhdyssiteemme. Sijainti: Päälaki. Seitsemännen chakran kautta virtaa ihmisen energiajärjestelmään jatkuvasti elämänvoimaa maailmankaikkeudesta, Alkulähteestä (Jumalasta). Tämä voima ravitsee kehoa, mieltä ja henkeä.

8D. Kahdeksas ulottuvuus on SYKLIN loppu ja samalla seuraavan syklin ensimmäinen ulottuvuus. Tällöin elämänpeli alkaa alusta, mutta täysin erilaisena. Edes Ra (6D entiteetti, samaan aikaan yksi ja monta) ei tiedä, mitä silloin tapahtuu.
"Vesi tekee ylös- ja alassuuntautuvaa kehämäistä liikettä. Kun aalto etenee vesihiukkanen nousee aallon etuosassa, laskee jälleen aallon takaosassa mutta koko ajan liikkuu täysin pyöreällä radalla. Se liike on kuin kelluvien vesilintujen: nekään eivät juuri kulje aallokon mukana, vaan keinuvat ylös ja alas. Aallot kyntävät ikuisesti merta.

Hiljaisena yksinäisenä seison meren rannalla. Katson kirkkailla silmilläni öisen meren pintaa, joka hehkuu aavemaisen keltaista valoa. Otan kourallisen hiekkaa ja valutan sen kämmenelleni. Sitten otan toisen kourallisen ja haritan sormeni niin että hiekka pääsee valumaan niiden lomitse. Teen tämän neljän elementin kunniaksi; veden, tulen, ilman ja maan.

En omista tuulta, tähtiä enkä sadetta. En omista niitä, antaudun niille. Ymmärrän, että koko maailma on minun kumppanini. Minä ja luonto elämme toistemme kanssa, toisistamme, vuorovaikutussuhteessa, jossa kummankin on määrä auttaa ja hoivata, ravita ja varjella toisiaan".

oma pohdintani

Ei kommentteja: